Kasvatin kesällä puutarhapalstallani noin 1 neliömetrillä
pellavaa. Tavoitteena oli kokea koko pellavaprosessi siemenestä
langaksi. Toukokuussa kylvetty pellava kasvoi kohtuullisen hyvin, vaikka kuitu vähän lyhyeksi
jäikin.
Nyhdin kasvit juurineen maasta elokuun puolivälissä.
Halusin niiden olevan käsittelykunnossa elo-syyskuun pellavanäytöksissä.
Korret eivät olleet ehtineet tuleentua kunnolla, joten satona oli vähän
jopa vihertäväkin kuitua.
Kuivasin saaliin pikaisesti saunan lauteilla n. 35
asteessa. Sen jälkeen rohkin siemenkodat irti ja liotin korsia nelisen
päivää tynnyrissä kylppärissä. Kuidut alkoivat olla jo aivan irti, ja
ihmettelinkin, että menikö koko satsi piloille. Kuivasin kuitenkin
pöheikköä uudelleen saunan alalauteella, tällä kertaa 5 päivää.
Seurasaaren ulkoilmamuseon pellavarohka
Seurasaaren pellavaloukku, jolla pellavakorsien kova keskus rikotaan lihtausta ja häkilöintiä varten.
Takussa olevat kuidut ja niistä saadut aivinasormaukset
Tosi paikka koitti syyskuun alussa Seurasaaren villa- ja
pellavapäivillä. Aiempaan pellavanmuokkauskokemukseeni verraten näitä
oli ihan tuskaista työstää, ja aivinasaalis jäi pieneksi. Lopputuloksena
oli 10 g priimakuitua.
Kuvittelin sormauksia priimalaaduksi, mutta kehrääminen oli
aivan eri luokkaa kuin kaupallosen pellavatopsin kehräys. Vaikka kuidut
olivatkin vain 20 cm mittaisia, niiden repiminen sormauksesta kävi
työstä. Kerrankin muistin kehrätä pellavan vastapäivään, kuidun
luontaisen kiertymän mukaisesti.
Koska 10 grammasta säiettä ei riitä laudeliinaksi asti,
päätin kokeilla neuloa säikeen reunapitsiksi. Netistä löytyi tällainen
hauska malli, jonka jopa minä, vakavaa pitsineulekammoa ja neuleohjeiden
suhteen täysin lukutaidoton sählä opin viidessä minuutissa. Säikeessä
riittää vielä metrejä, joten ehkä tästä vielä kunnon reunapitsikin
syntyy.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti