Kirjoittaminen on jäänyt, kuulumisten määrä on vähentynyt. Tarinoita maailmalta ei oikein tahdo enää keksiä, sillä maailmani käsittää tällä hetkellä lähinnä Rauman lähiympäristöineen sekä kilometreittäin tietä... Tässä kuitenkin tiivistelmä vuodesta 2006. Voi olla että tämän jälkeen seuraavaan postaukseen kuluu aikaa...
1. Mitä sellaista teit vuonna 2006, mitä et ollut tehnyt aiemmin? Matkustin Aasiassa
2. Piditkö uudenvuodenlupaukset ja aiotko tehdä uusia ensi vuodelle?
En luvannut mitään – parempi olla lupaamatta asioita jotia ei kuitenkaan pysty pitämään
3. Synnyttikö kukaan läheisesi vuonna 2006?
Läheisin taisi olla serkun tyttöystävä, jonka olen kerran tavannut
4. Kuoliko kukaan läheisesi?
Ei niin läheinen että äkkiseltään muistaisin
5. Missä maissa kävit?
Kiinassa, Vietnamissa, Kambodzhassa, Malesiassa, Singaporessa, Thaimaassa, Laosissa, Virossa, Sloveniassa, Itävallassa ja Kroatiassa
6. Mitä sellaista haluaisit vuonna 2007 jota et saanut/kokenut 2006?
Valmistua, vakituisen työpaikan, asua saman katon alla sulhoni kanssa
7. Mitkä päivämäärät vuodelta 2006 jäävät mieleen ja miksi?
1.1. uusivuosi Kiinassa, 14.2. kihlajaiset, 28.2. kotiinpaluu Suomeen 9 kk kiertämisen jälkeen, juhannus – sulho palasi Suomeen
8. Mikä on vuoden suurin saavutuksesi?
Sain diplomityöpaikan
9. Entä suurin epäonnistuminen?
En ole onnistunut laihtumaan
10. Kärsitkö sairauksista/loukkaantumisista?
Polveen pistää, selkä jumittaa…
11. Mikä oli vuoden paras ostoksesi?
Auto J - Ford Escort vuosimallia –97
12. Kenen käytös/toiminta ansaitsee kehuja?
Sulho, ystävät, vanhemmat
13.Kenen käyttäytyminen teki sinut ärsyyntyneeksi tai masentuneeksi?
Useinmiten ärsyynnyn itseeni ja masennun epävarmasta tulevaisuudesta
14. Mihin suurin osa rahoistasi meni?
Matkustamiseen – ensin maailmalla, sitten Rauma-Helsinki-Lappeenranta- akselilla
15. Mistä olit tosi innoissasi?
Seuraavan matkan suunnittelusta – tahdon Etelä-Amerikkaan
16. Mikä laulu tulee muistuttamaan vuodesta 2006?
Olavi Uusivirta – Me ei kuolla koskaan… "siskon päätä huimaa taas, sisko tahtoo humalaan…"
17. Verrattuna tähän aikaan vuosi sitten, oletko nyt
a) onnellisempi vai surullisempi? Yhtä epävarma tulevaisuudesta
b) lihavampi vai laihempi? aika samoissa
c) rikkaampi vai köyhempi? tänään oli tilipäivä, mutta siitäkin meni jo iso osa visalaskuun, eli varmaan aika samoissa kuin vuosi sitten
18. Mitä toivot, että olisit tehnyt enemmän vuonna 2006?
Tsempannut itseäni laihtumaan
19. Entä vähemmän?
Kiukutellut sulholle, syönyt vähemmän juustonaksuja, istunut autossa
20. Miten vietit joulun?
Autossa – matkaa kertyi yli 1000 km… Pyhät meni anoppilassa
21. Rakastuitko vuonna 2006?
Enpä tainnut
22. Montako yhden illan juttua sinulla oli vuonna 2006?
En harrasta semmoisia
23. Mikä oli lempi-tv-ohjelmasi?
Sain telkkarin vasta jouluksi, joten… Gilmoren tyttöjä on tullut tuijoteltua tietokoneelta
24. Vihaatko nyt ketään, jota et vihannut vuosi sitten?
Vihaaminen jäi taakse teini-iän myötä
25. Paras lukemasi kirja vuonna 2006?
Auts, näitä kun muistaisi… No viimeeksi ainakin luin Leena Lehtolaisen Maria Kallio- sarjaa
26. Vuoden paras musiikkilöytösi?
YleX:n vuoden 2003 kotimaiset top 200- "kokoelma" :)
27. Mitä halusit ja sait?
Sain kesätöitä, pääsin ulkomaille (uudestaan – vuosihan alkoi jo ulkomailla), sain diplomityöpaikan
28. Mitä halusit, mutta et saanut?
Nukkua pitkiä rauhallisia yöunia…
29. Suosikkielokuvasi vuonna 2006?
Uusi Bondi ehdottomasti!
30. Mitä teit synttäripäivänäsi ja paljonko täytit?
Täytin 25, leivoin kakkuja mökille, ja vietimme kahvikestit muutaman ystävän kanssa. Illalla näkyi revontulia taivaalla, mikä on aika harvinaista elokuiselle Etelä-Suomelle
31. Mikä yksi asia olisi tehnyt vuodesta 2006 paremman?
Enemmän yhteistä aikaa sulhon kanssa
32. Kuinka kuvailisit vuoden 2006 omaa "muotiasi"?
Mustat suorat housut… uutena vaatelöytönä stretch- kankaasta tehdyt naiselliset kauluspaidat
33. Mikä piti sinut järjissäsi?
Nukkuminen - ne yöunet kun sain aina kerran viikossa. Internet - sai pidettyä edes jonkinlaista yhteyttä sulhoon
34. Kenestä julkisuuden henkilöstä pidit eniten?
Ärh, en seuraa julkkiksia. Eniten ärsytystä herätti wannabe-julkku Susan
35. Mikä poliittinen tapahtuma herätti eniten tunteita?
Presidentinvaalit - äänestäminen Vietnamissa ja Kambodzhassa oli kokemus Virnistys
36. Ketä kaipasit?
Sulhoa tietenkin, lisäksi maailmalla oli ikävä ruisleipää, lohta ja juustonaksuja. Okei, oli äippää ja isiäkin ja pikkuveljeä...
37. Kuka oli kivoin uusi tuttavuus?
Uudet työkaverit
38. Kerro arvokas elämänohje, jonka opit v. 2006?
Naru pidentää ikää - kun naurat tarpeeksi, elät ikuisesti! Okei, on ehkä hieman vanha, mutta silti ajankohtainen
perjantaina, joulukuuta 29, 2006
torstaina, marraskuuta 16, 2006
Maisemia Blediltä (Slovenia)
Kerta mie olen niin laiska ja saamaton, etten saa aikaiseksi laittaa niitä Slovenian kuvia nettiin, niin laitanpa nyt edes kaksi parasta tänne blogiin. Ai mitenniin sama maisema... mutta se oli niin hieno!!! Enkä voi laittaa kahta sataa kuvaakaan...
Bledin järvi ylhäältä linnalta kuvattuna
Ja valokuva linnan ikkunasta järvelle...
Bledin järvi ylhäältä linnalta kuvattuna
Ja valokuva linnan ikkunasta järvelle...
tiistaina, marraskuuta 07, 2006
Survival guide: Rauma
No niin, nyt on viikko takana töitä ja Raumaa. Talvi tuli ja meni, mutta loska on ikuista. Neljän päivän jälkeen oli jo ikävä takaisin Itä-Suomeen, eikä syynä pelkästään ollut välimatka Juhoon... Työmatka bussilla on 30 km ja kestää tasan tunnin! Omalla autolla liikkuessa saisi nukkua tunnin pitempään, eikä olisi bussiaikataulun varassa (tänne tulee firman busseista peräti yksi vuoro aamulla ja toinen illalla, joten liukumaa ei juuri säädetä...)
Muuttamaan pääsin ajallaan, ja autokin on vielä toistaiseksi vienyt suurinpiirtein sinne kuin on pitänyt, jopa suurinpiirtein silloin kun olen halunnut - jos vain olen varautunut lähtöön ja auton liikkeellesaantiin hyvissä ajoin. Ei tykkää itäsuomalainen autokaan olla täällä vesiviimassa.
Asunto on ihan ok, ja jos jotain valittamisen aihetta onkaan, niin se on kompensoitu vuokrassa. Suurin valittamisen aihe on tällä hetkellä omassa ajanpuutteessa ja laiskuudessa: viikon asumisen jälkeen kämppä näyttää edelleen siltä kuin muuttokuorma olisi tuotu sisään tunti takaperin. Hävettää jo itteäkin!
