Kyynisyydesta

Kun reissaaminen alkoi, blogiin ilmestyi asiaa milloin mistakin. Kaikki uusi ihmetytti, ja asioita jaksoi kummastella tannekin. 2 kk jalkeen Pariisista ei loytynyt enaa ihmeteltavaa, joten seuraavat ihmetykset loytyivat Koreasta, Aasialaisesta kulttuurista. Pikkuhiljaa sekin hiljeni. Nyt kun kulttuuri ja kaupunki on vaihtunut parikin kertaa viikossa, kaikkeen uuteen ja outoon turtuu, ettei nykyaan enaa jaksa hatkahtaa mistaan. Kyynistyy.

Koreassa jaksoi viela ihmetella huonoja sahkoistyksia, Kiinassa koyhia ja kerjalaisia, mutta taalla ei jaksa lotkauttaa korvaansa pickup-auton lavalla matkus taville 15 ihmiselle, kulkukoirille tai alastomille naisille... Noh, nyt on reissun viimeinen ilta, ja huomisesta alkaen voikin sitten alkaa ihmetella suomalaisen kulttuurin outouksia...

Eilen kaytiin baarissa, josta sanotaan, etta ensikertalaisilta menee leuka lattiasta lapi, eika nakymaa usko todeksi... Noh, me tuumattiin etta siina on vahapukeisia tyttoja, osa jopa ihan natteja... Eli oltiin siis paikallisella punaistenlyhtyjen alueella (yhdella kolmesta), ja ihan sisalla baareissa siis. Tytot tanssivat joko lavalla tai jossain ja asiakkaat juovat ja katselevat. Ottavat sitten haluamansa tyton mukaansa maksettuaan ensin vahan valityshintaa baarille. Minua ei hetkauttanut juurikaan, edes siina vaiheessa kun tytot yrittivat kadesta raahata minua mukaan lavalle... Joku raja sentaan!

Yhdessa tyttobaareista oli tyttolavan lisaksi rakennettu rodeoareena, jossa kuka tahansa asiakkaista sai kiiveta teutaroivan haran selkaan, ja jos siina pysyi minuutin, baari lupasi tarjota drinkin. Koukkuna kuitenkin oli, etta harkaa ohjasi areenan reunalta ohjaimista tytto, joka viimeistaan 50 sekunnin jalkeen heitti jokaisen ratsastajan pehmustettuun areenaan. Mina kestin kohtuullisen kauan, joten sainkin sitten tavallista rivakamman loppuheiton ja lensin komeasti... Eli yllattavaa kylla, jos yleison vaihtoehtona oli leluharka tai bikiniasuiset tytot, harka veti suuremman suosion...

Toisessa baarissa kavin mielenkiintoisen keskustelun kauniin tyton kanssa... Tainoh, miksi naita sukupuolenvaihtajia sitten kutsutaankaan. Harvinaisen kaunis se kylla oli - niin kauan kun piti suunsa kiinni ja morean aanensa piilossa. Eli baari oli ladyboy- showbaari, jossa kaikki 'tytot' olivatkin poikia tai sukupuolenvaihtajia. Eivat kuitenkaan ollenkaan saman nakoisia kuin transut jenkkileffoissa, vaan 90 % niista olisi kaynyt koska tahansa naisista jopa bikinit paalla. Nama tuppautuivat juttusille ja drinkkeja (kokista) kerjaamaan paljon herkemmin kuin oikeat tytot. Kyselivat onko meilla Suomessa ladyboyta, johon totesin etta en mina ainakaan ole kertaakaan nahnyt... Taalla ne kuuluvat kulttuuriin ihan normaaleina. Tassa baarissa Juho meinasi saada myos hieman erikoiskohtelua seuratessaan luonnon kutsua... Nama 'tytot' kun ovat normaaleiden tyttojen tavoin miesten peraan...

Pariisin yoelamaa

Yksi taman kesan parhaista puolista on ollut ehdottomasti vieraat. Jokaisen vieraan myota olen tehnyt jotain sellaista joka todennakoisesti olisi yksin jaanyt tekematta. Onhan tassa vieraiden kestitsemisessa toki haittapuolensa – kuukauden kun yritin selvita 2 – 6 tunnin younilla, niin jo alkoi naamasta nakya. Nyt kahtena yona olen saanut univelkaa vahemmaksi (ensimmaiset 2 yota kuukauteen kun ei ole vieraita =D) ja eron huomaa jo selvasti. Voikin siis sanoa etta loysin itseni kuukauden etsimisen jalkeen =). Ja kuten arvata saattaa, niin sangystahan se loytyi. Onneksi entista ehompana.

