 |
| Skumppasuihkulähde Llopartin viinitilalla Sant Sadurni d´Anoiassa Espanjassa |
Kuohuviini on sulautunut tiiviiksi osaksi suomalaista juomakulttuuria viimeisen 30 vuoden aikana. Ensimmäiset muistikuvani kuohuviinistä ovat 90-luvun puolivälistä: vanhemmillani oli lähes aina musta pullo Freixenetin Cordon Negroa jääkaapissa. Teinitytön mielestä se oli kammottavan makuista: kuivaa ja hapokasta. 90-luvun myötä kotimme eteisen lautapaneelikatto sai myös kymmeniä kolhuja ammutuista skumppakorkista: kun meille tuli vieraita, poksautettiin pullo - joko omasta kaapista tai vieraiden mukanaan tuoma. Nimemomaan niin, että korkki ammuttiin kattoon, olihan se nyt paljon juhlavampaa.
Lakkiaisiani varten maistelimme useita kuohuviinejä etsien sopivaa alkumaljaa. Tuolloinen minä päätyi johonkin makeahkoon lillinkiin, jolle tänä päivänä luultavasti irvistäisin. Maku on muuttunut 30 vuodessa melkoisesti. Teekkarivuosien alkuvuodet menivät siideriä nautiskellessa, mutta viimeistään puolivälissä opintoja totesin hinta-laatu -suhteen paremmaksi kuohujuomissa. Päädyin lopulta samaan mustaan pulloon kuin vanhempani.
Samppanjaa muistan maistaneeni ensimmäisen kerran Raumalla viinitapahtumassa vuonna 2004. Päätin tehdä uhrauksen ja käyttää kaksi juomalippua samppanjamaistiaiseen sen sijaan, että olisin teekkarityyliin optimoinut määrää ennen laatua. Maistuihan se Taittingerin Prelude ihan erilaiselta kuin musta Freixenet, mutta olihan niillä hintaeroakin.
Vuonna 2005 olin kesätöissä Pariisissa, ja sieltä tarttui mukaan pullo vuoden 1996 Dom Perignonia ajatuksella, että se korkataan joko valmistujaisissani tai häissäni, kumpi tapahtuukaan aikaisemmin. Valmistujaisia vietettiin 2007, jossa domppaa maisteltiin rinnakkain pikkusisarensa, Moet&Chandonin Brut Imperialin kanssa. Maistuivat tuolloin aika samanlaisilta. Olisi mielenkiintoista tehdä vastaava vertailu uudestaan, jotta näkisi miten makuaisti on kehittynyt.
Viime vuosina skumppa on arkipäiväistynyt elämässämme: Puolet viinikaapistamme on skumppaa, halpaa ja kalliimpaa. Perusjuomaksi on viime vuosina valikoitunut useinmiten Codorniuta, mutta ihan lähiaikoina olemme laajentaneet kokeilujamme "maukkaampien" kuohujuomien suuntaan, toki miellumin pysyen espanjalaisissa. Jostain syystä italialaiset maistuvat suuhuni lähes poikkeuksetta hajuvesipilven ja kukkapuskan välimuodolta, riippumatta juoman sokeripitoisuudesta.
 |
| Lidlin jälkiruokapikarit saivat luvan toimia skumppalaseina viime kesän venereissulla. |
