Keto blinit - vihdoin tämän tajusin

Rakastan blinejä, ja olen harmitellut kun muka joudun luopumaan niistä vhh -elämässä. Vaan miksi joutuisin, ihan varmasti meitä on muitakin blinin ystäviä ketoilijoita. Siispä google laulamaan.

Testasin useampaa netistä löytyvää reseptiä, ja lopulta muokkasin niistä omani niin mieltymysten kuin kaapista löytyvien ainestenkin perusteella.

6 munaa 

2 dl lupiinijauhoa

0,5 gl mantelijauhoa 

120 g (purkki) smetanaa 

50 g voisulaa - sekoita mukaan

1 rkl psylliumia

1 tl leivinjauhetta 

ripaus suolaa

Vatkaa vispilällä munien rakenne rikki. Sekoita muut ainekset mukaan. Anna taikinan turvota hetki - edes sen aikaa, että paistinpannu kuumenee. Paista blini- tai lettupannulla voissa. 

Nauti blinit suosikkiräytteidesi kanssa. Itse käytän savustettua kirjolohen mätiä, smetanaa, silputtua salottisipulia ja silputtua kylmäsavuporoa. 

Gluteeniton VHH Feta-tomaattipiirakka

Varoituksen sanana: Tein tätä kummipojan synttäreille, ja ennen juhliin lähtöä puolisoni totesi: "Mitä jos vedottaisi Coronaan ja jäätäisi sen varjolla kotiin, niin saataisi syödä tämä kaksistaan?". Jo pelkkä tuoksu oli taivaallinen, eikä maku hävinnyt tuoksulle yhtään. Piirakka on myös gluteeniton. En pidä myöskään ksantaania ja leivinjauhetta erityisen välttämättöminä, mutta lykkäsin mukaan, kun niitä oli kaapissa.

Pohja:
50 g voita
3,5 dl juustoraastetta (itse käytin mozzarellaa ja mietoa emmentalia)
2 kananmunaa
2 dl mantelijauhetta
0,5 tl leivinjauhetta
0,5 tl ksantaania

Sulata voi ja lisää siihen muut ainesosat, sekoita tasaiseksi massaksi.
Painele taikina voideltuun piirakkavuokaan.
Esipaista taikinaa 175 asteessa noin 10 minuuttia.
Ota piirakkapohja uunista ja täytä se.

Täytteet:
Paketti Fetaa
Aurinkokuivattuja tomaatteja maun mukaan. Itse taisin käyttää noin puoli purkillista
Juustoraastetta (lisää mozzarellaa ja mietoa emmentalia)
Pinjansiemeniä
Ruohosipulia.

Paista piirakkaa 200 asteessa 10-15 minuuttia tai kunnes se tuoksuu ja näyttää kypsältä. Itse pidin kiertoilmalla 13 minuuttia. Huomaa, että tässä paistolämpötila on kuumempi kuin pohjan esipaistamisessa.

Pohja oli hyvä sekä rakenteeltaan että maultaan. Täytteitä varioimalla tätä voi muunnella loputtomiin.

Antoisia piirakkahetkiä!

VHH kanapiirakka

Erilaiset suolaiset piirakat ovat vhh -ruokavalioni suosikkeja. Niihin saa upotettua kaikkea mahdollista mitä jääkaapissa on menossa vanhaksi. Vaihtelen pohjan reseptiä sen mukaan mitä sattuu googlesta ensin tulemaan vastaan. Tällä kertaa otin ainekset ylös, jotta voin alkaa kehitellä parasta mahdollista rakennetta. 

100 g voita
100 g mantelijauhetta
50 g juustoraastetta
1 tl leivinjauhetta
1 muna

Paista piirakkapohjaa 200 C ennen täytteiden lisäämistä 10 min

Tämä pohjarakenne oli valmiina aika murenevainen, mutta maku erityisesti täytteiden kohdalla osui täysin nappiin..

Täyte:

Voimakkaasti maustettuja kanapaloja (valmiiksi paistettuja)
Aurinkokuivattua tomaattia öljyssä
Herkkusieniä
Juustoraastetta

Täytä piirakka ja paista 10-15 min 200 asteessa kiertoilmalla.

Kuohujuomaa *SKUMPS*

Skumppasuihkulähde Llopartin viinitilalla Sant Sadurni d´Anoiassa Espanjassa

Kuohuviini on sulautunut tiiviiksi osaksi suomalaista juomakulttuuria viimeisen 30 vuoden aikana. Ensimmäiset muistikuvani kuohuviinistä ovat 90-luvun puolivälistä: vanhemmillani oli lähes aina musta pullo Freixenetin Cordon Negroa jääkaapissa. Teinitytön mielestä se oli kammottavan makuista: kuivaa ja hapokasta. 90-luvun myötä kotimme eteisen lautapaneelikatto sai myös kymmeniä kolhuja ammutuista skumppakorkista: kun meille tuli vieraita, poksautettiin pullo - joko omasta kaapista tai vieraiden mukanaan tuoma. Nimemomaan niin, että korkki ammuttiin kattoon, olihan se nyt paljon juhlavampaa.

Lakkiaisiani varten maistelimme useita kuohuviinejä etsien sopivaa alkumaljaa. Tuolloinen minä päätyi johonkin makeahkoon lillinkiin, jolle tänä päivänä luultavasti irvistäisin. Maku on muuttunut 30 vuodessa melkoisesti. Teekkarivuosien alkuvuodet menivät siideriä nautiskellessa, mutta viimeistään puolivälissä opintoja totesin hinta-laatu -suhteen paremmaksi kuohujuomissa. Päädyin lopulta samaan mustaan pulloon kuin vanhempani.

Samppanjaa muistan maistaneeni ensimmäisen kerran Raumalla viinitapahtumassa vuonna 2004. Päätin tehdä uhrauksen ja käyttää kaksi juomalippua samppanjamaistiaiseen sen sijaan, että olisin teekkarityyliin optimoinut määrää ennen laatua. Maistuihan se Taittingerin Prelude ihan erilaiselta kuin musta Freixenet, mutta olihan niillä hintaeroakin.

Vuonna 2005 olin kesätöissä Pariisissa, ja sieltä tarttui mukaan pullo vuoden 1996 Dom Perignonia ajatuksella, että se korkataan joko valmistujaisissani tai häissäni, kumpi tapahtuukaan aikaisemmin. Valmistujaisia vietettiin 2007, jossa domppaa maisteltiin rinnakkain pikkusisarensa, Moet&Chandonin Brut Imperialin kanssa. Maistuivat tuolloin aika samanlaisilta. Olisi mielenkiintoista tehdä vastaava vertailu uudestaan, jotta näkisi miten makuaisti on kehittynyt.

Viime vuosina skumppa on arkipäiväistynyt elämässämme: Puolet viinikaapistamme on skumppaa, halpaa ja kalliimpaa. Perusjuomaksi on viime vuosina valikoitunut useinmiten Codorniuta, mutta ihan lähiaikoina olemme laajentaneet kokeilujamme "maukkaampien" kuohujuomien suuntaan, toki miellumin pysyen espanjalaisissa. Jostain syystä italialaiset maistuvat suuhuni lähes poikkeuksetta hajuvesipilven ja kukkapuskan välimuodolta, riippumatta juoman sokeripitoisuudesta.

Lidlin jälkiruokapikarit saivat luvan toimia skumppalaseina viime kesän venereissulla.

Elämää uniapnean kanssa

Minulla on uniapnea. Olen miettinyt jo pitempään kirjoittaa todellisen kuvauksen siitä, mitä se käytännössä tarkoittaa ja miten vaikuttaa elämään.

Suurin osa suomalaisista on jo kuullut uniapneasta, se ei enää tätä nykyä aiheuta kysymyksiä: "Jaa mikä???". Sen kuvitellaan kuitenkin olevan keski-ikäisten ylipainoisten miesten sairaus, jota ei esiinny lainkaan normaalipainoisilla, naisilla saati sitten lapsilla. VÄÄRIN!

(c) Hengitysliitto

Sain diagnoosin uniapneaan 2,5 vuotta sitten uuden työnantajan järjestämässä työterveystarkastuksessa. Vitsailin lääkärille, että tokihan olen väsynyt raskaan lounaan jälkeen iltapäivällä hämärässä neukkarissa pidetyssä tylsässä koulutuksessa, mutta kestän (yleensä) hereillä, jos neulon samalla. Lääkäri totesi, että neulonta hyvä, mutta mitäs jos menisin kuitenkin uniapnea-testeihin. Tokihan menin, kun se ei itselle maksanut mitään, mutta testituos yllätti sekä itseni että lähipiirini: keskivaikean ja vaikean uniapnean rajamaastossa kiikkuva tapaus - 27 hengityskatkosta tunnissa. (Vaikean raja on 30, keskivaikean ja helpon raja 15.) Kukaan ei koskaan ole kommentoinut minun kuorsaavan (paitsi humalassa) tai hengitykseni katkeavan töisin.

Diagnoosin jälkeen kesti 2 kk päästä HYKSin keuhkopolille lääkärin tutkimuksiin, ja sen jälkeen vielä 3 kk ennen laitoshoidon aloittamista. Tämän viiden kuukauden aikana oli pienen itsetutkiskelun paikka, ja uskalsin tunnustaa itselleni seuraavaa:

• Ei EHKÄ ole ihan normaalia, että auton ratissa (hiphei, Helsingin keskustassa) liikennevaloissa tulee tunne: "Ihanaa, punaiset valot - ehdinpä ottaa mikrotirsat"
• Ei EHKÄ ole normaalia herätä 3-5 kertaa päivässä oman työpöytänsä äärestä
• Ei EHKÄ ole normaalia, herätä aamuisin julmettuun päänsärkyyn - aivan kuin olisi krapula joka aamu, vaikkei ole alkoholia nähnytkään (pää kärsii julmetusta hapen puutteesta)
• Ei EHKÄ ole normaalia, että kolmekymppisenä sanat alkavat kadota mielestä ja unohdan kesken lauseen mitä olin sanomassa. (Tätä tapahtui pari kertaa päivässä).
• Ei EHKÄ ole normaalia, että en muista mitään, mitä en ole kirjottanut paperille ylös. Uuden oppiminen tuotti myös tuskaa. Loppujen lopuksi en oikein muista mitään koko tuosta talvesta.
• Hienomotoriikka oli hukassa, ja lopulta jopa yksinkertaisten jumppaliikkeiden tekeminen vaikeutui, sillä ikävä huimaus täytti pään.