Mitä sitten tarvitaan, jotta itäsuomalainen selviytyy hengissä länsirannikon talvesta? Pakkasen ja lumen ikävöinnin voi unohtaa saman tien. Jos jompaakumpaa joskus esiintyy, on tilanne yleensä muuttunut ennen kuin ehtii sisältä ulos. Jos aamulla töihin lähtiessä on kirpeän aurinkoinen pakkassää, niin viimeistään ruokatunnin aikaan tulee jo vetistä räntää naamaan tuulennopeuden ollessa myrskylukemia, eikä auringosta ole enää tietoakaan.
Itäsuomalainen siis varustautui raumalaiseen talveen aivan väärin: Villakangastakki ja matalat talvilenkkarit (tosin jäänastoilla) eivät juuri auta. Paikalliset kulkevat lähes poikkeuksetta toppatakissa ja gore-tex-kengissä tai vastaavissa. Töissä suurinta muotia ovat firman kustantamat vedenpitävät turvakengät ja neonkeltainen huomiotakki.
Kohdatessa vieraita raumalaisia tulee pyrkiä puhumaan niin nopeasti kuin kieli taipuu. Silloin voi melkein vaikuttaa paikalliselta :) Puheenaiheeksi kelpaa sää päivästä toiseen: aina siitä löytyy jotain valittamisen aihetta. Tänäänkin oli niin kova tuuli, että töistä lähtiessä en meinannut saada toimiston ulko-ovea auki, vaikka työnsin kaikin voimin. Kotona Idässä moista on mahdoton kuvitellakaan, mutta siellä ei olekaan merta joka ylettyy Ruotsiin asti :) Huvittavinta asiassa oli se, että tuulesta huolimatta firman tuulimylly ei edes pyörinyt!!! Olivat tainneet tuulimyllyä polkevat firman pr-ihmiset jo lopettaa hekin työpäivän... O:-)
Muuttamaan pääsin ajallaan, ja autokin on vielä toistaiseksi vienyt suurinpiirtein sinne kuin on pitänyt, jopa suurinpiirtein silloin kun olen halunnut - jos vain olen varautunut lähtöön ja auton liikkeellesaantiin hyvissä ajoin. Ei tykkää itäsuomalainen autokaan olla täällä vesiviimassa.
Asunto on ihan ok, ja jos jotain valittamisen aihetta onkaan, niin se on kompensoitu vuokrassa. Suurin valittamisen aihe on tällä hetkellä omassa ajanpuutteessa ja laiskuudessa: viikon asumisen jälkeen kämppä näyttää edelleen siltä kuin muuttokuorma olisi tuotu sisään tunti takaperin. Hävettää jo itteäkin!
Mitä sitten tarvitaan, jotta itäsuomalainen selviytyy hengissä länsirannikon talvesta? Pakkasen ja lumen ikävöinnin voi unohtaa saman tien. Jos jompaakumpaa joskus esiintyy, on tilanne yleensä muuttunut ennen kuin ehtii sisältä ulos. Jos aamulla töihin lähtiessä on kirpeän aurinkoinen pakkassää, niin viimeistään ruokatunnin aikaan tulee jo vetistä räntää naamaan tuulennopeuden ollessa myrskylukemia, eikä auringosta ole enää tietoakaan.
Itäsuomalainen siis varustautui raumalaiseen talveen aivan väärin: Villakangastakki ja matalat talvilenkkarit (tosin jäänastoilla) eivät juuri auta. Paikalliset kulkevat lähes poikkeuksetta toppatakissa ja gore-tex-kengissä tai vastaavissa. Töissä suurinta muotia ovat firman kustantamat vedenpitävät turvakengät ja neonkeltainen huomiotakki.
Kohdatessa vieraita raumalaisia tulee pyrkiä puhumaan niin nopeasti kuin kieli taipuu. Silloin voi melkein vaikuttaa paikalliselta :) Puheenaiheeksi kelpaa sää päivästä toiseen: aina siitä löytyy jotain valittamisen aihetta. Tänäänkin oli niin kova tuuli, että töistä lähtiessä en meinannut saada toimiston ulko-ovea auki, vaikka työnsin kaikin voimin. Kotona Idässä moista on mahdoton kuvitellakaan, mutta siellä ei olekaan merta joka ylettyy Ruotsiin asti :) Huvittavinta asiassa oli se, että tuulesta huolimatta firman tuulimylly ei edes pyörinyt!!! Olivat tainneet tuulimyllyä polkevat firman pr-ihmiset jo lopettaa hekin työpäivän... O:-)
lauantaina, lokakuuta 28, 2006
Lähtö lähenee
Ja niinhän siinä kävi taas kerran: lähdön hetki alkaa olla käsillä. Sunnuntaina pakkaan pikkumazda-tilaihmeeni ääriään myöten täyteen ja käännän nokan kohti Raumaa. Maanantaiaamuna on ilmottauduttava Olkiluodon portilla kl 8 kädessä perusteellinen turvallisuustarkastuslomake, varmaankin Supolle (tai johonkin) lähetettäväksi.
Hurjan nopeasti meni tämä 2 kk täällä lappeen Rannalla. Enkä ole edes ehtinyt käydä moikkaamassa kaikkia niitä ihmisiä keitä olin ajatellut :( Noh, eihän tämä ole lopullista, tänne pääsee takaisin ainakin viikonlopunviettoon sillointällöin.
Raumalla odottaa Annan ja Miksun lisäksi 36 neliön saunallinen yksiö punavalkeasta rivitalosta keskellä metsää. Kaupunkiin on matkaa, mutta auton omistustarvetta on kompensoitu reilusti vuokran hinnassa :)
Viimeisiä hassuja kokemuksia lappeesta:
Tänään yliopiston ruokalassa mietin pitkään olinko sittenkin eksynyt lastentarhan ruokajonoon yliopiston sijaan. Ruokalistalla oli nimittäin MUSTAA pastaa (juu, sitä formulamakaroonia), ja lähes kaikki jonottajat kihisivät jännityksestä: "Tuotahan on PAKKO maistaa!" Samanlaista kihinää voisi odottaa lähinnä 4- vuotiaiden, ei heidän vanhempiensa ikäisten ihmisten keskuudessa.
Toinen erikoinen sattuma tapahtui äsken baarissa: Läksimme iltakävelylle Labraan, jonka sulkeuduttua suuntasimme naapurin G-baariin. Baarissa oli meno ylimmillään, mutta ensimmäistä kertaa minun nähteni julkiseen baariin on marssinut miehiä pelkkään pyyhkeeseen pukeutuneina (juu, ei ollut edes kenkiä jalassa!), lompakko pyyhkeen vyötäröltä pilkottaen. Okei, olenhan minä kuullut että jotkut tutut olisivat yrittäneet saada baarista saunakaljaa pelkässä pyyhkeessä, mutta ensimmäistä kertaa näin että yritys myös tuotti tulosta. Saunojat sulautuivat muun baariyleisön sekaan ongelmitta, ja harva edes veti suutaan hymyyn heidät nähdessään. Myönnetään, itse naureskelin tilanteelle vielä kotimatkallakin :)
Lupaus: Seuraavaan postaukseen ei tule menemään kuukautta, mikä oli lähellä päästä käymään tämän ja edellisen välillä.
Hurjan nopeasti meni tämä 2 kk täällä lappeen Rannalla. Enkä ole edes ehtinyt käydä moikkaamassa kaikkia niitä ihmisiä keitä olin ajatellut :( Noh, eihän tämä ole lopullista, tänne pääsee takaisin ainakin viikonlopunviettoon sillointällöin.
Raumalla odottaa Annan ja Miksun lisäksi 36 neliön saunallinen yksiö punavalkeasta rivitalosta keskellä metsää. Kaupunkiin on matkaa, mutta auton omistustarvetta on kompensoitu reilusti vuokran hinnassa :)
Viimeisiä hassuja kokemuksia lappeesta:
Tänään yliopiston ruokalassa mietin pitkään olinko sittenkin eksynyt lastentarhan ruokajonoon yliopiston sijaan. Ruokalistalla oli nimittäin MUSTAA pastaa (juu, sitä formulamakaroonia), ja lähes kaikki jonottajat kihisivät jännityksestä: "Tuotahan on PAKKO maistaa!" Samanlaista kihinää voisi odottaa lähinnä 4- vuotiaiden, ei heidän vanhempiensa ikäisten ihmisten keskuudessa.
