Pestä vai kehrätä kakkaisena - siinäpä pulma!

Rukkikuiskaaja haastoi bloggaamaan villojen pesesmisestä.Kehrääjien klassisimpia kysymyksiä on, kehrätäkö pestyä vai pesemätöntä villaa. Perehdyin uteliaisuuttani aiheeseen joskus pintaa syvemmältä, ja huomasin tätä pohditun jo kauan sitten. Ehkä tästä on vihdoin aika blogatakin.

1900-luvun suurimpana kehräysguruna pidetty Alden Amos (1938-2015) kirjoitti villan pesusta näin:

On vain kolme syytä, miksi kehrätä pesemätöntä villaa. (Big Book of Handspinning, sivu 44, vapaasti suomennettu)

1. Et tiedä paremmasta
2. Sinulla ei ole vettä käytettävissäsi
3. Asiakkaasi vaatii sitä.

Amosin mukaan villan pesun puolesta painavimmat syyt puolestaan ovat:

1. Puhdas villa on helpompi karstata
2. Likainen (rasvainen) villa on mahdotonta kammata
3. Pesemätön villa saattaa olla kontaminoitu kaikenlaisella epämiellyttävällä.

Itse olen sen verran kermapylly, että minusta likaisen villan käsittely on epämiellyttävää. Likaisen villan kehruun jälkeen kädet ja työvälineet ovat täynnä sitä itseään, mustana möhnästä ja haisevat pahalta. Kehrään vain ja ainoastaan puhdasta villaa. Itse en myöskään ole saanut pesemättömästä villasta aikaan yhtä hienoa ja tasalaatuista lankaa kuin vastaavasta pestystä villasta.

While it is possible to spin beautiful yarn from grease wool,
it is easier to spin good yarn from clean wool. (Alden Amos, Big Book of Handspining)

Amos muistuttaa myös, että raakavillasta vain 60-80 % on varsinaista villaa, ja loput 20-40 % ovat epäpuhtauksia. Jos pesu tehdään vasta kehruun jälkeen, epäpuhtaudet poistuvat vasta sitten, ja lopputulos voi olla yllättävä. Suurin muutos voi olla langan epätasaisuudessa (halkaisija) ja lopullisen langan pituudessa.

Kehrääjien parissa molempien tapojen puolesta löytyy voimakasta argumentointia, niin Suomessa kuin kansainvälisestikin. Alle on kerätty perinteisemmät argumentit puolesta ja vastaan. Tämä on makuasia, johon jokainen löytää vastauksen vain kokeilemalla. Kaupallisesti tarjolla oleva villa on lähes aina puhdasta ja pestyä, kun taas lampurilta tai lammasmarkkinoilta hankittu villa on lähes aina pesemätöntä.) (Taulukko löytyy myös Kehrääjien Killan opetusmonisteesta.)

Villan pesun puolesta	Käsittelemättömän villan puolesta
Kehrättävä säie on tasalaatuista, kun siinä ei ole roskia mukana. (Joskus roskat jäävät kehräyskierteen sisään, eivätkä lähde koskaan pois.	Roskat karisevat riittävästi pois karstaus- ja kehräysvaiheessa.
Likaisen villan käsittely on epämiellyttävää, ja kädet ovat likaisen villan kehruun jäljiltä aivan mustat ja haisevat pahalta.	Villan lanoliini hoitaa käsiä. Kehrääjä voi valita villansa, eikä kaikkein kakkaisinta villaa tarvitse kehrätä.
Lanoliininen villa voi tuntua likaiselta ja tahmealta.	Villa, jossa on lanoliini vielä mukana, voi olla helpompi kehrätä, koska se liukuu paremmin kehrättäessä.
Puhdas villa värjäytyy paremmin kuin käsittelemätön villa.	Villa, josta lanoliini on pesty pois, voi tuntua käsiin ”kuolleelta”.

Monet puolustavat rasvaisen villan olevan parempaa säänkestonsa puolesta, tavallaan vedenpitävää esim. neuleissa. Amosin mukaan tämäkään ei pidä paikkansa. 

