Tulihan ne sieltä, porukat kylään. Tai kyllä jo itseasiassa läksivät jo kotiakin... Etukäteen vähän jännitti järjestelyjen puolesta: vanhemmat oli ensimmäistä kertaa omatoimilomalla, minä varasin lennot ja hotellin netistä. Mutta kaikki meni kuten pitikin, paitsi että hotellin mainostamaa ilmastointia ei vain näkynyt... Tai sitten täällä päin läpiveto vessan ikkunasta makuuhuoneeseen on "ilmastointi"...
Perjantai-iltana istuttiin parantamassa maailmaa ja vaihtamassa kuulumisia vanhempien hotellihuoneessa niin kauan, että minä en uskaltanu enää lähteä yksin metrolla kotiin. (Tulipa sitten varattua se hotelli Pariisin levottomimmalta alueelta, Boulevard de Clichyltä, joka myos Pigallena tunnetaan...) Niinpä jäin sitten loisimaan hotelliin minäkin. Tuli tyhjennettyä kokonainen ginipullo...
Lauantaina tehtiin perinteistä turistikierrosta Notre Damesta Louvren läpi Tuiliriesille, Concordelle ja Champs Elyseen läpi Riemukaarelle. Minäkin kiipesin ensimmäistä kertaa koko kesäna Riemukaaren katolle.
Sunnuntai oli miun kolmas yritys lähteä Versaillesiin, mutta jälleen kerran meni uusiksi... Päivä oli sateinen, ja tuumasimme viettää sen la Villettessä, tiedekeskuksessa Siellä oli monenmoista nähtävää, erikoisleffasta planetaarioon, pikkunäyttelyistä puhumattakaan. Joskus muksuna (ehkä 11v) olen käynyt Vantaalla Heurekassa, mutta sen reissun muistot ylittivät la Villetten kokemukset. Pitänee käydä uudestaan Heurekassa ennen Koreaan lähtoä, niin näkee kultaako aika muistot vai onko se ihan oikeasti hienompi.
Sunnuntai-iltaan kuului myos piknikki Cite Universitella sekä jokiristeily Seinellä. Maanantaina vanhemmat kiipesivät Eiffeliin, ja käytiin syomässä Chateau briandit ihan pitkChateau briandn kaavan mukaan.
Viikonlopun huippuhetkiä oli nähdä vuosisadan parkeeraus. Tai oikeastaan parkkiruudusta poistuminen. Kadun varressa oli tilaa ehkä noin 2 metriä, ja siihen väliin auto oli tungettu. Puskurien molemmin puolin oli noin 20 cm tilaa ennen seuraavia autoja. Mutta ei hätää, kuski oli varautunut. Auton ympärille oli pingotettu koysi, jossa seka etu- että takapuskurin kohdalla oli veneen lepuuttajat (muoviset tormäyssuojat). Niinpä parkkiruudusta poistuttaessa kuski sai rauhassa ottaa kontaktia edellisiin autoihin, kun lepuuttaja otti aina ensimmäisen osuman. Vieläkin harmittaa, ettei ollut kameraa hollilla!!!
Seuraava vieras, Joel, tulee tänä iltana. Huomenna on toissä harjottelun loppuraportin esittäminen pomoportaalle... IIKS!!! Mutta eipähän ole enää kuin 12 tyopäivää jäljellä =D

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti