Kuuma, kuumempi, hiki!

Niin paljon on ehtinyt tapahtua 4 päivässä, etten oikein tiedä mistä päästä alottaisi... joten aloitetaan siis tyypillisestä, säästä =). Lämpöä täällä on ollut joka päivä noin 30 astetta, ja ilmankosteus on esim tänään ollut 54 %. Eli käytännössä kun astuu kämpästä ulos ja lähtee aamulla suuntaamaan kohti luentorakennuksia, on jo 10 minuutin päätä läpimärkä hiestä. Asiaa vielä tietysti auttaa pienet sadekuurot... Korealaiset näyttävätkin lähes aina kantavan sateenvarjoja mukana. Niin, ja paikallisten mielestä ilma on nyt ihanan viileä... Kuukausi sitten lämpöä oli yli 40 astetta, joka on mahtanut olla tappavaa tällä ilmankosteudella!

Meitä on täällä kaikkiaan 22 vaihtaria 6 eri maasta. Kuten jo aikasemmin sanoin, jenkkejä on eniten. Eli sen puolesta - kunnollista englantiaksenttia ei tarvi lähteä hakemaan Briteistä tai Jenkkilästä, sellaisen voi saada jopa Koreasta... Paikallisten englannintaito puolestaan on vähän niin ja näin... Täkäläiset parhaat englanninpuhujaopiskelijat ovat tasoltaan kuitenkin huonoimpien suomalaisten lukiolaisten tasoisia... Joten elkääs suomalaiset yhtään arastelko sen englantinne kanssa!!! Keskimäärin suomalaiset puhuu loistavaa englantia yleismaailmallisesti. Tuohon vitaten lainaus jenkkipoika Darianin blogista: "
But the people have been great. We have started hanging out with three students from Finland who all speak near-perfect English. One of them speaks five different languages fluently, and with time he will know Korean as well." Jos jotakuta kiinnostaa lukea enemmän seikkailuista Koreassa, niin tuossa on Darienin blogin osoite: http://darienb.blogspot.com/

Ensimmäinen mielikuva miulle Koreasta oli isot eurooppalais- tyyliset autot, jotka tosin kaikki olivat merkiltään Hyndae tms. Autojen muotoilu tosin muistuttaa uskomattoman paljon Mersujen muotoilua 90- luvulla =)

Osa täkäläisistä asioista (kuten talojen sähköistys ja dormin säännöt) on kuin suoraan 70- luvulta, osa taas kuin tieteisleffasta. Missä muualla maailmassa aamupala kuitataan kantiinissa sormenjälkitunnistimella!?! Tänään käytiin rekisteröimässä meidän sormenjäljet koneelle, nyt jatkossa tarvitsee vain näyttää etusormea ruokalan ovella, niin pääsee syömään aamupalaa ja päivällistä, jotka kuuluvat asuntolamaksuun (640 euroa neljältä kuukaudelta). 100- megainen netti maksaa samalta ajalta 40 euroa.

Nyt alkaa olla kotiintuloaika ja vahvuustarkastus =) Pitää näyttää kiltiltä ja viattomalta, niin eivät arvaa minun rikkovan sääntöjä anteeksiantamattomalla tavalla... Miulla on litran pullo giniä matkalaukussa - en voinut jättää ostamatta lentokentältä kun oli niin halpaa =D

Ensikosketus Koreaan

Iltapaivaa Koreasta!
Kaksi paivaa kesti ennen kuin paasi nettiin... Eika oma netti toimi vielakaan, ollaan campuksen oleskelutilan koneilla, joista ehka joka kolmas toimii,,, Lampoa on taalla joku 30, ja kosteus kuin saunassa. Paikalliset valittavat etta on kylma =o. Tai ovat oikeastaan tyytyvaisia etta kesa meni jo- nyt on taas siedettava ilma.

Paivassa tutustuin useampaan ihmiseen kuin koko kesana Pariisissa. Tama on aikamoista kommuuniasumista, sisaltaen sitten myos ne hyvat puolet - olo on kuin isossa perheessa. Toistaiseksi "perheeseen" kuuluu korealaisia, ,jenkkeja, havajilainen ja saksalais-suomalainen meijan lisaksi. Myos pari venalaista on pyorinyt kuvioissa. Kamppiksena miulla on 20- vuotias korealaistytto, jonka nimi on eurooppalaistettuna So Young. =) Asutaan noin 8 nelion huoneessa, johon kerrossangyn lisaksi mahtuu hathataa 2 poytaa, kaappi, kenkakaappi ja tuuletin...

Ja kuten arvata saattaa, miun ajatukset pyorivat ruuan ymparilla. Tahan mennessa korealainen ruoka on ollut todella namia! Sushirullia sai 14 kpl 1,5 eurolla! Tosin taalla niita ei tayteta raa-alla kalalla,vaan esim jauhelihalla ja kasviksilla. Mikaan ei ole ollut viela LIIAN tulista. Makua kylla loytyy...

Suihkuissa on vain kylmaa vetta toistaiseksi, silla asuntola avautuu virallisesti vasta tanaan. Samoin ruokala on ollut kiinni, joten ollaan jouduttu syomaan ulkona. Kuitenkaan kylma suihku taalla ei ole kylma suomalaiselle, vaan veden lampotila on noin 18 asteen pinnassa ulkoilman lampotilasta johtuen.

Jatkoa seuraa, ,kunhan saan oman koneen nettiin. Nailla vanhoilla yhteisromuilla kirjottaminen on todella tuskaa!!! Mutta muuten taalla on kaikki oikeesti aikas huippua - nautin ainakin toistaiseksi oleskelustani ihan taysilla!

puoli tuntia aikaa lähtöön...

Eli melkein jo menossa. Lentosukat on jalassa ja laukut pakattuina. Mikkelistä lähtiessäni matkalaukku painoi vielä alle 20 kg, mutta nyt menee jo ylipainoksi =(. Käsimatkatavaroitakin on jo kaksi isoa kassia - lentolaukku ja reppu "läppärilaukkuna"... Toivottavasti ei tule sanomista.

Edessä on siis 13 tunnin lennot + muutaman tunnin odottelu lentokentillä. Onneksi on vain yksi välilasku, Frankfurtissa Saksassa. Matkavaluuttaa on sekä euroina, dollareina että Korean woneina.

Ainut epävarmuustekijä on enää suunnistaminen huomenna Korean päässä. Mitä jos kukaan ei olekaan vastassa vaikka lupasivat? Miten infora taksikuski ajamaan kampukselle, saati miten löytää oikea paikka kampukselta... Miksi meidän sähköposteihin ei olla vastattu, miksi meille ei ole lähetetty laskua syksyn oleskelusta niin kuin Tonille (kolmas lappeenrantalainen vaihtari)?

Noh, aika näyttää... huomenna ollaan paljon viisaampia =D

Lähtöjännitystä

Muutama tunti aikaa lähtöön =D tänä iltana junailen itteni Helsinkiin, josta sitten huomenna lennämme Frankfurtin kautta Seouliin ja edelleen junalla Taeguun. Pakkaaminen on yllättävän hyvällä mallilla - tavarat on lajiteltu, vaikkei mitään ole vielä laukkuun heitettykään. Yleensä olen tässä vaiheessa puoli tuntia ennen lähtöä O:-) Tosin 3 housut olisi vielä lyhentämättä ja pari paitaakin pitäisi koittaa ommella... Eli tekemistä riittää.

Tämä reilun viikon loma Suomessa on tehnyt hyvää. Olisi saanut olla vähän pitempikin, vaikka kuukauden, niin olisi ehtinyt rauhoittua enempi. Nyt on joutunut juoksemaan Helsinki-Mikkeli-Lappeenranta- väliä pää kolmantena jalkana ilman kunnollisia lepopäiviä välissä. Mutta ainakin parina yönä on tullut nukuttua iki-ihanat 8 tunnin yöunet =D Alkoivat Pariisissa olla harvinaista herkkua meikäläiselle.

Korean sää näyttää tällä hetkellä oikein mukavalta näin elokuiseksi - 28-31 asteen pinnassa pyörivät päivälämpötilat tekevät nannaa meikäläisen pohjoiselle kropalle...

Viimeinen jännitettävä asia tälle päivälle on huominen lento - matka toiselle puolelle maapalloa ei voi olla mukava ahtaassa lentokoneessa... mutta kai siitäkin selviää!

Ohi on!

Tänään vihdoin koitti töissä se päivä kun sain tarjota työkavereille hapankorppuja kylmäsavulohella ja valkosipulituorejuustolla, salmiakkia ja geisha-suklaata. Yksi ja toinen labran henkilökunnasta oli selvästi arvuutellut mielessään että tuonko jotain suomalaisia herkkuja läksiäiskahville, sen verran nopsaan ne kammioistaan hipsivät kahvinurkkaukseen.

Loppuraportin sain kuin sainkin palautettua ihan ajallaan - 10 min ennen läksiäiskahveja. Noh, ehkä siinä olisi vähän hienosäätämistä ollut, oikolukua yms, mutta menkööt. 23 sivua tuli englanninkielistä tekstiä hienoine värikuvineen. Tieteellistä raporttia se ei kyllä ole nähnytkään...

Tälle illalle olisi enää jäljellä pakkausta, punaviiniä, pyykinpesua, kasvo- ja hiusnaamiota ja lisää punaviiniä. On tuo muuttaminen sen verran ikävää puuhaa, että pakko on pakkaamista vähän viinillä höystää =). Huomenna sitten näihin aikoihin olenkin toivottavasti jo Suomessa saunan lauteilla.

Viimeiseen työviikkoon mahtui loppuraportin lisäksi vielä kunnon räkätautia vahvoine särkylääkkeineen. Buranat loppuivat, joten menin sitten täkäläiseen apteekkiin ja pyysin särkylääkettä. 200 mg ibuprofeiini tuntui liian miedolta, joten pyysin vahvempaa. Sitä saa mitä tilaa... Luulin saaneeni vastaavaa ainetta kuin Panadol on Suomessa. Paracetamol 400 mg, mukana myös kofeiinia 50 mg. Apteekkitäti painotti kovasti "tässä on sitten kodeiiniakin mukana". So what, mitä väliä.

Rupesin sitten kotona ihmettelemään että mikä kumma kodeiini, kun sitä piti niin pontevasti painottaa. Ystävämme Google osasi kertoa, että kyseessä on oopiumjohdannainen kipulääke, joka Suomessa luokitellaan huumausaineeksi (saatavilla ainuastaan reseptilääkkeenä. Aiheuttaa euforista tunnetta, myös riippuvuutta. Paketin kyljestä selvästi suomensin että nautitaan 1-2 tablettia 2-3 kertaa päivässä. Nappasin sitten kaksi tablettia naamaan. Olo parani heti. Tunnin päästä hihittelin jo itsekseni raporttia kirjotellessa, eikä uni tullut silmään vielä kahden aikaan aamuyölläkään. Aamullakin olo oli vielä hysteerisen pirteä, 2 huonosti nukutun yön väsymyksestä huolimatta...

Lounaalla iski pieni runsaudenpula. Ruokakortilla oli saldoa jäljellä 5,30 euroa - normaalisti päivässä sain kulumaan vähän alle 2 euroa. Piti sitten pyytää työkavereita avuksi, ja lopulta tarjottimeltani löytyikin pizza, salaatti, puoli litraa viiniä, 4 tölkkiä limsaa, 2 palaa jälkiruokakakkua ja 3 aprikoosia. Ja saldoakin jäi vielä 28 senttiä jäljelle... Yllättäen lounaspöydässä riitti kavereita =). Limsat ja aprikoosit otin evääksi, viini meni yhteiseen jakoon. Joten oli oikein maittava viimeinen lounas täällä Pariisissa.

Etanoita ja iltakävelyä

Ai että mitä seuraa sonnin pallien jälkeen ruokalistalle? Krapula-aamun etanapannu tietysti... Perjantai-iltana jatkoimme Akun kanssa Pariisin yöelämään tutustumista, tällä kertaa baarikierroksen voimin. Lähtiessä jo väsytti ja jalkoihin koski, joten menofiiliksen saanti vaati hyvää pohjustusta.

Kahden tintopullon ja kolmen Smirnoff- icen siivittämänä päädyimme Bastillen oopperatalon portaille tyhjentämään viimeisiä viinilasillisia. Seuraan lyöttäytyi pari venäläissyntyistä miekkosta, tosin asuinpaikka jäi hieman epäselväksi, jotain Kiovan, Pietarin ja Pariisin välimaastoa se kuitenkin oli. Toinen tunsi Suomea vähän enemmänkin - oli istunut viisi vuotta linnassa Suomessa... Syynä oli ollut kuulemma liian muhkea pankkitili... samainen kaveri oli kovasti riidanhaluisella tuulella ja kävi tönimässä muutamaa ohikulkevaa porukkaa. Kaverinsa totesi vain: "Don´t worry, he is a strong gay." Me oltiin ikäänkuin samaa seuruetta (juotu yhdessä samaa viiniä), joten meille ei käyty uhoamaan. Mielenkiintoiseksi käyvän tilanteen keskeytti pakottava tarve siirtyä lähimmän baarin naistenhuoneeseen...

Muutamassa baarissa tuli illan aikana kierrettyä. Viimeisin jäi mieleen lähinnä hintojensa puolesta - VESIPULLO 5,50 euroa!!! Johan oli ryöstöä. Kyseisessä paikassa Aku koitti saada pakkeja kauniilta tummahipiäiseltä tyttöseltä, mutta aika loppui kun klubi meni kiinni kello kolme aamuyöstä.

Siitäpä sitten tuumimaan mitä tehdä... Päätimme lähteä kävelemään suuntaan X. Näin jälkeenpäin ajatellen suunta X oli nerokkaasti valittu, sillä se oli lähes suorin reitti asunnolle. Silti reitille kertyi pituutta 9 kilometrin verran ja aikaa kului 2 tuntia. Aamuviiden jälkeen olimme onnellisesti kämpillä, samoihin aikoihin kun ensimmäiset metrot alkoivat liikkua.

Tukevat pohjat pitivät myös huolta siitä, että iltapäivällä herättyäni eivät äkilliset liikkeet tuntuneet kovin hyvältä idealta. Miellumin olisin jäänyt sängyn pohjalle. Krapula antoi vielä odotella itseään, taisi olla vielä laskuhumalan puolella. Aku sai minut kuitenkin ylös, ulos ja liikkeelle, vaikka taisin olla kohtuullisen hiljaista seuraa. Krapula löysi luokseni ravintolassa etanapannun ääressä. Pitihän niitäkin maistaa, tässä etanoiden ja sammakoiden maassa kun oltiin. Täytyy tunnustaa että maistamiseksi se jäikin. Kaksi kuudesta sain nieleskeltyä vaivalloisesti alas. Maku oli lähinnä valkosipulia ja pinaattia, mutta mokomat eivät millään tahtoneet jauhautua suussa murusiksi vaan muljahtelivat ympäri suuta. Nähtävästi suussa oli jotain vikana, sillä ankan rinta pippurikastikkeessa ja jälkiruoka suklaatorttukaan eivät oikein maistuneet... Tai sitten sattui vain huono ravintola... Kokonaislasku kahdelta hengeltä jäi vain 23 euroon, joten ei se kovin tyyristä lystiä ollut...

Hassuja tapauksia

Viimeisten 3 paivan aikana on ollut muutama aika hassunhauska tapaus, tilannekomiikkaa taynnaan...

Tiistaiaamuna nukuin pitkaksi ja jouduin menemaan toihin metrolla. Metrossa viereisella penkilla istui arviolta 45-vuotias mustaan pukuun pukeutunut kalju, tukeva liikemies lukien kirjaa kuin viimeista paivaa. Ajankulukseni mietiskelin etta mikakohan kirja mahtaa olla noin kiinnostava, kun herra ei tajua ymparoivasta maailmasta tuon taivaallista. Paksu kirja se ainakin oli... Lopulta sain kirjan kannen nakyviini ja tunnistin teoksen - uuden uutukainen Harry Potterihan herralla oli kasissaan. Lukuinto oli sita luokkaa, etta hyva kun muisti jaada oikealla pysakilla pois metrosta... Pikkasen hymyilytti =)

Eilen puolestaan oltiin viimeisimman vieraani, Akun, kanssa patonki- ja punaviinipiknikilla Notre Damen saaren karjessa. Aku siina sitten kyseli ranskalaisesta katujuopottelusta ja kertoi etta Englannissa moisesta voi saada jopa 500 punnan (?) sakot. Nojailimme puiston aitakorokkeeseen, kun yhtakkia vilkaisin taaksepain ja huomasin ihan vieressamme ylapuolella seisovat 3 poliisia. Pikkasen hymyilivat kun suomipoika veti antaumuksella tintoa pullon suusta. Noh, poliisit huomasivat meidan huomanneen heidat, joten eihan siina auttanut kuin tervehtia: Bon soir! Poliisien hymy vain leveni, ja lopulta yksi heista totesi: "Bon Apetit!" Eli se siita ranskalaisesta puistojuopottelusta - nyt sita on tehty ihan poliisien luvallakin =D

Kolmas hupaisa sattumus oli asken lounaalla. Kuvittelin ottaneeni ruoaksi perunamuusia ja lihakastiketta. Ensimmaisen suupalan jalkeen arvio vaihtui maksakastikkeeksi. Tyokaverit siina rupesivat tenttaamaan minulta etta tiedanko mita syon... Pieni oli holmistys kun tuli selvyys, ettei liha ole maksaakaan... Ja kun en ihan hetkessa ymmartanyt mita kaveri sen selitti olevan, nyokyttelin vain, niin johan alkoi tenttaus "yeah, really, don' t you belive?" Eli jotain erikoista sen oli oltava... Puolivalissa annosta sitten selvisi totuus - sonnin pallejahan mina siine popsin oikein iloisesti... Taytyy myontaa, etta en ihan koko annosta syonyt, mutta ei se ihan siihen puolivaliinkaan jaanyt... Yllattaen olin ainut koko poytaseurassa joka kyseisen ruokalajin oli valinnut.

Rasismista

Ulkomaillaolo kasvattaa monessa mielessa. Ennen tanne tuloani en ollut ihan taysin kasittanyt kuinka rasistinen maa Suomi on. Toki lehdista kuulee ja kaduilla nakee skinipoikien kayvan tummempi-ihoisten kimppuun, mutta meista jokaisesta loytyy arkipaivan rasismia jota emme edes itse valttamatta tunnista. Pinnan alla vareilee ajatus tai ehka vain tuntemus, etta kaikki vahankaan eri ihonvariset tai outoa kielta puhuvat liikkuvat pahoin aikein ja yrittavat vieda meilta jotain kallisarvoista – lompakkomme, naisemme tai henkemme.

Taalla kulttuurien ja rotujen sekoittumista on tapahtunut satojen vuosien ajan. Taalla on asuttu hienoissa kaupungeissa, rakennettu taidetta, tiedetta ja kulttuuria jo tuhannen vuoden ajan. Me suomalaiset olemme kayneet omaa henkiinjaamistaisteluamme luonnonvoimia vastaan savupirteissa ja maakuopissa viela reilut 100 vuotta sitten. Milla perusteella me miellamme itsemme paremmiksi kuin vahan eri variset ihmiset? Meita vaaleahiuksisia ja -ihoisia, vihreasilmaisia ihmisia on kuitenkin vain murto-osa kaikesta maailman vaestosta.

Asenteet iskevat vastaan jopa omassa kaveripiirissani. « kuinka sina uskalsit jutella sille, saati antaa puhelinnumerosi? » « ei tuollaisella vakisin seuraan tuppautuvalla mutiaisella voi olla kuin pahat mielessa » « onko lompakkosi varmasti tallella, siita pitaa pitaa kunnolla kiinni kun taalla on noin paljon noita neekereita? »
Hei haloo, mika meista tekee yhtaan parempia? Heissa varmasti on myos rikollista ainesta, mutta vahintaan on yhta paljon meissa suomalaisissakin. Vai mita tuumaatte niista n. 15.sta vaasalaismiehesta, jotka kimpassa hyokkasivat pesapallomailojen kanssa viime yona jordanialaismiehen pitamaan pizzeriaan hajottamaan paikkoja ja pahoinpitelemaan tyontekijoita?

Nyt puoli Eurooppaa reissanneena ja ainuttakaan uhkaavaa tilannetta kokeneena voin vakuuttaa, etta kylla niille eri rotuisille ihmisille voi, ja kannattaakin jutella. Siina oppii samalla melkoisesti seka uusista kulttuureista etta omastaan. Sita vartenhan tanne maailmalle on lahdetty, etta opitaan uutta. Ja ehka myos hieman aikuistutaan =). Heitetaan vanhat asenteet romukoppaan uusien tielta. Se vanha kulta maalaisjarki vain kannattaa pitaa mukana kaikkialla – ei valttamatta kannata lahtea intialaisen isoisan luokse yomyssyille, tai seikkailemaan pohjois-Pariisin lahioihin keskella yota. Mutta ei myoskaan tarvitse olla ylivarovainen. Ylimaaraisella varomisella ja hossottamisella saa pilattua puolet matkastaan. Vanhalla suomalaisella maalaisjarjella parjaa missa tahansa!

Katakombeja ja sammakonreisia

Viimeisimmat vieraat, Ulla ja Matti, johdattivat minut maanalaiseen Pariisiin. Sisaankaynti loytyi vain yhden metropysakin paasta kotoani, Denfert Rocheaulta. Pienessa kankkusessa jyrkkien kierreportaiden laskeutuminen syvalle maan alle katakombeihin oli aika tuskaa. Perilla odotti 1,7 kilometrin tunnelisokkelo paakalloineen ja reisiluineen. Tunnelin katosta tipahteli viela kylmaa vetta suurina pisaroina kulkijan niskaan. Oli se melkoinen kokemus, ainakin hintansa vaarti. (2,5 euroa alle 25-vuotiailta.) Katakombeista kuvia tuossa edellisen postituksen linkissa.

Katakombeilta suunnistimme Pantheonin portaille (ei raaskittu maksaa sisaanpaasya) ja syomaan. Meinasin ottaa alkuruuaksi sipulikeittoa (kun kerran Ranskassa ollaan), mutta listalta loytyikin viela ranskalaisempaa, sammakonreisia. Ulla ja Matti puolestaan tilasivat etanoita. (Molemmista tulee kuvia kunhan saan niita muokattua jarkevaan muotoon). Sammakot maistuivat aika mauttomille, en ymmarra miksi jotkut pitavat niita niin suurena herkkuna. Aika vahan lihaa niin pienessa elaimessa kuitenkaan on, joten lopulta jai jaljelle vain puoli lautasellista reisiluita... Etanat kuulemma maistuivat lahinna pinaatilta. Eli ei siis jarjettomia makuelamuksia kummaltakaan taholta. Pitanee ensi kerralla valita se sipulikeitto...

Pariisin yoelamaa

Yksi taman kesan parhaista puolista on ollut ehdottomasti vieraat. Jokaisen vieraan myota olen tehnyt jotain sellaista joka todennakoisesti olisi yksin jaanyt tekematta. Onhan tassa vieraiden kestitsemisessa toki haittapuolensa – kuukauden kun yritin selvita 2 – 6 tunnin younilla, niin jo alkoi naamasta nakya. Nyt kahtena yona olen saanut univelkaa vahemmaksi (ensimmaiset 2 yota kuukauteen kun ei ole vieraita =D) ja eron huomaa jo selvasti. Voikin siis sanoa etta loysin itseni kuukauden etsimisen jalkeen =). Ja kuten arvata saattaa, niin sangystahan se loytyi. Onneksi entista ehompana.

Suurimmillaan univaje oli viime viikolla Joelin ollessa kylassa. Harvana iltana taisimme olla ennen puoltayota asunnolla, ja pahimpana aamuna kotiintulo venyi aamukuuden paremmalle puolelle. Joel myos muistutti minulle jo unohtuneen asian nuoruudestani – kuinka kavely onkaan kivaa =D. Meidan oli alunperin tarkoitus kavella vain Sacre Coeurin portaille vahan naukkailemaan viinia, mutta niin siina vain hurahti tunti jos toinenkin ja viimeinen metro samantien. Jotenkin oli koko ajan tarkoitus ottaa taksi, tai viimeistaan yobussi keskustasta, kun housutkin hankasivat taas jalkoja verille, mutta lopulta loysimme itsemme kavelemasta nukkuvan Pariisin halki aamuyon hiljaisina tunteina. Tama kaupunki siis todella nukkuu edes muutaman tunnin yossaan. Seuraavana aamuna heratys kl 07 kahden tunnin younien jalkeen ei ollut mielta ylentava...

Seuraavana iltana istuimme viinipullon kanssa Il de Citen saaren karjessa katselemassa auringonlaskua Seinelle. Talla kertaa ehdittiin metroon... Kolmantena iltana lahdettiin jalleen Sacre Coeurille ja tavattiin toinen suomalaisporukka. Suomalaistytto Maria oli kesanvietossa Pariisissa, ja hanella oli pari reilaajapoikaa kylassa. Pojilla ei ollut seuraavaksi yoksi majapaikkaa, joten lupasin majoittaa heidat lattialleni, kun Joel jatkaisi matkaansa kohti Dublinia.

Sacre Coeurilta paadyimme laheiseen yokerhoon. Alkaa kysyko sen nimea, mutta sen tiedan kertoa, etta se on aivan Moulin Rougen kyljessa kiinni. Yokerhon hinnastoa katselimme Juhon kanssa cabareehen jonottaessamme. Talla kertaa oli mukava olla nainen. Yokerhon sisaanpaasy oli naisilta 10 euroa ja miehilta 18, sisaltaen vapaavalintaisen juoman. Yllattaen se oli minun kohdallani GT...

Nykyaan jo niin harvinainen tanssifiilis iski minuun baarissa. Teinina se oli viela lahes viikoittain, nykyaan ehka kerran pari vuodessa. Valilla kelloon vilkuillen jorasimme sitten aamuun asti, jotta metrot taas kulkisivat. Kotiinpain laksimme puoli kuuden aikaan, auringon jo noustua. Talla kertaa vahille younille jai Joel, joka kaiken kukkuraksi viela myohastyi lennoltaan ja joutui setvimaan uusia yhteyksia Dubliniin. Ennen tata kesaa termi « myohastya lennolta » on ollut minulle ihan kasittamaton ajatus. Noh, kaikkea sita oppii kun vanhaksi elaa...

