Minua pyydettiin pitämään puhe miehelle ainejärjestömme vuosijuhlissa. Pyyntö oli kunnia, vaikka homma jänskättikin, sillä olen kaikkea muuta kuin armoitettu taitava esiintyjä. Tällaisen puheen sain kuitenkin kasaan:
Arvoisat juhlavieraat, hyvät kanssasisaret, ja ennen kaikkea te, kamalan ihanat tai ihanan kamalat miehet. Minulla on kunnia pitää puhe miehelle, näin karkausvuoden kunniaksi. Puheiden pitäminen ei ole vahvinta leipälajiani, mutta kuten sanottu: kun savolainen avvaa suunsa, nii vastuu siirtyyp kuulijalle. Siispä savolaisuuteeni vedoten, myönnän täten itselleni vastuunvapauden.
MIEHET! Sen kuulee useinmiten kiukkuisena puuskahduksena naisen suusta. Miehet: aluksi elämäämme vaikuttaa isä, sitten veljet, sedät, serkut, ystävät ja lopulta oma puolisomme. Rakkaat, ihanat miehet! On ihanaa, että olette olemassa! Sillä jos teitä ei olisi, kuka korjaisi tietokoneeni, putsaisi viemärini, poraisi hyllyt seinään ja kiinnittäisi lamput kattoon? Kenelle voisin soittaa kun kohtaisin mitä tahansa ongelmia missä tahansa? Noh, suoriutuisin kyllä noista itsekin tiukan paikan tullen, mutta ilman lämmintä miehistä kainaloa tämä paikka olisi huomattavasti kylmempi paikka elää.
Ylivoimainen enemmistö teekkariyhteisöstä on miessukukunnan edustajia. Tämän tilastollisen seikan huomioiden ei ole ihmekään, että ujompaakin, ei niin missinmittaista neitokaista pidetään täällä kuin kukkaa kämmenellä ja hemmotellaan miesten huomiolla. Lopulta tämä voi johtaa surulliseen tosiasiaan, ettei teekkarityttö osaa elää enää ilman miehistä huomiota: pelkkä naisseura on jotenkin, noh, tylsää ja vaillinaista.
Millainen sitten on teekkaripoika, ja kuinka sellaisesta kesytetään oiva elinkumppani, ehkä jopa aviomies. Sillä tunnettu tosiasiahan on, että teekkareiden kanssa voi pitää hauskaa, mutta diplomi-insinöörit ovat varsin arvostettua aviomiesainesta. Useiden tuntemieni teekkaripoikien nörtin ulkokuoren alla sykkii ujo hiljainen sydän, joka ei oikein tiedä kuinka lähestyä naista. Komeammat ja kovaäänisemmät pelimiehet kiilaavat ohi, mutta jatkavat usein matkaansa seuraavan hameenhelman perään.
Kuinka naisen sitten tulisi lähestyä teekkaripoikaa? Sanoisin, että varovasti. Valloittavasti hymyillen, ja kenties vielä keittiön kautta, sillä stereotyyppinen teekkaripoikahan elää mikropitsalla ja kokiksella. Kun lähestyminen ja ensitapaaminen on hoidettu, alkaa vaikein vaihe: seurustelun aloittaminen. Skinnarilan tarjoamat treffipaikat ovat melko rajalliset, mutta ainahan voi lähteä vaikka yhdessä lenkille. Orastavien parisuhteiden onneksi meillä on käytössämme myös IRC. Irkin tiedetään synnyttäneen useampiakin parisuhteita ja myös pelastaneen huterassa alkuvaiheessa olevia suhteita, sillä nykymaailman kieroutuneessa yhteiskunnassa keskustelu netissä tuntuu livetreffejä luontevammalta.
Mikäli suhde pääsee yli alkuvaiheen karikoista, on edessä myös uuden sulhasehdokkaan esittely vanhemmille ja ystäville. Tuomio voi olla aika karu, jos teekkaripoika ei saa sanaakaan suustaan niin monen uuden ihmisen läsnä ollessa. Kaverit puolestaan eivät alkuunkaan kadehdi naiselta tämän teekkaripoikaystävää, mutta vuosien vieriessä ja suhteen jatkuessa sinkkuna yhä pysyttelevät kaverit alkavat kademielin katsella vakaata, kestävää parisuhdetta.
Toki teekkaripojissakin riittää pelimiehiä, jotka etsivät hauskanpitoa ja flirttiä mahdollisimman monen naisen kanssa. Miksi nainen sitten lähtee pelimiehen matkaan sen sijaan, että valitsisi joka äidin unelmavävyn, teekkaripojan? Meissä tytöissäkin löytyy ujomman sorttisia. Naisen on huomattavasti helpompi lähestyä pelimiestä – riittää kun tätä katsoo silmiin, pelimies hoitaa lopun. Pelimiehen on mahdollista kehittyä hyväksi aviomieheksi, siinä missä nörttipojankin pelimieheksi, homman juju piilee vain itsetunnossa ja elämän valinnoissa. Unelmavävy tohvelisankarikin voi yllättää, näkeehän sen jo ministeriemmekin naisseikkailuissa.
Siispä kaikki te rakkaat miehet. Kiitos siitä että olette olemassa ja teette elämästä elämisen arvoista.
torstaina, huhtikuuta 17, 2008
tiistaina, maaliskuuta 25, 2008
Lisää matkailua
Koska pätkätyöläisen lomat ovat kiven alla, on viime aikoina tullut harrastettua matkailua viikonloppulomien muodossa Euroopassa. Pitkät juhlapyhäviikonloput ovat kuin luotuja kaupunkilomailuun. Uusimpana tuttavuutena kävimme tutustumassa Phjois-Italian pääsiäiseen. 5 päivää ja 4 yötä, kohteina Verona, Venetsia ja Garda-järvi. Ystävällinen kaverimme majoitti meidät Veronassa, joten kalliista lennoista huolimatta budjetti ei karannut käsistä.
Italiassa oli sekä tuttua että uutta. Paljon parjattu julkinen liikenne yllätti toimivuudellaan ja edullisuudellaan: 1,5 h junamatka maksoi 7-15e junatyypistä riippuen, ja junat olivat ajallaan. Aikataulujen kanssa meinasi tulla vähän ongelmia, ja päädyimme menomatkalla spurttaamaan pitkin Milanon rautatieasemaa, sillä Veronan junan lähtölaituri oli merkitty väärin. Saavutimme junan, kun konduktööri puhalsi kolmatta kertaa pilliin lähdön merkiksi. Minulta kesti useampi tunti ennen kuin kroppa toipui spurtista, varsinkin kun vielä eväät levisivät ympäri laituria muovipussin revetessä kesken spurtin.
Onnistuimme jättämään kengät, käsilaukut ja vaatteet kauppoihin, ja shoppailumme kohdistui vain viineihin ja juustoihin. Vaatteita tutkailimme vain näyteikkunoissa, jotka eivät juuri houkutelleet ostamaan: hinnat lähtivät 150 eurosta, eikä maku oikein vastannut suomalaista. Oudoinpana virityksenä näin muutamassa kaupassa myytävän ikäänkuin valkeaa farkkutakin ja kauluspaidan risteytystä, jossa oli kiinteä body-tyyppinen STRING-alaosa. Mitä ihmettä varten kukaan haluaisi pukea moisen päällensä??? Farkkutakki ja peppuvakoon imeytyvät alushousut samassa vaatekappaleessa?!?! Ei voi pieni ihminen käsittää.
Italiassa oli sekä tuttua että uutta. Paljon parjattu julkinen liikenne yllätti toimivuudellaan ja edullisuudellaan: 1,5 h junamatka maksoi 7-15e junatyypistä riippuen, ja junat olivat ajallaan. Aikataulujen kanssa meinasi tulla vähän ongelmia, ja päädyimme menomatkalla spurttaamaan pitkin Milanon rautatieasemaa, sillä Veronan junan lähtölaituri oli merkitty väärin. Saavutimme junan, kun konduktööri puhalsi kolmatta kertaa pilliin lähdön merkiksi. Minulta kesti useampi tunti ennen kuin kroppa toipui spurtista, varsinkin kun vielä eväät levisivät ympäri laituria muovipussin revetessä kesken spurtin.
Onnistuimme jättämään kengät, käsilaukut ja vaatteet kauppoihin, ja shoppailumme kohdistui vain viineihin ja juustoihin. Vaatteita tutkailimme vain näyteikkunoissa, jotka eivät juuri houkutelleet ostamaan: hinnat lähtivät 150 eurosta, eikä maku oikein vastannut suomalaista. Oudoinpana virityksenä näin muutamassa kaupassa myytävän ikäänkuin valkeaa farkkutakin ja kauluspaidan risteytystä, jossa oli kiinteä body-tyyppinen STRING-alaosa. Mitä ihmettä varten kukaan haluaisi pukea moisen päällensä??? Farkkutakki ja peppuvakoon imeytyvät alushousut samassa vaatekappaleessa?!?! Ei voi pieni ihminen käsittää.
Elämä jatkuu
Yli puoli vuotta edellisestä kommentista. Bloggaustauko on tehnyt hyvää, ja olen kuluttanut aikaani erinäisissä keskustelufoorumeissa Internetin syövereissä. Dippatyö valmistui lopulta, ja sen myötä diplomi-insinöörin tupsulla koristeltua todistetta tuli juhlittua rankemman mukaan, 3 shampanjapullon voimin. Nyt tiedän miltä tuntuu juoda kokonainen pullo Dom Perignonia, mutta vieläkään ei ole selvinnyt mitä hienoa on olla diplomi-insinööri... Saihan noihin opintoihin kulutettua 7 vuotta aikaa, kun kiersi maailmaa ja laiskotteli, mutta aika turhalta tuo paperi lopulta tuntuu, maailman kiertäminen sitä vastoin tuntuu entistä tärkeämmältä.
Dippatyön valmistuttua kuskasin vanhalla farmarifordillamme muuttokuorman takaisin Lappeenrantaan kuudeksi viikoksi, kunnes Raumalta tuli soitto, että töitä löytyisi sittenkin... Lupasin palata, jos työnantaja etsii uuden asunnon - vanhasta kun olin ehtinyt jo luopua. Yllätykseksi asunto järjestyi jo seuraavaksi viikoksi, joten taas lastattiin Fordi täyteen ja ajettiin halki Suomen. Fordille ehti dippavuoden aikana kertyä 33 000 km mittariin, ja sama meno näyttää jatkuvan.
Uudet työt eivät vastanneet odotuksia, työ tuntuu suojatyöltä, työhön opastus on olematonta, eikä organisaatiossakaan ole juhlimista. Kuukauden työskentelyn jälkeen työt alkoivat ahdistaa entistä enemmän, ja Rauma siinä sivussa. Parisuhdekaan ei oikein kukoista 400 km välimatkalla. Muutosta on saatava, mutta työttömäksi jääntiin ei sentään sisu anna periksi.