Monet rasvaisen villan kehrääjät perustelevat valintaansa: "eihän ennen vanhaankaan villoja pesty." Törmäsin Facebookin Kehrääjät -ryhmässä Kotilieden artikkeliin vuodelta 1944, jossa johtaja Alma Koskinen (1872-1949) kirjottaa muistelmiaan lampaiden pesemisestä ennen kerintää Pohjanmaalla 1800-luvun lopussa. Artikkeli on luettavissa Kehrääjien Killan nettisivulla.

Amos muistuttaa vielä, että jos haluat kehrätä rasvaista villaa, se kannattaa tehdä lämpimissä olosuhteissa, sillä villan rasva pehmenee lämmössä ja kovettuu kylmässä.

Villan pesemisestä lisää jatko-osassa.

Villan peseminen

Tämä on jatkoa edelliselle postaukselle, pohdinnalle villan pesemisestä ja pesemättä jättämisestä. Osa tekstistä on lainattu Kehrääjien Killan oppaaseen kirjoittamastani villan pesuohjeesta.

Suoraan lampaasta keritty villa sisältää sekä villalle luontaista rasvaa (lanoliinia) että kaikkea muuta likaa aina kakasta heinään. Oksat ja oljenkorret voidaan saada irti mekaanisella käsittelyllä, ja pesumenetelmästä riippuukin, mikä kaikki lika pesussa irtoaa.

Lanoliini liukenee kuumaan veteen, joten kuumassa vedessä pesuaineella pestu villa on puhtainta mahdollista villaa. Mikäli kehrääjä haluaa kehrätä villan puhtaana liasta, mutta rasvaisena, villaan voi lisätä lanoliinia uudestaan (myydään eko-kaupoissa erityisesti kestovaippailijoille) tai siihen voidaan lisätä kehräysöljyä.

Perinteinen liotusmenetelmä fermentend suint method ei lämmitä villaa eikä pesuvettä ympäristön lämpötilaa korkeampaan lämpötilaan, ja villan luontainen lanoliini jää jäljelle. Villa suljetaan vesikylpyyn kannelliseen astiaan ja ”unohdetaan” vähintään viikoksi. Tuona aikana villassa olevat bakteerit käynnistävät fermentointiprosessin, joka syö villan epäpuhtauksia pois. Menetelmä on kokeilemisen arvoinen, mutta kannattaa varautua hajuhaittoihin. Mikäli menetelmä tuntuu toistamisen arvoiselta, kannattaa säästää fermentointiliemi, sillä uudelleen käytettynä fermentointiliemi käynnistää reaktion huomattavasti nopeammin. Itse olen saanut vaihtelevia tuloksia tällä menetelmällä. Ensimmäiset pari kertaa onnistuivat yli odotusten (lopputuloksena puhdas, pehmeä, mutta rasvainen villa), mutta viimeisellä kerralla sain lopputuloksesi vain kammottavalta haisevan villakasan. Ehkä otin villat pois fermenttikylvystä liian aikaisin.

Alden Amos kehottaa pesemään villan 40-51 C (110-120 F) lämpötilassa. Lanoliini liukenee, mutta yli 51 C lämpötiloissa pienikin emäksisyys alkaa vahingoittaa itse kuituja. Amosin perusohjeessa myös kehotetaan käyttämään ylenmäärin vettä. Amosin ohje on, että villan ja veden painosuhde tulisi olla 1:200. (100 g villaa pestään 20 litran vesimäärässä) - vieläkin suuremmassa, jos villa on erittäin likaista. Samaa vesimäärää voidaan käyttää myös seuraavan satsin pesuun, joten se ei välttämättä mene hukkaan. Amos suosittelee käyttämään pesuaineena washing soda -not baking soda. Itse olen käyttänyt kotoisasti edullisinta mahdollista markettishampoota, mielellään hyvän tuksuista sellaista.

Amos esittelee kirjassaan kylpyammemetodin sekä pesujunan (scouring train). Junassa on eri lämpöisiä pesu- ja huuhteluvesiä, ja villoja nostetaan kylvystä toiseen. Amosin mukaan villan ei tarvitse liota pesuvedessä turhaan, muutama minuutti/kylpy riittää.

