Outo juttu

Mitenhän näitä postauksia tuleekaan laitettua aina kerralla kaksin kappalein, ja sitten voi kulua monta viikkoa ilman julkaisukelpoista ajatustakaan. Noh, tässä kuitenkin päivän kevennykseksi hassu sattuma, jollaista ei kohdalleni ole ennen sattunut.

Eilen olin juuri töihin lähtiessäni nauttimassa limpparilasillisesta keittiössä. Kämppiksen kanssa turistiin samalla, kunnes yhtäkkiä kesken kaiken tunsin kuinka juomalasin pohja vavahti alaspäin ja seuraavassa hetkessä olin läpimärkä poreilevasta vaaleanpunaisesta sokerijuomasta aina rinnasta varpaisiin asti. Lasi oli edelleen kädessäni, mutta lasista putosi pohja pois ihan hups vaan. Sain pohjan kiinni toisella kädelläni, mutta sisältö oli mennyttä, samoin huolella valkkaamani työvaatteet yövuoron varalle. Lattiakin lainehti limusta ja matto oli märkänä...

Naurunpärskeen laannuttua tarkempi syynäys osoitti lasin pohjan irronneen nätisti kertalaakista jättäen sileän pyöreän leikkausjäljen, josta ei ainutkaan lasinsiru lähtenyt irti. Poks vaan kahdeksi kauniiksi kappaleeksi ilman teräviä reunoja. Tuon nyt olisi vielä ymmärtänyt jos lasi olisi ollut jotain halpahallikamaa, mutta kotimaisissa Aarikan laseissa luulisi olevan jo jonkinlaista laatua, jo pelkän hinnan perusteella. Joku epäili että lasiin olisi tullut jännitteitä astianpesukoneessa, mutta ajatus oli tyrmättävä sen koneen puuttumisen vuoksi - kyseistä lasia ei ole koskaan pesty koneessa, kun en moista ole koskaan omistanut...

Mutta siinä päivän piristys. Koittakaa kuvitella ilmeeni tilanteessa. Kämppis ainakin oli tukehtua nauruunsa seuratessaan tilannetta aitiopaikalta =D

Vessapöntöillä ei saa leikkiä!!!

Niinhän sitä tuli taas opittua, ettei sitä punaista nappia saa painaa, vaikka kuinka mieli tekisi... Tämä tuli opittua naapurikaupunki Busanin irkkuravintolassa, jossa Juhon kanssa kävimme syömässä kalliit jauhelihapihvit. Aterian hinta oli lopunperin huikeasti kalliimpi kuin hotellilaskumme noin 25 neliön hotellista 200 m päästä biitsistä, 45 tuumaisella televisiolla ja poreammeella varustettuna. Noh, ainakin ruoka oli maittavaa ja mehudrinkit hyviä, vaikkei viini ollutkaan mistään kotoisin.

Yllätys odotti kuitenkin ravintolan vessassa. Pöntön vieressä oli mielenkiintoisen näköinen paneeli, jossa oli eri värisiä nappeja korealaisin kirjaimin varustettuina. Varmuuden vuoksi niissä oli myös pistekirjoitukset, mutta ei niistäkään paljoa ollut apua minun tapauksessani.

Utelias kun luonteeltani olen, päätin kokeilla mitä kaikkia hienouksia pöntöstä löytyy... Kerrankin pääsi leikkimään tälläisellä niin ettei ketään ole todistamassa... Painoin siis ensimmäistä nappia - mitään ei tapahtunut. Painoin toista, jolloin pöntön takareunaan ilmestyi tikku, joka alkoi ruiskuttaa vettä. Toiminto ei selkeästi ollut tarkoitettu käytettäväksi ilman että kukaan istuu pöntöllä, sillä kaikki vesi suihkusi suoraan vessan oveen... ja siitä norona edelleen lattialle kopin ja käytävänkin puolelle. Ehdin väistää melkein ajoissa karkuun, niin etten kastunut ihan kokonaan... Varsinainen ongelma tuli siinä vaiheessa kun pöntön sivulla kyyristellessäni odotin suihkun loppumista. Se EI nimittäin loppunut itsestään, vaan minun piti käydä uusi arpomiskierros napeista läpi että sain suihkun loppumaan... Kesti jonkun tovin ennen kun sain lattian kuivattua ja kerättyä rohkeutta tulla kopista ulos ihmisten ilmoille...

Noo, loppuilta sujui kuitenkin mukavasti - käsi kädessä kävelyä hiekkarannalla, punaviiniä rantahietikolla aaltoja kuunnellen ja lasten tähtisadetikkuja katsellen.

Vaikeuksien kautta voittoon

Englanti on maa johon on helppo mennä, mutta vaikea lahtea... Tai nain ainakin minun kohdallani. Ei riittänyt että menolento oli sen liki 3 tuntia myöhässä, paluulentoa myöhästytettiin tarkoituksella niin paljon, että siirsin sen suosiolla maanantaille. Jostain syystä en halunnut paatyä aamuyöstä Pariisin Charles de Gaulle - lentokentälle keskelle ei mitään aikaan johon liikennevälineetkään eivät kulje. Noh, sainpahan yhden lomapäivän lisää. Auton vuokraa pidennettiin päivällä, että miut saadaan heitettyä illalla lentokentälle ja Antti lahti tuntia aikaisemmin pois toista. Kunnes sitten lentokentällä huomattiin, että passi puuttuu... Mokoma oli luikerrellut maton alle, niin ettei osunut pakatessa silmään. Eli hyvästit siis sille lennolle! Englannista ei pääse ajokortin kanssa pois, jos joku sattuu tietoa joskus tarvitsemaan. Passi se olla pitää.

Noh, Emmi ja Antti karsivallisesti lupasivat majoittaa miut vielä yhdeksi yöksi ja etsivät netista uutta lentoa tilalle. Talla kertaa ihan miun omaan piikkiin, kun lentoyhtiö ei vastaa asiakkaiden hölmöilystä. Joo-o, pikkaisen hölmö olo... Meno-paluulennot oli maksaneet yhteensä 80 euroa, nyt pelkästä paluusta sain maksaa 75 euroa lisää... Junalla olisi tullut vielä kalliimmaksi...

Tiistaina sitten hyppäsin hyvissä ajoin bussiin ja aloitin paluumatkan. Talla kertaa lento oli tunnin myöhässä, ja lentokentällä sain selittää kahdelle vartijalle jotka tiukkasivat kovaan sävyyn miksi olin Englannissa, missä siellä, kuinka kauan, minne lennän, mitä teen Pariisissa yms... Ei ole helppoa...

Noo, eikä silla että ongelmat olisivat tähän loppuneet... Tk oli tulossa kylään, ja hänen lentonsa oli jo alkuillasta perillä. Noh, minä sitten laittamaan tekstiviestiä että myöhästyn muutaman tovin... Kaiken PITI olla hyvin siinä vaiheessa kun olin metrossa jo melkein kotipysäkillä, mutta...

Edellisellä pysäkillä tuli ranskankielinen kuulutus ja vaunun muut 3 matkustajaa nousivat pois. Minä jäin istumaan kun en ymmärtänyt sanaakaan. Vielä siinäkään vaiheessa kun metrosta sammuivat valot, en panikoinut - nehän räpsyvät muutenkin kaiken aikaa... Metro jatkoi matkaansa - pysähtymättä minun kotipysäkilleni. Yksin pimeässä metrossa halki Pariisin yön, ei kiva! Runnoin itseni matkalaukun kanssa seuraavaan vaunuun havaitakseni senkin tyhjäksi ja pimeäksi. Metro jatkaa matkaansa pysähtymättä pysäkeille ja sytyttämättä valoja. Mieli tekee ruveta kirkumaan, mutta minkäs teet - kukaan ei kuule. Nyt soitan jo Tk:lle, että tässä saattaa vierähtää vielä jokunen tovi. Kunhan ensin pääsisi ulos metrosta... saati millä pääsee puolenyön aikaan pois jostain maahanmuuttajalähiöstä hengissä ja täysissä sielunvoimissa.

Kännykän näppäinvalon avulla löysin lopulta metrovaunun hätäpuhelimen, jolla sain yhteyden kuljettajaan. Mahtoi olla pieni yllari tajuta että on vielä matkustaja kyydissä. Hetken aikaa selitettyäni tajusi sentään miun haluavan pihalle - ymmärsi sen verran englantia sentään... Silti alkoi usko loppua kun lupauksen jälkeen ajoi vielä 3 pysäkin ohi pysähtymättä... Lopulta paasin ulos noin 20 km päässä kotoa. 3 minuutin kuluttua illan viimeinen metro poimi miut kyytiin takaisin kohti keskustaa ja paasin vielä kämpillekin ehjin nahoin, jossa Tk oli karsivallisesti odottamassa....

Keskiviikkona nukuin pitkäksi ja menin metrolla töihin. Työmatka kesti 2 tuntia. Taisi olla viimeinen kerta julkisilla välineillä... Toissa ihmiset olivat hieman ihmeissään kun miusta ei ollut kuulunut mitään sitten perjantain. Olin kyllä lähettänyt pomolle sähköpostia, mutta nähtavasti se oli hukkunut bittiavaruuteen matkan varrella. Eli en saanut kovin iloista vastaanottoa O:-)

Sen verran seikkailut vaikuttivat vielä viime viikonloppuun, että perjantaina palkkapäivän kunniaksi kävin päiväunille joskus kl 16 maissa, joilta sitten heräsin seuraavana aamuna lopullisesti joskus 10 jälkeen... Varmaan joku 17 tuntia tuli nukuttua. Seuraavana yöna sitten 11 tuntia... Ja koko ajan niin laiska olo, ettei paljoa nenäänsä jaksanut pihalle pistää asunnosta koko viikonlopun aikana. Nora Roberts voitti Pariisin nähtävyydet...