Dippatyön valmistuttua kuskasin vanhalla farmarifordillamme muuttokuorman takaisin Lappeenrantaan kuudeksi viikoksi, kunnes Raumalta tuli soitto, että töitä löytyisi sittenkin... Lupasin palata, jos työnantaja etsii uuden asunnon - vanhasta kun olin ehtinyt jo luopua. Yllätykseksi asunto järjestyi jo seuraavaksi viikoksi, joten taas lastattiin Fordi täyteen ja ajettiin halki Suomen. Fordille ehti dippavuoden aikana kertyä 33 000 km mittariin, ja sama meno näyttää jatkuvan.
Uudet työt eivät vastanneet odotuksia, työ tuntuu suojatyöltä, työhön opastus on olematonta, eikä organisaatiossakaan ole juhlimista. Kuukauden työskentelyn jälkeen työt alkoivat ahdistaa entistä enemmän, ja Rauma siinä sivussa. Parisuhdekaan ei oikein kukoista 400 km välimatkalla. Muutosta on saatava, mutta työttömäksi jääntiin ei sentään sisu anna periksi.
keskiviikkona, kesäkuuta 13, 2007
Kesänviettoa Raumalla
Lukeekohan tätä enää kukaan? Noh, ehkä sillä ei ole niin väliä... Täällä Raumalla edelleen asustelen ja yritän saada dippaa eteen päin. Murre on tarttunut pelottavan hyvin, mutta joka kerta kun yritän antaa siitä demonstraation kotipuolen tutuille, tulee suusta vain vanhaa "sie ja mie"-settiä. Elokuun loppuun on sovittu tällä erää työsuhdetta, sitten on taas tilanne auki. Männessä näkkee.
Koko kevään jyllännyt matkakuume pimahti tänään siihen pisteeseen, että varasin reissun elokuiseen Riikaan. Viimeisen niitin antoi sähköpostiin kolahtanut SAS:n mainos, mutta perinteisen pihinä lomailijana etsin halvemmat lennot Ryanairilta. Meno-paluu lennot ja 3 yön hotellimajoitus maksoivat 156e. Mukaan reissuseuraksi kelpuutin Juhon ja vanhemmat :)
Oikeasti tuo matkakuume on ollut yllättävän paha. Taitaa vielä valitettavasti olla parantumaton tauti. Kavereiden reissusuunnitelmia ja -kertomuksia kuunnellessa ja netissä surffaillessa taudista ei ainakaan parane. Kuka on juuri lähdössä häämatkalle Kuubaan, toinen Islantiin, kolmas palannut juuri reissultaan, maailmaa kiertävästä anopista puhumattakaan. Jos erehdyn haaveistani ääneen puhumaan, vastapuoli väistämättä toteaa: "mutta olethan sinäkin reissannut, älä yhtään valita!" Mutta kuka nyt menneitä reisuja enää muistelee. Valokuvatkin on vielä lajittelematta nettiin ja liimaamatta albumiin. Nälkä kasvaa syödessä: jos en olisi koskaan reissuun lähtenyt, en osaisi moisista reissuista edes haaveilla. Nyt uudet haaveet puskevat pintaan heti kun edellisestä reissusta on toivuttu.
Koko kevään jyllännyt matkakuume pimahti tänään siihen pisteeseen, että varasin reissun elokuiseen Riikaan. Viimeisen niitin antoi sähköpostiin kolahtanut SAS:n mainos, mutta perinteisen pihinä lomailijana etsin halvemmat lennot Ryanairilta. Meno-paluu lennot ja 3 yön hotellimajoitus maksoivat 156e. Mukaan reissuseuraksi kelpuutin Juhon ja vanhemmat :)
Oikeasti tuo matkakuume on ollut yllättävän paha. Taitaa vielä valitettavasti olla parantumaton tauti. Kavereiden reissusuunnitelmia ja -kertomuksia kuunnellessa ja netissä surffaillessa taudista ei ainakaan parane. Kuka on juuri lähdössä häämatkalle Kuubaan, toinen Islantiin, kolmas palannut juuri reissultaan, maailmaa kiertävästä anopista puhumattakaan. Jos erehdyn haaveistani ääneen puhumaan, vastapuoli väistämättä toteaa: "mutta olethan sinäkin reissannut, älä yhtään valita!" Mutta kuka nyt menneitä reisuja enää muistelee. Valokuvatkin on vielä lajittelematta nettiin ja liimaamatta albumiin. Nälkä kasvaa syödessä: jos en olisi koskaan reissuun lähtenyt, en osaisi moisista reissuista edes haaveilla. Nyt uudet haaveet puskevat pintaan heti kun edellisestä reissusta on toivuttu.
keskiviikkona, helmikuuta 14, 2007
Vielä kuvia
Jospa muuttaisinkin tämän kuvablogiksi ja heittäisin kerran kuussa tänne jonkun kuvan vanhoilta reissuilta... Helmikuun kuvana vielä yksi lisää Sloveniasta viime syyskuulta.
maanantaina, tammikuuta 15, 2007
Blogin lopetus
Tarinat käyvät vähiin. Elämä ei ole tylsää rutiinia, mutta se ei ole kuitenkaan niin mielenkiintoista että siitä riittäisi tänne asti kerrottavaa.
Lopetan siis kirjoittamisen, ainakin tältä erää. Annan blogin olla vielä toistaiseksi paikoillaan, ainakin helmikuun loppuun. Sen jälkeen blogin koko olemassaolo joutuu tarkan harkinnan kohteeksi. Jos joku haluaa esittää vastalauseita, niin sen voi tehdä kommentointiruudussa tai ottamalla henkkoht yhteyttä.
Lopetan siis kirjoittamisen, ainakin tältä erää. Annan blogin olla vielä toistaiseksi paikoillaan, ainakin helmikuun loppuun. Sen jälkeen blogin koko olemassaolo joutuu tarkan harkinnan kohteeksi. Jos joku haluaa esittää vastalauseita, niin sen voi tehdä kommentointiruudussa tai ottamalla henkkoht yhteyttä.
perjantaina, joulukuuta 29, 2006
Vuosi 2006
Kirjoittaminen on jäänyt, kuulumisten määrä on vähentynyt. Tarinoita maailmalta ei oikein tahdo enää keksiä, sillä maailmani käsittää tällä hetkellä lähinnä Rauman lähiympäristöineen sekä kilometreittäin tietä... Tässä kuitenkin tiivistelmä vuodesta 2006. Voi olla että tämän jälkeen seuraavaan postaukseen kuluu aikaa...
1. Mitä sellaista teit vuonna 2006, mitä et ollut tehnyt aiemmin? Matkustin Aasiassa
2. Piditkö uudenvuodenlupaukset ja aiotko tehdä uusia ensi vuodelle?
En luvannut mitään – parempi olla lupaamatta asioita jotia ei kuitenkaan pysty pitämään
3. Synnyttikö kukaan läheisesi vuonna 2006?
Läheisin taisi olla serkun tyttöystävä, jonka olen kerran tavannut
4. Kuoliko kukaan läheisesi?
Ei niin läheinen että äkkiseltään muistaisin
5. Missä maissa kävit?
Kiinassa, Vietnamissa, Kambodzhassa, Malesiassa, Singaporessa, Thaimaassa, Laosissa, Virossa, Sloveniassa, Itävallassa ja Kroatiassa
6. Mitä sellaista haluaisit vuonna 2007 jota et saanut/kokenut 2006?
Valmistua, vakituisen työpaikan, asua saman katon alla sulhoni kanssa
7. Mitkä päivämäärät vuodelta 2006 jäävät mieleen ja miksi?
1.1. uusivuosi Kiinassa, 14.2. kihlajaiset, 28.2. kotiinpaluu Suomeen 9 kk kiertämisen jälkeen, juhannus – sulho palasi Suomeen
8. Mikä on vuoden suurin saavutuksesi?
Sain diplomityöpaikan
9. Entä suurin epäonnistuminen?
En ole onnistunut laihtumaan
10. Kärsitkö sairauksista/loukkaantumisista?
Polveen pistää, selkä jumittaa…
11. Mikä oli vuoden paras ostoksesi?
Auto J - Ford Escort vuosimallia –97
12. Kenen käytös/toiminta ansaitsee kehuja?
Sulho, ystävät, vanhemmat
13.Kenen käyttäytyminen teki sinut ärsyyntyneeksi tai masentuneeksi?
Useinmiten ärsyynnyn itseeni ja masennun epävarmasta tulevaisuudesta
14. Mihin suurin osa rahoistasi meni?
Matkustamiseen – ensin maailmalla, sitten Rauma-Helsinki-Lappeenranta- akselilla
15. Mistä olit tosi innoissasi?
Seuraavan matkan suunnittelusta – tahdon Etelä-Amerikkaan
16. Mikä laulu tulee muistuttamaan vuodesta 2006?
Olavi Uusivirta – Me ei kuolla koskaan… "siskon päätä huimaa taas, sisko tahtoo humalaan…"
17. Verrattuna tähän aikaan vuosi sitten, oletko nyt
a) onnellisempi vai surullisempi? Yhtä epävarma tulevaisuudesta
b) lihavampi vai laihempi? aika samoissa
c) rikkaampi vai köyhempi? tänään oli tilipäivä, mutta siitäkin meni jo iso osa visalaskuun, eli varmaan aika samoissa kuin vuosi sitten
18. Mitä toivot, että olisit tehnyt enemmän vuonna 2006?
Tsempannut itseäni laihtumaan
19. Entä vähemmän?
Kiukutellut sulholle, syönyt vähemmän juustonaksuja, istunut autossa
20. Miten vietit joulun?
Autossa – matkaa kertyi yli 1000 km… Pyhät meni anoppilassa
21. Rakastuitko vuonna 2006?
Enpä tainnut
22. Montako yhden illan juttua sinulla oli vuonna 2006?
En harrasta semmoisia
23. Mikä oli lempi-tv-ohjelmasi?
Sain telkkarin vasta jouluksi, joten… Gilmoren tyttöjä on tullut tuijoteltua tietokoneelta
24. Vihaatko nyt ketään, jota et vihannut vuosi sitten?
Vihaaminen jäi taakse teini-iän myötä
25. Paras lukemasi kirja vuonna 2006?
Auts, näitä kun muistaisi… No viimeeksi ainakin luin Leena Lehtolaisen Maria Kallio- sarjaa
26. Vuoden paras musiikkilöytösi?
YleX:n vuoden 2003 kotimaiset top 200- "kokoelma" :)
27. Mitä halusit ja sait?
Sain kesätöitä, pääsin ulkomaille (uudestaan – vuosihan alkoi jo ulkomailla), sain diplomityöpaikan
28. Mitä halusit, mutta et saanut?
Nukkua pitkiä rauhallisia yöunia…
29. Suosikkielokuvasi vuonna 2006?
Uusi Bondi ehdottomasti!
30. Mitä teit synttäripäivänäsi ja paljonko täytit?
Täytin 25, leivoin kakkuja mökille, ja vietimme kahvikestit muutaman ystävän kanssa. Illalla näkyi revontulia taivaalla, mikä on aika harvinaista elokuiselle Etelä-Suomelle
31. Mikä yksi asia olisi tehnyt vuodesta 2006 paremman?
Enemmän yhteistä aikaa sulhon kanssa
32. Kuinka kuvailisit vuoden 2006 omaa "muotiasi"?
Mustat suorat housut… uutena vaatelöytönä stretch- kankaasta tehdyt naiselliset kauluspaidat
33. Mikä piti sinut järjissäsi?
Nukkuminen - ne yöunet kun sain aina kerran viikossa. Internet - sai pidettyä edes jonkinlaista yhteyttä sulhoon
34. Kenestä julkisuuden henkilöstä pidit eniten?
Ärh, en seuraa julkkiksia. Eniten ärsytystä herätti wannabe-julkku Susan
35. Mikä poliittinen tapahtuma herätti eniten tunteita?
Presidentinvaalit - äänestäminen Vietnamissa ja Kambodzhassa oli kokemus Virnistys
36. Ketä kaipasit?
Sulhoa tietenkin, lisäksi maailmalla oli ikävä ruisleipää, lohta ja juustonaksuja. Okei, oli äippää ja isiäkin ja pikkuveljeä...
37. Kuka oli kivoin uusi tuttavuus?
Uudet työkaverit
38. Kerro arvokas elämänohje, jonka opit v. 2006?
Naru pidentää ikää - kun naurat tarpeeksi, elät ikuisesti! Okei, on ehkä hieman vanha, mutta silti ajankohtainen
1. Mitä sellaista teit vuonna 2006, mitä et ollut tehnyt aiemmin? Matkustin Aasiassa
2. Piditkö uudenvuodenlupaukset ja aiotko tehdä uusia ensi vuodelle?
En luvannut mitään – parempi olla lupaamatta asioita jotia ei kuitenkaan pysty pitämään
3. Synnyttikö kukaan läheisesi vuonna 2006?
Läheisin taisi olla serkun tyttöystävä, jonka olen kerran tavannut
4. Kuoliko kukaan läheisesi?
Ei niin läheinen että äkkiseltään muistaisin
5. Missä maissa kävit?
Kiinassa, Vietnamissa, Kambodzhassa, Malesiassa, Singaporessa, Thaimaassa, Laosissa, Virossa, Sloveniassa, Itävallassa ja Kroatiassa
6. Mitä sellaista haluaisit vuonna 2007 jota et saanut/kokenut 2006?
Valmistua, vakituisen työpaikan, asua saman katon alla sulhoni kanssa
7. Mitkä päivämäärät vuodelta 2006 jäävät mieleen ja miksi?
1.1. uusivuosi Kiinassa, 14.2. kihlajaiset, 28.2. kotiinpaluu Suomeen 9 kk kiertämisen jälkeen, juhannus – sulho palasi Suomeen
8. Mikä on vuoden suurin saavutuksesi?
Sain diplomityöpaikan
9. Entä suurin epäonnistuminen?
En ole onnistunut laihtumaan
10. Kärsitkö sairauksista/loukkaantumisista?
Polveen pistää, selkä jumittaa…
11. Mikä oli vuoden paras ostoksesi?
Auto J - Ford Escort vuosimallia –97
12. Kenen käytös/toiminta ansaitsee kehuja?
Sulho, ystävät, vanhemmat
13.Kenen käyttäytyminen teki sinut ärsyyntyneeksi tai masentuneeksi?
Useinmiten ärsyynnyn itseeni ja masennun epävarmasta tulevaisuudesta
14. Mihin suurin osa rahoistasi meni?
Matkustamiseen – ensin maailmalla, sitten Rauma-Helsinki-Lappeenranta- akselilla
15. Mistä olit tosi innoissasi?
Seuraavan matkan suunnittelusta – tahdon Etelä-Amerikkaan
16. Mikä laulu tulee muistuttamaan vuodesta 2006?
Olavi Uusivirta – Me ei kuolla koskaan… "siskon päätä huimaa taas, sisko tahtoo humalaan…"
17. Verrattuna tähän aikaan vuosi sitten, oletko nyt
a) onnellisempi vai surullisempi? Yhtä epävarma tulevaisuudesta
b) lihavampi vai laihempi? aika samoissa
c) rikkaampi vai köyhempi? tänään oli tilipäivä, mutta siitäkin meni jo iso osa visalaskuun, eli varmaan aika samoissa kuin vuosi sitten
18. Mitä toivot, että olisit tehnyt enemmän vuonna 2006?
Tsempannut itseäni laihtumaan
19. Entä vähemmän?
Kiukutellut sulholle, syönyt vähemmän juustonaksuja, istunut autossa
20. Miten vietit joulun?
Autossa – matkaa kertyi yli 1000 km… Pyhät meni anoppilassa
21. Rakastuitko vuonna 2006?
Enpä tainnut
22. Montako yhden illan juttua sinulla oli vuonna 2006?
En harrasta semmoisia
23. Mikä oli lempi-tv-ohjelmasi?
Sain telkkarin vasta jouluksi, joten… Gilmoren tyttöjä on tullut tuijoteltua tietokoneelta
24. Vihaatko nyt ketään, jota et vihannut vuosi sitten?
Vihaaminen jäi taakse teini-iän myötä
25. Paras lukemasi kirja vuonna 2006?
Auts, näitä kun muistaisi… No viimeeksi ainakin luin Leena Lehtolaisen Maria Kallio- sarjaa
26. Vuoden paras musiikkilöytösi?
YleX:n vuoden 2003 kotimaiset top 200- "kokoelma" :)
27. Mitä halusit ja sait?
Sain kesätöitä, pääsin ulkomaille (uudestaan – vuosihan alkoi jo ulkomailla), sain diplomityöpaikan
28. Mitä halusit, mutta et saanut?
Nukkua pitkiä rauhallisia yöunia…
29. Suosikkielokuvasi vuonna 2006?
Uusi Bondi ehdottomasti!
30. Mitä teit synttäripäivänäsi ja paljonko täytit?
Täytin 25, leivoin kakkuja mökille, ja vietimme kahvikestit muutaman ystävän kanssa. Illalla näkyi revontulia taivaalla, mikä on aika harvinaista elokuiselle Etelä-Suomelle
31. Mikä yksi asia olisi tehnyt vuodesta 2006 paremman?
Enemmän yhteistä aikaa sulhon kanssa
32. Kuinka kuvailisit vuoden 2006 omaa "muotiasi"?
Mustat suorat housut… uutena vaatelöytönä stretch- kankaasta tehdyt naiselliset kauluspaidat
33. Mikä piti sinut järjissäsi?
Nukkuminen - ne yöunet kun sain aina kerran viikossa. Internet - sai pidettyä edes jonkinlaista yhteyttä sulhoon
34. Kenestä julkisuuden henkilöstä pidit eniten?
Ärh, en seuraa julkkiksia. Eniten ärsytystä herätti wannabe-julkku Susan
35. Mikä poliittinen tapahtuma herätti eniten tunteita?
Presidentinvaalit - äänestäminen Vietnamissa ja Kambodzhassa oli kokemus Virnistys
36. Ketä kaipasit?
Sulhoa tietenkin, lisäksi maailmalla oli ikävä ruisleipää, lohta ja juustonaksuja. Okei, oli äippää ja isiäkin ja pikkuveljeä...
37. Kuka oli kivoin uusi tuttavuus?
Uudet työkaverit
38. Kerro arvokas elämänohje, jonka opit v. 2006?
Naru pidentää ikää - kun naurat tarpeeksi, elät ikuisesti! Okei, on ehkä hieman vanha, mutta silti ajankohtainen
torstaina, marraskuuta 16, 2006
Maisemia Blediltä (Slovenia)
Kerta mie olen niin laiska ja saamaton, etten saa aikaiseksi laittaa niitä Slovenian kuvia nettiin, niin laitanpa nyt edes kaksi parasta tänne blogiin. Ai mitenniin sama maisema... mutta se oli niin hieno!!! Enkä voi laittaa kahta sataa kuvaakaan...
Bledin järvi ylhäältä linnalta kuvattuna
Ja valokuva linnan ikkunasta järvelle...
Bledin järvi ylhäältä linnalta kuvattuna
Ja valokuva linnan ikkunasta järvelle...
tiistaina, marraskuuta 07, 2006
Survival guide: Rauma
No niin, nyt on viikko takana töitä ja Raumaa. Talvi tuli ja meni, mutta loska on ikuista. Neljän päivän jälkeen oli jo ikävä takaisin Itä-Suomeen, eikä syynä pelkästään ollut välimatka Juhoon... Työmatka bussilla on 30 km ja kestää tasan tunnin! Omalla autolla liikkuessa saisi nukkua tunnin pitempään, eikä olisi bussiaikataulun varassa (tänne tulee firman busseista peräti yksi vuoro aamulla ja toinen illalla, joten liukumaa ei juuri säädetä...)
Muuttamaan pääsin ajallaan, ja autokin on vielä toistaiseksi vienyt suurinpiirtein sinne kuin on pitänyt, jopa suurinpiirtein silloin kun olen halunnut - jos vain olen varautunut lähtöön ja auton liikkeellesaantiin hyvissä ajoin. Ei tykkää itäsuomalainen autokaan olla täällä vesiviimassa.
Asunto on ihan ok, ja jos jotain valittamisen aihetta onkaan, niin se on kompensoitu vuokrassa. Suurin valittamisen aihe on tällä hetkellä omassa ajanpuutteessa ja laiskuudessa: viikon asumisen jälkeen kämppä näyttää edelleen siltä kuin muuttokuorma olisi tuotu sisään tunti takaperin. Hävettää jo itteäkin!
Mitä sitten tarvitaan, jotta itäsuomalainen selviytyy hengissä länsirannikon talvesta? Pakkasen ja lumen ikävöinnin voi unohtaa saman tien. Jos jompaakumpaa joskus esiintyy, on tilanne yleensä muuttunut ennen kuin ehtii sisältä ulos. Jos aamulla töihin lähtiessä on kirpeän aurinkoinen pakkassää, niin viimeistään ruokatunnin aikaan tulee jo vetistä räntää naamaan tuulennopeuden ollessa myrskylukemia, eikä auringosta ole enää tietoakaan.