Koreaan!

Enaa olisi Ranskassa 5 tyopaivaa jaljella. Korean matkavalmistelut tayttavat ajatukset enemman ja vahemman. Viisumihakemus kaikkine liitteineen, pankki- ja opintotukiasiat, valtakirja aidille asioiden hoitoon, vakuutukset jne.

Tana kesana media on ollut taynna Koreaa koskevaa uutisointia. Samaan aikaan hehkutetaan Etela-Korean hitech- tuotteita ja teollistumista, ja toisaalla taas puhutaan Pohjois-Korean ahdingosta ja ruokapulasta. Tuskin kukaan vaihtari (ainakaan yhta internet-addikti kuin mina) valittaa maailman verkottuneimman maan internet-yhteyksista ja uusista teknologisista saavutuksista, joita korealaisilla kuulemma testataan ennen maailmanmarkkinoille levittamista.Talla viikolla Pohjois-Korea on puolestaan ollut paivittain otsikoissa ydinaseohjelmastaan luopumisen ja 6 maan neuvotteluiden valilla. Nahtavaksi jaa johtavatko neuvottelut minkaanlaiseen tulokseen.

Kuitenkin, joka tapauksessa nama asiat tulevat vaikuttamaan meidan Koreassa oloomme. Etela ja Pohjoinenhan ovat viela virallisesti sodassa keskenaan, voimassa on vain jo 50 vuotta jatkunut aselepo. Tullaanko rauha mahdollisesti solmimaan meidan vaihtovuotemme aikana? Jos P-Korea luopuu ydinaseistaan ja Etela toimittaa sille ison kasan sahkoa, niin kuinka se vaikuttaa E-Korean omaan sahkonkulutukseen? Tuollaista maaraa uusia sahkolaitoksia ei nimittain rakenneta kaden kaanteessa, ja sahkoa saannostellaan Etelassakin jo hieman. Ainakin aikasempien vaihtoraporttien mukaan yliopiston asuntolassa saa lampiman suihkun vain 4 tunnin aikana vuorokaudessa, koska veden lammittaminen on liian kallista. Jos tuokin sahko menee jatkossa P-Koreaan, niin kylvemmeko me seuraavan vuoden kylmalla vedella?

Jos rajoja avataan, aiheuttaako elintasokuilu maiden valilla kuinka suuria levottomuuksia? Miten sukujen jalleennakeminen vaikuttaisi elamaan? Rajan sulkeminen 50 vuotta sitten nimittain hajotti perheita pahasti kun osa suvusta ja toiselle puolelle rajaa. Miten kommunismiin oppineet pohjois-korealaiset (maassa jossa jopa matkapuhelimet ovat kiellettyja) oppivat nykymaailman tavoille?

Ja sitten niita tavanomaisempia pohdintoja: saanko tyydytettya kirja-addiktiotani vaihtovuoden aikana? Eli suomennettuna loytyyko Koreasta englanninkielisia dekkareita minulle iltapalaksi =). Minkalainen on hygieniataso, loytyyko vessoista omat lavuaarit ja suihkuista myos kadessa pidettava versio, vai onko siellakin (kuten pariisilaisasunnossani) vai vetta ruiskiva suutin katonrajassa? Kuinka hoitaa henkilokohtaista hygieniaa, pudottaa painoa, ystavystya vieraiden ihmisten kanssa ja olla tekematta kovin pahoja kulttuurikommahdyksia... Kuinka loytaa perille...

Lisää kuvia

Kirjoitettavaa olisi taas viimesen viikon ajalta niin paljon, mutta aika loppuu... aikalisää odotellessa päivitin sentään vähän kuvia, sukellus maan alle Denfert Rocheaun katakombeihin löytyy täältä.

Aikaisemmin kuvaosiossa ollut kansio yleiset on tällä hetkellä päivityksen alla ja palaa jossain vaiheessa takaisin vähän järkevämmässä muodossa...

Lähipäivinä tarinaa luvassa mm. Sacre Coeurin portaista, katakombista, yövieraista, sammakonreisistä ja etanoista sekä jokaisen himoshoppaajan paratiisistä, Outlet Village La Valleesta.

Savolaiset Pariisissa

Tulihan ne sieltä, porukat kylään. Tai kyllä jo itseasiassa läksivät jo kotiakin... Etukäteen vähän jännitti järjestelyjen puolesta: vanhemmat oli ensimmäistä kertaa omatoimilomalla, minä varasin lennot ja hotellin netistä. Mutta kaikki meni kuten pitikin, paitsi että hotellin mainostamaa ilmastointia ei vain näkynyt... Tai sitten täällä päin läpiveto vessan ikkunasta makuuhuoneeseen on "ilmastointi"...

Perjantai-iltana istuttiin parantamassa maailmaa ja vaihtamassa kuulumisia vanhempien hotellihuoneessa niin kauan, että minä en uskaltanu enää lähteä yksin metrolla kotiin. (Tulipa sitten varattua se hotelli Pariisin levottomimmalta alueelta, Boulevard de Clichyltä, joka myos Pigallena tunnetaan...) Niinpä jäin sitten loisimaan hotelliin minäkin. Tuli tyhjennettyä kokonainen ginipullo...

Lauantaina tehtiin perinteistä turistikierrosta Notre Damesta Louvren läpi Tuiliriesille, Concordelle ja Champs Elyseen läpi Riemukaarelle. Minäkin kiipesin ensimmäistä kertaa koko kesäna Riemukaaren katolle.

Sunnuntai oli miun kolmas yritys lähteä Versaillesiin, mutta jälleen kerran meni uusiksi... Päivä oli sateinen, ja tuumasimme viettää sen la Villettessä, tiedekeskuksessa Siellä oli monenmoista nähtävää, erikoisleffasta planetaarioon, pikkunäyttelyistä puhumattakaan. Joskus muksuna (ehkä 11v) olen käynyt Vantaalla Heurekassa, mutta sen reissun muistot ylittivät la Villetten kokemukset. Pitänee käydä uudestaan Heurekassa ennen Koreaan lähtoä, niin näkee kultaako aika muistot vai onko se ihan oikeasti hienompi.

Sunnuntai-iltaan kuului myos piknikki Cite Universitella sekä jokiristeily Seinellä. Maanantaina vanhemmat kiipesivät Eiffeliin, ja käytiin syomässä Chateau briandit ihan pitkChateau briandn kaavan mukaan.