Itse pesen tätä nykyä villat 10-15 litran ämpäreissä. Ämpäri täyteen niin kumaa vettä kuin hanasta lähtee (meillä noin 60 C), shampoo perään, ja lopuksi villat varovasti sekaan pesupussissa. Yleensä olen laittanut max 100g villaa 10 litran ämpärilliseen. Villa saa liota 10-30 min vedessä, nostan pussin pois ja kaadan vedet vessanponttöön. (En lavuaariin, sillä mukana voi olla irtokuituja, jotka aikanaan tukkivat lavuaarin vesilukon.) Tilalle joko uusi pesuvesi tai huuhteluvesi, villan likaisuudesta riippuen. Huuhteluvetenä käytän myös kuumaa hanavettä, ja huuhteluvesiä vaihdan, kunnes villa vaikuttaa puhtaalta shampoosta. Viimeiseen huuhteluveteen saatan lorauttaa tilkan väkiviinaetikkaa.

Pestessäni villoja käsittelen niitä aina varovasti pesupussin kanssa niin kauan, kun ne ovat kuumia. Pelkkä kuuma vesi ei huovuta villoja, mutta mekaaninen liike yhdistettynä kuumaan veteen aiheutaa huopumisen. Olen kehräysharrastukseni alkuvaiheessa onnistunut huovuttamaan monta villaerää mönttiin sekä pesu- että värjäysvaiheessa, kun en ole malttanut olla tökkimättä kuumassa vedessä olevia villoja. Jotkut väittävät, että jo veden valuttaminen hanasta villojen päälle voi aiheuttaa huopumisen. Joten tärkein ohjeeni onkin: älä edes koske peseytymässä oleviin villoihin niiden ollessa kuumia!

Kun villat on lopulta huuhdeltu, nostan pesupussin pois vesiastiasta, jotta villat jäähtyvät. Levitän ne kuivumaan vasta jäähtymisen jälkeen. Kuivaus tapahtuu yleensä verkon päällä joko kylppärissä kuivaustelineellä tai saunan lauteilla. Joskus laitan tuulettimen lattialle pyöritämään ilmaa ja nopeuttamaan kuivumista.

Kehräysöljy

Jos kiinnostuit karstaus/kehräysöljystä, niin tässä vielä Amosin ohje kehräysöljyn valmistukseen:

• 2 rkl raastettua palasaippuaa
• ½ tl pesusoodaa
• 2 kupillista (470 ml) kuumaa vettä. 

Laita nämä ainekset kannelliseen hillopurkkiin, sulje kansi ja ravista, kunnes saippua ja sooda ovat liuenneet. Avaa kansi ja lisää 2 kupillista (470 ml) oliiviöljyä. Sulje kansi ja ravista hetki. Ravista purkkia satunnaisesti seuraavat 24-48 tuntia, jotta se emulsioituu. 

Kehräysöljy lantrataan veteen (2 osaa vettä, 1 osa öljyä) ja käytetään suihkepullosta juuri ennen villan käsittelyä. (Kehrää villa mahdollisimman pian öljyämisen jälkeen ja pese myös valmis lanka mahdollisimman pian.)

Kesäinen pellavaprojekti

Kasvatin kesällä puutarhapalstallani noin 1 neliömetrillä pellavaa. Tavoitteena oli kokea koko pellavaprosessi siemenestä langaksi. Toukokuussa kylvetty pellava kasvoi kohtuullisen hyvin, vaikka kuitu vähän lyhyeksi jäikin.

Nyhdin kasvit juurineen maasta elokuun puolivälissä. Halusin niiden olevan käsittelykunnossa elo-syyskuun pellavanäytöksissä. Korret eivät olleet ehtineet tuleentua kunnolla, joten satona oli vähän jopa vihertäväkin kuitua.