Itäsuomalainen siis varustautui raumalaiseen talveen aivan väärin: Villakangastakki ja matalat talvilenkkarit (tosin jäänastoilla) eivät juuri auta. Paikalliset kulkevat lähes poikkeuksetta toppatakissa ja gore-tex-kengissä tai vastaavissa. Töissä suurinta muotia ovat firman kustantamat vedenpitävät turvakengät ja neonkeltainen huomiotakki.
Kohdatessa vieraita raumalaisia tulee pyrkiä puhumaan niin nopeasti kuin kieli taipuu. Silloin voi melkein vaikuttaa paikalliselta :) Puheenaiheeksi kelpaa sää päivästä toiseen: aina siitä löytyy jotain valittamisen aihetta. Tänäänkin oli niin kova tuuli, että töistä lähtiessä en meinannut saada toimiston ulko-ovea auki, vaikka työnsin kaikin voimin. Kotona Idässä moista on mahdoton kuvitellakaan, mutta siellä ei olekaan merta joka ylettyy Ruotsiin asti :) Huvittavinta asiassa oli se, että tuulesta huolimatta firman tuulimylly ei edes pyörinyt!!! Olivat tainneet tuulimyllyä polkevat firman pr-ihmiset jo lopettaa hekin työpäivän... O:-)
Muuttamaan pääsin ajallaan, ja autokin on vielä toistaiseksi vienyt suurinpiirtein sinne kuin on pitänyt, jopa suurinpiirtein silloin kun olen halunnut - jos vain olen varautunut lähtöön ja auton liikkeellesaantiin hyvissä ajoin. Ei tykkää itäsuomalainen autokaan olla täällä vesiviimassa.
Asunto on ihan ok, ja jos jotain valittamisen aihetta onkaan, niin se on kompensoitu vuokrassa. Suurin valittamisen aihe on tällä hetkellä omassa ajanpuutteessa ja laiskuudessa: viikon asumisen jälkeen kämppä näyttää edelleen siltä kuin muuttokuorma olisi tuotu sisään tunti takaperin. Hävettää jo itteäkin!
Mitä sitten tarvitaan, jotta itäsuomalainen selviytyy hengissä länsirannikon talvesta? Pakkasen ja lumen ikävöinnin voi unohtaa saman tien. Jos jompaakumpaa joskus esiintyy, on tilanne yleensä muuttunut ennen kuin ehtii sisältä ulos. Jos aamulla töihin lähtiessä on kirpeän aurinkoinen pakkassää, niin viimeistään ruokatunnin aikaan tulee jo vetistä räntää naamaan tuulennopeuden ollessa myrskylukemia, eikä auringosta ole enää tietoakaan.
Itäsuomalainen siis varustautui raumalaiseen talveen aivan väärin: Villakangastakki ja matalat talvilenkkarit (tosin jäänastoilla) eivät juuri auta. Paikalliset kulkevat lähes poikkeuksetta toppatakissa ja gore-tex-kengissä tai vastaavissa. Töissä suurinta muotia ovat firman kustantamat vedenpitävät turvakengät ja neonkeltainen huomiotakki.
Kohdatessa vieraita raumalaisia tulee pyrkiä puhumaan niin nopeasti kuin kieli taipuu. Silloin voi melkein vaikuttaa paikalliselta :) Puheenaiheeksi kelpaa sää päivästä toiseen: aina siitä löytyy jotain valittamisen aihetta. Tänäänkin oli niin kova tuuli, että töistä lähtiessä en meinannut saada toimiston ulko-ovea auki, vaikka työnsin kaikin voimin. Kotona Idässä moista on mahdoton kuvitellakaan, mutta siellä ei olekaan merta joka ylettyy Ruotsiin asti :) Huvittavinta asiassa oli se, että tuulesta huolimatta firman tuulimylly ei edes pyörinyt!!! Olivat tainneet tuulimyllyä polkevat firman pr-ihmiset jo lopettaa hekin työpäivän... O:-)
lauantaina, lokakuuta 28, 2006
Lähtö lähenee
Ja niinhän siinä kävi taas kerran: lähdön hetki alkaa olla käsillä. Sunnuntaina pakkaan pikkumazda-tilaihmeeni ääriään myöten täyteen ja käännän nokan kohti Raumaa. Maanantaiaamuna on ilmottauduttava Olkiluodon portilla kl 8 kädessä perusteellinen turvallisuustarkastuslomake, varmaankin Supolle (tai johonkin) lähetettäväksi.
Hurjan nopeasti meni tämä 2 kk täällä lappeen Rannalla. Enkä ole edes ehtinyt käydä moikkaamassa kaikkia niitä ihmisiä keitä olin ajatellut :( Noh, eihän tämä ole lopullista, tänne pääsee takaisin ainakin viikonlopunviettoon sillointällöin.
Raumalla odottaa Annan ja Miksun lisäksi 36 neliön saunallinen yksiö punavalkeasta rivitalosta keskellä metsää. Kaupunkiin on matkaa, mutta auton omistustarvetta on kompensoitu reilusti vuokran hinnassa :)
Viimeisiä hassuja kokemuksia lappeesta:
Tänään yliopiston ruokalassa mietin pitkään olinko sittenkin eksynyt lastentarhan ruokajonoon yliopiston sijaan. Ruokalistalla oli nimittäin MUSTAA pastaa (juu, sitä formulamakaroonia), ja lähes kaikki jonottajat kihisivät jännityksestä: "Tuotahan on PAKKO maistaa!" Samanlaista kihinää voisi odottaa lähinnä 4- vuotiaiden, ei heidän vanhempiensa ikäisten ihmisten keskuudessa.
Toinen erikoinen sattuma tapahtui äsken baarissa: Läksimme iltakävelylle Labraan, jonka sulkeuduttua suuntasimme naapurin G-baariin. Baarissa oli meno ylimmillään, mutta ensimmäistä kertaa minun nähteni julkiseen baariin on marssinut miehiä pelkkään pyyhkeeseen pukeutuneina (juu, ei ollut edes kenkiä jalassa!), lompakko pyyhkeen vyötäröltä pilkottaen. Okei, olenhan minä kuullut että jotkut tutut olisivat yrittäneet saada baarista saunakaljaa pelkässä pyyhkeessä, mutta ensimmäistä kertaa näin että yritys myös tuotti tulosta. Saunojat sulautuivat muun baariyleisön sekaan ongelmitta, ja harva edes veti suutaan hymyyn heidät nähdessään. Myönnetään, itse naureskelin tilanteelle vielä kotimatkallakin :)
Lupaus: Seuraavaan postaukseen ei tule menemään kuukautta, mikä oli lähellä päästä käymään tämän ja edellisen välillä.
Hurjan nopeasti meni tämä 2 kk täällä lappeen Rannalla. Enkä ole edes ehtinyt käydä moikkaamassa kaikkia niitä ihmisiä keitä olin ajatellut :( Noh, eihän tämä ole lopullista, tänne pääsee takaisin ainakin viikonlopunviettoon sillointällöin.
Raumalla odottaa Annan ja Miksun lisäksi 36 neliön saunallinen yksiö punavalkeasta rivitalosta keskellä metsää. Kaupunkiin on matkaa, mutta auton omistustarvetta on kompensoitu reilusti vuokran hinnassa :)
Viimeisiä hassuja kokemuksia lappeesta:
Tänään yliopiston ruokalassa mietin pitkään olinko sittenkin eksynyt lastentarhan ruokajonoon yliopiston sijaan. Ruokalistalla oli nimittäin MUSTAA pastaa (juu, sitä formulamakaroonia), ja lähes kaikki jonottajat kihisivät jännityksestä: "Tuotahan on PAKKO maistaa!" Samanlaista kihinää voisi odottaa lähinnä 4- vuotiaiden, ei heidän vanhempiensa ikäisten ihmisten keskuudessa.
Toinen erikoinen sattuma tapahtui äsken baarissa: Läksimme iltakävelylle Labraan, jonka sulkeuduttua suuntasimme naapurin G-baariin. Baarissa oli meno ylimmillään, mutta ensimmäistä kertaa minun nähteni julkiseen baariin on marssinut miehiä pelkkään pyyhkeeseen pukeutuneina (juu, ei ollut edes kenkiä jalassa!), lompakko pyyhkeen vyötäröltä pilkottaen. Okei, olenhan minä kuullut että jotkut tutut olisivat yrittäneet saada baarista saunakaljaa pelkässä pyyhkeessä, mutta ensimmäistä kertaa näin että yritys myös tuotti tulosta. Saunojat sulautuivat muun baariyleisön sekaan ongelmitta, ja harva edes veti suutaan hymyyn heidät nähdessään. Myönnetään, itse naureskelin tilanteelle vielä kotimatkallakin :)
Lupaus: Seuraavaan postaukseen ei tule menemään kuukautta, mikä oli lähellä päästä käymään tämän ja edellisen välillä.
perjantaina, syyskuuta 29, 2006
Slovenia: Portoroz, Lipicca ja Bled
Maa on pieni, mutta kummasti siinä riittää näkemistä.
Viikossa ehtii vilkaista tärkeimmät turistikohteet, mutta ei syventyä oikein kunnolla minnekään.
Vietimme 3 yötä Adrianmeren rannalla Portorozissa. Minulta jäi itse kaupunki näkemättä, kun teimme päivämatkoja ympäristöön niin suurella innolla. Vierailukohteiksi löytyi mm. Postojnan tippukiviluolat, jotka ulottuvat yli 20 km mittaisina vuoristossa. Siellä teimme tuttavuutta myös erikoisen otuksen, olmin kanssa. Luolan jälkeen kävimme tutustumassa Lipiccan hevosfarmilla, josta maailmankuulu valkea hevosrotu on alunperin lähtöisin. Halvin hepoista olisi lähtenyt 8000 eurolla, jos Slovenian valtio olisi suostunut myymään.
Pienen pyrähdyksen teimme myös Kroatian puolelle Umagiin, jonne kuulemma järjestetään Suomestakin seuramatkoja. Me ei ehditty nähdä rantabulevadrin ohella juuri mitään, mutta ehkä kaupungissa riittää muuta nähtävää.
Matkalla rannikolta Bled- järvelle vietimme muutaman tunnin maan pääkaupungissa, Ljubljanassa. Maaseutuun verrattuna siellä oli yllättävän vähän nähtävää, mutta kaupunki itsessään oli kyllä kaunis.
