Jazzia ja pitsinnypläystä

Oho, ensimmäistä kertaa yli kuukauden tauko bloggauksessa! Kertonee omaa tarinaansa tämänhetkisen elämäni jännittävyydestä... Reaktorit sykkivät sähköä verkkoon ja minä istun tietokoneen ääressä ilman nettiä.

Sain sentään miehen kotiin maailmalta liki täysissä hengen- ja mielenvoimissa. Juho aloitti tällä viikolla työt Loviisassa (juu, pidetään tämä ydinvoima perheen sisällä...) Etäsuhde siis jatkuu Rauma-Loviisa-Lappeenranta-akselilla, sillä vaikka miun työrupeama täällä rannikolla loppuukin kohta, Juholla sitä riittää vielä lokakuulle asti, ja vain joka toinen viikonloppu on vapaata.

Muutto takaisin Lappeenrantaan on siis edessä ennen pitkää. LOAS tarjosi asuntoa Skinnarilasta, kuitenkin riittävän kaukaa yliopistolta, että päivittäinen hyötyliikunta ei vaarannu. Muutamme siis alle 35 neliön yksiöön, jonka pohjapiirustusta ei edes vuokranantaja tiedä... Vähän on kuin sikaa säkissä ostaisi.

Tällä hetkellä väriä elämään on tuonut Pori-Jazzit ja Rauman pitsiviikko. Eilen kävimme pyörähtämässä Porissa, mutta onnistuimme välttämään liiat ihmispaljoudet ja maksulliset tapahtumat. Vaikka Stingin konsertti itsessään olisi voinutkin kiinnostaa, minua ei ihan äkkiä saisi samaan puistoon 35 000 muun ihmisen kanssa. Ahtaanpaikan kammo nostaa päätään.

Tänään kokeilin ensimmäistä kertaa pitsin nypläystä. Menin varta vasten katsomaan erään irkkituttuni "Äijäpitsiä"- näyttelyä, vaikka en isäntää paikan päältä tavoittanutkaan. Melkein heti näyttelyyn tultuani minut istutettiin nypläyspöydän eteen ja opastetiin jalon taidon saloihin. Ihan mielenkiintoiseltahan tuo vaikutti. Pitänee katsoa onko Lappeenrannassa alkamassa nypläyskursseja syksyllä. Vaikkeivat siellä välttämättä raumalaista (maan kuulua) pitsiä nypläilekään. Eli nyt taidan olla päässyt elämässäni siihen pisteeseen josta äiti toteaa: "sitten kun olen niin kyllästynyt elämääni, etten muuta keksi, niin alan harrastaa pitsin nypläystä."

Tarinoita maailmalta

Tänään Turun Sanomien lukeminen herätti taas ajattelemaan. Lehdessä olevassa artikkelissa esiteltiin Pariisin vuokratilannetta: 8 neliön yksiöstä ilman vessaa saa maksaa vuokraa 350e/kk. Ja tällaiseen asuntoon on tyytyminen vakituisessa virkasuhteessa oleva maisteri, ja asunnon vakuudeksi voi joutua maksamaan vuoden vuokrat etukäteen, esittämään vanhempiensa työtodistuksia tiliotteita (jopa yli 30-vuotiaat hakijat!) ja pahimmassa tapauksessa vielä pyytää pari kaveria takaamaan vuokraa. Ja ulkomaalaisella hakijalla tilanne on vielä mahdottomampi.

Toki olin tästä kuullut jo ennen Ranskaan lähtöäni viime kesänä, mutta jotenkin asiaa ei tullut pohtineeksi sen kummemmin. Toki ihastelin sitä vaivattomuutta ja yleellisyyttä jonka asuntoni Pariisissa minulle tarjosi, mutta jotenkin oletinkin koko ajan saavani tuollaista kohtelua. Paluu todellisuuteen olisi ollut melko raju, ellei työnantajani olisi hankkinut kämppää valmiiksi - minun tarvitsi vain ilmestyä paikalle. Muussa tapauksessa olisi voinut käydä jopa niin, että olisin palannut seuraavalla maitojunalla tai sinivalkoisilla siivillä takaisin Suomeen. Alunperinhän koko ajatus kesästä Pariisissa lähti vitsistä...

Toki kauhistelin vuokran kalleutta, mutta Helsingissä saa pulittaa saman summan vastaavasta kämpästä, joten ehkä hinta Pariisiin suhteutettuna oli sittenkin hyvin edullinen. Ja asunnosta tuolla sijainnilla olisin edelleen valmis maksamaan jopa hieman enemmän. 3 kk Pariisiin tutustumisen jälkeen tuo kyseinen puisto on edelleen ainoa paikka jossa haluaisin Pariisissa asua. Ranskassa ollessa Pariisi ei tuntunut kaupunkia kummemmalta, mutta nyt kun sielläolosta tulee jo vuosi, yhtäkkiä huomaan kaipaavani jotain tiettyjä asioita kaupungista, jopa miettiväni että "kun seuraavan kerran menen Pariisiin, niin...." aivan kuin tuo seuraava kerta olisi aivan nurkan takana. On siinä kaupungissa omaa taianomaista viehätystään, vaikka minulta kestikin hieman kauemmin huomata se. Nyt vain harmittaa että tuli nyhjättyä ensimmäiset 2 kk kämpillä netissä surffatessa, jonka takia niin paljon jäi kaupunkia näkemättä.

Oikeasti on kovin janna miten en Pariisissa asuessani osannut juuri arvostaa sita, vaan vietin niin monta viikonloppua irkin aaressa tai kirjoja lukien. Nyt kun on vuosi kulunut, niin kaipaan koko ajan vain enemman sinne takaisin. Kirjotin asken Seminalle kilometrin mittaisen spostin asioista joita tehda Pariisissa ja elin uudelleen viime kesaa. Niin paljon asioita jai tekematta, mm. vierailu Versaillesissa. Ja niin monissa paikoissa haluaisin kayda jalleen, verestamassa muistoja.

Istua Notre Damen saaren karjessa katselemassa auringonlaskua punaviinilasillisen aaressa, tai katsella pimentyvaa kaupunkia Sacre Coeurin portailta. Istua puistossa selka puunrunkoon nojaten ottamassa aurinkoa katselemassa leikkivia lapsia tai ylaosattomia nuoria miehia treenaamassa capoeraa... =P

Niin monta paikkaa maailmassa jonne kaivata takaisin. Tyopaikan kaytavalla kavellessani muistelen kuinka Vietnamissa teetetyt varvassandaalit lipsuivat Bangkokin metrossa - taalla ne eivat lipsu samalla tavalla, vain lapsyvat rytmikkaasti kantapaihin. Porin Rossossa muistelin eilen Vivan risottoa, joka pesi Rosson risoton 10-0 (oli muuten elamani huonoin risotto...) Thaimaasta mietin haikeudella Koh Taon biitsia (varsinkin sita ensimmaisen hotellin private rantaa) ja Sairee beachin ravintoloita, varsinkin ravintola Finlandia :) Ja amparillista gintonicia... Singaporesta muistelen myos autiota hiekkarantaa ja Rafflesin Singapore Slingia.

Mika ihmisessa on vikana, etta aina pitaa muistella haikeudella menneita tapahtumia? Miksei voi olla tyytyvainen juuri siella missa on? Aasiassa kaipasin Suomen kesaa, omaa mokkilaituria, suomalaista saunaa ja ruisleipaa. Pariisissa olisin antanut paljon puhtaasta suomalaisesta metsajarvesta johon paasisi pulahtamaan saunan jalkeen. Silloin kun huomaa nauttivansa elamasta juuri siina paikassa missa silla hetkella on, kannattaa pysahtya ja painaa hetki mieleen - sita tulee muistelemaan yhtena elaman onnellisimmista hetkista, jonne kaipaa aina takaisin.

Outo juttu

Mitenhän näitä postauksia tuleekaan laitettua aina kerralla kaksin kappalein, ja sitten voi kulua monta viikkoa ilman julkaisukelpoista ajatustakaan. Noh, tässä kuitenkin päivän kevennykseksi hassu sattuma, jollaista ei kohdalleni ole ennen sattunut.

Eilen olin juuri töihin lähtiessäni nauttimassa limpparilasillisesta keittiössä. Kämppiksen kanssa turistiin samalla, kunnes yhtäkkiä kesken kaiken tunsin kuinka juomalasin pohja vavahti alaspäin ja seuraavassa hetkessä olin läpimärkä poreilevasta vaaleanpunaisesta sokerijuomasta aina rinnasta varpaisiin asti. Lasi oli edelleen kädessäni, mutta lasista putosi pohja pois ihan hups vaan. Sain pohjan kiinni toisella kädelläni, mutta sisältö oli mennyttä, samoin huolella valkkaamani työvaatteet yövuoron varalle. Lattiakin lainehti limusta ja matto oli märkänä...

Naurunpärskeen laannuttua tarkempi syynäys osoitti lasin pohjan irronneen nätisti kertalaakista jättäen sileän pyöreän leikkausjäljen, josta ei ainutkaan lasinsiru lähtenyt irti. Poks vaan kahdeksi kauniiksi kappaleeksi ilman teräviä reunoja. Tuon nyt olisi vielä ymmärtänyt jos lasi olisi ollut jotain halpahallikamaa, mutta kotimaisissa Aarikan laseissa luulisi olevan jo jonkinlaista laatua, jo pelkän hinnan perusteella. Joku epäili että lasiin olisi tullut jännitteitä astianpesukoneessa, mutta ajatus oli tyrmättävä sen koneen puuttumisen vuoksi - kyseistä lasia ei ole koskaan pesty koneessa, kun en moista ole koskaan omistanut...

Mutta siinä päivän piristys. Koittakaa kuvitella ilmeeni tilanteessa. Kämppis ainakin oli tukehtua nauruunsa seuratessaan tilannetta aitiopaikalta =D

Valtiovieraita työkuvioissa

Sainpahan puserrettua itsestäni taas sen verran energiaa että kirjoitan tännekin. Viime yön PITI olla kesän viimeinen yövuoro, mutta niinhän siinä kävi että puhelu tuli ja kutsu mennä istumaan täksikin illaksi odottamaan homman valmistumista. Pikkuhiljaa pitäisi saada hommat purkkiin ja purkin saadaan koottua ja kansi sinetöityä kiinni taas vuodeksi eteenpäin.

Töissä oli maanantaina melkoinen vilske, kun luodolle saatiin arvovaltaisia vieraita, joille piti tietysti järjestää valtionpäämieskohtelu. Ensimmäinen merkki oudosta tilanteesta oli poliisiratsia jo 10 km ennen työpaikkaa, pienellä maalaistiellä, joka kuitenkin on yleinen tie. Poliisit utelivat ajokortin ja rekisteriotteen lisäksi määränpäätä, ja kun määränpääksi ilmoitettiin Olkiluoto, niin halusivat nähdä kulkuluvatkin. Ja sama homma uusiksi 3 kilometrin päässä, edelleenkin yleisen tien varrella... Luodolle saavuttaessa ulommaisen portin kohdalla kyseltiin jälleen kulkulupia, eikä sisemmästä portista pääse normaalistikaan eteenpäin kuin valtuutetut ajoneuvot. Portilla oli myös vastassa vähintään 6 poliisiautoa. Laitosalueella RTK:n työntekijät haravoivat pihakivetykset ojennukseen jo aamutuimaan, ettei arvovieraiden silmiin sattuisi roskan roskaa.

Lopulta arvovieraat sitten saapuivat, arvonsa mukaisesti helikopterikyydillä. Eihän ministeritason miehien sovi ahtautua epämukaviin autoihin ja liittyä työmatkaruuhkiin suomalaisille maalaisteille. Äkkiseltään voisi ajatella että jopas vedettiin tiukka linja, mutta Rauman poliisi oli tilanteen tasalla lähettäessään poliisipartioita maalle kuin merellekin blokkaamaan Greenpeacen maihinnousuyritykset arvovieraita häiritsemään.

Eikä vieraita turhan päiten hyysätty, saatiinhan heistä sentään tiedotusvälineille isot otsikot: Ranskan pääministeri Villepin kehuu Suomea ydinvoiman ykkösmaaksi, jonka jäljessä Ranska seuraa pari vuotta jäljessä.

Valokuvia maailmalta

Nyt kun pikkuhiljaa elämä alkaa rauhoittua, niin saan vihdoin nuita Aasian turneen valokuviakin järkevään muotoon. Eli ensimmäinen setti on nyt netissä, Kiina, Vietnam ja Kambozha, jopa kuvatekstien kera. Loputkin ilmestyvät saman linkin alle aikanaan, ehkä jo ensi yönä...

http://jumi.lut.fi/~lappetel/kuvia/Talviloma%20Aasiassa/

Tarkoituksena on myös liimata paperiversiot kuvista albumiin, joten jos yhytätte miuta loppuksesästä, niin sellaistakin voi kysellä ;)

Yötyö, se naista syö

Niinpä taas vierähti viikko poikineen, etten saanut kirjoitetua. Eli töitä pusketaan yötolkulla, eikä vapaa-aikaa ole vasta kuin tulevaisuudessa. Ensimmäinen pitkä yövuoro tuntui tappavalta, mutta pikkuhiljaa sekin lähti sujumaan, ja heti kun siihen melkein tottui, tuli muutos iltayövuoroon (17-03:30). Niinkin pienet asiat kuin kaupassakäynti ja pyykinpesu pitää suunnitella aikatauluun jo useaa päivää etukäteen, ja ne tekee sitten jos jaksaa silloinkaan. Kaikki aika menee työn ohella työmatkoihin ja nukkumiseen. No Life!

Muutama huomio tässä matkan varrella on kuitenkin tullut mieleen. Täällä alkaa yllättäen näkyä asioita, jotka kiinnittivät huomiota Koreaan saapuessani. Ensimmäinen huomio oli korealainen muoti. Koreahan tunnetaan Aasialaisen muodin luojana, mutta yllätys oli suuri nähdä raumalaistyttöjä puolipitkissä trikoohousuissa ja farkkuminihameessa, 3 eri väristä, mallista ja kireää paitaa päällään. Kuinka kummassa korealainen muoti on voinut rantautua RAUMALLE?!?!? Tai kaipa sitä on muuallakin Suomessa, mutta se ehtii vasta vähän jälkijunassa tuonne idemmäs... Noh, sääliksi käy ohikulkijoita katsellessaan suomalaisia sääriä korealaisissa vaatteissa. Itse en omiani kehtaisi esitellä, mutta moni muu näyttää kehtaavan...

Sitten toinen asia, muutama kommentti ydinvoimasta. Jossain vanhassa riparibiisissä sanotaan: "hahmo suuren ydinvoimalan, kaunistaa järven rantaa. Samaan rantaan ennen joutsenet laskeutui." Biisin kirjoittaja ei ole tainnut tietää pätkääkään suomalaisesta ydinvoimalasta. Ydinvoimalan alue tarjoaa mitä viihtyisimmän elinympäristön monille lajeille, jopa joutsenille. Työmatkalla noin 1 km päässä itse voimalasta näen vähintään kerran viikossa joutsenia, joskus hirviä, ja jäniksiä riittää ihan riesaksi asti. Rusakoita olen bongannut itse laitoksen pihassa, aidatun alueen sisäpuolelta, viimeisen 2 viikon aikana 5 kertaa. Siellä niillä ei ole luontaisia vihollisia, ja firman hoidetut nurmikot ja istutukset katoavat naamaan niin että nokka tutisee. Suomessa myöskään ei ydinvoimaloissa ole jättimäisiä lauhdutustorneja, jotka muualla maailmassa ovat yksi ydinvoimaloiden tunnuspiirteistä. Siispä suomalainen ydinvoimala istuu maisemaan paljon paremmin kuin esim. paperitehdas. Eikä ydinvoimalan piipustakaan tule savua :)

Muutoksia

Aina sanotaan että matkustaminen kannattaa. Harvemmin tulee kuitenkaan mietittyä ihan konkreettisesti tuota kannattavuutta. Näkeehän reissun päällä toki paljon kaikkea mielenkiintoista, ja oppii uusista kulttuureista, mutta reissaamisella on myös piileviä vaikutuksia. Näitä vaikutuksia jälkikäteen miettiessä nousee omalla kohdallani selvästi kaksi pääkohtaa. Yksi kummaltakin reissulta.

Ensimmäinen pitempi reissu oli Inttereili Euroopassa 19- vuotiaana. Ensimmäinen kerta varsinaisesti kunnolla poissa kotoa, täysin omalla vastuulla. Toki sitä oli harjoiteltu jo parilla etelänmatkalla ilman vanhempia, mutta se oli vielä pientä. jo reilin aikana pystyin määrittämään 2 päivän tarkkuudella hetken, jolloin kasvoin aikuiseksi. Maailma opettaa, luokkahuoneina tällä kertaa Kööpenhamina, Hampuri ja Amsterdam. Kööpenhaminassa myös tapahtui konkreettinen muutos: matkamme seuraavat päivät riippuivat siitä, miten hyvin saisin selville eri juna-aikatauluista asemalta. Vain ja ainoastaan minä ja minun huono englannin kieleni. Noh, pitkän empimisen jälkeen uskalsin avata suuni, ja asia selvisi. Pääsimme Hampuriin. Tärkeämpää kuitenkin oli se, että opin käyttämään englantia, huomasin pärjääväni sillä. Tuo hetki Kööpenhaminan rautatieasemalla siis muutti elämäni :) Siitä hetkestä lähtien päivä päivältä englannin puhumisesta on tullut helpompaa ja luontevampaa. Jos reili olisi jäänyt kokematta, en varmaan vieläkään ymmärtäisi elokuvien kääntämättä jääneitä vitsejä ja pikkuhuomautuksia.

Toinen muutos, toinen matka. Viime kesänä Ranskassa koin reissaamisen yksinäisen puolen. Kun ei osannut kieltä ja oli hieman syrjäänvetäytyvä luonteeltaan, huomasin istuvani yksin kotona surffaamassa intternetissä ilta toisensa jälkeen, vaikka ikkunan takana oli ihana jännittävä Pariisi. Sen vastapainona syksyllä minut heitettiin asumaan korealaiseen yliopistoasuntolaan, oikeaan nykyajan kommuuniin, jossa omasta rauhasta sai vain haaveilla. Molemmat kokemukset taisivat lopunperin tehdä hyvää. Ranskassa opin olemaan yksin ja Koreassa sosialisoiduin puoliväkisin. Lopputuloksena opin avaamaan suuni ja liittymään tuikituntemattomaan seuraan - luottamaan siihen, etteivät aivan vieraatkaan ihmiset pure, ainakaan liian kipeästi. Tämä taito on toisilla (mm. veljelläni Tepolla) myötäsyntyinen ja niin luonteva, että olen vain vierestä kadehtinut vuositolkulla. Minun piti matkustaa ympäri maailmaa oppiakseni tutustumaan ihmisiin. Noh, nyt on ensi askeleet saavutettu, ehkä sekin vain helpottuu päivä päivältä. Ainakin nyt ensimmäinen viikko kesätöissä on ollut helpoin koskaan kokemani ensimmäinen työviikko. Toisaalta tämä on ensimmäinen kerta kun palaan vanhaan työpaikkaan, vaikkakin 2 vuoden tauon jälkeen.

Klara Wappen!

Minun PITI ottaa Vappu rauhallisesti ja nukkua vanhat univelat pois ja vähän varastoonkin uusia varten. Aina ei käy niin kuin suunnittelee... Perjantaina juhlittiin Annan synttäreitä hieman pitemmän kaavan mukaan - olin kotona aamuviideltä. Sunnuntaina harkitsin lähteväni Heidin ja Paten tupareihin/wappubileisiin autolla, mutta sain kuplavolkkarikyydin terassikauden avajaisten päätteeksi, joten sekin jäi vain hyväksi ajatukseksi. Niinpä sitten tupareista päädyimme baariin, baarista jatkoille ja jatkoilta kotiin sunnuntaiaamuna kl 10. Ja mie olin sentään ensimmäinen joka heräsi ja lähti kotiin... Jostain syystä tänään on ollut hieman väsynyttä porukkaa töissä. Hauskin huomio oli, että lappeenrantalaisen teekkariwapun voi kokea Raumallakin. Vappubileiden jokainen osallistuja oli vanhoja lappeenrannan teekkareita (+ yksi kylteri).

Mietityttämään Wapussa sai alkoholi ja sen aiheuttamat sivuvaikutukset. On yleisesti tiedetty tosiasia, että humalaiset ovat rasittavia. Nyt tänään on mukava muistella mitä kaikkea on mennyt avautumaan ja kenelle. En vedä paperipussia päähäni, sillä periaatteessa kaiken minkä tekee/sanoo kännissä, on pystyttävä tekemään selvinkin päin. Ongelmana on vain se, että jostain syystä kännissä sen kaiken sanoo samalle henkilölle vähintään 3 kertaa. Aivan kuin toinen ei tajuaisi kerrasta. Jos jokin aiheuttaa vappumorkkista, on juuri tämän jankkauksen muistaminen...

Tähän kuuluisi nyt varmaan perinteisesti vannoa, että en juo enää ikinä, mutta lievennetään sitä muotoon "tämä tyttö ei taida kännätä ihan hetkeen..."

Niin, ja loppujen lopuksi minä en (ainakaan muista) mitään supernoloa tehneeni...

Uimakoulua ja muuttopuuhia

Koko kevään jatkunut uinti-innostukseni sai uuden käänteen kun pääsiäislomaileva Mari suostui antamaan miulle yksityisvalmennusta. Pinnalla pysyminen ei ollut ongelma, vaikka nyt lisäopetuksen jälkeen huomaan viipyväni pinnan alla puolta pitempään kuin aikaisemmin :) Nyt tänään ongelmaa tuotti se, että vielä puolen tunnin vesijuoksusession jälkeen paleli, enkä meinannut lämmetä edes rintauuinnilla ensimmäisen 100 metrin aikana, kun uinnista oli tullut jo liian taloudellista. Kroolikin maistuu nykyään ihan erilaiselta, varsinkin jos ui ilman uimalakkia hiukset auki niin että on suu täynnä hiuksia...

Uinnin ja tenttiinlukemisen lisäksi olen täällä pakannut tavaroita muuttokuntoon taas vaihteeksi. Nyt sain tänään kuitenkin Siekkilän asunnon tyhjennettyä ja auton pakattua niin, että voin huomenna suunnata nokan kohti Raumaa ja Olkiluotoa. Siellä sentään saa tällä kertaa rauhoituttua liki 4 kk.

Korean kevät

Tässä kaksi valokuvalinkkejä Korean kevätelämään, Juhon kuvaamina. Kaunista on kun kirsikanpuut kukkivat.

Yleistä menoa Koreassa

http://jumi.lut.fi/~jpelline/kuvia/Spring%20in%20Korea/page002.html

Koulun järjestämä Excursio...
http://jumi.lut.fi/~jpelline/kuvia/field_trip_web/

Suomenniemellä, suomen kielellä...

lappeen Rannalla äijät huutaisi lailla Perkeleen, mutta yllätyksekseni kun Ukkometso soitettiin eilen Mikkelin Kharmassa, kukaan ei edes tunnistanut biisiä, saati sitten osannut sitä ulkoa... tai ehkä yllätys oli siinä että biisi edes soitettiin... Pelimiehen tahdissa ihmiset sentään jammaili, mutta eivät laulaneet mukana...

Harvinaisen hiljainen Pääsiäinen meidän kaveriporukan kohdalla. Yleensä vanha jengi kokoontuu Mikkeliin suurimpina juhlapyhinä, tai jos tavan lauantainakin ollaan baariin lähdössä, niin on meitä vähintään viisi. Nyt kuitenkin oli niin harvinainen tilanne, että vain 3 meistä oli Mikkelissä ja 2 lähdössä baariin... Loput lentävät maailmalla tai lukevat tentteihin omissa koloissaan.

Mikkelin yöelämä on mennyt aimo harppauksen eteenpäin kun Kharma avattiin puoli vuotta sitten. Mutta Suomessa kun ollaan, puolityhjään baariin piti jonotuttaa ihmisiä yhden aikaan aamuyöllä tunti ennen kuin voitiin päästää sisälle. Mikähän imagokysymys tuokin on baarille, että on pakko pitää jonoa oven edessä.

Muuten ilta oli oikein onnistunut, jutustelua vanhojen kamujen kanssa - Johannaakaan en ollut nähnyt ainakaan vuoteen, ellen kahteen. Baarissa puolestaan yllätin itseni tanssimalla pilkkuun asti jo kolmannen kerran kuukauden sisällä, kun yleensä minut näkee tanssilattialla vain kerran vuodessa. Tai ehkäpä veren alkoholimäärä korreloi tuonkin kanssa =D Gin Tonic maistui, ja baarin Campari Orange oli huomattavasti laimeampaa ja huonompaa kuin omatekemäni.

Kotielämää

Nyt on reilu kuukausi takana kotiinpaluun jälkeistä elämää Suomessa. Kaunis kevätpakkanen on vaihtunut loskapaskaan, ja mieliala korreloi usein sään kanssa. Väsyttää, masentaa, laiskottaa ja pahimpina päivinä vielä itkettääkin... Ja mies on siellä kaukana, eikä ehdi halimaan edes virtuaalisesti :(

Arkirutiiniin mahtuu tenttiinlukua (ainakin pitäisi mahtua...), mökillä aitan rakentamista isukin apuna sekä kirjojen lukemista. Liikkumista olen yrittäny lisätä kävelemällä oman asunnon ja vanhempien välistä 2 km matkaa aina kun ei laiskota liikaa ja tee mieli mennä autolla... Vanha uinti-harrastuskin virkosi henkiin, ja nyt käyn parhaimmillaan kauhomassa 5 km viikossa.

Tänään varmistui asuntotilanne Rauman Pyysumpusta - vuokrasopimus alkaa 16.4. vaikka työt alkaakin vasta 24. päivä. Parempi kuitenkin maksaa puolen kuun vuokra, kuin pyöriä viikko muuttokuorman kanssa kavereiden nurkissa... Eli reilun 2 viikon päästä pitäisi siis ottaa suunta kohti Lounais-Suomea. Sitä ennen olisi kuitenkin Lappeenrannassa pari tenttiä vielä suoritettavana... Paljoa jaksaisi kiinnostaa, mutta pitäisi pinnistää, sillä sen jälkeen puuttuu tutkinnosta enää 3 tenttiä :) (ja diplomityö...)

Kaukomatkailua, osa 2

Jottei elämä kävisi liian yksitoikkoiseksi lumisessa Mikkelissä, olen pitänyt tiivistä yhteyttä lähikaupunkeihinkin. Viime viikolla vietin 2 päivää Lappeenrannassa, tänään kävin (taas) Kouvolassa, ja huomenna ja keskiviikkona olisi matka taas kohti lappeen Rantaa. Lauantaille sitten ehkä kaukomatka Espooseen asti.

Eli elämä ei pääse käymään liian tasaiseksi. Koreasta käsin ajattelin, että sitten Mikkelissä teen sitä, tätä ja tuota, kun olen päivät kerta ihan vapaa... Niin niin! Jostain aikataulu vain näyttää täyttyvän asioista, ja lopulta joutuu karsimaan puolet pois. Rauhalliseen lepäämiseen ja opiskeluun sain käytettyä 2 ensimmäistä viikkoa, sen jälkeen jäljelle jää vain tyhjä käsi. Minne kaikki aika oikein katoaa? Junassa ja autossa istumiseen viikottaisten lähikaupunkimatkojen välillekö?

Vanhoja kavereita on toki ihana nähdä pitkästä aikaa, mutta kun ei hekään sitä kaikkea aikaa saa kulutettua. Ennemmin sitäkin joutuu jo ihmettelemään ketä kaikkia ehtii nähdä minkäkin visiitin aikana. Aikas outoa... Mutta ehkä tähän aikatauluelämään on vain totuttava, 10 viikon totaalisen aikatauluttomuuden jälkeen... Hankittava kelloon uusi ranneke ja patterit...

Kaukomatkalla Kouvolassa

Alle viikon ehdin kotona olla, kun tuli seuraava reissu, ja kallis tulikin. Kaverini Katja mokoma meni ja valmistui Diplomi-Insinööriksi, joten pitihän moista juhlistaa. Junamatka Kouvolaan ei onneksi kestänyt kuin tunnin ja 10 minuuttia, mutta kun opiskelijakortissa ei ollut tämän vuotista tarraa, niin maksoi sitten tuplahinnan.

Kuulin yllätyksekseni että Kouvola on kaupunkina pienempi kuin Mikkeli. Olin aina kuvitellut päinvastoin. Yöelämää sieltä sentään löytyi ainakin ravintola Onnelasta. Tosin tämä juhlija väsähti jo ennen baariin pääsyä (eikä alkoholilla ollut tällä kertaa tekemistä asian kanssa, enempi ehkä aikaerolla, minä kun en ihan äkkiä toivu useamman tunnin eroista...) Baarissa sitten nuokuin ja katselin kanssajuhlijoita.