Toinen erikoinen sattuma tapahtui äsken baarissa: Läksimme iltakävelylle Labraan, jonka sulkeuduttua suuntasimme naapurin G-baariin. Baarissa oli meno ylimmillään, mutta ensimmäistä kertaa minun nähteni julkiseen baariin on marssinut miehiä pelkkään pyyhkeeseen pukeutuneina (juu, ei ollut edes kenkiä jalassa!), lompakko pyyhkeen vyötäröltä pilkottaen. Okei, olenhan minä kuullut että jotkut tutut olisivat yrittäneet saada baarista saunakaljaa pelkässä pyyhkeessä, mutta ensimmäistä kertaa näin että yritys myös tuotti tulosta. Saunojat sulautuivat muun baariyleisön sekaan ongelmitta, ja harva edes veti suutaan hymyyn heidät nähdessään. Myönnetään, itse naureskelin tilanteelle vielä kotimatkallakin :)
Lupaus: Seuraavaan postaukseen ei tule menemään kuukautta, mikä oli lähellä päästä käymään tämän ja edellisen välillä.
perjantaina, syyskuuta 29, 2006
Slovenia: Portoroz, Lipicca ja Bled
Maa on pieni, mutta kummasti siinä riittää näkemistä.
Viikossa ehtii vilkaista tärkeimmät turistikohteet, mutta ei syventyä oikein kunnolla minnekään.
Vietimme 3 yötä Adrianmeren rannalla Portorozissa. Minulta jäi itse kaupunki näkemättä, kun teimme päivämatkoja ympäristöön niin suurella innolla. Vierailukohteiksi löytyi mm. Postojnan tippukiviluolat, jotka ulottuvat yli 20 km mittaisina vuoristossa. Siellä teimme tuttavuutta myös erikoisen otuksen, olmin kanssa. Luolan jälkeen kävimme tutustumassa Lipiccan hevosfarmilla, josta maailmankuulu valkea hevosrotu on alunperin lähtöisin. Halvin hepoista olisi lähtenyt 8000 eurolla, jos Slovenian valtio olisi suostunut myymään.
Pienen pyrähdyksen teimme myös Kroatian puolelle Umagiin, jonne kuulemma järjestetään Suomestakin seuramatkoja. Me ei ehditty nähdä rantabulevadrin ohella juuri mitään, mutta ehkä kaupungissa riittää muuta nähtävää.
Matkalla rannikolta Bled- järvelle vietimme muutaman tunnin maan pääkaupungissa, Ljubljanassa. Maaseutuun verrattuna siellä oli yllättävän vähän nähtävää, mutta kaupunki itsessään oli kyllä kaunis.
Slovenian ylpeys ja kaikkien matkailuesitteiden kansikuva on Bled- järvi. Suomalaista huvittaa ajatus valtiosta, jossa on vain kaksi järveä, josta toisessa on jopa yksi saari. Tuolla saarella sijaitsee pieni kirkko, ja maisema sitten löytyykin kaikista esitteistä. Ja ihan syystä. (Linkki maisemaan pari postausta tämän alapuolella). Vaikka Suomessakin on järviä, meiltä puuttuvat kuitenkin järveä reunustavat Alpit :(
Bledin lisäksi tutustuimme Bohinj- järveen lähinnä ylhäältä käsin. Ajoimme köysiradalla Vogel- huipulle (1535m), josta avautuivat jälleen hulppeat maisemat alkusyksyn ruskan jo värjätessä maisemaa. Kuvia päätynee joskus nettiin asti. Laitan sitten aikanaan linkin tännekin.
Viimeisenä iltana koukkasimme jälleen Itävallan puolelle vierailemaan Annan vanhan kirjekaverin Vesnan luona. Jo parin vuoden ajan olin kuullut tarinoita Vesnan perheestä, varsinkin söpöstä pikkupojasta Lucasista. Muksu on tätä nykyä 4 v ja puhuu sujuvasti 3 kieltä. Täytyy tunnustaa, että Lucas oli ensimmäinen alle 15 v ulkomaalainen, jonka kanssa olen sujuvasti kommunikoinut englanniksi, ja vieläpä niin että englanti on molemmille vieras kieli.
Loppupäätelmät: Reissu kannatti, vaikka budjetti ylittyikin lähes kaksinkertaisesti. Sloveniassa riittää nähtävää enemmän kuin ensi silmäyksellä luulisi. Voisin mennä toistekin ja käydä tällä kertaa katsomasas pari muuta luolaa, Lipiccahevosten ratsastusnäytöksen (ja ehkä kokeilla itsekin ratsastusta) ja vaellella muutaman päivän Pohjois-Slovenian Alppimaisemissa.
Viikossa ehtii vilkaista tärkeimmät turistikohteet, mutta ei syventyä oikein kunnolla minnekään.
Vietimme 3 yötä Adrianmeren rannalla Portorozissa. Minulta jäi itse kaupunki näkemättä, kun teimme päivämatkoja ympäristöön niin suurella innolla. Vierailukohteiksi löytyi mm. Postojnan tippukiviluolat, jotka ulottuvat yli 20 km mittaisina vuoristossa. Siellä teimme tuttavuutta myös erikoisen otuksen, olmin kanssa. Luolan jälkeen kävimme tutustumassa Lipiccan hevosfarmilla, josta maailmankuulu valkea hevosrotu on alunperin lähtöisin. Halvin hepoista olisi lähtenyt 8000 eurolla, jos Slovenian valtio olisi suostunut myymään.
Pienen pyrähdyksen teimme myös Kroatian puolelle Umagiin, jonne kuulemma järjestetään Suomestakin seuramatkoja. Me ei ehditty nähdä rantabulevadrin ohella juuri mitään, mutta ehkä kaupungissa riittää muuta nähtävää.
Matkalla rannikolta Bled- järvelle vietimme muutaman tunnin maan pääkaupungissa, Ljubljanassa. Maaseutuun verrattuna siellä oli yllättävän vähän nähtävää, mutta kaupunki itsessään oli kyllä kaunis.
Slovenian ylpeys ja kaikkien matkailuesitteiden kansikuva on Bled- järvi. Suomalaista huvittaa ajatus valtiosta, jossa on vain kaksi järveä, josta toisessa on jopa yksi saari. Tuolla saarella sijaitsee pieni kirkko, ja maisema sitten löytyykin kaikista esitteistä. Ja ihan syystä. (Linkki maisemaan pari postausta tämän alapuolella). Vaikka Suomessakin on järviä, meiltä puuttuvat kuitenkin järveä reunustavat Alpit :(
Bledin lisäksi tutustuimme Bohinj- järveen lähinnä ylhäältä käsin. Ajoimme köysiradalla Vogel- huipulle (1535m), josta avautuivat jälleen hulppeat maisemat alkusyksyn ruskan jo värjätessä maisemaa. Kuvia päätynee joskus nettiin asti. Laitan sitten aikanaan linkin tännekin.
Viimeisenä iltana koukkasimme jälleen Itävallan puolelle vierailemaan Annan vanhan kirjekaverin Vesnan luona. Jo parin vuoden ajan olin kuullut tarinoita Vesnan perheestä, varsinkin söpöstä pikkupojasta Lucasista. Muksu on tätä nykyä 4 v ja puhuu sujuvasti 3 kieltä. Täytyy tunnustaa, että Lucas oli ensimmäinen alle 15 v ulkomaalainen, jonka kanssa olen sujuvasti kommunikoinut englanniksi, ja vieläpä niin että englanti on molemmille vieras kieli.
Loppupäätelmät: Reissu kannatti, vaikka budjetti ylittyikin lähes kaksinkertaisesti. Sloveniassa riittää nähtävää enemmän kuin ensi silmäyksellä luulisi. Voisin mennä toistekin ja käydä tällä kertaa katsomasas pari muuta luolaa, Lipiccahevosten ratsastusnäytöksen (ja ehkä kokeilla itsekin ratsastusta) ja vaellella muutaman päivän Pohjois-Slovenian Alppimaisemissa.
sunnuntaina, syyskuuta 24, 2006
Itävalta, Wien ja Salzburg
Mariborista suunnattiin auto kohti Wieniä, jonne saavuimme perjantaina iltapäivästä. Miksulla oli vanhempiensta gprs- navigaattori mukana, joten suunnistaminenkaan ei tuottanut vaikeuksia, kun hyvissä ajoin vekotin ilmoitti "800 m jälkeen, käänny oikealle".
Wienissä majoituimme 3 hengen hotellihuoneeseen metromatkan päähän keskustasta. Kävelimme Mariahilfenillä (pääostoskatu), vanhassa kaupungissa ja Tonavan vartta. Yllätykseksi rannalla ei juuri ollut elämää, vaan saimme kävellä pari kilometriä melko pimeää pyörätietä lähintä metroasemaa etsiessämme.
Lauantaina shoppailimme vähän liiankin kanssa, ja rahaa paloi varsinkin C&A- vaateputiikkiin. Ihana 3- kerroksinen vaateputiikki, jossa meikäläinenkään ei tunne olevansa elefantin kokoinen, vaan lähes joka vaatteesta löytyi kokoja tällekin ahterille. Shoppailu näkyy sitten lokakuun Visa- laskussa =/
Tänään vietimme suurimman osan päivästä autossa. Ajoimme Wienistä Mozartin synnyinkaupuunkiin Salzburgiin. Maisemat oli hulppeita, sen minkä moottoritien meluvallien sivusta sai vilkuiltua.
Salzburg itsekään ei häpeile maisemillaan. Harmi vain, ettei niitä pysty mitenkään tallentamaan kameralla oikeudenmukaisesti, on vain yritettävä muistaa. Kaupungissa oli menossa jotkut kesäjuhlat, ja tirolilaisasuista väkeä tuli vastaan enemmän ja vähemmän. Jodlausta emme sentään kuulleet.
Matkalla Salzburgista takaisin Sloveniaan juutuimme sitten kunnon ruuhkaan. Ensin rajalla oli 8 km tunneli, josta päästettiin väkeä vain toiseen suuntaan kerrallaan. Siinä odottelimme lähemmä puoli tuntia, ja heti kohta tunnelin jälkeen oli kahden ison moottoritien välissä pieni kylätie - ja viikonlopun paluuliikenne lomailualueilta pääkaupunkiin. Tiet oli siis aivan tukossa, ja pääsimmekin perille Adrianmeren rannalle Portoroziin vasta myöhään illalla.
Anna ja Miksu viettävät hääpäiväänsä, joten jäin kiltisti hotellille kylpyyn ja annoin heidän lähteä kaksin illalliselle. Meillä on täällä täysin varusteltu kaksio, jonka kylpyhuone suorastaan kutsuu vaahtokylpyyn. Parvekkeelta on päiväsaikaan näkymä Välimerelle.
Wienissä majoituimme 3 hengen hotellihuoneeseen metromatkan päähän keskustasta. Kävelimme Mariahilfenillä (pääostoskatu), vanhassa kaupungissa ja Tonavan vartta. Yllätykseksi rannalla ei juuri ollut elämää, vaan saimme kävellä pari kilometriä melko pimeää pyörätietä lähintä metroasemaa etsiessämme.
Lauantaina shoppailimme vähän liiankin kanssa, ja rahaa paloi varsinkin C&A- vaateputiikkiin. Ihana 3- kerroksinen vaateputiikki, jossa meikäläinenkään ei tunne olevansa elefantin kokoinen, vaan lähes joka vaatteesta löytyi kokoja tällekin ahterille. Shoppailu näkyy sitten lokakuun Visa- laskussa =/
Tänään vietimme suurimman osan päivästä autossa. Ajoimme Wienistä Mozartin synnyinkaupuunkiin Salzburgiin. Maisemat oli hulppeita, sen minkä moottoritien meluvallien sivusta sai vilkuiltua.
Salzburg itsekään ei häpeile maisemillaan. Harmi vain, ettei niitä pysty mitenkään tallentamaan kameralla oikeudenmukaisesti, on vain yritettävä muistaa. Kaupungissa oli menossa jotkut kesäjuhlat, ja tirolilaisasuista väkeä tuli vastaan enemmän ja vähemmän. Jodlausta emme sentään kuulleet.
Matkalla Salzburgista takaisin Sloveniaan juutuimme sitten kunnon ruuhkaan. Ensin rajalla oli 8 km tunneli, josta päästettiin väkeä vain toiseen suuntaan kerrallaan. Siinä odottelimme lähemmä puoli tuntia, ja heti kohta tunnelin jälkeen oli kahden ison moottoritien välissä pieni kylätie - ja viikonlopun paluuliikenne lomailualueilta pääkaupunkiin. Tiet oli siis aivan tukossa, ja pääsimmekin perille Adrianmeren rannalle Portoroziin vasta myöhään illalla.
Anna ja Miksu viettävät hääpäiväänsä, joten jäin kiltisti hotellille kylpyyn ja annoin heidän lähteä kaksin illalliselle. Meillä on täällä täysin varusteltu kaksio, jonka kylpyhuone suorastaan kutsuu vaahtokylpyyn. Parvekkeelta on päiväsaikaan näkymä Välimerelle.
torstaina, syyskuuta 21, 2006
Maribor, Slovenia
Kaksi päivää Sloveniassa takana. Maa on pikkuriikkinen vuoristoläntti Itävallan ja Italian välissä, ja koilliskulmasta Välimerelle (eli koko maan halki) ajaa parissa tunnissa. Suurimpaan osaan Euroopan suurkaupungista on vain kivenheiton matka.
Hintataso on halpa: herkulliset leivokset ihanissa kahviloissa maksavat 1,5e; GinTonic kohtuutyylikkäässä baarissa 2,5e ja leffalippu Tennispalatsin tasoisessa mestassa alle 4e. Leffassa sai popcornia 5l saavin ja 2 0,75l juomaa 5 eurolla. Siitä saavista jäi puolet tähteeksi... Käytiin siis katsomassa Clic. Yksi syy täkäläisten hyvään englannintaitoon lienee se, että elokuvat on tekstitetty kuten Suomessakin.
Maribor on tunnettu talviurheilukaupunkina. Nyt täällä ei ole lunta, mutta rinteeseen pääsee köysiradalla ihailemaan maisemia. Osa rinteistä on maastopyöräilijöiden ratana, osa hevoslaitumena. Maisemat on upeat. Kuvia tulee räpsittyä sitä tahtia, että kohta on kameraan ostettava uusi muistikortti. Mutta onneksi matkassa on muitakin nörttejä kuin minä - Annalla ja Miksulla on läppäri mukana (jolla paraikaa kirjotan tätä), joten kuvat saa purettua myös koneelle tarpeen tullen.
Huomenna Wieniin muutamaksi päiväksi, sitten matka suuntautuu kohti Adrianmerta, ja myöhemmin vielä Slovenian luoteiskulmaan Bled- järven rannalle. (Maisemat ei ole pöllömmät sielläkään...)
Hintataso on halpa: herkulliset leivokset ihanissa kahviloissa maksavat 1,5e; GinTonic kohtuutyylikkäässä baarissa 2,5e ja leffalippu Tennispalatsin tasoisessa mestassa alle 4e. Leffassa sai popcornia 5l saavin ja 2 0,75l juomaa 5 eurolla. Siitä saavista jäi puolet tähteeksi... Käytiin siis katsomassa Clic. Yksi syy täkäläisten hyvään englannintaitoon lienee se, että elokuvat on tekstitetty kuten Suomessakin.
Maribor on tunnettu talviurheilukaupunkina. Nyt täällä ei ole lunta, mutta rinteeseen pääsee köysiradalla ihailemaan maisemia. Osa rinteistä on maastopyöräilijöiden ratana, osa hevoslaitumena. Maisemat on upeat. Kuvia tulee räpsittyä sitä tahtia, että kohta on kameraan ostettava uusi muistikortti. Mutta onneksi matkassa on muitakin nörttejä kuin minä - Annalla ja Miksulla on läppäri mukana (jolla paraikaa kirjotan tätä), joten kuvat saa purettua myös koneelle tarpeen tullen.
Huomenna Wieniin muutamaksi päiväksi, sitten matka suuntautuu kohti Adrianmerta, ja myöhemmin vielä Slovenian luoteiskulmaan Bled- järven rannalle. (Maisemat ei ole pöllömmät sielläkään...)
sunnuntaina, syyskuuta 17, 2006
Kulkutauti jyllää
Kun se kulkutauti kerran iskee, niin ei se näytä hevillä irroittavan. Matkalaukku tärisee jo ovensuussa, taas olisi aika lähteä.
Noh, oikeasti se matkalaukku on vielä kaapissa - minä kun tyypillisesti aloitan pakkaamisen tunti ennen lähtöä... Nyt siihen on siis aikaa vielä 2 vuorokautta, eli ei mikään hoppu.
Tiistai-iltana suuntaan Lappeenrannasta Loviisaan, josta ke-aamuna jatkan matkaa lentokentälle ja edelleen Prahan kautta Sloveniaan Ljubljanaan. Sen tiedän että Sloveniassa on tarkoitus olla pari yötä, sitten viikonloppu Wienissä, mutta jäljelle jää vielä aika monta suunnittelematonta päivää ennen paluulentoa. Auto on vuokrattu koko reissun ajaksi, joten jos ei muuta majoitusta löydy, niin ajelemme ympäri Keski-Eurooppaa ja nukumme autossa :)
Matkaseurana tällä kertaa vanha lukiokaverini Anna miehensä Miksun kanssa.
Noh, oikeasti se matkalaukku on vielä kaapissa - minä kun tyypillisesti aloitan pakkaamisen tunti ennen lähtöä... Nyt siihen on siis aikaa vielä 2 vuorokautta, eli ei mikään hoppu.