Lähipiirissäni on isä-tytär -parivaljakko, joilla molemmilla on UA. Tästä heräsi pohdinta, että miten saisin omankin isäni testeihin. Vuoden vihjailun, ylipuhumisen ja painostuksen jälkeen selvisi, että isä olikin pyytänyt minun diagnoosini kuultuaan terveyskeskuksen kautta testausta, mutta hänet oli naurettu sieltä ulos. "Vanha mies, luulet vaan, ei sinulla mitään uniapneaa ole..." Pienen lisämotivoinnin jälkeen isä otti itseään niskasta kiinni ja marssi yksityiselle, diagnoosina vaikea uniapnea (noin 50 katkosta tunnissa). Samoihin aikoihin selvisi myös, että isän veljellä on keskivaikea UA ja isänpuolen serkullamme supervaikea (150 katkosta tunnissa).

Sekä minulla että isälläni ratkaisuna oli ylipainehoito, CPAP. Nukumme loppuikämme joka yö maski kasvoillamme. Laitteen tietokone arvioi (raja-arvojen mukaisen) tarvittavan paineen, kostuttaa ilman ja puskee sen lämpöletkua pitki sopivalla paineella suoraan sieraimiini. Voitte kuvitella, että ei ollut helppoa oppia nukkumaan letkut naamalla. Sinnikkäästi kuitenkin päätin, että tämä viedään loppuun asti, ja letkut ovat naamalla joka yö - vaikka edes osan yöstä. Käytännössä ensimmäiset kuukaudet kävinkin nukkumaan ilman letkuja, tunnin päästä herätyskello herätti laittamaan letkut naamalle (uni tuli uudelleen helpommalla), ja aamuyöstä revin taas letkut naamaltani.

Ensimmäisen viikon aikana alkuperäinen nenämaski piti vaihtaa sierainmaskiksi, sillä nenänpielien/poskien iho ei kestänyt maskin trooppista ilmastoa vaan räjäytti pahan ihottuman.

Jo kahden viikon opettelun jälkeen huomasin seuraavia muutoksia:

• Helvetillinen aamupäänsärky oli poissa
• Öinen vessassaravaaminen (pissalla noin tunnin välein) väheni 1-2 kertaan yössä
• Mikrotirsat liikennevaloissa loppuivat lähes kokonaan
• Muistin taas äidinkieleni sanat, ja lähimuistikin alkoi palautua

Puolen vuoden kuluttua laitehoidon aloittamisesta aloin jo nukkua 8 h öitä maskin kanssa ongelmitta.

Tänä aikana olin ehtinyt havaita myös lisää muutoksia:

• Enää nukahtamiseen ei mennyt montaa tuntia kuten aiemmin. Jo lapsena muistan nukkumaan käydessäni katsoneeni kelloa puolen tunnin välein - helposti 3-5 tuntia yössä. Tuntui aivan käsittämättömältä, että toiset ihmiset saivat unen 5 minuutissa, kun minulta saattoi kestää 5 min. Todellisuudessa olin kyllä nukahtanut aiemminkin, mutta herännyt voimakkaaseen apneaan, sillä uni oli niin kevyttä, että kuvittelin olleeni hereillä koko ajan.
• Aiemmin jalkojani vaivannut kipeä puutumisen tunne (aamuisin liikkeellelähtö oli kuin 80-v mummolla) oli lähes kadonnut. UA:n aiheuttama verenkierto/hapetus-ongelma aiheuttaa ongelmia ääreisverenkierrossa, ja raajoilta kesti monta kivuliasta minuuttia palauttaa tilanne siedettävälle tasolle.

Nyt CPAP-hoidon aloituksesta on 2 vuotta aikaa, ja kerron ylpeänä kaikille jotka jaksavat kuunnella, että tuo taannoinen työpaikan vaihdos pelasti todennäköisesti henkeni.  (Kiitos vaan Diacorin työterveyslääkärille!) "Puhku" (CPAP) matkustaa kanssani kaikkialle, myös lentokoneessa ja yhden yön reissuille. Todennäköisesti pääkoppaani ehti tulla peruuttamattomia vaurioita esim. oppimisen ja muistamisen alueille, mutta onneksi sain diagnoosin jo tässä vaiheessa enkä vasta eläkeiässä kuten isäni.

Olen ylipainoinen, mutta oman teoriani mukaan se on enemmän seuraus kuin syy uniapnean suhteen. Kartoittaessani uniapnean oireita taaksepäin, osa oireista on näin jälkeenpäin havaittavissa jo yläasteikäisenä (ala-asteelle asti en muista.) Vanhempani tosin valittivat, että olin todella huono nukkumaan jo ihan pikkuvauvana. Kun aivot huutavat väsymystä unen puutteen takia, mikä onkaan kehon ratkaisu ravita aivoja: oikopolku jääkaapille, nopeiden hiilareiden pariin. Onkin aika mahdoton yhtälö käskeä uniapneasta kärsivää henkilöä laihduttamaan ennen laitehoidon aloittamista (näitäkin lääkäreitä löytyy!) Omani onneksi totesivat, että sitä tahdonlujuutta ei löydy, joka tuota aivojen väsymyshuutoa pystyy kauan vastustamaan. Jännä juttu, että painokäyränikin alkoi kääntyä laskusuuntaan laitehoideon alkamisen jälkeen. Valitettavasti sekin vaatii työtä, eli ei puhku sentään laihdutuskone ole.

Viimeisenä yksityiskohtana ajattelin vielä kertoa hypoteesistani yliliikuvuuden ja uniapnean välillä. Olen aina tiennyt olevani (isän puolelta perinnöllisesti) notkea, mutta en kuvitellut olevani erityisen yliliikkuva ennen kuin eräs fyssari otti asian puheeksi. Kuulemma tyypillinen yliliikkuva kudostyyppi on kuin purkkaa, eli varsinaiset nivelet eivät aiheutakaan notkeutta, vaan koko lihas/sidekudosmassa käyttäytyy purkkana. Ja kun pakka leviää toiseen suuntaan, on vastapuolen lihaksista otettava väkisin tuki, jos haluaa pysyä pystyssä. (Tämä selittikin sen, miksi olen venyvä toiseen suuntaan, mutta vastasuunta on ollut kroonisen kivikova koko ikäni.) 

Käsitellessäni yliliikkuvuusasioita samaan aikaan UA-diagnoosin kanssa mieleeni juolahti, että lähipiiristäni löytyy useampia ihmisiä, joilla on sekä yliliikkuvuutta että UA. Voisikohan näiden välillä olla vahvempikin korrelaatio? Kävisihän se nimittäin järkeen, että purkkamainen kudostyyppi rentoutuisi nukkuessa aiheuttaen apneat. 

Tässä vielä perustietoa uniapneasta:

Uniapneaa sairastaa Suomessa ainakin 300 000 henkeä (Hengitysliitto)

Hoitamaton uniapnea lisää kuolleisuutta sydän- ja verisuonisairauksiin 3−6-kertaisesti sekä riskiä 2-tyypin diabetekseen, aivoverenkierronhäiriöön ja keuhkovaltimoverenpainetautiin. Lieväänkin uniapneaan liittyy lisääntynyt verenpainetaudin riski.  Kognitiivisen toiminnan ja muistin häiriöt ovat uniapneaa sairastavilla yleisiä, joten hoitamattomana se lisää myös riskiä joutua liikenneonnettomuuteen. 

Facebookissa toimii aktiivinen ryhmä Uniapneetikot - Vertaisryhmä uniapneaa sairastaville, josta moni uusi diagnoosin saanut on saanut paljon tietoa, apua ja tukea.

Kotimaista vai ulkomaista kehruukuitua

Villan pesun lisäksi toinen puhuttava kysymys on kehruukuidun kotimaisuus. Äkkiseltään kotimainen kehräyskuitu saattaa tuntua kalliilta. Kuinka paljon olisit valmis maksamaan 100 grammasta pestyä kehräysvalmista kuitua? Villa Laurila myy kotimaista kehruukuitua alkaen 3,50e/100g, siis 35e/kg! Ulkomaalaisista kaupoista brittiläinen World of the Wool pääsee samansuuntaisiin hintoihin, mutta sieltä rapsahtaa rapiat postituskulut.

Mitä sitten tuohon hintaan sisältyy? Jos ajatellaan yhden lampaan tuottavan 2 kg villaa vuodessa, se ei suonkaan tarkoita sitä, että yksi lammas tuottaisi 2kg*35e/kg=70e puhtaana käteen vuodessa. Ensinnäkin, lammas syö vuoden aikana melkoisen määrän ruokaa, joka ei sekään ole ilmaista. Sitten keritsijä ottaa oman osansa villatuotosta, ja jokunen euro tarvinnee varata lampaan eläinlääkärikuluihinkin, ehkä myös navetan ylläpitoon.

Keritty villa on takkuista ja kakkaista. Ennen kun se on myyntikunnossa, se tarvitsee lajitella, pestä ja karstata. Amos Aldenin mukaan raakavillan painosta katoaa helpostikin 50% pois ennen kuin se on kehruuvalmista.

Ja sitten vielä itse työn kustannukset. Jos tällä kertaa ajatellaan lampurin pitävän lampaita vain harrastuksenaan eikä elannokseen ja keskitytään pelkkään villan käsittelyyn. Raakavillan lajittelu, peseminen ja karstaus eivät käy käden käänteessä. Eräs suomalainen harrastelijalampuri laskikin joskus, että kehruuvalmis villa maksaa kaikki kulut huomioiden hänelle 100e /kg. Aika harva on valmis maksamaan ihan tuota suomenlampaan värjäämättömästä karstavillasta.

Itse tuon aimemman alpakkapostauksen villan kanssa ostin 60 eurolla (sis postikulut) yhden kilon villaa, josta sain 14 tunnin työn jälkeen 400 g kehruukelpoista kuitua. Miellumin olisin käyttänyt tuon 14 h kehräämiseen ja neulomiseen, mutta kukin tyylillään.

Eri asia sitten ovat vielä satunnaiset kotimaiset kuitutuottajat (lammasta, angoraa, mohairia ja alpakkaa), jotka panostavat kuidun laatuun täydellä sydämellään saadakseen aikaan ainutlaatuisen hienoa kuitua. Näihin kuituihin kun pääsee käsiksi, ei työtunneilla eikä kuidun hinnallakaan ole enää juurikaan väliä.

Alpakkaa

Alpakat ovat mainioita veijareita. Niiden karva on kehrääjän unelma, mutta niin eläin kuin kuitukin ovat melkoisen tyyriitä. Alpakan ostohinta on tuhansia euroja, kuitu taas raakavillana 50-100e/kg.

Kehrääjänä arvostan hyvälaatuista kehräyskuitua, mutta olen myös laiska työstämään kuituja. Tarvittaessa pesen ja karstaan kuidut kyllä, mutta välillä valitettavasti tulee tilanteita, jossa tulee ostaneeksi sian säkissä ja kuvittelee ostaneensa kehräysvalmista kuitua, jota myyjän mukaan ei tarvitse edes pestä. Tämä tarina on odottanut puoli vuotta energiaa siitä, että jaksan tämän kirjoittaa.

Ostin kilon alpakkaa, 50e/kg + 10 e postikuluja. Avatessani säkin, sisältö näytti tältä. Kuidulle ei oltu tehty minkäänlaista lajittelua. Lajittelun jälkeen perkasin heinät siitä käsin. Timotein siemenet kampasin tupsu kerrallaan koiran piikkikammalla, jonka jälkeen jokaisen kiinni hamppuuntuneen tupsun joutui vielä avaamaan erikseen.

Lopulta, kun käteni näyttivät tältä, en enää edes miettinyt, että tarvitseeko karvakasa pestä vielä ennen karstamyllyn läpi ajoa.

Loppujen lopuksi, kilon alpakkakuidun esikäsittelyyn meni aikaa 14 tuntia, ja siitä sain kehruukelpoista kuitua 400 g. Eli käytännössä maksoin 125 euroa 400 grammasta kuitua ja sain itse käyttää sen esikäsittelyyn vielä koko joululomani.

Loppujen lopuksi sekoitin alpakan kainuunharmaksen kaveriksi, että sain siitä sopivan määrän kehruukuitua villapaitalangaksi. Kehrätessä se toimi kyllä kuin unelma, enkä usko neulomisenkaan aikanaan olevan lainkaan vastenmielistä. Silti tuo "alpakan osto säkissä" jätti minulle traumoja kuidun preppaamisen osalta, enkä taida enää ikinä uskaltaa ostaa kuitua ilman, että pääsen hipelöimään sitä livenä.

Alpakka kuituna on suosikkikuituni, ja sen kanssa puuhastelu ei todellakaan pääty tähän yhteen pettymykseen. Tämä vain muistutti jälleen kerran siitä, että koska vuorokaudessani on vain rajallinen määrä tunteja, käytän miellumin muutaman euron maksaakseni siitä, että joku muu tekee likaisen työn ja minä saan tehdä sitä mistä oikeasti nautin.

Pestä vai kehrätä kakkaisena - siinäpä pulma!

Rukkikuiskaaja haastoi bloggaamaan villojen pesesmisestä.Kehrääjien klassisimpia kysymyksiä on, kehrätäkö pestyä vai pesemätöntä villaa. Perehdyin uteliaisuuttani aiheeseen joskus pintaa syvemmältä, ja huomasin tätä pohditun jo kauan sitten. Ehkä tästä on vihdoin aika blogatakin.

1900-luvun suurimpana kehräysguruna pidetty Alden Amos (1938-2015) kirjoitti villan pesusta näin:

On vain kolme syytä, miksi kehrätä pesemätöntä villaa. (Big Book of Handspinning, sivu 44, vapaasti suomennettu)

1. Et tiedä paremmasta
2. Sinulla ei ole vettä käytettävissäsi
3. Asiakkaasi vaatii sitä.

Amosin mukaan villan pesun puolesta painavimmat syyt puolestaan ovat:

1. Puhdas villa on helpompi karstata
2. Likainen (rasvainen) villa on mahdotonta kammata
3. Pesemätön villa saattaa olla kontaminoitu kaikenlaisella epämiellyttävällä.

Itse olen sen verran kermapylly, että minusta likaisen villan käsittely on epämiellyttävää. Likaisen villan kehruun jälkeen kädet ja työvälineet ovat täynnä sitä itseään, mustana möhnästä ja haisevat pahalta. Kehrään vain ja ainoastaan puhdasta villaa. Itse en myöskään ole saanut pesemättömästä villasta aikaan yhtä hienoa ja tasalaatuista lankaa kuin vastaavasta pestystä villasta.

While it is possible to spin beautiful yarn from grease wool,
it is easier to spin good yarn from clean wool. (Alden Amos, Big Book of Handspining)

Amos muistuttaa myös, että raakavillasta vain 60-80 % on varsinaista villaa, ja loput 20-40 % ovat epäpuhtauksia. Jos pesu tehdään vasta kehruun jälkeen, epäpuhtaudet poistuvat vasta sitten, ja lopputulos voi olla yllättävä. Suurin muutos voi olla langan epätasaisuudessa (halkaisija) ja lopullisen langan pituudessa.

Kehrääjien parissa molempien tapojen puolesta löytyy voimakasta argumentointia, niin Suomessa kuin kansainvälisestikin. Alle on kerätty perinteisemmät argumentit puolesta ja vastaan. Tämä on makuasia, johon jokainen löytää vastauksen vain kokeilemalla. Kaupallisesti tarjolla oleva villa on lähes aina puhdasta ja pestyä, kun taas lampurilta tai lammasmarkkinoilta hankittu villa on lähes aina pesemätöntä.) (Taulukko löytyy myös Kehrääjien Killan opetusmonisteesta.)

Villan pesun puolesta	Käsittelemättömän villan puolesta
Kehrättävä säie on tasalaatuista, kun siinä ei ole roskia mukana. (Joskus roskat jäävät kehräyskierteen sisään, eivätkä lähde koskaan pois.	Roskat karisevat riittävästi pois karstaus- ja kehräysvaiheessa.
Likaisen villan käsittely on epämiellyttävää, ja kädet ovat likaisen villan kehruun jäljiltä aivan mustat ja haisevat pahalta.	Villan lanoliini hoitaa käsiä. Kehrääjä voi valita villansa, eikä kaikkein kakkaisinta villaa tarvitse kehrätä.
Lanoliininen villa voi tuntua likaiselta ja tahmealta.	Villa, jossa on lanoliini vielä mukana, voi olla helpompi kehrätä, koska se liukuu paremmin kehrättäessä.
Puhdas villa värjäytyy paremmin kuin käsittelemätön villa.	Villa, josta lanoliini on pesty pois, voi tuntua käsiin ”kuolleelta”.

Monet puolustavat rasvaisen villan olevan parempaa säänkestonsa puolesta, tavallaan vedenpitävää esim. neuleissa. Amosin mukaan tämäkään ei pidä paikkansa. 

Monet rasvaisen villan kehrääjät perustelevat valintaansa: "eihän ennen vanhaankaan villoja pesty." Törmäsin Facebookin Kehrääjät -ryhmässä Kotilieden artikkeliin vuodelta 1944, jossa johtaja Alma Koskinen (1872-1949) kirjottaa muistelmiaan lampaiden pesemisestä ennen kerintää Pohjanmaalla 1800-luvun lopussa. Artikkeli on luettavissa Kehrääjien Killan nettisivulla.

Amos muistuttaa vielä, että jos haluat kehrätä rasvaista villaa, se kannattaa tehdä lämpimissä olosuhteissa, sillä villan rasva pehmenee lämmössä ja kovettuu kylmässä.

Villan pesemisestä lisää jatko-osassa.

Villan peseminen

Tämä on jatkoa edelliselle postaukselle, pohdinnalle villan pesemisestä ja pesemättä jättämisestä. Osa tekstistä on lainattu Kehrääjien Killan oppaaseen kirjoittamastani villan pesuohjeesta.

Suoraan lampaasta keritty villa sisältää sekä villalle luontaista rasvaa (lanoliinia) että kaikkea muuta likaa aina kakasta heinään. Oksat ja oljenkorret voidaan saada irti mekaanisella käsittelyllä, ja pesumenetelmästä riippuukin, mikä kaikki lika pesussa irtoaa.

Lanoliini liukenee kuumaan veteen, joten kuumassa vedessä pesuaineella pestu villa on puhtainta mahdollista villaa. Mikäli kehrääjä haluaa kehrätä villan puhtaana liasta, mutta rasvaisena, villaan voi lisätä lanoliinia uudestaan (myydään eko-kaupoissa erityisesti kestovaippailijoille) tai siihen voidaan lisätä kehräysöljyä.