Kolme asiaa baarikansassa pisti silmään. Ensimmäinen olivat humalaiset ämmät naistenvessassa... Mikä laittaa 25- vuotiaat naiset meikkaamaan itsensä kuin sirkuspellet ja vetämään täydet lärvit. Oli siinä kaunista katseltavaa kerrakseen kun nämä sitten yrittivät parannella sotamaalaustaan peilin edessä ja säilyttää samalla tasapainonsa...

Toinen asia oli hiusmuoti. Yllättävän moni tyttö oli valkaissut hiuksensa platinablondiksi, samaan tyyliin jota näen enää vain ala-asteen 1. luokan luokkakuvassa 6. luokan tyttöjen hiuksissa... Eläköön 80- luku!!!

Kolmas silmäänpistävä asia oli ylipaino. Joko ihmiset on lihoneet enemmänkin miun ollessa poissa, muoti muuttunut pintaa nuolevammaksi ja pelastusrenkaita enemmän esilletyöntäväksi, tai sitten olen vain tottunut aasialaisiin aliravittuihin naisvartaloihin... Veikkaisin että todellinen vastaus löytyy kaikkien kolmen välimaastosta.

Matkahuuma ei siis vielä kokonaan haihtunut, sillä eilen jatkoin kotimaanmatkailua ja kävin lappeen Rannassa, hakemassa vihdoin sen tarran opiskelijakorttiin. Pikkuveli Teppo lähti tyttöystävänsä kanssa Tukholmaan aiheuttaen miullekin kovan kuumeen päästä laivalle, joko Tukholmaan tai Tallinnaan. Pitää kattoa josko saisi muutaman muunkin immeisen houkuteltua mukaan, ettei tarvitsisi yksin lähteä! (ilmottautumisia otetaan vastaan sähköpostissa ;))

Paluu pakkaseen

Terveisiä Mikkelistä!
Palasin siis koti-Suomeen maanantai-iltana. Helsingistä poimittiin mukaan laukkutolkulla lisää tavaraa, ja nyt 2 vuorokautta on mennyt ihan pelkästään tavaraa lajitellessa :( Pikkuhiljaa alkaa päästä normaalielämään kiinni. Edlleen on pipot ja lapaset kadoksissa, mikä ei juuri houkuta kävelemään tuonne -16 asteen pakkaseen. Muuten kyllä tälläinen mukava kevättalvinen ilma on paras mahdollinen talvikeli palata tropiikista Pohjolaan. Eikä yhtään vituta jättää tropiikin hikeä taakseen, ei ainakaan vielä!

Suurimpia ihmetyksiä Suomessa ovat tuottaneet mm. eurot - rahat tuntuvat kuin monopoliseteleiltä kun ovat niin pieniä verrattuna aasialaisiin rahoihin. Myös vessarutiineihin totuttautuminen on ollut luksusta: raanasta tulee jääkylmää tai tulikuumaa vettä sen mukaan mitä itse säätää. Vessapaperin heittäminen pönttöön eikä pöntön vierestä (toivottavasti) löytyvään roskikseen tuntuu vieläkin aika hassulta, pelkään jatkuvasti pöntön menevän tukkoon jo muutamasta palasta... Eli elämä on aika luxusta :)

Ruuanlaitto oli yksi asioita joita kaipasin eniten Aasiassa. Puoleen vuoteen en ole kokannut yhtikäs mitään, ja viimeisen 9 kk aikana ehkä yhteensä 3 kertaa. Tänään tuli sitten muutos siihenkin kun tein lounaaksi itselleni ja isälle paistettua riisiä kasviksilla ja jauhelihalla. Aika namia oli! :)

Tänä yönä olisi totuttautuminen uuteen asuntoon. Yksin nukkuminen vähän jänskättää: puoleen vuoteen en ole nukkunut yksin huoneessa kuin yhden yön. Nähtäväksi jää onko kokemus pelottava vai täyttä luxusta.

Valokuvia tulee nettiin jahka jaksan ruveta niitä siivoamaan ja järjestelemään... Voi kestää pienen tovin ennen kuin ovat katsottavassa muodossa...

Ruotsalaistunnelmia

Loydettiin sitten lopulta hieman olympiatunnelmaa mekin. Pitkan surffailun jalkeen loytyi netista vinkkeja ruotsalaisravintolasta jossain Bangkokin syrjakylalla, joka nayttaisi latkafinaalin isolta screenilta. Ainut ongelma vain oli paikan pieni koko, ja ilmoitus jonka mukaan paikat piti varata etukateen...

Noh, me kavimme juhlistamassa viimeista iltaa Outback- pihviravintolassa syomalla kalleimmat pihvit mita listalta loytyi. 2 hengen, 3 ruokalajin ateria + pullo punkkua maksoi yhteensa 70 euroa. Eli paikallisittain keskituloisen henkilon kuukauden palkka... Listalla oli hupaisa jalkiruoka, chocolate thunder from down under, joka 2 hengelle jaettuna oli silti aivan liian iso. Suklaa-pekaanipahkinakakkua vaniljajaatelolla, suklaakastikkeella ja kermahyydykkeella. Jo pelkka jaatelopallo oli meikalaisen nyrkkia isompi...

Masut killellaan otimme suuntiman kohti The Wallsia, ruotsalaiskapakkaa. Se oli niin keskella syrjakatujen aitia, etta paasimme lopulta perille vasta poliisisaatossa. Onneksi loytyi poliisi, joka ymmarsi englantia...