Tiistai-iltana suuntaan Lappeenrannasta Loviisaan, josta ke-aamuna jatkan matkaa lentokentälle ja edelleen Prahan kautta Sloveniaan Ljubljanaan. Sen tiedän että Sloveniassa on tarkoitus olla pari yötä, sitten viikonloppu Wienissä, mutta jäljelle jää vielä aika monta suunnittelematonta päivää ennen paluulentoa. Auto on vuokrattu koko reissun ajaksi, joten jos ei muuta majoitusta löydy, niin ajelemme ympäri Keski-Eurooppaa ja nukumme autossa :)
Matkaseurana tällä kertaa vanha lukiokaverini Anna miehensä Miksun kanssa.
sunnuntaina, elokuuta 20, 2006
Neljännesvuosisata
tuli tänään täyteen. Aikas pitkä aika on se. Ikäkin alkaa jo painaa - tai ehkä se on sittenkin vain maha...
Eilen juhlistettiin syntymäpäiviä kakkukestien voimin isovanhempien ja vanhojen ja vähän tuoreempien kavereiden kanssa mökillä, tänään puolestaan sain synttäripäivälliseksi eteläsaksalaista "keisarinpaskaa", eli ruokaa nimeltä Kaiserschmarrn aidon shampanjan kera. Istuttiin siis Noran luona iltaa ja tyhjennettiin shampanjapullo =D Voisin keksiä huonompiakin tapoja viettää 25-vuotissynttäreitä.
Niin, ja vielä yksi merkittävä tapaus synttäreihin liittyi: sain vanhemmiltani lahjaksi omenapuun taimen. Kiinalainen sananlasku sanoo, ettei ihmiselämä ole mennyt hukkaan jos elämän aikana istuttaa puun. Nyt tämäkin on siis tehty, mutta vielä en sentään tunne että olisi aika jo kuolla pois.
Eilen juhlistettiin syntymäpäiviä kakkukestien voimin isovanhempien ja vanhojen ja vähän tuoreempien kavereiden kanssa mökillä, tänään puolestaan sain synttäripäivälliseksi eteläsaksalaista "keisarinpaskaa", eli ruokaa nimeltä Kaiserschmarrn aidon shampanjan kera. Istuttiin siis Noran luona iltaa ja tyhjennettiin shampanjapullo =D Voisin keksiä huonompiakin tapoja viettää 25-vuotissynttäreitä.
Niin, ja vielä yksi merkittävä tapaus synttäreihin liittyi: sain vanhemmiltani lahjaksi omenapuun taimen. Kiinalainen sananlasku sanoo, ettei ihmiselämä ole mennyt hukkaan jos elämän aikana istuttaa puun. Nyt tämäkin on siis tehty, mutta vielä en sentään tunne että olisi aika jo kuolla pois.
maanantaina, elokuuta 14, 2006
Taas kesä ohi
Tämä kesä meni taas hurjalla vauhdilla. Vastahan minä purin autosta tavaralastia Pyysumppuun, ja nyt jo sama uudestaan toiseen suuntaan. 4 kk meni hurahtamalla. Tällä kertaa viihdyin Raumalla entistä paremmin - nähtävästi maailmallaolo todellakin opetti meikäläistä sosiaalisempaan suuntaan.
Juho paiskii töitä Loviisassa ja etäsuhde kukoistaa. Mie kävin allekirjoittamassa yksiön vuokrasopimuksen Skinnarilassa, Lappeenrannassa, johon ollaan siis yhdessä muuttamassa. Voipi olla vain että yhteiset hetket tuossa asunnossa jäävät aika vähiin, jos mie säntään taas suuntaan X tekemään diplomityötä. Pelottaa suorastaan ajatella milloin seuraavan kerran päästään oikeasti yhteisen katon alle.
Nyt siis ennen uuteen asuntoon muuttoa pidän majaa jälleen vanhempien hoteissa Mikkelissä. Asunnottoman olo ei ole ihan niin ankea kuin voisi pelätä. Ennemminkin tämän ottaa hyvin ansaittuna kesälomalla loikoilemalla mökillä. Toistaiseksi aika on kuitenkin mennyt ystäviä tavatessa tukka putkella viilettäessä ympäri kaupunkia. Mutta eiköhän ne lomafiiliksetkin sieltä jostain taas löydy.
Juho paiskii töitä Loviisassa ja etäsuhde kukoistaa. Mie kävin allekirjoittamassa yksiön vuokrasopimuksen Skinnarilassa, Lappeenrannassa, johon ollaan siis yhdessä muuttamassa. Voipi olla vain että yhteiset hetket tuossa asunnossa jäävät aika vähiin, jos mie säntään taas suuntaan X tekemään diplomityötä. Pelottaa suorastaan ajatella milloin seuraavan kerran päästään oikeasti yhteisen katon alle.
Nyt siis ennen uuteen asuntoon muuttoa pidän majaa jälleen vanhempien hoteissa Mikkelissä. Asunnottoman olo ei ole ihan niin ankea kuin voisi pelätä. Ennemminkin tämän ottaa hyvin ansaittuna kesälomalla loikoilemalla mökillä. Toistaiseksi aika on kuitenkin mennyt ystäviä tavatessa tukka putkella viilettäessä ympäri kaupunkia. Mutta eiköhän ne lomafiiliksetkin sieltä jostain taas löydy.
sunnuntaina, heinäkuuta 23, 2006
Jazzia ja pitsinnypläystä
Oho, ensimmäistä kertaa yli kuukauden tauko bloggauksessa! Kertonee omaa tarinaansa tämänhetkisen elämäni jännittävyydestä... Reaktorit sykkivät sähköä verkkoon ja minä istun tietokoneen ääressä ilman nettiä.
Sain sentään miehen kotiin maailmalta liki täysissä hengen- ja mielenvoimissa. Juho aloitti tällä viikolla työt Loviisassa (juu, pidetään tämä ydinvoima perheen sisällä...) Etäsuhde siis jatkuu Rauma-Loviisa-Lappeenranta-akselilla, sillä vaikka miun työrupeama täällä rannikolla loppuukin kohta, Juholla sitä riittää vielä lokakuulle asti, ja vain joka toinen viikonloppu on vapaata.
Muutto takaisin Lappeenrantaan on siis edessä ennen pitkää. LOAS tarjosi asuntoa Skinnarilasta, kuitenkin riittävän kaukaa yliopistolta, että päivittäinen hyötyliikunta ei vaarannu. Muutamme siis alle 35 neliön yksiöön, jonka pohjapiirustusta ei edes vuokranantaja tiedä... Vähän on kuin sikaa säkissä ostaisi.
Tällä hetkellä väriä elämään on tuonut Pori-Jazzit ja Rauman pitsiviikko. Eilen kävimme pyörähtämässä Porissa, mutta onnistuimme välttämään liiat ihmispaljoudet ja maksulliset tapahtumat. Vaikka Stingin konsertti itsessään olisi voinutkin kiinnostaa, minua ei ihan äkkiä saisi samaan puistoon 35 000 muun ihmisen kanssa. Ahtaanpaikan kammo nostaa päätään.
Tänään kokeilin ensimmäistä kertaa pitsin nypläystä. Menin varta vasten katsomaan erään irkkituttuni "Äijäpitsiä"- näyttelyä, vaikka en isäntää paikan päältä tavoittanutkaan. Melkein heti näyttelyyn tultuani minut istutettiin nypläyspöydän eteen ja opastetiin jalon taidon saloihin. Ihan mielenkiintoiseltahan tuo vaikutti. Pitänee katsoa onko Lappeenrannassa alkamassa nypläyskursseja syksyllä. Vaikkeivat siellä välttämättä raumalaista (maan kuulua) pitsiä nypläilekään. Eli nyt taidan olla päässyt elämässäni siihen pisteeseen josta äiti toteaa: "sitten kun olen niin kyllästynyt elämääni, etten muuta keksi, niin alan harrastaa pitsin nypläystä."
Sain sentään miehen kotiin maailmalta liki täysissä hengen- ja mielenvoimissa. Juho aloitti tällä viikolla työt Loviisassa (juu, pidetään tämä ydinvoima perheen sisällä...) Etäsuhde siis jatkuu Rauma-Loviisa-Lappeenranta-akselilla, sillä vaikka miun työrupeama täällä rannikolla loppuukin kohta, Juholla sitä riittää vielä lokakuulle asti, ja vain joka toinen viikonloppu on vapaata.
Muutto takaisin Lappeenrantaan on siis edessä ennen pitkää. LOAS tarjosi asuntoa Skinnarilasta, kuitenkin riittävän kaukaa yliopistolta, että päivittäinen hyötyliikunta ei vaarannu. Muutamme siis alle 35 neliön yksiöön, jonka pohjapiirustusta ei edes vuokranantaja tiedä... Vähän on kuin sikaa säkissä ostaisi.
Tällä hetkellä väriä elämään on tuonut Pori-Jazzit ja Rauman pitsiviikko. Eilen kävimme pyörähtämässä Porissa, mutta onnistuimme välttämään liiat ihmispaljoudet ja maksulliset tapahtumat. Vaikka Stingin konsertti itsessään olisi voinutkin kiinnostaa, minua ei ihan äkkiä saisi samaan puistoon 35 000 muun ihmisen kanssa. Ahtaanpaikan kammo nostaa päätään.
Tänään kokeilin ensimmäistä kertaa pitsin nypläystä. Menin varta vasten katsomaan erään irkkituttuni "Äijäpitsiä"- näyttelyä, vaikka en isäntää paikan päältä tavoittanutkaan. Melkein heti näyttelyyn tultuani minut istutettiin nypläyspöydän eteen ja opastetiin jalon taidon saloihin. Ihan mielenkiintoiseltahan tuo vaikutti. Pitänee katsoa onko Lappeenrannassa alkamassa nypläyskursseja syksyllä. Vaikkeivat siellä välttämättä raumalaista (maan kuulua) pitsiä nypläilekään. Eli nyt taidan olla päässyt elämässäni siihen pisteeseen josta äiti toteaa: "sitten kun olen niin kyllästynyt elämääni, etten muuta keksi, niin alan harrastaa pitsin nypläystä."
maanantaina, kesäkuuta 19, 2006
Tarinoita maailmalta
Tänään Turun Sanomien lukeminen herätti taas ajattelemaan. Lehdessä olevassa artikkelissa esiteltiin Pariisin vuokratilannetta: 8 neliön yksiöstä ilman vessaa saa maksaa vuokraa 350e/kk. Ja tällaiseen asuntoon on tyytyminen vakituisessa virkasuhteessa oleva maisteri, ja asunnon vakuudeksi voi joutua maksamaan vuoden vuokrat etukäteen, esittämään vanhempiensa työtodistuksia tiliotteita (jopa yli 30-vuotiaat hakijat!) ja pahimmassa tapauksessa vielä pyytää pari kaveria takaamaan vuokraa. Ja ulkomaalaisella hakijalla tilanne on vielä mahdottomampi.
Toki olin tästä kuullut jo ennen Ranskaan lähtöäni viime kesänä, mutta jotenkin asiaa ei tullut pohtineeksi sen kummemmin. Toki ihastelin sitä vaivattomuutta ja yleellisyyttä jonka asuntoni Pariisissa minulle tarjosi, mutta jotenkin oletinkin koko ajan saavani tuollaista kohtelua. Paluu todellisuuteen olisi ollut melko raju, ellei työnantajani olisi hankkinut kämppää valmiiksi - minun tarvitsi vain ilmestyä paikalle. Muussa tapauksessa olisi voinut käydä jopa niin, että olisin palannut seuraavalla maitojunalla tai sinivalkoisilla siivillä takaisin Suomeen. Alunperinhän koko ajatus kesästä Pariisissa lähti vitsistä...
Toki kauhistelin vuokran kalleutta, mutta Helsingissä saa pulittaa saman summan vastaavasta kämpästä, joten ehkä hinta Pariisiin suhteutettuna oli sittenkin hyvin edullinen. Ja asunnosta tuolla sijainnilla olisin edelleen valmis maksamaan jopa hieman enemmän. 3 kk Pariisiin tutustumisen jälkeen tuo kyseinen puisto on edelleen ainoa paikka jossa haluaisin Pariisissa asua. Ranskassa ollessa Pariisi ei tuntunut kaupunkia kummemmalta, mutta nyt kun sielläolosta tulee jo vuosi, yhtäkkiä huomaan kaipaavani jotain tiettyjä asioita kaupungista, jopa miettiväni että "kun seuraavan kerran menen Pariisiin, niin...." aivan kuin tuo seuraava kerta olisi aivan nurkan takana. On siinä kaupungissa omaa taianomaista viehätystään, vaikka minulta kestikin hieman kauemmin huomata se. Nyt vain harmittaa että tuli nyhjättyä ensimmäiset 2 kk kämpillä netissä surffatessa, jonka takia niin paljon jäi kaupunkia näkemättä.
Oikeasti on kovin janna miten en Pariisissa asuessani osannut juuri arvostaa sita, vaan vietin niin monta viikonloppua irkin aaressa tai kirjoja lukien. Nyt kun on vuosi kulunut, niin kaipaan koko ajan vain enemman sinne takaisin. Kirjotin asken Seminalle kilometrin mittaisen spostin asioista joita tehda Pariisissa ja elin uudelleen viime kesaa. Niin paljon asioita jai tekematta, mm. vierailu Versaillesissa. Ja niin monissa paikoissa haluaisin kayda jalleen, verestamassa muistoja.
Istua Notre Damen saaren karjessa katselemassa auringonlaskua punaviinilasillisen aaressa, tai katsella pimentyvaa kaupunkia Sacre Coeurin portailta. Istua puistossa selka puunrunkoon nojaten ottamassa aurinkoa katselemassa leikkivia lapsia tai ylaosattomia nuoria miehia treenaamassa capoeraa... =P
Niin monta paikkaa maailmassa jonne kaivata takaisin. Tyopaikan kaytavalla kavellessani muistelen kuinka Vietnamissa teetetyt varvassandaalit lipsuivat Bangkokin metrossa - taalla ne eivat lipsu samalla tavalla, vain lapsyvat rytmikkaasti kantapaihin. Porin Rossossa muistelin eilen Vivan risottoa, joka pesi Rosson risoton 10-0 (oli muuten elamani huonoin risotto...) Thaimaasta mietin haikeudella Koh Taon biitsia (varsinkin sita ensimmaisen hotellin private rantaa) ja Sairee beachin ravintoloita, varsinkin ravintola Finlandia :) Ja amparillista gintonicia... Singaporesta muistelen myos autiota hiekkarantaa ja Rafflesin Singapore Slingia.
Mika ihmisessa on vikana, etta aina pitaa muistella haikeudella menneita tapahtumia? Miksei voi olla tyytyvainen juuri siella missa on? Aasiassa kaipasin Suomen kesaa, omaa mokkilaituria, suomalaista saunaa ja ruisleipaa. Pariisissa olisin antanut paljon puhtaasta suomalaisesta metsajarvesta johon paasisi pulahtamaan saunan jalkeen. Silloin kun huomaa nauttivansa elamasta juuri siina paikassa missa silla hetkella on, kannattaa pysahtya ja painaa hetki mieleen - sita tulee muistelemaan yhtena elaman onnellisimmista hetkista, jonne kaipaa aina takaisin.
Toki olin tästä kuullut jo ennen Ranskaan lähtöäni viime kesänä, mutta jotenkin asiaa ei tullut pohtineeksi sen kummemmin. Toki ihastelin sitä vaivattomuutta ja yleellisyyttä jonka asuntoni Pariisissa minulle tarjosi, mutta jotenkin oletinkin koko ajan saavani tuollaista kohtelua. Paluu todellisuuteen olisi ollut melko raju, ellei työnantajani olisi hankkinut kämppää valmiiksi - minun tarvitsi vain ilmestyä paikalle. Muussa tapauksessa olisi voinut käydä jopa niin, että olisin palannut seuraavalla maitojunalla tai sinivalkoisilla siivillä takaisin Suomeen. Alunperinhän koko ajatus kesästä Pariisissa lähti vitsistä...
Toki kauhistelin vuokran kalleutta, mutta Helsingissä saa pulittaa saman summan vastaavasta kämpästä, joten ehkä hinta Pariisiin suhteutettuna oli sittenkin hyvin edullinen. Ja asunnosta tuolla sijainnilla olisin edelleen valmis maksamaan jopa hieman enemmän. 3 kk Pariisiin tutustumisen jälkeen tuo kyseinen puisto on edelleen ainoa paikka jossa haluaisin Pariisissa asua. Ranskassa ollessa Pariisi ei tuntunut kaupunkia kummemmalta, mutta nyt kun sielläolosta tulee jo vuosi, yhtäkkiä huomaan kaipaavani jotain tiettyjä asioita kaupungista, jopa miettiväni että "kun seuraavan kerran menen Pariisiin, niin...." aivan kuin tuo seuraava kerta olisi aivan nurkan takana. On siinä kaupungissa omaa taianomaista viehätystään, vaikka minulta kestikin hieman kauemmin huomata se. Nyt vain harmittaa että tuli nyhjättyä ensimmäiset 2 kk kämpillä netissä surffatessa, jonka takia niin paljon jäi kaupunkia näkemättä.
Oikeasti on kovin janna miten en Pariisissa asuessani osannut juuri arvostaa sita, vaan vietin niin monta viikonloppua irkin aaressa tai kirjoja lukien. Nyt kun on vuosi kulunut, niin kaipaan koko ajan vain enemman sinne takaisin. Kirjotin asken Seminalle kilometrin mittaisen spostin asioista joita tehda Pariisissa ja elin uudelleen viime kesaa. Niin paljon asioita jai tekematta, mm. vierailu Versaillesissa. Ja niin monissa paikoissa haluaisin kayda jalleen, verestamassa muistoja.
Istua Notre Damen saaren karjessa katselemassa auringonlaskua punaviinilasillisen aaressa, tai katsella pimentyvaa kaupunkia Sacre Coeurin portailta. Istua puistossa selka puunrunkoon nojaten ottamassa aurinkoa katselemassa leikkivia lapsia tai ylaosattomia nuoria miehia treenaamassa capoeraa... =P
Niin monta paikkaa maailmassa jonne kaivata takaisin. Tyopaikan kaytavalla kavellessani muistelen kuinka Vietnamissa teetetyt varvassandaalit lipsuivat Bangkokin metrossa - taalla ne eivat lipsu samalla tavalla, vain lapsyvat rytmikkaasti kantapaihin. Porin Rossossa muistelin eilen Vivan risottoa, joka pesi Rosson risoton 10-0 (oli muuten elamani huonoin risotto...) Thaimaasta mietin haikeudella Koh Taon biitsia (varsinkin sita ensimmaisen hotellin private rantaa) ja Sairee beachin ravintoloita, varsinkin ravintola Finlandia :) Ja amparillista gintonicia... Singaporesta muistelen myos autiota hiekkarantaa ja Rafflesin Singapore Slingia.
Mika ihmisessa on vikana, etta aina pitaa muistella haikeudella menneita tapahtumia? Miksei voi olla tyytyvainen juuri siella missa on? Aasiassa kaipasin Suomen kesaa, omaa mokkilaituria, suomalaista saunaa ja ruisleipaa. Pariisissa olisin antanut paljon puhtaasta suomalaisesta metsajarvesta johon paasisi pulahtamaan saunan jalkeen. Silloin kun huomaa nauttivansa elamasta juuri siina paikassa missa silla hetkella on, kannattaa pysahtya ja painaa hetki mieleen - sita tulee muistelemaan yhtena elaman onnellisimmista hetkista, jonne kaipaa aina takaisin.
perjantaina, kesäkuuta 09, 2006
Outo juttu
Mitenhän näitä postauksia tuleekaan laitettua aina kerralla kaksin kappalein, ja sitten voi kulua monta viikkoa ilman julkaisukelpoista ajatustakaan. Noh, tässä kuitenkin päivän kevennykseksi hassu sattuma, jollaista ei kohdalleni ole ennen sattunut.
Eilen olin juuri töihin lähtiessäni nauttimassa limpparilasillisesta keittiössä. Kämppiksen kanssa turistiin samalla, kunnes yhtäkkiä kesken kaiken tunsin kuinka juomalasin pohja vavahti alaspäin ja seuraavassa hetkessä olin läpimärkä poreilevasta vaaleanpunaisesta sokerijuomasta aina rinnasta varpaisiin asti. Lasi oli edelleen kädessäni, mutta lasista putosi pohja pois ihan hups vaan. Sain pohjan kiinni toisella kädelläni, mutta sisältö oli mennyttä, samoin huolella valkkaamani työvaatteet yövuoron varalle. Lattiakin lainehti limusta ja matto oli märkänä...
Naurunpärskeen laannuttua tarkempi syynäys osoitti lasin pohjan irronneen nätisti kertalaakista jättäen sileän pyöreän leikkausjäljen, josta ei ainutkaan lasinsiru lähtenyt irti. Poks vaan kahdeksi kauniiksi kappaleeksi ilman teräviä reunoja. Tuon nyt olisi vielä ymmärtänyt jos lasi olisi ollut jotain halpahallikamaa, mutta kotimaisissa Aarikan laseissa luulisi olevan jo jonkinlaista laatua, jo pelkän hinnan perusteella. Joku epäili että lasiin olisi tullut jännitteitä astianpesukoneessa, mutta ajatus oli tyrmättävä sen koneen puuttumisen vuoksi - kyseistä lasia ei ole koskaan pesty koneessa, kun en moista ole koskaan omistanut...
Mutta siinä päivän piristys. Koittakaa kuvitella ilmeeni tilanteessa. Kämppis ainakin oli tukehtua nauruunsa seuratessaan tilannetta aitiopaikalta =D
Eilen olin juuri töihin lähtiessäni nauttimassa limpparilasillisesta keittiössä. Kämppiksen kanssa turistiin samalla, kunnes yhtäkkiä kesken kaiken tunsin kuinka juomalasin pohja vavahti alaspäin ja seuraavassa hetkessä olin läpimärkä poreilevasta vaaleanpunaisesta sokerijuomasta aina rinnasta varpaisiin asti. Lasi oli edelleen kädessäni, mutta lasista putosi pohja pois ihan hups vaan. Sain pohjan kiinni toisella kädelläni, mutta sisältö oli mennyttä, samoin huolella valkkaamani työvaatteet yövuoron varalle. Lattiakin lainehti limusta ja matto oli märkänä...
Naurunpärskeen laannuttua tarkempi syynäys osoitti lasin pohjan irronneen nätisti kertalaakista jättäen sileän pyöreän leikkausjäljen, josta ei ainutkaan lasinsiru lähtenyt irti. Poks vaan kahdeksi kauniiksi kappaleeksi ilman teräviä reunoja. Tuon nyt olisi vielä ymmärtänyt jos lasi olisi ollut jotain halpahallikamaa, mutta kotimaisissa Aarikan laseissa luulisi olevan jo jonkinlaista laatua, jo pelkän hinnan perusteella. Joku epäili että lasiin olisi tullut jännitteitä astianpesukoneessa, mutta ajatus oli tyrmättävä sen koneen puuttumisen vuoksi - kyseistä lasia ei ole koskaan pesty koneessa, kun en moista ole koskaan omistanut...
Mutta siinä päivän piristys. Koittakaa kuvitella ilmeeni tilanteessa. Kämppis ainakin oli tukehtua nauruunsa seuratessaan tilannetta aitiopaikalta =D
Valtiovieraita työkuvioissa
Sainpahan puserrettua itsestäni taas sen verran energiaa että kirjoitan tännekin. Viime yön PITI olla kesän viimeinen yövuoro, mutta niinhän siinä kävi että puhelu tuli ja kutsu mennä istumaan täksikin illaksi odottamaan homman valmistumista. Pikkuhiljaa pitäisi saada hommat purkkiin ja purkin saadaan koottua ja kansi sinetöityä kiinni taas vuodeksi eteenpäin.
Töissä oli maanantaina melkoinen vilske, kun luodolle saatiin arvovaltaisia vieraita, joille piti tietysti järjestää valtionpäämieskohtelu. Ensimmäinen merkki oudosta tilanteesta oli poliisiratsia jo 10 km ennen työpaikkaa, pienellä maalaistiellä, joka kuitenkin on yleinen tie. Poliisit utelivat ajokortin ja rekisteriotteen lisäksi määränpäätä, ja kun määränpääksi ilmoitettiin Olkiluoto, niin halusivat nähdä kulkuluvatkin. Ja sama homma uusiksi 3 kilometrin päässä, edelleenkin yleisen tien varrella... Luodolle saavuttaessa ulommaisen portin kohdalla kyseltiin jälleen kulkulupia, eikä sisemmästä portista pääse normaalistikaan eteenpäin kuin valtuutetut ajoneuvot. Portilla oli myös vastassa vähintään 6 poliisiautoa. Laitosalueella RTK:n työntekijät haravoivat pihakivetykset ojennukseen jo aamutuimaan, ettei arvovieraiden silmiin sattuisi roskan roskaa.
Lopulta arvovieraat sitten saapuivat, arvonsa mukaisesti helikopterikyydillä. Eihän ministeritason miehien sovi ahtautua epämukaviin autoihin ja liittyä työmatkaruuhkiin suomalaisille maalaisteille. Äkkiseltään voisi ajatella että jopas vedettiin tiukka linja, mutta Rauman poliisi oli tilanteen tasalla lähettäessään poliisipartioita maalle kuin merellekin blokkaamaan Greenpeacen maihinnousuyritykset arvovieraita häiritsemään.
Eikä vieraita turhan päiten hyysätty, saatiinhan heistä sentään tiedotusvälineille isot otsikot: Ranskan pääministeri Villepin kehuu Suomea ydinvoiman ykkösmaaksi, jonka jäljessä Ranska seuraa pari vuotta jäljessä.
Töissä oli maanantaina melkoinen vilske, kun luodolle saatiin arvovaltaisia vieraita, joille piti tietysti järjestää valtionpäämieskohtelu. Ensimmäinen merkki oudosta tilanteesta oli poliisiratsia jo 10 km ennen työpaikkaa, pienellä maalaistiellä, joka kuitenkin on yleinen tie. Poliisit utelivat ajokortin ja rekisteriotteen lisäksi määränpäätä, ja kun määränpääksi ilmoitettiin Olkiluoto, niin halusivat nähdä kulkuluvatkin. Ja sama homma uusiksi 3 kilometrin päässä, edelleenkin yleisen tien varrella... Luodolle saavuttaessa ulommaisen portin kohdalla kyseltiin jälleen kulkulupia, eikä sisemmästä portista pääse normaalistikaan eteenpäin kuin valtuutetut ajoneuvot. Portilla oli myös vastassa vähintään 6 poliisiautoa. Laitosalueella RTK:n työntekijät haravoivat pihakivetykset ojennukseen jo aamutuimaan, ettei arvovieraiden silmiin sattuisi roskan roskaa.