Perinteinen liotusmenetelmä fermentend suint method ei lämmitä villaa eikä pesuvettä ympäristön lämpötilaa korkeampaan lämpötilaan, ja villan luontainen lanoliini jää jäljelle. Villa suljetaan vesikylpyyn kannelliseen astiaan ja ”unohdetaan” vähintään viikoksi. Tuona aikana villassa olevat bakteerit käynnistävät fermentointiprosessin, joka syö villan epäpuhtauksia pois. Menetelmä on kokeilemisen arvoinen, mutta kannattaa varautua hajuhaittoihin. Mikäli menetelmä tuntuu toistamisen arvoiselta, kannattaa säästää fermentointiliemi, sillä uudelleen käytettynä fermentointiliemi käynnistää reaktion huomattavasti nopeammin. Itse olen saanut vaihtelevia tuloksia tällä menetelmällä. Ensimmäiset pari kertaa onnistuivat yli odotusten (lopputuloksena puhdas, pehmeä, mutta rasvainen villa), mutta viimeisellä kerralla sain lopputuloksesi vain kammottavalta haisevan villakasan. Ehkä otin villat pois fermenttikylvystä liian aikaisin.

Alden Amos kehottaa pesemään villan 40-51 C (110-120 F) lämpötilassa. Lanoliini liukenee, mutta yli 51 C lämpötiloissa pienikin emäksisyys alkaa vahingoittaa itse kuituja. Amosin perusohjeessa myös kehotetaan käyttämään ylenmäärin vettä. Amosin ohje on, että villan ja veden painosuhde tulisi olla 1:200. (100 g villaa pestään 20 litran vesimäärässä) - vieläkin suuremmassa, jos villa on erittäin likaista. Samaa vesimäärää voidaan käyttää myös seuraavan satsin pesuun, joten se ei välttämättä mene hukkaan. Amos suosittelee käyttämään pesuaineena washing soda -not baking soda. Itse olen käyttänyt kotoisasti edullisinta mahdollista markettishampoota, mielellään hyvän tuksuista sellaista.

Amos esittelee kirjassaan kylpyammemetodin sekä pesujunan (scouring train). Junassa on eri lämpöisiä pesu- ja huuhteluvesiä, ja villoja nostetaan kylvystä toiseen. Amosin mukaan villan ei tarvitse liota pesuvedessä turhaan, muutama minuutti/kylpy riittää.

Itse pesen tätä nykyä villat 10-15 litran ämpäreissä. Ämpäri täyteen niin kumaa vettä kuin hanasta lähtee (meillä noin 60 C), shampoo perään, ja lopuksi villat varovasti sekaan pesupussissa. Yleensä olen laittanut max 100g villaa 10 litran ämpärilliseen. Villa saa liota 10-30 min vedessä, nostan pussin pois ja kaadan vedet vessanponttöön. (En lavuaariin, sillä mukana voi olla irtokuituja, jotka aikanaan tukkivat lavuaarin vesilukon.) Tilalle joko uusi pesuvesi tai huuhteluvesi, villan likaisuudesta riippuen. Huuhteluvetenä käytän myös kuumaa hanavettä, ja huuhteluvesiä vaihdan, kunnes villa vaikuttaa puhtaalta shampoosta. Viimeiseen huuhteluveteen saatan lorauttaa tilkan väkiviinaetikkaa.

Pestessäni villoja käsittelen niitä aina varovasti pesupussin kanssa niin kauan, kun ne ovat kuumia. Pelkkä kuuma vesi ei huovuta villoja, mutta mekaaninen liike yhdistettynä kuumaan veteen aiheutaa huopumisen. Olen kehräysharrastukseni alkuvaiheessa onnistunut huovuttamaan monta villaerää mönttiin sekä pesu- että värjäysvaiheessa, kun en ole malttanut olla tökkimättä kuumassa vedessä olevia villoja. Jotkut väittävät, että jo veden valuttaminen hanasta villojen päälle voi aiheuttaa huopumisen. Joten tärkein ohjeeni onkin: älä edes koske peseytymässä oleviin villoihin niiden ollessa kuumia!

Kun villat on lopulta huuhdeltu, nostan pesupussin pois vesiastiasta, jotta villat jäähtyvät. Levitän ne kuivumaan vasta jäähtymisen jälkeen. Kuivaus tapahtuu yleensä verkon päällä joko kylppärissä kuivaustelineellä tai saunan lauteilla. Joskus laitan tuulettimen lattialle pyöritämään ilmaa ja nopeuttamaan kuivumista.

Kehräysöljy

Jos kiinnostuit karstaus/kehräysöljystä, niin tässä vielä Amosin ohje kehräysöljyn valmistukseen:

• 2 rkl raastettua palasaippuaa
• ½ tl pesusoodaa
• 2 kupillista (470 ml) kuumaa vettä. 

Laita nämä ainekset kannelliseen hillopurkkiin, sulje kansi ja ravista, kunnes saippua ja sooda ovat liuenneet. Avaa kansi ja lisää 2 kupillista (470 ml) oliiviöljyä. Sulje kansi ja ravista hetki. Ravista purkkia satunnaisesti seuraavat 24-48 tuntia, jotta se emulsioituu. 

Kehräysöljy lantrataan veteen (2 osaa vettä, 1 osa öljyä) ja käytetään suihkepullosta juuri ennen villan käsittelyä. (Kehrää villa mahdollisimman pian öljyämisen jälkeen ja pese myös valmis lanka mahdollisimman pian.)

Kesäinen pellavaprojekti

Kasvatin kesällä puutarhapalstallani noin 1 neliömetrillä pellavaa. Tavoitteena oli kokea koko pellavaprosessi siemenestä langaksi. Toukokuussa kylvetty pellava kasvoi kohtuullisen hyvin, vaikka kuitu vähän lyhyeksi jäikin.

Nyhdin kasvit juurineen maasta elokuun puolivälissä. Halusin niiden olevan käsittelykunnossa elo-syyskuun pellavanäytöksissä. Korret eivät olleet ehtineet tuleentua kunnolla, joten satona oli vähän jopa vihertäväkin kuitua.

Kuivasin saaliin pikaisesti saunan lauteilla n. 35 asteessa. Sen jälkeen rohkin siemenkodat irti ja liotin korsia nelisen päivää tynnyrissä kylppärissä. Kuidut alkoivat olla jo aivan irti, ja ihmettelinkin, että menikö koko satsi piloille. Kuivasin kuitenkin pöheikköä uudelleen saunan alalauteella, tällä kertaa 5 päivää. 

 

 Seurasaaren ulkoilmamuseon pellavarohka

 

Seurasaaren pellavaloukku, jolla pellavakorsien kova keskus rikotaan lihtausta ja häkilöintiä varten.

 

 Takussa olevat kuidut ja niistä saadut aivinasormaukset

Tosi paikka koitti syyskuun alussa Seurasaaren villa- ja pellavapäivillä. Aiempaan pellavanmuokkauskokemukseeni verraten näitä oli ihan tuskaista työstää, ja aivinasaalis jäi pieneksi. Lopputuloksena oli 10 g priimakuitua.

Kuvittelin sormauksia priimalaaduksi, mutta kehrääminen oli aivan eri luokkaa kuin kaupallosen pellavatopsin kehräys. Vaikka kuidut olivatkin vain 20 cm mittaisia, niiden repiminen sormauksesta kävi työstä. Kerrankin muistin kehrätä pellavan vastapäivään, kuidun luontaisen kiertymän mukaisesti.

Koska 10 grammasta säiettä ei riitä laudeliinaksi asti, päätin kokeilla neuloa säikeen reunapitsiksi. Netistä löytyi tällainen hauska malli, jonka jopa minä, vakavaa pitsineulekammoa ja neuleohjeiden suhteen täysin lukutaidoton sählä opin viidessä minuutissa. Säikeessä riittää vielä metrejä, joten ehkä tästä vielä kunnon reunapitsikin syntyy.

Pääsiäisen värjäyskokeiluja

Rukkikuiskaaja haastoi värjäämään maaliskuussa. Lankalauantaina äitini lykkäsi käteeni aivan kammottaman värisen kerän Nalle-lankaa ja pyysi tekemään siitä jotain. Lupasin koittaa tehdä siitä käyttökelpoisen värisen...

Minulla oli ennestään kotona Jacquardin happovärejä. Vyyhditin langan ja esipuretin sen sitruunahappoliuoksessa ja sekoitin kolme eri värilientä: kanerva, turkoosi ja keskisininen. Osa vyyhdistä päätyi kuhunkin värikylpyyn siksi aikaa, ettei alkuperäistä väriä ollut näkösällä. Sitten kattila liedelle ja elektronisen paistimittarin vartioimana 80 asteen lämpökäsittelyyn reiluksi puoleksi tunniksi ja sitruunahappoliuosta perään.

Koska värejä oli reilusti jäljellä, saman käsittelyn koki myös aiemmin kasviväreillä vauvavaaleanpunaiseksi värjäämäni merinovillainen kehruutopsi. Nyt molemmat ovat enemmän minun makuuni - toivottavasti äitikin tykkää!

Puuvillapölyä

Heinäkuun kehräyshaasteessa kehrättiin puuvillaa. Huonoksi onnekseni tilaamani 100g puuvillanöttönen ei ollut kehräykseen soveliasta, ja jo ensimetreillä selvisi, ettei kuitu asetu kauniisti tasaiselle kierteelle. Hyvä puoli pölisevän ja roskaisen puuvillan kehräämisessä paksuksi möykkyisäksi säikeeksi oli, että se oli nopeasti ohi.

Kertasin puuvillasäikeen oranssin merinosilkkisäikeen kaveriksi, ja lopputulos on ihan kaunista, supertiikeri-jäätelöä muistuttavaa taidelankaa, yhteensä reilu 100 m.