perjantaina, syyskuuta 29, 2006

Slovenia: Portoroz, Lipicca ja Bled

Maa on pieni, mutta kummasti siinä riittää näkemistä.
Viikossa ehtii vilkaista tärkeimmät turistikohteet, mutta ei syventyä oikein kunnolla minnekään.

Vietimme 3 yötä Adrianmeren rannalla Portorozissa. Minulta jäi itse kaupunki näkemättä, kun teimme päivämatkoja ympäristöön niin suurella innolla. Vierailukohteiksi löytyi mm. Postojnan tippukiviluolat, jotka ulottuvat yli 20 km mittaisina vuoristossa. Siellä teimme tuttavuutta myös erikoisen otuksen, olmin kanssa. Luolan jälkeen kävimme tutustumassa Lipiccan hevosfarmilla, josta maailmankuulu valkea hevosrotu on alunperin lähtöisin. Halvin hepoista olisi lähtenyt 8000 eurolla, jos Slovenian valtio olisi suostunut myymään.

Pienen pyrähdyksen teimme myös Kroatian puolelle Umagiin, jonne kuulemma järjestetään Suomestakin seuramatkoja. Me ei ehditty nähdä rantabulevadrin ohella juuri mitään, mutta ehkä kaupungissa riittää muuta nähtävää.

Matkalla rannikolta Bled- järvelle vietimme muutaman tunnin maan pääkaupungissa, Ljubljanassa. Maaseutuun verrattuna siellä oli yllättävän vähän nähtävää, mutta kaupunki itsessään oli kyllä kaunis.

Slovenian ylpeys ja kaikkien matkailuesitteiden kansikuva on Bled- järvi. Suomalaista huvittaa ajatus valtiosta, jossa on vain kaksi järveä, josta toisessa on jopa yksi saari. Tuolla saarella sijaitsee pieni kirkko, ja maisema sitten löytyykin kaikista esitteistä. Ja ihan syystä. (Linkki maisemaan pari postausta tämän alapuolella). Vaikka Suomessakin on järviä, meiltä puuttuvat kuitenkin järveä reunustavat Alpit :(

Bledin lisäksi tutustuimme Bohinj- järveen lähinnä ylhäältä käsin. Ajoimme köysiradalla Vogel- huipulle (1535m), josta avautuivat jälleen hulppeat maisemat alkusyksyn ruskan jo värjätessä maisemaa. Kuvia päätynee joskus nettiin asti. Laitan sitten aikanaan linkin tännekin.

Viimeisenä iltana koukkasimme jälleen Itävallan puolelle vierailemaan Annan vanhan kirjekaverin Vesnan luona. Jo parin vuoden ajan olin kuullut tarinoita Vesnan perheestä, varsinkin söpöstä pikkupojasta Lucasista. Muksu on tätä nykyä 4 v ja puhuu sujuvasti 3 kieltä. Täytyy tunnustaa, että Lucas oli ensimmäinen alle 15 v ulkomaalainen, jonka kanssa olen sujuvasti kommunikoinut englanniksi, ja vieläpä niin että englanti on molemmille vieras kieli.

Loppupäätelmät: Reissu kannatti, vaikka budjetti ylittyikin lähes kaksinkertaisesti. Sloveniassa riittää nähtävää enemmän kuin ensi silmäyksellä luulisi. Voisin mennä toistekin ja käydä tällä kertaa katsomasas pari muuta luolaa, Lipiccahevosten ratsastusnäytöksen (ja ehkä kokeilla itsekin ratsastusta) ja vaellella muutaman päivän Pohjois-Slovenian Alppimaisemissa.

sunnuntaina, syyskuuta 24, 2006

Itävalta, Wien ja Salzburg

Mariborista suunnattiin auto kohti Wieniä, jonne saavuimme perjantaina iltapäivästä. Miksulla oli vanhempiensta gprs- navigaattori mukana, joten suunnistaminenkaan ei tuottanut vaikeuksia, kun hyvissä ajoin vekotin ilmoitti "800 m jälkeen, käänny oikealle".

Wienissä majoituimme 3 hengen hotellihuoneeseen metromatkan päähän keskustasta. Kävelimme Mariahilfenillä (pääostoskatu), vanhassa kaupungissa ja Tonavan vartta. Yllätykseksi rannalla ei juuri ollut elämää, vaan saimme kävellä pari kilometriä melko pimeää pyörätietä lähintä metroasemaa etsiessämme.