Ruottalaispubi oli tapotaynna ihmisia, ja tunnelmaa voi luonnehtia lahinna hikiseksi. Istumapaikat oli myyty jo kauan etukateen, 6 e illalliskorttien kera, mutta seisomaan mahtui mukaan juuri ja juuri. Yleisoa oli noin 100, josta ainakin 80 oli ruottalaisia... Ruottalaiset istui ja suomalaiset seisoi. Ja viina virtasi. Pubi oli koristeltu sini-keltaisin ilmapalloin. Seisoimme seinan vieressa ihan baarin takanurkassa, josta kuitenkin oli taydellinen (joskin kaukainen) nakoyhteys screeniin. Ja edessa poydassa ihan meissa kiinni istui 50 ruottalaista... Ihan kiltisti ne meita kohteli, ainakin verraten mika olisi ollut asia painvastaisessa tilanteessa, ruotsalaisvieraat suomalaispubissa kun Suomi johtaa... Kotiinlahdon hetkella jaoimme viela taksin yhden ruotsalaispariskunnan kanssa. Keskustelut pyorivat lahinna matkustamisessa ja sukeltamisessa.

Taksi tulee hakemaan meita 6 tunnin kuluttua lentoasemalle. Younet siis jaavat vahiin, kun pakkaamista ei ole alotettukaan... Ei nayta kovin lupaavalta, mutta ehka lentokoneessa sitten nukuttaa tavallista enemman. Ei muuten juuri houkuttele 10 tunnin lento...

Kyynisyydesta

Kun reissaaminen alkoi, blogiin ilmestyi asiaa milloin mistakin. Kaikki uusi ihmetytti, ja asioita jaksoi kummastella tannekin. 2 kk jalkeen Pariisista ei loytynyt enaa ihmeteltavaa, joten seuraavat ihmetykset loytyivat Koreasta, Aasialaisesta kulttuurista. Pikkuhiljaa sekin hiljeni. Nyt kun kulttuuri ja kaupunki on vaihtunut parikin kertaa viikossa, kaikkeen uuteen ja outoon turtuu, ettei nykyaan enaa jaksa hatkahtaa mistaan. Kyynistyy.

Koreassa jaksoi viela ihmetella huonoja sahkoistyksia, Kiinassa koyhia ja kerjalaisia, mutta taalla ei jaksa lotkauttaa korvaansa pickup-auton lavalla matkus taville 15 ihmiselle, kulkukoirille tai alastomille naisille... Noh, nyt on reissun viimeinen ilta, ja huomisesta alkaen voikin sitten alkaa ihmetella suomalaisen kulttuurin outouksia...

Eilen kaytiin baarissa, josta sanotaan, etta ensikertalaisilta menee leuka lattiasta lapi, eika nakymaa usko todeksi... Noh, me tuumattiin etta siina on vahapukeisia tyttoja, osa jopa ihan natteja... Eli oltiin siis paikallisella punaistenlyhtyjen alueella (yhdella kolmesta), ja ihan sisalla baareissa siis. Tytot tanssivat joko lavalla tai jossain ja asiakkaat juovat ja katselevat. Ottavat sitten haluamansa tyton mukaansa maksettuaan ensin vahan valityshintaa baarille. Minua ei hetkauttanut juurikaan, edes siina vaiheessa kun tytot yrittivat kadesta raahata minua mukaan lavalle... Joku raja sentaan!

Yhdessa tyttobaareista oli tyttolavan lisaksi rakennettu rodeoareena, jossa kuka tahansa asiakkaista sai kiiveta teutaroivan haran selkaan, ja jos siina pysyi minuutin, baari lupasi tarjota drinkin. Koukkuna kuitenkin oli, etta harkaa ohjasi areenan reunalta ohjaimista tytto, joka viimeistaan 50 sekunnin jalkeen heitti jokaisen ratsastajan pehmustettuun areenaan. Mina kestin kohtuullisen kauan, joten sainkin sitten tavallista rivakamman loppuheiton ja lensin komeasti... Eli yllattavaa kylla, jos yleison vaihtoehtona oli leluharka tai bikiniasuiset tytot, harka veti suuremman suosion...

Toisessa baarissa kavin mielenkiintoisen keskustelun kauniin tyton kanssa... Tainoh, miksi naita sukupuolenvaihtajia sitten kutsutaankaan. Harvinaisen kaunis se kylla oli - niin kauan kun piti suunsa kiinni ja morean aanensa piilossa. Eli baari oli ladyboy- showbaari, jossa kaikki 'tytot' olivatkin poikia tai sukupuolenvaihtajia. Eivat kuitenkaan ollenkaan saman nakoisia kuin transut jenkkileffoissa, vaan 90 % niista olisi kaynyt koska tahansa naisista jopa bikinit paalla. Nama tuppautuivat juttusille ja drinkkeja (kokista) kerjaamaan paljon herkemmin kuin oikeat tytot. Kyselivat onko meilla Suomessa ladyboyta, johon totesin etta en mina ainakaan ole kertaakaan nahnyt... Taalla ne kuuluvat kulttuuriin ihan normaaleina. Tassa baarissa Juho meinasi saada myos hieman erikoiskohtelua seuratessaan luonnon kutsua... Nama 'tytot' kun ovat normaaleiden tyttojen tavoin miesten peraan...

Latkahuuma

jaa taalla totaalisesti kokematta, ja se harmittaa. Pattayalla pojat kuunteli peleja netin kautta radiosta, mutta me ei olla harrastettu edes sita. Paikalliset ei ole koskaan mistaan talviolympialaisista kuulleetkaan, saati sitten jostain jaakiekosta tai kurlingista :( Eli kaikki meidankokema latkahuuma tulee Suomen kautta, tekstiviesteina, irkissa ja mesessa... Ja loppuottelunkin missaan paivalla, kun palaan Suomeen vasta maanantaina...