Slovenian ylpeys ja kaikkien matkailuesitteiden kansikuva on Bled- järvi. Suomalaista huvittaa ajatus valtiosta, jossa on vain kaksi järveä, josta toisessa on jopa yksi saari. Tuolla saarella sijaitsee pieni kirkko, ja maisema sitten löytyykin kaikista esitteistä. Ja ihan syystä. (Linkki maisemaan pari postausta tämän alapuolella). Vaikka Suomessakin on järviä, meiltä puuttuvat kuitenkin järveä reunustavat Alpit :(
Bledin lisäksi tutustuimme Bohinj- järveen lähinnä ylhäältä käsin. Ajoimme köysiradalla Vogel- huipulle (1535m), josta avautuivat jälleen hulppeat maisemat alkusyksyn ruskan jo värjätessä maisemaa. Kuvia päätynee joskus nettiin asti. Laitan sitten aikanaan linkin tännekin.
Viimeisenä iltana koukkasimme jälleen Itävallan puolelle vierailemaan Annan vanhan kirjekaverin Vesnan luona. Jo parin vuoden ajan olin kuullut tarinoita Vesnan perheestä, varsinkin söpöstä pikkupojasta Lucasista. Muksu on tätä nykyä 4 v ja puhuu sujuvasti 3 kieltä. Täytyy tunnustaa, että Lucas oli ensimmäinen alle 15 v ulkomaalainen, jonka kanssa olen sujuvasti kommunikoinut englanniksi, ja vieläpä niin että englanti on molemmille vieras kieli.
Loppupäätelmät: Reissu kannatti, vaikka budjetti ylittyikin lähes kaksinkertaisesti. Sloveniassa riittää nähtävää enemmän kuin ensi silmäyksellä luulisi. Voisin mennä toistekin ja käydä tällä kertaa katsomasas pari muuta luolaa, Lipiccahevosten ratsastusnäytöksen (ja ehkä kokeilla itsekin ratsastusta) ja vaellella muutaman päivän Pohjois-Slovenian Alppimaisemissa.
Viikossa ehtii vilkaista tärkeimmät turistikohteet, mutta ei syventyä oikein kunnolla minnekään.
Vietimme 3 yötä Adrianmeren rannalla Portorozissa. Minulta jäi itse kaupunki näkemättä, kun teimme päivämatkoja ympäristöön niin suurella innolla. Vierailukohteiksi löytyi mm. Postojnan tippukiviluolat, jotka ulottuvat yli 20 km mittaisina vuoristossa. Siellä teimme tuttavuutta myös erikoisen otuksen, olmin kanssa. Luolan jälkeen kävimme tutustumassa Lipiccan hevosfarmilla, josta maailmankuulu valkea hevosrotu on alunperin lähtöisin. Halvin hepoista olisi lähtenyt 8000 eurolla, jos Slovenian valtio olisi suostunut myymään.
Pienen pyrähdyksen teimme myös Kroatian puolelle Umagiin, jonne kuulemma järjestetään Suomestakin seuramatkoja. Me ei ehditty nähdä rantabulevadrin ohella juuri mitään, mutta ehkä kaupungissa riittää muuta nähtävää.
Matkalla rannikolta Bled- järvelle vietimme muutaman tunnin maan pääkaupungissa, Ljubljanassa. Maaseutuun verrattuna siellä oli yllättävän vähän nähtävää, mutta kaupunki itsessään oli kyllä kaunis.
Slovenian ylpeys ja kaikkien matkailuesitteiden kansikuva on Bled- järvi. Suomalaista huvittaa ajatus valtiosta, jossa on vain kaksi järveä, josta toisessa on jopa yksi saari. Tuolla saarella sijaitsee pieni kirkko, ja maisema sitten löytyykin kaikista esitteistä. Ja ihan syystä. (Linkki maisemaan pari postausta tämän alapuolella). Vaikka Suomessakin on järviä, meiltä puuttuvat kuitenkin järveä reunustavat Alpit :(
Bledin lisäksi tutustuimme Bohinj- järveen lähinnä ylhäältä käsin. Ajoimme köysiradalla Vogel- huipulle (1535m), josta avautuivat jälleen hulppeat maisemat alkusyksyn ruskan jo värjätessä maisemaa. Kuvia päätynee joskus nettiin asti. Laitan sitten aikanaan linkin tännekin.
Viimeisenä iltana koukkasimme jälleen Itävallan puolelle vierailemaan Annan vanhan kirjekaverin Vesnan luona. Jo parin vuoden ajan olin kuullut tarinoita Vesnan perheestä, varsinkin söpöstä pikkupojasta Lucasista. Muksu on tätä nykyä 4 v ja puhuu sujuvasti 3 kieltä. Täytyy tunnustaa, että Lucas oli ensimmäinen alle 15 v ulkomaalainen, jonka kanssa olen sujuvasti kommunikoinut englanniksi, ja vieläpä niin että englanti on molemmille vieras kieli.
Loppupäätelmät: Reissu kannatti, vaikka budjetti ylittyikin lähes kaksinkertaisesti. Sloveniassa riittää nähtävää enemmän kuin ensi silmäyksellä luulisi. Voisin mennä toistekin ja käydä tällä kertaa katsomasas pari muuta luolaa, Lipiccahevosten ratsastusnäytöksen (ja ehkä kokeilla itsekin ratsastusta) ja vaellella muutaman päivän Pohjois-Slovenian Alppimaisemissa.
sunnuntaina, syyskuuta 24, 2006
Itävalta, Wien ja Salzburg
Mariborista suunnattiin auto kohti Wieniä, jonne saavuimme perjantaina iltapäivästä. Miksulla oli vanhempiensta gprs- navigaattori mukana, joten suunnistaminenkaan ei tuottanut vaikeuksia, kun hyvissä ajoin vekotin ilmoitti "800 m jälkeen, käänny oikealle".
Wienissä majoituimme 3 hengen hotellihuoneeseen metromatkan päähän keskustasta. Kävelimme Mariahilfenillä (pääostoskatu), vanhassa kaupungissa ja Tonavan vartta. Yllätykseksi rannalla ei juuri ollut elämää, vaan saimme kävellä pari kilometriä melko pimeää pyörätietä lähintä metroasemaa etsiessämme.
Lauantaina shoppailimme vähän liiankin kanssa, ja rahaa paloi varsinkin C&A- vaateputiikkiin. Ihana 3- kerroksinen vaateputiikki, jossa meikäläinenkään ei tunne olevansa elefantin kokoinen, vaan lähes joka vaatteesta löytyi kokoja tällekin ahterille. Shoppailu näkyy sitten lokakuun Visa- laskussa =/
Tänään vietimme suurimman osan päivästä autossa. Ajoimme Wienistä Mozartin synnyinkaupuunkiin Salzburgiin. Maisemat oli hulppeita, sen minkä moottoritien meluvallien sivusta sai vilkuiltua.
Salzburg itsekään ei häpeile maisemillaan. Harmi vain, ettei niitä pysty mitenkään tallentamaan kameralla oikeudenmukaisesti, on vain yritettävä muistaa. Kaupungissa oli menossa jotkut kesäjuhlat, ja tirolilaisasuista väkeä tuli vastaan enemmän ja vähemmän. Jodlausta emme sentään kuulleet.
Matkalla Salzburgista takaisin Sloveniaan juutuimme sitten kunnon ruuhkaan. Ensin rajalla oli 8 km tunneli, josta päästettiin väkeä vain toiseen suuntaan kerrallaan. Siinä odottelimme lähemmä puoli tuntia, ja heti kohta tunnelin jälkeen oli kahden ison moottoritien välissä pieni kylätie - ja viikonlopun paluuliikenne lomailualueilta pääkaupunkiin. Tiet oli siis aivan tukossa, ja pääsimmekin perille Adrianmeren rannalle Portoroziin vasta myöhään illalla.
Anna ja Miksu viettävät hääpäiväänsä, joten jäin kiltisti hotellille kylpyyn ja annoin heidän lähteä kaksin illalliselle. Meillä on täällä täysin varusteltu kaksio, jonka kylpyhuone suorastaan kutsuu vaahtokylpyyn. Parvekkeelta on päiväsaikaan näkymä Välimerelle.
Wienissä majoituimme 3 hengen hotellihuoneeseen metromatkan päähän keskustasta. Kävelimme Mariahilfenillä (pääostoskatu), vanhassa kaupungissa ja Tonavan vartta. Yllätykseksi rannalla ei juuri ollut elämää, vaan saimme kävellä pari kilometriä melko pimeää pyörätietä lähintä metroasemaa etsiessämme.
Lauantaina shoppailimme vähän liiankin kanssa, ja rahaa paloi varsinkin C&A- vaateputiikkiin. Ihana 3- kerroksinen vaateputiikki, jossa meikäläinenkään ei tunne olevansa elefantin kokoinen, vaan lähes joka vaatteesta löytyi kokoja tällekin ahterille. Shoppailu näkyy sitten lokakuun Visa- laskussa =/
Tänään vietimme suurimman osan päivästä autossa. Ajoimme Wienistä Mozartin synnyinkaupuunkiin Salzburgiin. Maisemat oli hulppeita, sen minkä moottoritien meluvallien sivusta sai vilkuiltua.
Salzburg itsekään ei häpeile maisemillaan. Harmi vain, ettei niitä pysty mitenkään tallentamaan kameralla oikeudenmukaisesti, on vain yritettävä muistaa. Kaupungissa oli menossa jotkut kesäjuhlat, ja tirolilaisasuista väkeä tuli vastaan enemmän ja vähemmän. Jodlausta emme sentään kuulleet.
Matkalla Salzburgista takaisin Sloveniaan juutuimme sitten kunnon ruuhkaan. Ensin rajalla oli 8 km tunneli, josta päästettiin väkeä vain toiseen suuntaan kerrallaan. Siinä odottelimme lähemmä puoli tuntia, ja heti kohta tunnelin jälkeen oli kahden ison moottoritien välissä pieni kylätie - ja viikonlopun paluuliikenne lomailualueilta pääkaupunkiin. Tiet oli siis aivan tukossa, ja pääsimmekin perille Adrianmeren rannalle Portoroziin vasta myöhään illalla.
Anna ja Miksu viettävät hääpäiväänsä, joten jäin kiltisti hotellille kylpyyn ja annoin heidän lähteä kaksin illalliselle. Meillä on täällä täysin varusteltu kaksio, jonka kylpyhuone suorastaan kutsuu vaahtokylpyyn. Parvekkeelta on päiväsaikaan näkymä Välimerelle.
torstaina, syyskuuta 21, 2006
Maribor, Slovenia
Kaksi päivää Sloveniassa takana. Maa on pikkuriikkinen vuoristoläntti Itävallan ja Italian välissä, ja koilliskulmasta Välimerelle (eli koko maan halki) ajaa parissa tunnissa. Suurimpaan osaan Euroopan suurkaupungista on vain kivenheiton matka.
