Minulla on uniapnea. Olen miettinyt jo pitempään kirjoittaa todellisen kuvauksen siitä, mitä se käytännössä tarkoittaa ja miten vaikuttaa elämään.
Suurin osa suomalaisista on jo kuullut uniapneasta, se ei enää tätä nykyä aiheuta kysymyksiä: "Jaa mikä???". Sen kuvitellaan kuitenkin olevan keski-ikäisten ylipainoisten miesten sairaus, jota ei esiinny lainkaan normaalipainoisilla, naisilla saati sitten lapsilla. VÄÄRIN!
Sain diagnoosin uniapneaan 2,5 vuotta sitten uuden työnantajan järjestämässä työterveystarkastuksessa. Vitsailin lääkärille, että tokihan olen väsynyt raskaan lounaan jälkeen iltapäivällä hämärässä neukkarissa pidetyssä tylsässä koulutuksessa, mutta kestän (yleensä) hereillä, jos neulon samalla. Lääkäri totesi, että neulonta hyvä, mutta mitäs jos menisin kuitenkin uniapnea-testeihin. Tokihan menin, kun se ei itselle maksanut mitään, mutta testituos yllätti sekä itseni että lähipiirini: keskivaikean ja vaikean uniapnean rajamaastossa kiikkuva tapaus - 27 hengityskatkosta tunnissa. (Vaikean raja on 30, keskivaikean ja helpon raja 15.) Kukaan ei koskaan ole kommentoinut minun kuorsaavan (paitsi humalassa) tai hengitykseni katkeavan töisin.
Diagnoosin jälkeen kesti 2 kk päästä HYKSin keuhkopolille lääkärin tutkimuksiin, ja sen jälkeen vielä 3 kk ennen laitoshoidon aloittamista. Tämän viiden kuukauden aikana oli pienen itsetutkiskelun paikka, ja uskalsin tunnustaa itselleni seuraavaa:
Suurin osa suomalaisista on jo kuullut uniapneasta, se ei enää tätä nykyä aiheuta kysymyksiä: "Jaa mikä???". Sen kuvitellaan kuitenkin olevan keski-ikäisten ylipainoisten miesten sairaus, jota ei esiinny lainkaan normaalipainoisilla, naisilla saati sitten lapsilla. VÄÄRIN!
(c) Hengitysliitto
Sain diagnoosin uniapneaan 2,5 vuotta sitten uuden työnantajan järjestämässä työterveystarkastuksessa. Vitsailin lääkärille, että tokihan olen väsynyt raskaan lounaan jälkeen iltapäivällä hämärässä neukkarissa pidetyssä tylsässä koulutuksessa, mutta kestän (yleensä) hereillä, jos neulon samalla. Lääkäri totesi, että neulonta hyvä, mutta mitäs jos menisin kuitenkin uniapnea-testeihin. Tokihan menin, kun se ei itselle maksanut mitään, mutta testituos yllätti sekä itseni että lähipiirini: keskivaikean ja vaikean uniapnean rajamaastossa kiikkuva tapaus - 27 hengityskatkosta tunnissa. (Vaikean raja on 30, keskivaikean ja helpon raja 15.) Kukaan ei koskaan ole kommentoinut minun kuorsaavan (paitsi humalassa) tai hengitykseni katkeavan töisin.
Diagnoosin jälkeen kesti 2 kk päästä HYKSin keuhkopolille lääkärin tutkimuksiin, ja sen jälkeen vielä 3 kk ennen laitoshoidon aloittamista. Tämän viiden kuukauden aikana oli pienen itsetutkiskelun paikka, ja uskalsin tunnustaa itselleni seuraavaa:
- Ei EHKÄ ole ihan normaalia, että auton ratissa (hiphei, Helsingin keskustassa) liikennevaloissa tulee tunne: "Ihanaa, punaiset valot - ehdinpä ottaa mikrotirsat"
- Ei EHKÄ ole normaalia herätä 3-5 kertaa päivässä oman työpöytänsä äärestä
- Ei EHKÄ ole normaalia, herätä aamuisin julmettuun päänsärkyyn - aivan kuin olisi krapula joka aamu, vaikkei ole alkoholia nähnytkään (pää kärsii julmetusta hapen puutteesta)
- Ei EHKÄ ole normaalia, että kolmekymppisenä sanat alkavat kadota mielestä ja unohdan kesken lauseen mitä olin sanomassa. (Tätä tapahtui pari kertaa päivässä).
- Ei EHKÄ ole normaalia, että en muista mitään, mitä en ole kirjottanut paperille ylös. Uuden oppiminen tuotti myös tuskaa. Loppujen lopuksi en oikein muista mitään koko tuosta talvesta.
- Hienomotoriikka oli hukassa, ja lopulta jopa yksinkertaisten jumppaliikkeiden tekeminen vaikeutui, sillä ikävä huimaus täytti pään.
Lähipiirissäni on isä-tytär -parivaljakko, joilla molemmilla on UA. Tästä heräsi pohdinta, että miten saisin omankin isäni testeihin. Vuoden vihjailun, ylipuhumisen ja painostuksen jälkeen selvisi, että isä olikin pyytänyt minun diagnoosini kuultuaan terveyskeskuksen kautta testausta, mutta hänet oli naurettu sieltä ulos. "Vanha mies, luulet vaan, ei sinulla mitään uniapneaa ole..." Pienen lisämotivoinnin jälkeen isä otti itseään niskasta kiinni ja marssi yksityiselle, diagnoosina vaikea uniapnea (noin 50 katkosta tunnissa). Samoihin aikoihin selvisi myös, että isän veljellä on keskivaikea UA ja isänpuolen serkullamme supervaikea (150 katkosta tunnissa).
Sekä minulla että isälläni ratkaisuna oli ylipainehoito, CPAP. Nukumme loppuikämme joka yö maski kasvoillamme. Laitteen tietokone arvioi (raja-arvojen mukaisen) tarvittavan paineen, kostuttaa ilman ja puskee sen lämpöletkua pitki sopivalla paineella suoraan sieraimiini. Voitte kuvitella, että ei ollut helppoa oppia nukkumaan letkut naamalla. Sinnikkäästi kuitenkin päätin, että tämä viedään loppuun asti, ja letkut ovat naamalla joka yö - vaikka edes osan yöstä. Käytännössä ensimmäiset kuukaudet kävinkin nukkumaan ilman letkuja, tunnin päästä herätyskello herätti laittamaan letkut naamalle (uni tuli uudelleen helpommalla), ja aamuyöstä revin taas letkut naamaltani.
Ensimmäisen viikon aikana alkuperäinen nenämaski piti vaihtaa sierainmaskiksi, sillä nenänpielien/poskien iho ei kestänyt maskin trooppista ilmastoa vaan räjäytti pahan ihottuman.
Jo kahden viikon opettelun jälkeen huomasin seuraavia muutoksia:
- Helvetillinen aamupäänsärky oli poissa
- Öinen vessassaravaaminen (pissalla noin tunnin välein) väheni 1-2 kertaan yössä
- Mikrotirsat liikennevaloissa loppuivat lähes kokonaan
- Muistin taas äidinkieleni sanat, ja lähimuistikin alkoi palautua
Puolen vuoden kuluttua laitehoidon aloittamisesta aloin jo nukkua 8 h öitä maskin kanssa ongelmitta.
Tänä aikana olin ehtinyt havaita myös lisää muutoksia:
- Enää nukahtamiseen ei mennyt montaa tuntia kuten aiemmin. Jo lapsena muistan nukkumaan käydessäni katsoneeni kelloa puolen tunnin välein - helposti 3-5 tuntia yössä. Tuntui aivan käsittämättömältä, että toiset ihmiset saivat unen 5 minuutissa, kun minulta saattoi kestää 5 min. Todellisuudessa olin kyllä nukahtanut aiemminkin, mutta herännyt voimakkaaseen apneaan, sillä uni oli niin kevyttä, että kuvittelin olleeni hereillä koko ajan.
- Aiemmin jalkojani vaivannut kipeä puutumisen tunne (aamuisin liikkeellelähtö oli kuin 80-v mummolla) oli lähes kadonnut. UA:n aiheuttama verenkierto/hapetus-ongelma aiheuttaa ongelmia ääreisverenkierrossa, ja raajoilta kesti monta kivuliasta minuuttia palauttaa tilanne siedettävälle tasolle.
Nyt CPAP-hoidon aloituksesta on 2 vuotta aikaa, ja kerron ylpeänä kaikille jotka jaksavat kuunnella, että tuo taannoinen työpaikan vaihdos pelasti todennäköisesti henkeni. (Kiitos vaan Diacorin työterveyslääkärille!) "Puhku" (CPAP) matkustaa kanssani kaikkialle, myös lentokoneessa ja yhden yön reissuille. Todennäköisesti pääkoppaani ehti tulla peruuttamattomia vaurioita esim. oppimisen ja muistamisen alueille, mutta onneksi sain diagnoosin jo tässä vaiheessa enkä vasta eläkeiässä kuten isäni.
Olen ylipainoinen, mutta oman teoriani mukaan se on enemmän seuraus kuin syy uniapnean suhteen. Kartoittaessani uniapnean oireita taaksepäin, osa oireista on näin jälkeenpäin havaittavissa jo yläasteikäisenä (ala-asteelle asti en muista.) Vanhempani tosin valittivat, että olin todella huono nukkumaan jo ihan pikkuvauvana. Kun aivot huutavat väsymystä unen puutteen takia, mikä onkaan kehon ratkaisu ravita aivoja: oikopolku jääkaapille, nopeiden hiilareiden pariin. Onkin aika mahdoton yhtälö käskeä uniapneasta kärsivää henkilöä laihduttamaan ennen laitehoidon aloittamista (näitäkin lääkäreitä löytyy!) Omani onneksi totesivat, että sitä tahdonlujuutta ei löydy, joka tuota aivojen väsymyshuutoa pystyy kauan vastustamaan. Jännä juttu, että painokäyränikin alkoi kääntyä laskusuuntaan laitehoideon alkamisen jälkeen. Valitettavasti sekin vaatii työtä, eli ei puhku sentään laihdutuskone ole.
Viimeisenä yksityiskohtana ajattelin vielä kertoa hypoteesistani yliliikuvuuden ja uniapnean välillä. Olen aina tiennyt olevani (isän puolelta perinnöllisesti) notkea, mutta en kuvitellut olevani erityisen yliliikkuva ennen kuin eräs fyssari otti asian puheeksi. Kuulemma tyypillinen yliliikkuva kudostyyppi on kuin purkkaa, eli varsinaiset nivelet eivät aiheutakaan notkeutta, vaan koko lihas/sidekudosmassa käyttäytyy purkkana. Ja kun pakka leviää toiseen suuntaan, on vastapuolen lihaksista otettava väkisin tuki, jos haluaa pysyä pystyssä. (Tämä selittikin sen, miksi olen venyvä toiseen suuntaan, mutta vastasuunta on ollut kroonisen kivikova koko ikäni.)
Käsitellessäni yliliikkuvuusasioita samaan aikaan UA-diagnoosin kanssa mieleeni juolahti, että lähipiiristäni löytyy useampia ihmisiä, joilla on sekä yliliikkuvuutta että UA. Voisikohan näiden välillä olla vahvempikin korrelaatio? Kävisihän se nimittäin järkeen, että purkkamainen kudostyyppi rentoutuisi nukkuessa aiheuttaen apneat.
Tässä vielä perustietoa uniapneasta:
Uniapneaa sairastaa Suomessa ainakin 300 000 henkeä (Hengitysliitto)
Hoitamaton uniapnea lisää kuolleisuutta sydän- ja verisuonisairauksiin 3−6-kertaisesti sekä riskiä 2-tyypin diabetekseen, aivoverenkierronhäiriöön ja keuhkovaltimoverenpainetautiin. Lieväänkin uniapneaan liittyy lisääntynyt verenpainetaudin riski. Kognitiivisen toiminnan ja muistin häiriöt ovat uniapneaa sairastavilla yleisiä, joten hoitamattomana se lisää myös riskiä joutua liikenneonnettomuuteen.
Facebookissa toimii aktiivinen ryhmä Uniapneetikot - Vertaisryhmä uniapneaa sairastaville, josta moni uusi diagnoosin saanut on saanut paljon tietoa, apua ja tukea.