Kuivasin saaliin pikaisesti saunan lauteilla n. 35 asteessa. Sen jälkeen rohkin siemenkodat irti ja liotin korsia nelisen päivää tynnyrissä kylppärissä. Kuidut alkoivat olla jo aivan irti, ja ihmettelinkin, että menikö koko satsi piloille. Kuivasin kuitenkin pöheikköä uudelleen saunan alalauteella, tällä kertaa 5 päivää. 

 

 Seurasaaren ulkoilmamuseon pellavarohka

 

Seurasaaren pellavaloukku, jolla pellavakorsien kova keskus rikotaan lihtausta ja häkilöintiä varten.

 

 Takussa olevat kuidut ja niistä saadut aivinasormaukset

Tosi paikka koitti syyskuun alussa Seurasaaren villa- ja pellavapäivillä. Aiempaan pellavanmuokkauskokemukseeni verraten näitä oli ihan tuskaista työstää, ja aivinasaalis jäi pieneksi. Lopputuloksena oli 10 g priimakuitua.

Kuvittelin sormauksia priimalaaduksi, mutta kehrääminen oli aivan eri luokkaa kuin kaupallosen pellavatopsin kehräys. Vaikka kuidut olivatkin vain 20 cm mittaisia, niiden repiminen sormauksesta kävi työstä. Kerrankin muistin kehrätä pellavan vastapäivään, kuidun luontaisen kiertymän mukaisesti.

Koska 10 grammasta säiettä ei riitä laudeliinaksi asti, päätin kokeilla neuloa säikeen reunapitsiksi. Netistä löytyi tällainen hauska malli, jonka jopa minä, vakavaa pitsineulekammoa ja neuleohjeiden suhteen täysin lukutaidoton sählä opin viidessä minuutissa. Säikeessä riittää vielä metrejä, joten ehkä tästä vielä kunnon reunapitsikin syntyy.

Pääsiäisen värjäyskokeiluja

Rukkikuiskaaja haastoi värjäämään maaliskuussa. Lankalauantaina äitini lykkäsi käteeni aivan kammottaman värisen kerän Nalle-lankaa ja pyysi tekemään siitä jotain. Lupasin koittaa tehdä siitä käyttökelpoisen värisen...

Minulla oli ennestään kotona Jacquardin happovärejä. Vyyhditin langan ja esipuretin sen sitruunahappoliuoksessa ja sekoitin kolme eri värilientä: kanerva, turkoosi ja keskisininen. Osa vyyhdistä päätyi kuhunkin värikylpyyn siksi aikaa, ettei alkuperäistä väriä ollut näkösällä. Sitten kattila liedelle ja elektronisen paistimittarin vartioimana 80 asteen lämpökäsittelyyn reiluksi puoleksi tunniksi ja sitruunahappoliuosta perään.

Koska värejä oli reilusti jäljellä, saman käsittelyn koki myös aiemmin kasviväreillä vauvavaaleanpunaiseksi värjäämäni merinovillainen kehruutopsi. Nyt molemmat ovat enemmän minun makuuni - toivottavasti äitikin tykkää!

Puuvillapölyä

Heinäkuun kehräyshaasteessa kehrättiin puuvillaa. Huonoksi onnekseni tilaamani 100g puuvillanöttönen ei ollut kehräykseen soveliasta, ja jo ensimetreillä selvisi, ettei kuitu asetu kauniisti tasaiselle kierteelle. Hyvä puoli pölisevän ja roskaisen puuvillan kehräämisessä paksuksi möykkyisäksi säikeeksi oli, että se oli nopeasti ohi.

Kertasin puuvillasäikeen oranssin merinosilkkisäikeen kaveriksi, ja lopputulos on ihan kaunista, supertiikeri-jäätelöä muistuttavaa taidelankaa, yhteensä reilu 100 m.

Bambua taitteelta

Kesäkuun haasteena kehräsin oranssia bambukuitua taitteelta. Olen joskus aiemminkin kehrännyt bambua, ja silloin langasta tuli liian ohutta ja vähäkierteistä, ja sitä oli ikävä neuloa. Nyt päätin tehdä paksumpaa kolmesäikeistä kaapelilankaa.  Aloitin projektin kerrankin ajoissa, ja aikaa piti olla runsaasti. Kiitos ympäripyöreiden työpäivien ja kesälomareissun, ollaan nyt kuitenkin jo kesäkuun viimeisessä päivässä, ja projekti on edelleen siinä vaiheessa, mihin se viime viikolla Sloveniaan lähtiessäni jäi.  

Tällä kertaa olen tykännyt kehrätä bambukuitua, ja uskon valmiinkin langan olevan ihan käyttökelpoista. 

Taitteelta kehrättäessä kuitu on katkaistu n. 20 cm pitkäksi tupsukai, jota pidetään etusormen ympäri taitteella. Kehrättävään säikeeseen tulee kuituja molemmilta puolilta sormea. Menetelmä sopii mielestäni erityisesti kasvikuiduille, mutta usein kehrään myös merinoa ja alpakkasilkkiä tälöä tekniikalla. 

Tässä kuva langasta tämänhetkisessä tilassaan. Lisää kuvia ensi viikolla valmiista langasta. 

Robotti-imuri versio 1.3

Blogi ehti täyttää toukokuussa 10 vuotta. Suunnittelin synttäreiden kunniaksi bloggaavani robotti-imurin päivityksestä, mutta viime ajat ovat olleet sellaista hulinaa, että hyvä kun ennätin ottaa valokuvat imureista rinnakkain. Tämän blogin suosituin kirjoitus on ollut teksti Neato XV-15 robotti-imurista (kuvassa alhaalla harmaa yksilö). Neaton kanssa tuli vietettyä yhteistä aikaa kolme vuotta, ja sen akku alkoi vedellä jo viimeisiään. Niinpä nyt keväällä päätimme päivittää sen tuoreempaan  malliin, Neato Botvac 85:een (alla kuvissa valkea imuri). Robokeskus tarjosi vielä vanhasta imurista tuntuvan vaihtohyvityksen, joten teimme investoinnin.

Päivitetty Neato väittää olevansa lemmikkiversio, tai ainakin siinä tulee lemmikkitela mukana. Meillä vaan investointi osui juuri pahaan aikaan berninpaimenkoiramme Nunan karvanlähdön kanssa, joten imuri joutui heti tulikokeeseen.

Uuden ja vanhan imurin roskakaukalot ovat eri malliset. En mitannut kummankaan tilavuutta, mutta täyteen ne sai mätettyä koirankarvaa joka tapauksessa.

Vanhassa Neatossa on paperinen yksinkertainen suodatin, joka on helppo puhdistaa. Uudessa mallissa suodatin on haitaritaitosta, eikä sinne välejä saa puhtaaksi edes rikkaimurin kapealla terällä. Pölyt sai kuitenkin kopisteltua säiliöstä roskikseen ihan vanhaan malliin.

Neaton tela on muuttunut tehokkaammaksi. Kuvassa ei tällä kertaa näy juurikaan koirankarvaa, vaan emännän kehräysvillaa. Vahnan imurin tela on juuri puhdistettu, joten vertailu on sen puoleen ehkä hieman epäreilu.

Vanhan imurin tela pyöritettiin kumisella hammashihnalla ja telassa olevilla hammasrattailla. Koko tuo oranssi pää meni vähän väliä tukkeeseen koirankarvasta ja muusta pölystä, ja sitä sai olla putsaamassa noin joka kolmannen imuroinnin välein. Uuden Neaton tela on akseloitu suoraan imuriin. Tässäkin oranssi pää lähtee irti, ja irrotus on tehty huomattavasti miellyttävämmäksi kuin vanhassa mallissa.

Telan toisessa päässä on kuulalaakeri, joka lepää imurin rungossa olevassa muovikourussa. Tältä näyttää kuulalaakerin tausta yhden imurointikerran jälkeen karvanlähtöaikaan koirataloudessa. Robokeskus ohjeisti putsaamaan telan ja päädyt joka imurointikerran jälkeen. Ensimmäisen kerran jälkeen totesimme, että putsausväli ei riitä, vaan karvanlähtöaikaan putsaus pitää tehdä puolet tiheämmin.