Hintataso on halpa: herkulliset leivokset ihanissa kahviloissa maksavat 1,5e; GinTonic kohtuutyylikkäässä baarissa 2,5e ja leffalippu Tennispalatsin tasoisessa mestassa alle 4e. Leffassa sai popcornia 5l saavin ja 2 0,75l juomaa 5 eurolla. Siitä saavista jäi puolet tähteeksi... Käytiin siis katsomassa Clic. Yksi syy täkäläisten hyvään englannintaitoon lienee se, että elokuvat on tekstitetty kuten Suomessakin.
Maribor on tunnettu talviurheilukaupunkina. Nyt täällä ei ole lunta, mutta rinteeseen pääsee köysiradalla ihailemaan maisemia. Osa rinteistä on maastopyöräilijöiden ratana, osa hevoslaitumena. Maisemat on upeat. Kuvia tulee räpsittyä sitä tahtia, että kohta on kameraan ostettava uusi muistikortti. Mutta onneksi matkassa on muitakin nörttejä kuin minä - Annalla ja Miksulla on läppäri mukana (jolla paraikaa kirjotan tätä), joten kuvat saa purettua myös koneelle tarpeen tullen.
Huomenna Wieniin muutamaksi päiväksi, sitten matka suuntautuu kohti Adrianmerta, ja myöhemmin vielä Slovenian luoteiskulmaan Bled- järven rannalle. (Maisemat ei ole pöllömmät sielläkään...)
Hintataso on halpa: herkulliset leivokset ihanissa kahviloissa maksavat 1,5e; GinTonic kohtuutyylikkäässä baarissa 2,5e ja leffalippu Tennispalatsin tasoisessa mestassa alle 4e. Leffassa sai popcornia 5l saavin ja 2 0,75l juomaa 5 eurolla. Siitä saavista jäi puolet tähteeksi... Käytiin siis katsomassa Clic. Yksi syy täkäläisten hyvään englannintaitoon lienee se, että elokuvat on tekstitetty kuten Suomessakin.
Maribor on tunnettu talviurheilukaupunkina. Nyt täällä ei ole lunta, mutta rinteeseen pääsee köysiradalla ihailemaan maisemia. Osa rinteistä on maastopyöräilijöiden ratana, osa hevoslaitumena. Maisemat on upeat. Kuvia tulee räpsittyä sitä tahtia, että kohta on kameraan ostettava uusi muistikortti. Mutta onneksi matkassa on muitakin nörttejä kuin minä - Annalla ja Miksulla on läppäri mukana (jolla paraikaa kirjotan tätä), joten kuvat saa purettua myös koneelle tarpeen tullen.
Huomenna Wieniin muutamaksi päiväksi, sitten matka suuntautuu kohti Adrianmerta, ja myöhemmin vielä Slovenian luoteiskulmaan Bled- järven rannalle. (Maisemat ei ole pöllömmät sielläkään...)
sunnuntaina, syyskuuta 17, 2006
Kulkutauti jyllää
Kun se kulkutauti kerran iskee, niin ei se näytä hevillä irroittavan. Matkalaukku tärisee jo ovensuussa, taas olisi aika lähteä.
Noh, oikeasti se matkalaukku on vielä kaapissa - minä kun tyypillisesti aloitan pakkaamisen tunti ennen lähtöä... Nyt siihen on siis aikaa vielä 2 vuorokautta, eli ei mikään hoppu.
Tiistai-iltana suuntaan Lappeenrannasta Loviisaan, josta ke-aamuna jatkan matkaa lentokentälle ja edelleen Prahan kautta Sloveniaan Ljubljanaan. Sen tiedän että Sloveniassa on tarkoitus olla pari yötä, sitten viikonloppu Wienissä, mutta jäljelle jää vielä aika monta suunnittelematonta päivää ennen paluulentoa. Auto on vuokrattu koko reissun ajaksi, joten jos ei muuta majoitusta löydy, niin ajelemme ympäri Keski-Eurooppaa ja nukumme autossa :)
Matkaseurana tällä kertaa vanha lukiokaverini Anna miehensä Miksun kanssa.
Noh, oikeasti se matkalaukku on vielä kaapissa - minä kun tyypillisesti aloitan pakkaamisen tunti ennen lähtöä... Nyt siihen on siis aikaa vielä 2 vuorokautta, eli ei mikään hoppu.
Tiistai-iltana suuntaan Lappeenrannasta Loviisaan, josta ke-aamuna jatkan matkaa lentokentälle ja edelleen Prahan kautta Sloveniaan Ljubljanaan. Sen tiedän että Sloveniassa on tarkoitus olla pari yötä, sitten viikonloppu Wienissä, mutta jäljelle jää vielä aika monta suunnittelematonta päivää ennen paluulentoa. Auto on vuokrattu koko reissun ajaksi, joten jos ei muuta majoitusta löydy, niin ajelemme ympäri Keski-Eurooppaa ja nukumme autossa :)
Matkaseurana tällä kertaa vanha lukiokaverini Anna miehensä Miksun kanssa.
sunnuntaina, elokuuta 20, 2006
Neljännesvuosisata
tuli tänään täyteen. Aikas pitkä aika on se. Ikäkin alkaa jo painaa - tai ehkä se on sittenkin vain maha...
Eilen juhlistettiin syntymäpäiviä kakkukestien voimin isovanhempien ja vanhojen ja vähän tuoreempien kavereiden kanssa mökillä, tänään puolestaan sain synttäripäivälliseksi eteläsaksalaista "keisarinpaskaa", eli ruokaa nimeltä Kaiserschmarrn aidon shampanjan kera. Istuttiin siis Noran luona iltaa ja tyhjennettiin shampanjapullo =D Voisin keksiä huonompiakin tapoja viettää 25-vuotissynttäreitä.
Niin, ja vielä yksi merkittävä tapaus synttäreihin liittyi: sain vanhemmiltani lahjaksi omenapuun taimen. Kiinalainen sananlasku sanoo, ettei ihmiselämä ole mennyt hukkaan jos elämän aikana istuttaa puun. Nyt tämäkin on siis tehty, mutta vielä en sentään tunne että olisi aika jo kuolla pois.
Eilen juhlistettiin syntymäpäiviä kakkukestien voimin isovanhempien ja vanhojen ja vähän tuoreempien kavereiden kanssa mökillä, tänään puolestaan sain synttäripäivälliseksi eteläsaksalaista "keisarinpaskaa", eli ruokaa nimeltä Kaiserschmarrn aidon shampanjan kera. Istuttiin siis Noran luona iltaa ja tyhjennettiin shampanjapullo =D Voisin keksiä huonompiakin tapoja viettää 25-vuotissynttäreitä.
Niin, ja vielä yksi merkittävä tapaus synttäreihin liittyi: sain vanhemmiltani lahjaksi omenapuun taimen. Kiinalainen sananlasku sanoo, ettei ihmiselämä ole mennyt hukkaan jos elämän aikana istuttaa puun. Nyt tämäkin on siis tehty, mutta vielä en sentään tunne että olisi aika jo kuolla pois.
maanantaina, elokuuta 14, 2006
Taas kesä ohi
Tämä kesä meni taas hurjalla vauhdilla. Vastahan minä purin autosta tavaralastia Pyysumppuun, ja nyt jo sama uudestaan toiseen suuntaan. 4 kk meni hurahtamalla. Tällä kertaa viihdyin Raumalla entistä paremmin - nähtävästi maailmallaolo todellakin opetti meikäläistä sosiaalisempaan suuntaan.
Juho paiskii töitä Loviisassa ja etäsuhde kukoistaa. Mie kävin allekirjoittamassa yksiön vuokrasopimuksen Skinnarilassa, Lappeenrannassa, johon ollaan siis yhdessä muuttamassa. Voipi olla vain että yhteiset hetket tuossa asunnossa jäävät aika vähiin, jos mie säntään taas suuntaan X tekemään diplomityötä. Pelottaa suorastaan ajatella milloin seuraavan kerran päästään oikeasti yhteisen katon alle.
Nyt siis ennen uuteen asuntoon muuttoa pidän majaa jälleen vanhempien hoteissa Mikkelissä. Asunnottoman olo ei ole ihan niin ankea kuin voisi pelätä. Ennemminkin tämän ottaa hyvin ansaittuna kesälomalla loikoilemalla mökillä. Toistaiseksi aika on kuitenkin mennyt ystäviä tavatessa tukka putkella viilettäessä ympäri kaupunkia. Mutta eiköhän ne lomafiiliksetkin sieltä jostain taas löydy.
Juho paiskii töitä Loviisassa ja etäsuhde kukoistaa. Mie kävin allekirjoittamassa yksiön vuokrasopimuksen Skinnarilassa, Lappeenrannassa, johon ollaan siis yhdessä muuttamassa. Voipi olla vain että yhteiset hetket tuossa asunnossa jäävät aika vähiin, jos mie säntään taas suuntaan X tekemään diplomityötä. Pelottaa suorastaan ajatella milloin seuraavan kerran päästään oikeasti yhteisen katon alle.
Nyt siis ennen uuteen asuntoon muuttoa pidän majaa jälleen vanhempien hoteissa Mikkelissä. Asunnottoman olo ei ole ihan niin ankea kuin voisi pelätä. Ennemminkin tämän ottaa hyvin ansaittuna kesälomalla loikoilemalla mökillä. Toistaiseksi aika on kuitenkin mennyt ystäviä tavatessa tukka putkella viilettäessä ympäri kaupunkia. Mutta eiköhän ne lomafiiliksetkin sieltä jostain taas löydy.
sunnuntaina, heinäkuuta 23, 2006
Jazzia ja pitsinnypläystä
Oho, ensimmäistä kertaa yli kuukauden tauko bloggauksessa! Kertonee omaa tarinaansa tämänhetkisen elämäni jännittävyydestä... Reaktorit sykkivät sähköä verkkoon ja minä istun tietokoneen ääressä ilman nettiä.
Sain sentään miehen kotiin maailmalta liki täysissä hengen- ja mielenvoimissa. Juho aloitti tällä viikolla työt Loviisassa (juu, pidetään tämä ydinvoima perheen sisällä...) Etäsuhde siis jatkuu Rauma-Loviisa-Lappeenranta-akselilla, sillä vaikka miun työrupeama täällä rannikolla loppuukin kohta, Juholla sitä riittää vielä lokakuulle asti, ja vain joka toinen viikonloppu on vapaata.
Muutto takaisin Lappeenrantaan on siis edessä ennen pitkää. LOAS tarjosi asuntoa Skinnarilasta, kuitenkin riittävän kaukaa yliopistolta, että päivittäinen hyötyliikunta ei vaarannu. Muutamme siis alle 35 neliön yksiöön, jonka pohjapiirustusta ei edes vuokranantaja tiedä... Vähän on kuin sikaa säkissä ostaisi.