Suurimmillaan univaje oli viime viikolla Joelin ollessa kylassa. Harvana iltana taisimme olla ennen puoltayota asunnolla, ja pahimpana aamuna kotiintulo venyi aamukuuden paremmalle puolelle. Joel myos muistutti minulle jo unohtuneen asian nuoruudestani – kuinka kavely onkaan kivaa =D. Meidan oli alunperin tarkoitus kavella vain Sacre Coeurin portaille vahan naukkailemaan viinia, mutta niin siina vain hurahti tunti jos toinenkin ja viimeinen metro samantien. Jotenkin oli koko ajan tarkoitus ottaa taksi, tai viimeistaan yobussi keskustasta, kun housutkin hankasivat taas jalkoja verille, mutta lopulta loysimme itsemme kavelemasta nukkuvan Pariisin halki aamuyon hiljaisina tunteina. Tama kaupunki siis todella nukkuu edes muutaman tunnin yossaan. Seuraavana aamuna heratys kl 07 kahden tunnin younien jalkeen ei ollut mielta ylentava...

Seuraavana iltana istuimme viinipullon kanssa Il de Citen saaren karjessa katselemassa auringonlaskua Seinelle. Talla kertaa ehdittiin metroon... Kolmantena iltana lahdettiin jalleen Sacre Coeurille ja tavattiin toinen suomalaisporukka. Suomalaistytto Maria oli kesanvietossa Pariisissa, ja hanella oli pari reilaajapoikaa kylassa. Pojilla ei ollut seuraavaksi yoksi majapaikkaa, joten lupasin majoittaa heidat lattialleni, kun Joel jatkaisi matkaansa kohti Dublinia.

Sacre Coeurilta paadyimme laheiseen yokerhoon. Alkaa kysyko sen nimea, mutta sen tiedan kertoa, etta se on aivan Moulin Rougen kyljessa kiinni. Yokerhon hinnastoa katselimme Juhon kanssa cabareehen jonottaessamme. Talla kertaa oli mukava olla nainen. Yokerhon sisaanpaasy oli naisilta 10 euroa ja miehilta 18, sisaltaen vapaavalintaisen juoman. Yllattaen se oli minun kohdallani GT...

Nykyaan jo niin harvinainen tanssifiilis iski minuun baarissa. Teinina se oli viela lahes viikoittain, nykyaan ehka kerran pari vuodessa. Valilla kelloon vilkuillen jorasimme sitten aamuun asti, jotta metrot taas kulkisivat. Kotiinpain laksimme puoli kuuden aikaan, auringon jo noustua. Talla kertaa vahille younille jai Joel, joka kaiken kukkuraksi viela myohastyi lennoltaan ja joutui setvimaan uusia yhteyksia Dubliniin. Ennen tata kesaa termi « myohastya lennolta » on ollut minulle ihan kasittamaton ajatus. Noh, kaikkea sita oppii kun vanhaksi elaa...

Grillibileet brasilialaisittain

Eilen oli Pavillion du Cambodgen kesägrillibileet, joissa vanhat asukit hyvästeltiin ja uudet toivotettiin tervetulleiksi. Päätettiin käydä Juhon kanssa kurkistamassa biletystä pyykkäyksen lomassa. Noh, pyykkituvassa rupesimme juttusille brasilialaispojan, "Ehiken" kanssa. Ei hajuakaan kuinka tuo nimi pitäisi kirjottaa, mutta on kuulemma portugalilainen väännös Henrystä. Juttelimme sitten pyykkituvassa puolisen tuntia, kunnes sinne saapui pojan kaveriseurue, brassityttöjä minimekoissa. =D Yksi tytöistä kuulemma oli kovasti vailla seuraa jonka kanssa puhua englantia, joten lyöttäydyimme siis kimppaan grillijuhlissa.