Tämäkään ei kuitenkaan riittänyt,sillä kuulalaakeri kuumui väliin kertyvästä karvasta niin, että sulatti sitä ympäröivän muovin niin, että kuulalaakerin päädyssä näkyvä kapea muovikaistale suli kiinni imurin ulompaan muovikuoreen jumittaen laakerin paikalleen niin tiukasti, ettei se siitä enää irti lähtenyt. Neato rev. 1.1 päätyi vaihtoon 3 viikon käytön jälkeen, ja tilalle tuli uusi samanlainen, rev. 1.2.

Tähän mennessä olimme jo oppineet, että telaa ja akselia kannattaa putsata riittävän useasti. Juu, teettäähän se työtä, mutta on tuo silti niin ihana vehje, että muutaman minuutin putsaus on pieni vaiva Neaton tuottamaan hyötyyn verrattuna. Siispä putsasimme akselia tiheästi ja seurasimme, tapahtuuko laakerin kupeessa sulamista. Koiran karvanlähtökin oli jo lähestulkoon ohitse. Neato rev. 1.2 kesti käytössämme 4 viikkoa ja palasi takuuvaihtoon. Nyt on menossa rev. 1.3, ja eikä koirasta irtoa enää montaakaan karvaa seuraavaan viiteen kukauteen.

Ongelmista huolimatta olen edelleenkin sitä mieltä, että tuo on loistovehje! Pitänee jatkossa vaan laittaa imuri kaappiin karvanlähdön ajaksi ja hoitaa päivittäinen siivous kuuden viikon ajan suihkun lastalla vetämällä.

Toukokuun kehräyshaaste

Toukokuun kehräyshaasteessa kehräsin kolmesäikeistä lenkkilankaa. Vihreä ja lila säie ovat silkkiä, oranssi merinosilkkiä. Alunperin tarkoituksena oli käyttää oranssia keskuslankana, antaa violetin kiertää lenkkeinä ympärillä ja sitoa hökötys yhteen keltavihreällä. Violetti säie ei vaan halunnut kiertyä paksumman oranssin ympärille, joten vaihdoin suunnitelmaa puolivälissä lankaa. Näköjään vihreän kiertyminenkin on vähän niin ja näin. Mitä ihmettä tällaisesta langasta pystyy tekemään???

Kertausharjoituksia

Huhtikuun kehruuhaasteena oli navajo- eli ketjukertaus tai vaihtoehtoisesti helmien lisääminen lankaan. Navajokertaus oli itselleni ennestään tuttua puuhaa, mutta valitsin sen silti, sillä navajointitekniikkani on ollut aivan onneton. Kädet huiskivat kuin tuulimyllyn siivet, ja oikea olkapää irvistää. Siinä mielessä vanhasta huonosta tekniikasta pois opetteleminen oli vielä haastavampaa kuin uuden opettelu. Opetusmateriaaliksi valikoitui jo klassikon asemaan päässyt Sarah Andersonin video. 

Kuiduksi valikoitui samojedikoiran ja falklandinlampaan sekoite, jota sekoittelin joskus karstamyllyllä suuremman satsin. Ensimmäinen karstalevy oli aikanaan niin karmeaa kehrättävää, että oli vähällä, etten heittänyt koko laatikollista kuitua menemään. Nyt kaverini haaveili samojedilangasta, joten päätin antaa sille uuden mahdollisuuden. Kehruu sujui kyt ihan kivuttomasti, mutta ei tuo ihan paras mahdollinen navajointikuitu kuitenkaan ollut. Kun seuraavan kerran palaan tuon kuidun pariin, se taitaa haluta kaapelilangaksi. 

Lopputulos: 180g noin 250 m ennen pesua.

Maaliskuun kehräyshaaste

Maaliskuun haasteena oli kehrätä ohuenohutta lankaa. Minulla oli vaikeuksia tarttua tähän, sillä en oikein osannut päättää kuitupohjaa. Lopulta kuitusäkin pohjalta käteen tarttui vuosia siellä pyörinyt shetlanninlammas-silkkitopsi, jonka ajelin kierteelle pääasiassa Ravelryn Päivölän neuleretriitissä. Kertauskierre ei meinannut asettua lankaan laisinkaan, vaan sitä piti ajaa kolmeen kertaan, ennen kuin lanka näytti tasapainoiselta. Metrejä kaksisäikeisessä langassa on hieman yli 400. Lopputulos on sen verran karhea, että ajatus kasvoja vasten olevasta huivilangasta ei inspiroi. Ehkä lapaset?

Tässä vielä ennen/jälkeen kuvat:

Helmikuun kehräyshaaste

Helmikuun kehräyshaasteena oli kuitujen sekoittaminen. Tavoitteena oli tehdä liukuvärjättyä lankaa. Kuiduiksi löytyi World of Woolilta vuosi sitten hankittua merinotopsia lilana (L) ja harmaana (H). Kuitujen sekoittamisen halusin tehdä blending boardilla, joka piti ensin piti rakentaa keittiöremontista yli jääneestä lastulevypalasta ja piikkimatosta. Liimasin piikkimaton rakennusliimalla levyyn. Tarkoitus olisi rakentaa levyyn jossain vaiheessa jalusta, mutta nyt oli niin suuri hinku päästä sekoittamaan kuituja, että pulttasin levyn sahauspöytään (alla olevissa kuvissa tuo tammitasoinen pöytä, jossa on rako keskellä) ruuvipuristimilla. Piikkimattokin on odottanut kaapissa noin vuoden päivät...

Testikarstauksen perusteella huomasin blending boardin vetävän kerralla noin 5 g kuitua. Harjoittelun myötä opin ehkä pakkaamaan siihen enemmänkin, mutta näillä mennään. Halusin kuidut neljään eri väriin, joten kuidut piti jakaa periaatteessa 1,25 g tupsuihin ja koostaa niistä 5 g satsit seuraavan jaon mukaan:

LLLL
LLLH
LLHH
LHHH
HHHH
LHHH
LLHH
LLLH
LLLL

Tammikuun kehräyshaaste

Yleensä tulee kehrättyä perstuntumalta asenteella "itte kun tekee, saa sellaisen kuin tulee". Merinelle haastaa kehrääjät hyppäämään mukavuusrakojensa ulkopuolelle omassa kehräyshaasteessaan.
Tammikuun tehtävänantona oli kopioida teollinen lanka.

Valitettavasti olen viime vuoden aikana hankkiutunut eroon lähes kaikista teollisista langoista, mutta tällainen nyssäkkä säkin pohjalta paljastui. Vyötettä ei enää löytynyt, mutta kyseessä on noin 7 vuotta sitten Tallinnasta ostettu kolmesäikeinen merinolanka. Suurin osa kerästä päätyi aikanaan pipoksi.

Kehräyskuiduksi valikoitui WoWin punainen 100 g merinotopsi. Tämäkin on lojunut kuitusäkissä jo pari vuotta odotellen inspiraatiota.

Uskollisena kehruukoneena toimii Hansenin sähköinen mini spinner, jonka investoin viime kesänä hyvin palvelleen Schachtin Matchlessin tilalle. Tällä kertaa pitikin kehrätä kieli keskellä suuta ja miettiä syntyvän säikeen paksuutta ja kierrettä, että valmiista langasta tulisi mahdollisimman vastaava kuin alkuperäisestä.

 

Tässä on kuva lopullisesta tuotoksesta alkuperäisen langan kanssa. Yllättävän lähelle lopputulosta pääsin, vaikkei käsin kehrätty koskaan aivan yhtä tasaista jälkeä anna kuin teollinen prosessi.
 

Jään mielenkiinnolla odottamaan, mitä helmikuun haastekehruu tuo tullessaan.

*Edit* Pitipä lisäämäni vielä, että lanka on kehrätty kolmelle rullalle ja kerrattu perinteisesti yhteen "kaapelilangaksi". Tuo on aika vahvasti epämukavuusaluettani, sillä yleensä kehrään topsin yhdelle rullalle ja kertaan navajo/ketjukertaamalla suoraan kolmisäikeiseksi.