Tällä hetkellä väriä elämään on tuonut Pori-Jazzit ja Rauman pitsiviikko. Eilen kävimme pyörähtämässä Porissa, mutta onnistuimme välttämään liiat ihmispaljoudet ja maksulliset tapahtumat. Vaikka Stingin konsertti itsessään olisi voinutkin kiinnostaa, minua ei ihan äkkiä saisi samaan puistoon 35 000 muun ihmisen kanssa. Ahtaanpaikan kammo nostaa päätään.
Tänään kokeilin ensimmäistä kertaa pitsin nypläystä. Menin varta vasten katsomaan erään irkkituttuni "Äijäpitsiä"- näyttelyä, vaikka en isäntää paikan päältä tavoittanutkaan. Melkein heti näyttelyyn tultuani minut istutettiin nypläyspöydän eteen ja opastetiin jalon taidon saloihin. Ihan mielenkiintoiseltahan tuo vaikutti. Pitänee katsoa onko Lappeenrannassa alkamassa nypläyskursseja syksyllä. Vaikkeivat siellä välttämättä raumalaista (maan kuulua) pitsiä nypläilekään. Eli nyt taidan olla päässyt elämässäni siihen pisteeseen josta äiti toteaa: "sitten kun olen niin kyllästynyt elämääni, etten muuta keksi, niin alan harrastaa pitsin nypläystä."
Sain sentään miehen kotiin maailmalta liki täysissä hengen- ja mielenvoimissa. Juho aloitti tällä viikolla työt Loviisassa (juu, pidetään tämä ydinvoima perheen sisällä...) Etäsuhde siis jatkuu Rauma-Loviisa-Lappeenranta-akselilla, sillä vaikka miun työrupeama täällä rannikolla loppuukin kohta, Juholla sitä riittää vielä lokakuulle asti, ja vain joka toinen viikonloppu on vapaata.
Muutto takaisin Lappeenrantaan on siis edessä ennen pitkää. LOAS tarjosi asuntoa Skinnarilasta, kuitenkin riittävän kaukaa yliopistolta, että päivittäinen hyötyliikunta ei vaarannu. Muutamme siis alle 35 neliön yksiöön, jonka pohjapiirustusta ei edes vuokranantaja tiedä... Vähän on kuin sikaa säkissä ostaisi.
Tällä hetkellä väriä elämään on tuonut Pori-Jazzit ja Rauman pitsiviikko. Eilen kävimme pyörähtämässä Porissa, mutta onnistuimme välttämään liiat ihmispaljoudet ja maksulliset tapahtumat. Vaikka Stingin konsertti itsessään olisi voinutkin kiinnostaa, minua ei ihan äkkiä saisi samaan puistoon 35 000 muun ihmisen kanssa. Ahtaanpaikan kammo nostaa päätään.
Tänään kokeilin ensimmäistä kertaa pitsin nypläystä. Menin varta vasten katsomaan erään irkkituttuni "Äijäpitsiä"- näyttelyä, vaikka en isäntää paikan päältä tavoittanutkaan. Melkein heti näyttelyyn tultuani minut istutettiin nypläyspöydän eteen ja opastetiin jalon taidon saloihin. Ihan mielenkiintoiseltahan tuo vaikutti. Pitänee katsoa onko Lappeenrannassa alkamassa nypläyskursseja syksyllä. Vaikkeivat siellä välttämättä raumalaista (maan kuulua) pitsiä nypläilekään. Eli nyt taidan olla päässyt elämässäni siihen pisteeseen josta äiti toteaa: "sitten kun olen niin kyllästynyt elämääni, etten muuta keksi, niin alan harrastaa pitsin nypläystä."
maanantaina, kesäkuuta 19, 2006
Tarinoita maailmalta
Tänään Turun Sanomien lukeminen herätti taas ajattelemaan. Lehdessä olevassa artikkelissa esiteltiin Pariisin vuokratilannetta: 8 neliön yksiöstä ilman vessaa saa maksaa vuokraa 350e/kk. Ja tällaiseen asuntoon on tyytyminen vakituisessa virkasuhteessa oleva maisteri, ja asunnon vakuudeksi voi joutua maksamaan vuoden vuokrat etukäteen, esittämään vanhempiensa työtodistuksia tiliotteita (jopa yli 30-vuotiaat hakijat!) ja pahimmassa tapauksessa vielä pyytää pari kaveria takaamaan vuokraa. Ja ulkomaalaisella hakijalla tilanne on vielä mahdottomampi.
Toki olin tästä kuullut jo ennen Ranskaan lähtöäni viime kesänä, mutta jotenkin asiaa ei tullut pohtineeksi sen kummemmin. Toki ihastelin sitä vaivattomuutta ja yleellisyyttä jonka asuntoni Pariisissa minulle tarjosi, mutta jotenkin oletinkin koko ajan saavani tuollaista kohtelua. Paluu todellisuuteen olisi ollut melko raju, ellei työnantajani olisi hankkinut kämppää valmiiksi - minun tarvitsi vain ilmestyä paikalle. Muussa tapauksessa olisi voinut käydä jopa niin, että olisin palannut seuraavalla maitojunalla tai sinivalkoisilla siivillä takaisin Suomeen. Alunperinhän koko ajatus kesästä Pariisissa lähti vitsistä...
Toki kauhistelin vuokran kalleutta, mutta Helsingissä saa pulittaa saman summan vastaavasta kämpästä, joten ehkä hinta Pariisiin suhteutettuna oli sittenkin hyvin edullinen. Ja asunnosta tuolla sijainnilla olisin edelleen valmis maksamaan jopa hieman enemmän. 3 kk Pariisiin tutustumisen jälkeen tuo kyseinen puisto on edelleen ainoa paikka jossa haluaisin Pariisissa asua. Ranskassa ollessa Pariisi ei tuntunut kaupunkia kummemmalta, mutta nyt kun sielläolosta tulee jo vuosi, yhtäkkiä huomaan kaipaavani jotain tiettyjä asioita kaupungista, jopa miettiväni että "kun seuraavan kerran menen Pariisiin, niin...." aivan kuin tuo seuraava kerta olisi aivan nurkan takana. On siinä kaupungissa omaa taianomaista viehätystään, vaikka minulta kestikin hieman kauemmin huomata se. Nyt vain harmittaa että tuli nyhjättyä ensimmäiset 2 kk kämpillä netissä surffatessa, jonka takia niin paljon jäi kaupunkia näkemättä.
Oikeasti on kovin janna miten en Pariisissa asuessani osannut juuri arvostaa sita, vaan vietin niin monta viikonloppua irkin aaressa tai kirjoja lukien. Nyt kun on vuosi kulunut, niin kaipaan koko ajan vain enemman sinne takaisin. Kirjotin asken Seminalle kilometrin mittaisen spostin asioista joita tehda Pariisissa ja elin uudelleen viime kesaa. Niin paljon asioita jai tekematta, mm. vierailu Versaillesissa. Ja niin monissa paikoissa haluaisin kayda jalleen, verestamassa muistoja.
Istua Notre Damen saaren karjessa katselemassa auringonlaskua punaviinilasillisen aaressa, tai katsella pimentyvaa kaupunkia Sacre Coeurin portailta. Istua puistossa selka puunrunkoon nojaten ottamassa aurinkoa katselemassa leikkivia lapsia tai ylaosattomia nuoria miehia treenaamassa capoeraa... =P
Niin monta paikkaa maailmassa jonne kaivata takaisin. Tyopaikan kaytavalla kavellessani muistelen kuinka Vietnamissa teetetyt varvassandaalit lipsuivat Bangkokin metrossa - taalla ne eivat lipsu samalla tavalla, vain lapsyvat rytmikkaasti kantapaihin. Porin Rossossa muistelin eilen Vivan risottoa, joka pesi Rosson risoton 10-0 (oli muuten elamani huonoin risotto...) Thaimaasta mietin haikeudella Koh Taon biitsia (varsinkin sita ensimmaisen hotellin private rantaa) ja Sairee beachin ravintoloita, varsinkin ravintola Finlandia :) Ja amparillista gintonicia... Singaporesta muistelen myos autiota hiekkarantaa ja Rafflesin Singapore Slingia.
Mika ihmisessa on vikana, etta aina pitaa muistella haikeudella menneita tapahtumia? Miksei voi olla tyytyvainen juuri siella missa on? Aasiassa kaipasin Suomen kesaa, omaa mokkilaituria, suomalaista saunaa ja ruisleipaa. Pariisissa olisin antanut paljon puhtaasta suomalaisesta metsajarvesta johon paasisi pulahtamaan saunan jalkeen. Silloin kun huomaa nauttivansa elamasta juuri siina paikassa missa silla hetkella on, kannattaa pysahtya ja painaa hetki mieleen - sita tulee muistelemaan yhtena elaman onnellisimmista hetkista, jonne kaipaa aina takaisin.
Toki olin tästä kuullut jo ennen Ranskaan lähtöäni viime kesänä, mutta jotenkin asiaa ei tullut pohtineeksi sen kummemmin. Toki ihastelin sitä vaivattomuutta ja yleellisyyttä jonka asuntoni Pariisissa minulle tarjosi, mutta jotenkin oletinkin koko ajan saavani tuollaista kohtelua. Paluu todellisuuteen olisi ollut melko raju, ellei työnantajani olisi hankkinut kämppää valmiiksi - minun tarvitsi vain ilmestyä paikalle. Muussa tapauksessa olisi voinut käydä jopa niin, että olisin palannut seuraavalla maitojunalla tai sinivalkoisilla siivillä takaisin Suomeen. Alunperinhän koko ajatus kesästä Pariisissa lähti vitsistä...
Toki kauhistelin vuokran kalleutta, mutta Helsingissä saa pulittaa saman summan vastaavasta kämpästä, joten ehkä hinta Pariisiin suhteutettuna oli sittenkin hyvin edullinen. Ja asunnosta tuolla sijainnilla olisin edelleen valmis maksamaan jopa hieman enemmän. 3 kk Pariisiin tutustumisen jälkeen tuo kyseinen puisto on edelleen ainoa paikka jossa haluaisin Pariisissa asua. Ranskassa ollessa Pariisi ei tuntunut kaupunkia kummemmalta, mutta nyt kun sielläolosta tulee jo vuosi, yhtäkkiä huomaan kaipaavani jotain tiettyjä asioita kaupungista, jopa miettiväni että "kun seuraavan kerran menen Pariisiin, niin...." aivan kuin tuo seuraava kerta olisi aivan nurkan takana. On siinä kaupungissa omaa taianomaista viehätystään, vaikka minulta kestikin hieman kauemmin huomata se. Nyt vain harmittaa että tuli nyhjättyä ensimmäiset 2 kk kämpillä netissä surffatessa, jonka takia niin paljon jäi kaupunkia näkemättä.