Viikonlopun huippuhetkiä oli nähdä vuosisadan parkeeraus. Tai oikeastaan parkkiruudusta poistuminen. Kadun varressa oli tilaa ehkä noin 2 metriä, ja siihen väliin auto oli tungettu. Puskurien molemmin puolin oli noin 20 cm tilaa ennen seuraavia autoja. Mutta ei hätää, kuski oli varautunut. Auton ympärille oli pingotettu koysi, jossa seka etu- että takapuskurin kohdalla oli veneen lepuuttajat (muoviset tormäyssuojat). Niinpä parkkiruudusta poistuttaessa kuski sai rauhassa ottaa kontaktia edellisiin autoihin, kun lepuuttaja otti aina ensimmäisen osuman. Vieläkin harmittaa, ettei ollut kameraa hollilla!!!

Seuraava vieras, Joel, tulee tänä iltana. Huomenna on toissä harjottelun loppuraportin esittäminen pomoportaalle... IIKS!!! Mutta eipähän ole enää kuin 12 tyopäivää jäljellä =D

Ihmisia

Ja ettei edellisesta viestista jaisi kokonaan pelkka valitusvaikutus, niin jatketaanpa kirjottamalla ihmisista. Jokaisella on varmaan jonkinlainen kasitys pariisittaresta. Kerrottakoon etta yhtaan sellaista ei ole tullut viela vastaan, enimmakseen nama ovat ihan normaaleja ihmisia. Pukeutuvat ehka vahan huolitellummin kuin suomalaiset (naiset eivat pida urheilusandaaleja tyokenkinaan) ja pitavat enemman hameita, myos hyvin minimittaisia. Suurin osa pariisilaisista on laihoja, mutta kylla ylipainoisiakin mahtuu mukaan. Pariisilaiset rakastavat yksityisautoilua, ja tiet ovat tuntitolkulla aivan tukossa kun kaikki haluavat samaan paikkaan, ja vain "koyhat" kayttavat maaiman parhaimpiin kuuluvaa joukkoliikennetta.

En muista olenko jo kertonut pariisilaisten ruokaostoksista, jotka jo kaupassa kasataan pyorilla vedettaviin ostoskasseihin, samanlaisiin joita Suomessa kayttavat vain mummot. Taalla ei herata ihmetysta nahda tummaan pukuun pukeutuneen liikemiehen pakkaavan ruokia vetokarryyn - tai vaihtoehtoisesti vanhemman herrasmiehen kayttavan lentolaukkua samaan tarkoitukseen. Jos ostoksia ei vedeta perassa, ne kannetaan muovipusseissa, ei koskaan repuissa.

Tuttuja ihmisia:
Laboratorion sihteeri Veronique on lahinna pariisittaren stereotyyppia. Noin 50- vuotias nainen, aina pikkurillinkyntta myoten huoliteltu ja hyvantuoksuinen, yleensa myos ystavallinen.

Isopomo, labran paallikko Paillere. Viettaa suurimman osan ajastaan reissaten, mutta on aina tavatessa ystavallinen. Muut harjottelijat miettivat etta se on todennakoisesti homo.

Dabbene, minun tutori, pomoportaasta kaikkein epasovinnaisin, vahan Homer Simpson- tyylinen, maan huippututkijoita omalla alallaan. Jostain syysta jai vahan kaukaiseksi.

Rouva mutturasuu, vieruskaverin tutori. Tervehtii kaytavalla, mutta puhuu narisevalla aanella ja on aina yhta akaisen nakoinen. Kerran paasin todistamaan ranskalaisen temperamentin rajahdysta, vaikken ymmartanyt sanaakaan.

Paul: Chloén tutor, nuorin tutkijoista, kattelee meidat joka aamu lapi ja tervehtii silmiin katsoen "Bonjour Kaisa". Ikansa puolesta on lahempana meita harjottelijoita, mutta virkansa puolesta taas pomoporrasta. Yrittaa palloilla siina valilla.

Alberto: italialainen tutkija, puhuu ranskaa hauskalla rrr-korostuksella. Pilketta silmakulmassa vaikka muille jakaa. Italialaisittain siis syntymaflirtti.

Théobold (tai jotainsinnepäin): Nuorempia tyontekijoita (kuten Albertokin), pilketta riittaa hanenkin silmakulmissaan. Ainut vakkareista joka antaa poskipusut ja tekee sen niin energisesti ikaankuin poreillen, etta siita tulee aina hyvalle mielelle.

Ja sitten nama harjottelijat:
Cédrik istuu vieressa. Syvasti uskonnollinen, mista nama muut sille vahan nyrpistelevat. Muutenkin vahan pihalla muiden kuvioista. Alunperin ei juuri jutellut, mutta nykyaan jo vahan enempi.
Stefan: Alunperin istui samassa huoneessa, mutta kun perakopista vapautui paikka, niin katosi sinne - paremman seuran toivossa kenties =)

Vincént: Ehdoton suosikkini, tosin lopetti jo tyot. Oli kevaalla ensimmainen joka jutteli miulle. Punainen tukka ja enemman tyylitajua kuin muilla yhteensa.

Pierre: Hiljainen neropatti. Aluksi ihmettelin miksei juttele miulle, mutta sitten huomasin ettei se paljoa muillekaan puhu. Seuraa kylla tilannetta ja nauraa mukana. Englanti ei oikein suju. Aloittaa vaikkarin (vaitoskirjan) syksylla Tolousessa.

Marx: kaveleva energiapommi, koko ajan aanessa ja elavoittaa puhettaan aaniefekteilla ja vartalollaan. Syntynyt Madagasgarilla. Juttelee miulle enempi. Talla viikolla on ollut kovin hiljaista kun Marx on lomalla. Tykkasi suomalaisesta musiikista ja salmiakista =). Muuttaa lansirannikolle bungaloviin surffaamaan ja tekemaan väitöskirjaa.

Chloé: ainut tytto miun lisaksi. Juttelee miulle toiseksi eniten porukasta. Ei ihan aina olla samalla aaltopituudella, mutta suurimman osan ajasta ainakin lähellä. Suunnittelee muuttoa Saksaan tekemaan väitöskirjaa.

Eli en mie ihan yksin taalla ole, mutta ei naiden kanssa hirveasti tule juteltua. Paaosin juttelevat keskenaan ranskaa ja silloin talloin miun kanssa pari lausetta englantia. Nyt hiljaisuuden oikein aistii, kun on pari viikkoa paassyt juttelemaan suomea oikein kunnolla pitkasta aikaa. Se varmaan toi koti-ikavankin, kun ensimmaiset 2 kk menivat ongelmitta.