Lauantaina shoppailimme vähän liiankin kanssa, ja rahaa paloi varsinkin C&A- vaateputiikkiin. Ihana 3- kerroksinen vaateputiikki, jossa meikäläinenkään ei tunne olevansa elefantin kokoinen, vaan lähes joka vaatteesta löytyi kokoja tällekin ahterille. Shoppailu näkyy sitten lokakuun Visa- laskussa =/

Tänään vietimme suurimman osan päivästä autossa. Ajoimme Wienistä Mozartin synnyinkaupuunkiin Salzburgiin. Maisemat oli hulppeita, sen minkä moottoritien meluvallien sivusta sai vilkuiltua.

Salzburg itsekään ei häpeile maisemillaan. Harmi vain, ettei niitä pysty mitenkään tallentamaan kameralla oikeudenmukaisesti, on vain yritettävä muistaa. Kaupungissa oli menossa jotkut kesäjuhlat, ja tirolilaisasuista väkeä tuli vastaan enemmän ja vähemmän. Jodlausta emme sentään kuulleet.

Matkalla Salzburgista takaisin Sloveniaan juutuimme sitten kunnon ruuhkaan. Ensin rajalla oli 8 km tunneli, josta päästettiin väkeä vain toiseen suuntaan kerrallaan. Siinä odottelimme lähemmä puoli tuntia, ja heti kohta tunnelin jälkeen oli kahden ison moottoritien välissä pieni kylätie - ja viikonlopun paluuliikenne lomailualueilta pääkaupunkiin. Tiet oli siis aivan tukossa, ja pääsimmekin perille Adrianmeren rannalle Portoroziin vasta myöhään illalla.

Anna ja Miksu viettävät hääpäiväänsä, joten jäin kiltisti hotellille kylpyyn ja annoin heidän lähteä kaksin illalliselle. Meillä on täällä täysin varusteltu kaksio, jonka kylpyhuone suorastaan kutsuu vaahtokylpyyn. Parvekkeelta on päiväsaikaan näkymä Välimerelle.

torstaina, syyskuuta 21, 2006

Maribor, Slovenia

Kaksi päivää Sloveniassa takana. Maa on pikkuriikkinen vuoristoläntti Itävallan ja Italian välissä, ja koilliskulmasta Välimerelle (eli koko maan halki) ajaa parissa tunnissa. Suurimpaan osaan Euroopan suurkaupungista on vain kivenheiton matka.

Hintataso on halpa: herkulliset leivokset ihanissa kahviloissa maksavat 1,5e; GinTonic kohtuutyylikkäässä baarissa 2,5e ja leffalippu Tennispalatsin tasoisessa mestassa alle 4e. Leffassa sai popcornia 5l saavin ja 2 0,75l juomaa 5 eurolla. Siitä saavista jäi puolet tähteeksi... Käytiin siis katsomassa Clic. Yksi syy täkäläisten hyvään englannintaitoon lienee se, että elokuvat on tekstitetty kuten Suomessakin.

Maribor on tunnettu talviurheilukaupunkina. Nyt täällä ei ole lunta, mutta rinteeseen pääsee köysiradalla ihailemaan maisemia. Osa rinteistä on maastopyöräilijöiden ratana, osa hevoslaitumena. Maisemat on upeat. Kuvia tulee räpsittyä sitä tahtia, että kohta on kameraan ostettava uusi muistikortti. Mutta onneksi matkassa on muitakin nörttejä kuin minä - Annalla ja Miksulla on läppäri mukana (jolla paraikaa kirjotan tätä), joten kuvat saa purettua myös koneelle tarpeen tullen.

Huomenna Wieniin muutamaksi päiväksi, sitten matka suuntautuu kohti Adrianmerta, ja myöhemmin vielä Slovenian luoteiskulmaan Bled- järven rannalle. (Maisemat ei ole pöllömmät sielläkään...)

sunnuntaina, syyskuuta 17, 2006

Kulkutauti jyllää

Kun se kulkutauti kerran iskee, niin ei se näytä hevillä irroittavan. Matkalaukku tärisee jo ovensuussa, taas olisi aika lähteä.

Noh, oikeasti se matkalaukku on vielä kaapissa - minä kun tyypillisesti aloitan pakkaamisen tunti ennen lähtöä... Nyt siihen on siis aikaa vielä 2 vuorokautta, eli ei mikään hoppu.

Tiistai-iltana suuntaan Lappeenrannasta Loviisaan, josta ke-aamuna jatkan matkaa lentokentälle ja edelleen Prahan kautta Sloveniaan Ljubljanaan. Sen tiedän että Sloveniassa on tarkoitus olla pari yötä, sitten viikonloppu Wienissä, mutta jäljelle jää vielä aika monta suunnittelematonta päivää ennen paluulentoa. Auto on vuokrattu koko reissun ajaksi, joten jos ei muuta majoitusta löydy, niin ajelemme ympäri Keski-Eurooppaa ja nukumme autossa :)

Matkaseurana tällä kertaa vanha lukiokaverini Anna miehensä Miksun kanssa.