Oikeasti on kovin janna miten en Pariisissa asuessani osannut juuri arvostaa sita, vaan vietin niin monta viikonloppua irkin aaressa tai kirjoja lukien. Nyt kun on vuosi kulunut, niin kaipaan koko ajan vain enemman sinne takaisin. Kirjotin asken Seminalle kilometrin mittaisen spostin asioista joita tehda Pariisissa ja elin uudelleen viime kesaa. Niin paljon asioita jai tekematta, mm. vierailu Versaillesissa. Ja niin monissa paikoissa haluaisin kayda jalleen, verestamassa muistoja.
Istua Notre Damen saaren karjessa katselemassa auringonlaskua punaviinilasillisen aaressa, tai katsella pimentyvaa kaupunkia Sacre Coeurin portailta. Istua puistossa selka puunrunkoon nojaten ottamassa aurinkoa katselemassa leikkivia lapsia tai ylaosattomia nuoria miehia treenaamassa capoeraa... =P
Niin monta paikkaa maailmassa jonne kaivata takaisin. Tyopaikan kaytavalla kavellessani muistelen kuinka Vietnamissa teetetyt varvassandaalit lipsuivat Bangkokin metrossa - taalla ne eivat lipsu samalla tavalla, vain lapsyvat rytmikkaasti kantapaihin. Porin Rossossa muistelin eilen Vivan risottoa, joka pesi Rosson risoton 10-0 (oli muuten elamani huonoin risotto...) Thaimaasta mietin haikeudella Koh Taon biitsia (varsinkin sita ensimmaisen hotellin private rantaa) ja Sairee beachin ravintoloita, varsinkin ravintola Finlandia :) Ja amparillista gintonicia... Singaporesta muistelen myos autiota hiekkarantaa ja Rafflesin Singapore Slingia.
Mika ihmisessa on vikana, etta aina pitaa muistella haikeudella menneita tapahtumia? Miksei voi olla tyytyvainen juuri siella missa on? Aasiassa kaipasin Suomen kesaa, omaa mokkilaituria, suomalaista saunaa ja ruisleipaa. Pariisissa olisin antanut paljon puhtaasta suomalaisesta metsajarvesta johon paasisi pulahtamaan saunan jalkeen. Silloin kun huomaa nauttivansa elamasta juuri siina paikassa missa silla hetkella on, kannattaa pysahtya ja painaa hetki mieleen - sita tulee muistelemaan yhtena elaman onnellisimmista hetkista, jonne kaipaa aina takaisin.
perjantaina, kesäkuuta 09, 2006
Outo juttu
Mitenhän näitä postauksia tuleekaan laitettua aina kerralla kaksin kappalein, ja sitten voi kulua monta viikkoa ilman julkaisukelpoista ajatustakaan. Noh, tässä kuitenkin päivän kevennykseksi hassu sattuma, jollaista ei kohdalleni ole ennen sattunut.
Eilen olin juuri töihin lähtiessäni nauttimassa limpparilasillisesta keittiössä. Kämppiksen kanssa turistiin samalla, kunnes yhtäkkiä kesken kaiken tunsin kuinka juomalasin pohja vavahti alaspäin ja seuraavassa hetkessä olin läpimärkä poreilevasta vaaleanpunaisesta sokerijuomasta aina rinnasta varpaisiin asti. Lasi oli edelleen kädessäni, mutta lasista putosi pohja pois ihan hups vaan. Sain pohjan kiinni toisella kädelläni, mutta sisältö oli mennyttä, samoin huolella valkkaamani työvaatteet yövuoron varalle. Lattiakin lainehti limusta ja matto oli märkänä...
Naurunpärskeen laannuttua tarkempi syynäys osoitti lasin pohjan irronneen nätisti kertalaakista jättäen sileän pyöreän leikkausjäljen, josta ei ainutkaan lasinsiru lähtenyt irti. Poks vaan kahdeksi kauniiksi kappaleeksi ilman teräviä reunoja. Tuon nyt olisi vielä ymmärtänyt jos lasi olisi ollut jotain halpahallikamaa, mutta kotimaisissa Aarikan laseissa luulisi olevan jo jonkinlaista laatua, jo pelkän hinnan perusteella. Joku epäili että lasiin olisi tullut jännitteitä astianpesukoneessa, mutta ajatus oli tyrmättävä sen koneen puuttumisen vuoksi - kyseistä lasia ei ole koskaan pesty koneessa, kun en moista ole koskaan omistanut...
Mutta siinä päivän piristys. Koittakaa kuvitella ilmeeni tilanteessa. Kämppis ainakin oli tukehtua nauruunsa seuratessaan tilannetta aitiopaikalta =D
Eilen olin juuri töihin lähtiessäni nauttimassa limpparilasillisesta keittiössä. Kämppiksen kanssa turistiin samalla, kunnes yhtäkkiä kesken kaiken tunsin kuinka juomalasin pohja vavahti alaspäin ja seuraavassa hetkessä olin läpimärkä poreilevasta vaaleanpunaisesta sokerijuomasta aina rinnasta varpaisiin asti. Lasi oli edelleen kädessäni, mutta lasista putosi pohja pois ihan hups vaan. Sain pohjan kiinni toisella kädelläni, mutta sisältö oli mennyttä, samoin huolella valkkaamani työvaatteet yövuoron varalle. Lattiakin lainehti limusta ja matto oli märkänä...
Naurunpärskeen laannuttua tarkempi syynäys osoitti lasin pohjan irronneen nätisti kertalaakista jättäen sileän pyöreän leikkausjäljen, josta ei ainutkaan lasinsiru lähtenyt irti. Poks vaan kahdeksi kauniiksi kappaleeksi ilman teräviä reunoja. Tuon nyt olisi vielä ymmärtänyt jos lasi olisi ollut jotain halpahallikamaa, mutta kotimaisissa Aarikan laseissa luulisi olevan jo jonkinlaista laatua, jo pelkän hinnan perusteella. Joku epäili että lasiin olisi tullut jännitteitä astianpesukoneessa, mutta ajatus oli tyrmättävä sen koneen puuttumisen vuoksi - kyseistä lasia ei ole koskaan pesty koneessa, kun en moista ole koskaan omistanut...
Mutta siinä päivän piristys. Koittakaa kuvitella ilmeeni tilanteessa. Kämppis ainakin oli tukehtua nauruunsa seuratessaan tilannetta aitiopaikalta =D
Valtiovieraita työkuvioissa
Sainpahan puserrettua itsestäni taas sen verran energiaa että kirjoitan tännekin. Viime yön PITI olla kesän viimeinen yövuoro, mutta niinhän siinä kävi että puhelu tuli ja kutsu mennä istumaan täksikin illaksi odottamaan homman valmistumista. Pikkuhiljaa pitäisi saada hommat purkkiin ja purkin saadaan koottua ja kansi sinetöityä kiinni taas vuodeksi eteenpäin.
Töissä oli maanantaina melkoinen vilske, kun luodolle saatiin arvovaltaisia vieraita, joille piti tietysti järjestää valtionpäämieskohtelu. Ensimmäinen merkki oudosta tilanteesta oli poliisiratsia jo 10 km ennen työpaikkaa, pienellä maalaistiellä, joka kuitenkin on yleinen tie. Poliisit utelivat ajokortin ja rekisteriotteen lisäksi määränpäätä, ja kun määränpääksi ilmoitettiin Olkiluoto, niin halusivat nähdä kulkuluvatkin. Ja sama homma uusiksi 3 kilometrin päässä, edelleenkin yleisen tien varrella... Luodolle saavuttaessa ulommaisen portin kohdalla kyseltiin jälleen kulkulupia, eikä sisemmästä portista pääse normaalistikaan eteenpäin kuin valtuutetut ajoneuvot. Portilla oli myös vastassa vähintään 6 poliisiautoa. Laitosalueella RTK:n työntekijät haravoivat pihakivetykset ojennukseen jo aamutuimaan, ettei arvovieraiden silmiin sattuisi roskan roskaa.
Lopulta arvovieraat sitten saapuivat, arvonsa mukaisesti helikopterikyydillä. Eihän ministeritason miehien sovi ahtautua epämukaviin autoihin ja liittyä työmatkaruuhkiin suomalaisille maalaisteille. Äkkiseltään voisi ajatella että jopas vedettiin tiukka linja, mutta Rauman poliisi oli tilanteen tasalla lähettäessään poliisipartioita maalle kuin merellekin blokkaamaan Greenpeacen maihinnousuyritykset arvovieraita häiritsemään.
Eikä vieraita turhan päiten hyysätty, saatiinhan heistä sentään tiedotusvälineille isot otsikot: Ranskan pääministeri Villepin kehuu Suomea ydinvoiman ykkösmaaksi, jonka jäljessä Ranska seuraa pari vuotta jäljessä.
Töissä oli maanantaina melkoinen vilske, kun luodolle saatiin arvovaltaisia vieraita, joille piti tietysti järjestää valtionpäämieskohtelu. Ensimmäinen merkki oudosta tilanteesta oli poliisiratsia jo 10 km ennen työpaikkaa, pienellä maalaistiellä, joka kuitenkin on yleinen tie. Poliisit utelivat ajokortin ja rekisteriotteen lisäksi määränpäätä, ja kun määränpääksi ilmoitettiin Olkiluoto, niin halusivat nähdä kulkuluvatkin. Ja sama homma uusiksi 3 kilometrin päässä, edelleenkin yleisen tien varrella... Luodolle saavuttaessa ulommaisen portin kohdalla kyseltiin jälleen kulkulupia, eikä sisemmästä portista pääse normaalistikaan eteenpäin kuin valtuutetut ajoneuvot. Portilla oli myös vastassa vähintään 6 poliisiautoa. Laitosalueella RTK:n työntekijät haravoivat pihakivetykset ojennukseen jo aamutuimaan, ettei arvovieraiden silmiin sattuisi roskan roskaa.
Lopulta arvovieraat sitten saapuivat, arvonsa mukaisesti helikopterikyydillä. Eihän ministeritason miehien sovi ahtautua epämukaviin autoihin ja liittyä työmatkaruuhkiin suomalaisille maalaisteille. Äkkiseltään voisi ajatella että jopas vedettiin tiukka linja, mutta Rauman poliisi oli tilanteen tasalla lähettäessään poliisipartioita maalle kuin merellekin blokkaamaan Greenpeacen maihinnousuyritykset arvovieraita häiritsemään.
Eikä vieraita turhan päiten hyysätty, saatiinhan heistä sentään tiedotusvälineille isot otsikot: Ranskan pääministeri Villepin kehuu Suomea ydinvoiman ykkösmaaksi, jonka jäljessä Ranska seuraa pari vuotta jäljessä.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)