Vierähti pullo poikineen viiniä, valkoista, vaaleanpunaista ja tummempaa. Ehkä lisukkeena oli vielä Smirnoff Ice- kopioita jokunen puteli kielenkantoja irroittamassa. Porukka oli jokseenkin kansainvälistä - 20 opiskelijaa ympäri maailmaa opiskelemassa erillistä koulutusohjelmaa ranskaksi. Brassikulttuurin ohella tutustuimme japanilaiseen ja korealaiseen elämänmenoon. Jälkimmäinen kiinnosti suuresti, sattuneesta syystä. Korealaiset ihmettelivät kovasti meidän kaupunkivalintaamme - kuulemma Daegu on "very hard city", lähinnä kai ilmaston puolelta. Korealaiskulttuurista mielnkiintoisimpana (hmmh...) osana jäi mieleen korealaisten viinaanmenevyys... Kuulemma siellä ryypätään ihan kunnolla. Ryypätään ja juhlitaan =D Ja minua pikkasen lohdutti sekin, että siellä ei katota pitkään tyttöä joka on niin hurja että juo alkomahoolia...

Brassikulttuurista mielenkiintoisimpana piirteenä nousi esiin eriarvoisuus. Kuulemma 1 % väestöstä omistaa 90 % maasta ja rahasta. Ei kuulosta järin reilulta. Suurin osa ihmisistä (en muista prosenttilukuja) tulee toimeen alle 100 euron kuukausituloilla. Oli aika mielenkiintoista vertailla kulttuureita. Yllättäen juttukumppanit kuuluivat siihen yläluokkaan, mutta tiedostivat ongelman ja tunnustivat oma-aloitteisesti asioiden olevan meillä Suomessa paremmin.

Mitäkä muuta? Noh, brassitytöt olivat kauniita, pukeutuivat lyhyisiin mekkoihin ja tanssivat paljon. Ja olivat miuta enemmän humalassa. Sambaa eivät sentään suostuneet tanssimaan bikineissä huonon musiikkivalikoiman takia. Mutta oikein mielenkiintoista sakkia siis!

Puistoparty

Tänään oli tarkoitus käydä yhdistetyllä shoppailu- ja turistikierroksella, mutta se typistyikin sitten vain yhteen kauppakeskukseen, Emmin neuvomaan La Defenseen. Enkä tainnut sielläkään ehtiä nähdä kuin osan tarjonnasta. Jäipä sitten Eiffeltorni näkemättä jälleen kerran. Enköhän mie vielä ehdi, tuskin se torni sieltä minneään karkaa kun on jo jonkun aikaa siellä seistä töröttänyt.

Syy aikaiseen kotiinpaluuseen oli ala-aulan seinällä ollut lappu, jossa mainostettiin Cite Internationalen puistobileitä. Ilmoituksesta sain tavattua alkavan kellonajan ja paikan. Eli aloittivat eilen, ja bileet ovat täydessä menossa edelleenkin =) Piti siis ottaa itseä niskasta kiinni ja yrittää sosialistua.

Ensimmäinen juttukumppani osasi englantia ehkä 3 lausetta. Että se siitä... Toinen oli intialainen isoisä, joka ensin taisi ihastua miun hameeseen ja paidankaulukseen ja lyöttäytyi sitten seuraan. En sitä aluksi viittiny poiskaan ajaa, ja oli ihan kiva taas välistä jutellakin jonkun kanssa. Sitten se alkoi käydä hieman liian intensiiviseksi, ihastui kun kuuli miun olevan suomalainen, otti kädestä kiinni ja halusi viedä istumaan jonnekin. Eikä siitä sitten enää meinannu päästä irti millään. Yritti kutsua kotiinsa intialaiselle teelle, ravintolaillalliselle tai ihailemaan Eiffeltornia iltavalaistuksessa. Kaikki toki ihan vain ystävinä, "Juu kyllä minä tiedän että sinulla on poikaystävä Suomessa, mutta..." Kun en heti ymmärtänyt sanoa tiukkaa eitä, vaan vaihdoin aina puheenaiheen jonnekin muuhun, se sitten lopuksi tiukkasi loukkaantuneena että miksi ei. "Kun ei minulla ole mitään mielessä, on vain niin kiva olla suomalainen ystävä..." Ehkä mie olen sitten kylmä nainen, kun en näistä tunnin perusteella solmituista sydänystävyyksistä niin perusta... Sorry!

Sain sitten puoliväkisin dropattua sedän ja tulin takaisin kämpille. Vaihdoin vaatteet hieman lämpimämpiin ja palasin bileisiin - olivathan ne käytännössä kotiovellani. Musiikki kuuluu tänne sisälle asti. Bileiden ideana on siis kansainvälisyys. Jokaisen talon asukkaat esittelevät omaa kulttuuriaan omassa kojussaan - tarjolla on musiikkia, ruokaa, juomaa ja tanssia. Taisipa yhdet "häätkin" mahtua mukaan. Pääpuistossa on esiintymislava, jossa on bändejä vähän väliä. Ihmiset ovat levittäytyneet ympäri puistoaluetta juhlimaan.

Illan hämärtyessä piknikit muuttuivat enemmän nestepainotteiseksi. Jossain myydään vielä ruokaa ja olutta. Musiikki kovenee ja ihmiset tanssivat ympäri puistoa. Kiertelin hetken etsiskellen henna-tatuointien tekijää ja päädyin sitten lopulta neljän algerialaispojan seuraan tanssimaan itämaisen musiikin tahdissa. Aika hassua se oli, mutta kyllä näiden seura voitti intialaisen isoisän. Tai olihan hänenkin kanssaan varsin mielenkiintoista keskustella maittemme kulttuurieroista, mutta mutta... Algerialaiset sen sijaan olivat vain pitämässä hauskaa.

Yksi asia mikä näissä ulkomaalaisissa miehissä on mitä suomalaisissa ei. Nämä tuntuvat olevan sitä mieltä, että heidän tärkein tehtävänsä on naisen kunnioittaminen ja palveleminen. Ja se näkyy siis muussakin kuin siinä että nainen ei maksa omia juomiaan baarissa :) Kuten aikaisemmin jo sanoin, ranskalainen mies nolostuu jos nainen pitää hänelle ovea auki. Jotenkin täällä kunnioitetaan naista ihan eri tavalla kuin Suomessa.

Ei ihan äkkiä uskoisi, mutta välillä saa melkein hävetä ja selitellä omaa kulttuuriaan ja sen puutetta. "Millaiset ovat suomalaiset puistojuhlat?" Eikös se menekin niin, että jokainen ottaa pussillisen kaljaa, juo sen ja sitten tapellaan... Ei tälläistä oikein kehtaisi selittää keskellä upeita bileitä, joissa ei näy känniääliöitä eikä tappeluita. Tai kun algerialaiset kysyvät suomalaisesta tanssista: "Millainen on suomalaisten tanssi, josta tiedät heti tanssijan olevan suomalainen?" Venäläisillä on ripaska, espanjalaisilla flamenco, algerialaisilla omansa, mutta meillä ei taida olla mitään. Verratessa suomalaista kulttuuria muihin, huomaa sen nuoruuden ja puutteellisuuden. Toki meillä on sitten muita asioita mitä muilla ei ole, mutta silti... Globaalisaatiosta ja Nokiasta huolimatta suomalaiset taitavat yhä olla metsäläiskansaa...

Ihan vielä huomioina lopuksi - algerialaiset olivat kovin hämmästyneitä kuullessaan että Nokia on suomalainen yritys... Tekee kuulemma parhaat puhelimet, mutta senhän me jo tiesimmekin :) Lisää hämmästystä aiheutin kun kerroin olevani täällä harjoittelussa ja jatkavani täältä vuodeksi Koreaan. Sain kuulla moneen kertaan olevani erityisen onnekas, koska saan mahdollisuuden moiseen. Täällä päin ei ole tapana harrastaa kansainvälistymistä (sanoo algerialainen, joka opiskelee unelmiensa kaupungissa, Pariisissa...) Ja vielä viimeisenä uutena huomiona - arabia ei ole algerian pääkieli, vaan sitä aletaan opetella vasta kouluun mentäessä. Ranskan opetus alkaa koulussa 3. luokalla ja englannin 7. luokalla. Tv- ohjelmat ja sanomalehdet ovat ranskaksi. Algerialaiset ääntävät R- kirjaimen melko lailla suomalaisittain :)

Juu, mie en ole vieläkään oppinu lausumaan "Au revoir", mutta paranee koko ajan. Kuulemma toiset eivät opi sitä ärrää ikänään, mutta ilmankin selviää...