Motivaatiopula

iski taas taydella tehollaan. Kaikki tuntuu turhalta, tama tyo, opiskelu, Koreaan lahto. Toita olisi jaljella 14 paivaa, ja ensi keskiviikkona pitaisi esittaa labran paallikolle hieno slideshow tutkimustuloksista. Ongelma vain on etta ei ole niita tuloksia. Sitten jaisi 7 paivaa aikaa kirjottaa hieno harjotteluraportti omalle pomolle. Raporttiin pitaisi kirjottaa mita olen taalla tehnyt, teoriaa ja tutkimustuloksia, omia paatelmia. Joopajoo. Tullee lyhyt raportti: "tutkimukset tyssasivat teknisiin vaikeuksiin, joiden kanssa painittiinkin sitten koko kesa..." Talla hetkella on aika hallavalia- asenne koko raportinkin kanssa, kunhan jotain saa kyhattya edes kasaan. Ei niille ole minusta ollut mitaan hyotya taalla, pikemminkin pain vastoin ajan ja rahan haaskausta. Noh, ehka nama toiset harjottelijat ovat ainakin paasseet treenaamaan englantiaan miun kanssa. Yksi siita jo kommentoikin, etta oli saanut palautetta kesan aikana kehittyneesta kielitaidostaan.

Alkaisi kylla olla jo aika karistaa taman maan tomut jaloista. Ainua mika tassa lahinna vahan harmittaa, on se kun mietin etta aiheutuuko tasta miun kykenemattomyydestani mitaan ongelmia Riitalle, sille proffalle joka miut tanne jarkkasi. Vaikka yritinhan mie niita varoittaa... Taysin eri alan ihmisella ei ole ihan hirmu hyvat lahtokohdat alkaa tekemaan tieteellista tutkimusta taman tasoisessa mestassa.

Voi masennus, onneksi on sentaan viikonloppu edessa!

Konitohtori

Niin siina sitten kavi, etta ei tainnu olla mikaan kovin ammattitaitoinen tohtori se maanantainen laakari... Kuulemma taalla on ihan normaalia, etta laakarin vastaanotto on normaalissa kerrostalo-asunnossa ja laakari ite kuin bileisiin pukeutunut... Mitas sita suotta valkeaa takkia ja steriilia ymparistoa!

Vaikka tavattiin liki puoli tuntia sen lekurin kanssa niita rokotusohjeita, joissa sanottiin etta piikki pistetaan ihon alle (s.c.), ja mietittiin etta mitahan se mahtaa tarkoittaa, niin silti se sitten meni vaarin. Eli laakari iski piikin kankkuun, lihakseen, ja nyt on ollut takamus puuduksissa pari paivaa....

Eilen sitten kyselin rokotusjuttuja yhdelta kaverilta, niin se oli aika ihmeissaan kun ei laakari tienny mita (s.c.) tarkottaa... Eli juurikin ihon alle - ei lihakseen... Mutta ei siita kuulema kovin pahoja seuraamuksia voi tulla... Ja sikakallis laakarikin se oli - 40 euroa otti pelkasta piikityksesta...

Noh, sitten sen seuraavan piikin kanssa rupesin miettimaan, etten ala kaymaan samaa rumbaa uusiksi. Isi saa pistaa sen! =D Katotaan sitten etta kuinka onnistuu ja joudunko sairaalahoitoon - ohjeessa kun kehoitetaan pysymaan sivistuksen parissa ainakin 10 paivaa, etta paasee pikaisesti hoitoon tarvittaessa...

Aivokuumetta ja lääkärileikkejä

Huoh!
Korean keikkaa varten suosittelivat Suomessa rokotetta Japanin aivokuumetta vastaan. Ongelmaksi näytti jo keväällä muodostuvan piikitysaikataulu - piikit kun pitäisi ottaa 3 piikkiä kuukauden sisällä tiettyinä päivinä. Noh, minä sitten nohevana tyttönä tuumin että yritän löytää Ranskasta lääkärin joka miuta piikittelee, ja joku saa tuoda rokotemömmöt miulle tuliaisina.

Kaikki näytti menevän hyvin, kun töissä lopulta löysin laboratorion päällikön, joka soitteli miun puolesta työterveysasemalle ja sopi, että ne piikittää miut, kunhan tuon ite ampullit ja suomalaisen lääkärintodistuksen paikan päälle. Toisin kävi. Tänä aamuna marssin kylmälaukun kanssa lääkäriasemalle, josta onneksi löytyi englantia siedettävästi taitava täti-ihminen. Älämölö nousi vasta kun tajusivat minun haluavan sellaista piikkiä, jota ei yleensä KUKAAN piikitä Ranskassa - täkäläiset ottavat aivokuumerokotteen reissuun lähtiessään endeemisellä alueella paikan päällä. Säädettiin siinä sitten pari tuntia jos jollakin kielellä niin, että varasivat miulle iltaseitsemäksi ajan yhdeltä yksityislääkäriltä keskustasta...

Otin sitten tunnin ennakkoa töistä ja läksin ihmettelemään lääkäriä. Asema löytyi ihan kohtuullisen helposti, oli asuintalon kolmannessa kerroksessa ihan normaalin näköinen huoneisto, jossa vastaanottoa piti 2 noin 50-vuotiasta lääkäritätiä. Täällä lääkäritädit eivät pukeudu valkoiseen takkiin, vaan molemmat olivat pikemminkin kapakkaan lähdössä. Miun lääkäriksi osoittautuva oli pukeutunut punaiseen vinoonleikattuun silkkihameeseen ja mustaan tiukkaan toppiin... Vastaanotto muistutti lähinnä kotitoimistoa - steriiliyttä löytyi vain desinfiointiainepullosta lääkekaapista. Muu huone oli paperin ja ties minkä krääsän peitossa.

Tulkkasimme rokotusohjeita monella kielellä, mutta oleellisinta ei löytynyt - mihin kohtaan piikki pistetään. Lääkäri alkoi jo näyttää hermostuneelta, kun lopulta komensi miulta housut kinttuun ja tuikkasi piikin pakaraan. Kun kaikki alkoi jo olla kunnossa, kysyin että kai hän voi pistää ensi viikolla sen seuraavankin piikin... Mutta eikös mitä - kaupungin nähtävästi ainua lääkäri, joka suostuu pistämään, jää lomille torstaina... Nyt pitää sitten löytää joku toinen yhtä hullu ja selittää koko rumba alusta... Tää ei haluu!!! Tää paikka on jo nähty - voisin lähtä jo itekin kotiin...

Kotisivut kuntoon ja kuvat nettiin!

Elikkäs nyt sain vihdoin kuvien nettiin laittamisen toimimaan ja kotisivut päivitettyä. Löytyvät siis osoitteesta
http://jumi.lut.fi/~lappetel/
, josta kun klikkailee linkkiä Ranska 2005 tai Englanti 2005, niin pääsee uusimpiin kuviin. Ranskan kuvat on vielä vähän kökösti jaoteltu, kun niitä tulee koko ajan lisää. Siihen tullee syksymmällä parannusta, kun poistun maasta ja alan säätää Korean kuvien kanssa =)

Maailman kuuluisin cabaret- Punainen mylly

Olihan se kerran elämässä koettava, kuuluisa Moulin Rouge. Paljon sitä on kehuttu, paljon moitittu, paljon se maksoi, mutta silti oli kokemisen arvoinen. Jos oikein kunnolla suostuttelette, niin olen ehkä houkuteltavissa uusintaankin seuraavan kuukauden sisällä O:-) Lippu kustansi 87 euroa per nuppi, mutta yllätyksenä sisälsi myös pullollisen shampanjaa. Ja siis ihan aitoa tavaraa, eikä mitään Elyseetä.

En olisi uskonut että ihmisruumis kykenee tuohon kaikkeen! Perinteisen cancan- tanssin, vähäpukeisten tyttöjen (Juho sekosi jo laskuissa että montako paljasta rintaa näki) ja jalanheilutusten lisäksi esitys oli "telinevoimistelua", pantomiimia ja sirkusta. Kaikenkaikkiaan taiteilijoita oli noin 50, ja esitys kesti noin 2 tuntia. Koko ajan oli fiilis "ei kai tämä vain vielä lopu?!?!" Minulle esityksen kohokohta oli kahden miehen pari"tanssi"numero, joka sisälsi lähinnä tanssillista akrobatiaa mm. päälläseisontaa jalustana tanssipartnerin pää tai käsinseisonta yhdellä kädellä partnerin kädellä. Eikä se päättynyt pelkkään akrobatiaan, vaan tanssikuviot oli mukana... Jotain aivan uskomatonta.

Nooh, kaikki eivät olleet aivan yhtä hullaantuneita esityksestä. Edessämme oli pöydällinen aasialaisia turisteja, joista seurueen naiset näyttivät vaipuvan suorastaan uneen. Pöytään jäi myös korkkaamatta kaksi kolmesta shampanjapullosta... Hieman syyhytti teekkaritytön sormet, mutta ei sentään niin paljoa kuin alaskalaisrouvalla hänen hieman erehtyessään avaamaan meille tarjottua shampanjapulloa jopa ennen tarjoilijan tuloa. Saipahan sitten uusi hieno bilepaitakin shampanjakasteen, kun sitä kerran riitti ihan hölvättäväksi asti...

Mutta siis tiivistettynä: upeata, mahtavaa, suosittelen lämpimästi! Mustasukkaiset vaimot elkööt vaivautuko, sillä paljasta pintaa riittää katseltavaksi, mutta kaikenkaikkiaan show on tanssia, ei erotiikkaa eikä edes pehmopornoa. '

Mitä minulle sitten päällimmäiseksi jäi mieleen? Kutkuttavan hivelevä tunnelma ennen shown alkua, kun ei vielä oikein tiedä mitä tuleman pitää. Satojen shampanjapullojen korkkien poksahtelu yhtäaikaa, vähän kuin popcorn-kone. Tanssinumeroiden aikana hiljaisuus kun yleisö unohtaa hengittää yhtäaikaisesti ja hetken päästä yheinen huokaus tai voihkausu. Hilpeä hiprakka esityksen jälkeen kun vielä tyhjensimme pöytänaapurien shampanjapullon pohjat - heille ei kuohujuoma näyttänyt maistuvan... Ensiyrittämällä lennosta kaapattu taksi, jolle ajo-ohjeet sain annettua "puhtaalla" ranskankielellä, melkein ajettu kolari ja ihmettely, eikö tämä matka koskaan lopu. Taksi tuli sitten lopunperin kustantamaan 17,50 euroa noin 8 kilometrin matkasta, mikä ei ole ihan kamala hinta suomalaiselle maksettuna aamuyön tunteina.

Grillibileet brasilialaisittain

Eilen oli Pavillion du Cambodgen kesägrillibileet, joissa vanhat asukit hyvästeltiin ja uudet toivotettiin tervetulleiksi. Päätettiin käydä Juhon kanssa kurkistamassa biletystä pyykkäyksen lomassa. Noh, pyykkituvassa rupesimme juttusille brasilialaispojan, "Ehiken" kanssa. Ei hajuakaan kuinka tuo nimi pitäisi kirjottaa, mutta on kuulemma portugalilainen väännös Henrystä. Juttelimme sitten pyykkituvassa puolisen tuntia, kunnes sinne saapui pojan kaveriseurue, brassityttöjä minimekoissa. =D Yksi tytöistä kuulemma oli kovasti vailla seuraa jonka kanssa puhua englantia, joten lyöttäydyimme siis kimppaan grillijuhlissa.

Vierähti pullo poikineen viiniä, valkoista, vaaleanpunaista ja tummempaa. Ehkä lisukkeena oli vielä Smirnoff Ice- kopioita jokunen puteli kielenkantoja irroittamassa. Porukka oli jokseenkin kansainvälistä - 20 opiskelijaa ympäri maailmaa opiskelemassa erillistä koulutusohjelmaa ranskaksi. Brassikulttuurin ohella tutustuimme japanilaiseen ja korealaiseen elämänmenoon. Jälkimmäinen kiinnosti suuresti, sattuneesta syystä. Korealaiset ihmettelivät kovasti meidän kaupunkivalintaamme - kuulemma Daegu on "very hard city", lähinnä kai ilmaston puolelta. Korealaiskulttuurista mielnkiintoisimpana (hmmh...) osana jäi mieleen korealaisten viinaanmenevyys... Kuulemma siellä ryypätään ihan kunnolla. Ryypätään ja juhlitaan =D Ja minua pikkasen lohdutti sekin, että siellä ei katota pitkään tyttöä joka on niin hurja että juo alkomahoolia...

Brassikulttuurista mielenkiintoisimpana piirteenä nousi esiin eriarvoisuus. Kuulemma 1 % väestöstä omistaa 90 % maasta ja rahasta. Ei kuulosta järin reilulta. Suurin osa ihmisistä (en muista prosenttilukuja) tulee toimeen alle 100 euron kuukausituloilla. Oli aika mielenkiintoista vertailla kulttuureita. Yllättäen juttukumppanit kuuluivat siihen yläluokkaan, mutta tiedostivat ongelman ja tunnustivat oma-aloitteisesti asioiden olevan meillä Suomessa paremmin.

Mitäkä muuta? Noh, brassitytöt olivat kauniita, pukeutuivat lyhyisiin mekkoihin ja tanssivat paljon. Ja olivat miuta enemmän humalassa. Sambaa eivät sentään suostuneet tanssimaan bikineissä huonon musiikkivalikoiman takia. Mutta oikein mielenkiintoista sakkia siis!