Muuten Vientianeen tutustuminen on jaanyt kavelyksi ympari keskustaa seka nettikahviloissa istumiseksi. Intternetti maksaa noin 0,5e tunnilta, joten ei tama pahasti rasita kukkaroakaan. Eika muutakaan tekemista oikein loydy. Eilen kaytiin ihmettelemassa yhta ransistynytta temppelia, mutta ei niitakaan jaksa kovin montaa kattella. Netti vetaa puoleensa. Eilen loysin myos parin lappeenrantalaisen kaverin, Sannan ja Tupin blogit, jotka sitten piti lukea alusta loppuun kertaheitolla. Kiva lukea kavereiden kuulumisia, mita toisella puolella maailmaa tapahtuukaan. Talla kertaa siis Chilesta ja Irlannista. Muutenkin alkaa jo haaveilla taas ajasta, jolloin netissa saa surffailla mielin maarin, ja vielapa niin ettei ole viereisen koneen kayttaja kyttaamassa olan takana. Tunnustan, olen netin orja :)

Laos, Vientiane

Valtakunnan paakaupunki, jossa asuu hurjat 130 000 immeista. Meno on hiljasempaa kuin Mikkelissa maanantai- iltoina. Kaupunki on muutenkin ihanan rauhallinen ja hiljainen. Sanotaankin, etta Laos on Aasian viimeinen oikeasti hiljainen maa. Ette usko miten paha aani voi lahtea esim kiinalaisista, tai thaikkunaisista...

Laos on juu mukava paikka, ainakin ihmisille jotka tykkaa kattella kuplavolkkareita. Jos Bangkok on hippipakujen (volkkarin klainbuss) luvattu kaupunki, niin Vientiane on sitten kuplavolkkareiden. Taalla ei ole juuri muuta tekeista kuin nukkua ja maleksia ympari kaupunkia. Tai istua baarissa juomassa paikallista olutta tai gintonicia... Huomenna jatkamme siis takaisin Bangkokiin.

Ne housut, jotka miulta katosi silloin Pattayalla pyykissa, on edelleen kadoksissa. Samoin kadonneeksi havaittiin myos meikalaisen paras musta baaripaita, jonka olin ostanut kalliilla rahalla Helsingista elokuussa. Pikkasen vituttaa! Meikalaiselle kun ei ole valmisvaatteiden ostaminen ihan lasten leikkia, todella harvoin loytyy mitaan sopivaa, saati sitten sopivan hintaista...

Takaisin Khao Sanilla

Takaisin siella mista aloitettiinkin Thaimaan reissaus, jopa samassa nettikahvilassa ja guesthousessa. Melkein kuin olisi kotiin palannut. Nyt parin viikon ihmettelyn jalkeen ei tama Thaimaa tunnu ollenkaan niin ihmeelliselta paratiisilta kuin mita sen maine antaa ymmartaa. Oikeastaan vain tuo lampo on jotain niin supererikoista. Kulttuurissa ei ole juuri hihkumista, eivatka ihmiset ole tehneet vaikutusta ystavallisyydellaan.

Khao Sanilla on paha maine, mutta nahtavasti paikka on oikeastikin siistiytynyt viime vuosina. Nahtavasti vallanpitajat ovat huomanneet turistien kiinnostuksen alueeseen (mm. elokuva The Beach liittyy tanne). Kaupunkikuvallehan on pahasta jos turistit nakevat totuuden, joten kuten jo aiemmin mainitsin, Khao San ei vastannut mainettaan. Meno Pattayalla (joka on tunnettu perhekohteena) oli paljon hurjempaa kuin taalla paheiden pyhatossa... Edes yhtaan GOGO-baaria ei osunut silmaan iltakavelylla...

Muutama vekkuli havainto on tullut tehtya matkan varrelta, ellen ole jo aiemmin maininnut: kaikki Euroopasta kadonneet Volkswagenin Kleinbussit ovat tainneet paatya tanne - niita riittaa esim meidan hotellikadulla perati 6 kappaletta. Usein niissa pidetaan illan tullen autobaaria, tai tatuointistudiota tjsp. Mutta ihan perusajossakin niita on melko paljon.

Toinenkin pointti on autoista - avolavapickupeista, jotka tuntuvat olevan yleisin ajoneuvomuoto koko Thaimaassa. Useimmiten lavalla istuu 2-15 ihmista. Pattayalla tallainen kuljetusmuoto oli viety kaikkein pisimmalle asti, jossa koko kaupungin viralliset taksit oli tehty moisista viritelmista - lavalle oli hitsattu portaat ja kehikko penkkeineen paivineen, stoppipiippareita unohtamatta. Muutaman kadunvalin matkan moisella paasi kulkemaan 20 centin hintaan, ja 3 eurolla se kuljetti jo privaatisti kaveriporukan haluamaamme paikkaan. Yleinen tapa siis oli, etta autot partsailivat tiettya reittia, ja kyytiin ja pois sai hypattya katta heilauttamalla.

Huomenna on tarkoituksena kayda vahan viela raatalin asioilla teettamassa Suomen olosuhteisiin sopivia housuja. Edelliset housut, jotka teetin Bangkokissa, katosivat edellisessa pyykissa. Ennen pyykkia laskin etta koneeseen meni 20 vaatekappaletta, mutta myyja otti kuittauksen vain 18sta, eika pyykkipussista loytynyt kuin 18 kappaletta. Siihen hataan en nahnyt mita puuttui, joten en voinut ruveta syyttamaankaan, mutta nyt jalkeenpain rupesin ihmettelemaan uusien housujeni peraan... Aika kauan saa myyja etsia ihmista jolle meikalaisen housut istuvat... Pikkasen vituttaa, 2 viikkoa vanhat housut, kerran kaytetyt!!!

Huomenillaksi on yojunaliput kohti Laosia, taas vie 500 km junamatka 11 tuntia vahintaan... Joku taalla aina kestaa, eika mikaan ole ikina ajallaan. Laosissa olisi tarkoitus ihmetella ymparistoa muutama paiva - mika siina maassa on, kun sita niin paljon kehutaan - ja palata pe-la takaisin tanne Bangkokiin ja shoppailla viime hetken tuliaiset ja kayda laksiaisillaillisella. Pitanee etsia kaupungin paras pihvipaikka lohduttamaan eron tuskaa :)