Lopulta arvovieraat sitten saapuivat, arvonsa mukaisesti helikopterikyydillä. Eihän ministeritason miehien sovi ahtautua epämukaviin autoihin ja liittyä työmatkaruuhkiin suomalaisille maalaisteille. Äkkiseltään voisi ajatella että jopas vedettiin tiukka linja, mutta Rauman poliisi oli tilanteen tasalla lähettäessään poliisipartioita maalle kuin merellekin blokkaamaan Greenpeacen maihinnousuyritykset arvovieraita häiritsemään.
Eikä vieraita turhan päiten hyysätty, saatiinhan heistä sentään tiedotusvälineille isot otsikot: Ranskan pääministeri Villepin kehuu Suomea ydinvoiman ykkösmaaksi, jonka jäljessä Ranska seuraa pari vuotta jäljessä.
sunnuntaina, kesäkuuta 04, 2006
Valokuvia maailmalta
Nyt kun pikkuhiljaa elämä alkaa rauhoittua, niin saan vihdoin nuita Aasian turneen valokuviakin järkevään muotoon. Eli ensimmäinen setti on nyt netissä, Kiina, Vietnam ja Kambozha, jopa kuvatekstien kera. Loputkin ilmestyvät saman linkin alle aikanaan, ehkä jo ensi yönä...
http://jumi.lut.fi/~lappetel/kuvia/Talviloma%20Aasiassa/
Tarkoituksena on myös liimata paperiversiot kuvista albumiin, joten jos yhytätte miuta loppuksesästä, niin sellaistakin voi kysellä ;)
http://jumi.lut.fi/~lappetel/kuvia/Talviloma%20Aasiassa/
Tarkoituksena on myös liimata paperiversiot kuvista albumiin, joten jos yhytätte miuta loppuksesästä, niin sellaistakin voi kysellä ;)
sunnuntaina, toukokuuta 21, 2006
Yötyö, se naista syö
Niinpä taas vierähti viikko poikineen, etten saanut kirjoitetua. Eli töitä pusketaan yötolkulla, eikä vapaa-aikaa ole vasta kuin tulevaisuudessa. Ensimmäinen pitkä yövuoro tuntui tappavalta, mutta pikkuhiljaa sekin lähti sujumaan, ja heti kun siihen melkein tottui, tuli muutos iltayövuoroon (17-03:30). Niinkin pienet asiat kuin kaupassakäynti ja pyykinpesu pitää suunnitella aikatauluun jo useaa päivää etukäteen, ja ne tekee sitten jos jaksaa silloinkaan. Kaikki aika menee työn ohella työmatkoihin ja nukkumiseen. No Life!
Muutama huomio tässä matkan varrella on kuitenkin tullut mieleen. Täällä alkaa yllättäen näkyä asioita, jotka kiinnittivät huomiota Koreaan saapuessani. Ensimmäinen huomio oli korealainen muoti. Koreahan tunnetaan Aasialaisen muodin luojana, mutta yllätys oli suuri nähdä raumalaistyttöjä puolipitkissä trikoohousuissa ja farkkuminihameessa, 3 eri väristä, mallista ja kireää paitaa päällään. Kuinka kummassa korealainen muoti on voinut rantautua RAUMALLE?!?!? Tai kaipa sitä on muuallakin Suomessa, mutta se ehtii vasta vähän jälkijunassa tuonne idemmäs... Noh, sääliksi käy ohikulkijoita katsellessaan suomalaisia sääriä korealaisissa vaatteissa. Itse en omiani kehtaisi esitellä, mutta moni muu näyttää kehtaavan...
Sitten toinen asia, muutama kommentti ydinvoimasta. Jossain vanhassa riparibiisissä sanotaan: "hahmo suuren ydinvoimalan, kaunistaa järven rantaa. Samaan rantaan ennen joutsenet laskeutui." Biisin kirjoittaja ei ole tainnut tietää pätkääkään suomalaisesta ydinvoimalasta. Ydinvoimalan alue tarjoaa mitä viihtyisimmän elinympäristön monille lajeille, jopa joutsenille. Työmatkalla noin 1 km päässä itse voimalasta näen vähintään kerran viikossa joutsenia, joskus hirviä, ja jäniksiä riittää ihan riesaksi asti. Rusakoita olen bongannut itse laitoksen pihassa, aidatun alueen sisäpuolelta, viimeisen 2 viikon aikana 5 kertaa. Siellä niillä ei ole luontaisia vihollisia, ja firman hoidetut nurmikot ja istutukset katoavat naamaan niin että nokka tutisee. Suomessa myöskään ei ydinvoimaloissa ole jättimäisiä lauhdutustorneja, jotka muualla maailmassa ovat yksi ydinvoimaloiden tunnuspiirteistä. Siispä suomalainen ydinvoimala istuu maisemaan paljon paremmin kuin esim. paperitehdas. Eikä ydinvoimalan piipustakaan tule savua :)
Muutama huomio tässä matkan varrella on kuitenkin tullut mieleen. Täällä alkaa yllättäen näkyä asioita, jotka kiinnittivät huomiota Koreaan saapuessani. Ensimmäinen huomio oli korealainen muoti. Koreahan tunnetaan Aasialaisen muodin luojana, mutta yllätys oli suuri nähdä raumalaistyttöjä puolipitkissä trikoohousuissa ja farkkuminihameessa, 3 eri väristä, mallista ja kireää paitaa päällään. Kuinka kummassa korealainen muoti on voinut rantautua RAUMALLE?!?!? Tai kaipa sitä on muuallakin Suomessa, mutta se ehtii vasta vähän jälkijunassa tuonne idemmäs... Noh, sääliksi käy ohikulkijoita katsellessaan suomalaisia sääriä korealaisissa vaatteissa. Itse en omiani kehtaisi esitellä, mutta moni muu näyttää kehtaavan...
Sitten toinen asia, muutama kommentti ydinvoimasta. Jossain vanhassa riparibiisissä sanotaan: "hahmo suuren ydinvoimalan, kaunistaa järven rantaa. Samaan rantaan ennen joutsenet laskeutui." Biisin kirjoittaja ei ole tainnut tietää pätkääkään suomalaisesta ydinvoimalasta. Ydinvoimalan alue tarjoaa mitä viihtyisimmän elinympäristön monille lajeille, jopa joutsenille. Työmatkalla noin 1 km päässä itse voimalasta näen vähintään kerran viikossa joutsenia, joskus hirviä, ja jäniksiä riittää ihan riesaksi asti. Rusakoita olen bongannut itse laitoksen pihassa, aidatun alueen sisäpuolelta, viimeisen 2 viikon aikana 5 kertaa. Siellä niillä ei ole luontaisia vihollisia, ja firman hoidetut nurmikot ja istutukset katoavat naamaan niin että nokka tutisee. Suomessa myöskään ei ydinvoimaloissa ole jättimäisiä lauhdutustorneja, jotka muualla maailmassa ovat yksi ydinvoimaloiden tunnuspiirteistä. Siispä suomalainen ydinvoimala istuu maisemaan paljon paremmin kuin esim. paperitehdas. Eikä ydinvoimalan piipustakaan tule savua :)
keskiviikkona, toukokuuta 03, 2006
Muutoksia
Aina sanotaan että matkustaminen kannattaa. Harvemmin tulee kuitenkaan mietittyä ihan konkreettisesti tuota kannattavuutta. Näkeehän reissun päällä toki paljon kaikkea mielenkiintoista, ja oppii uusista kulttuureista, mutta reissaamisella on myös piileviä vaikutuksia. Näitä vaikutuksia jälkikäteen miettiessä nousee omalla kohdallani selvästi kaksi pääkohtaa. Yksi kummaltakin reissulta.
Ensimmäinen pitempi reissu oli Inttereili Euroopassa 19- vuotiaana. Ensimmäinen kerta varsinaisesti kunnolla poissa kotoa, täysin omalla vastuulla. Toki sitä oli harjoiteltu jo parilla etelänmatkalla ilman vanhempia, mutta se oli vielä pientä. jo reilin aikana pystyin määrittämään 2 päivän tarkkuudella hetken, jolloin kasvoin aikuiseksi. Maailma opettaa, luokkahuoneina tällä kertaa Kööpenhamina, Hampuri ja Amsterdam. Kööpenhaminassa myös tapahtui konkreettinen muutos: matkamme seuraavat päivät riippuivat siitä, miten hyvin saisin selville eri juna-aikatauluista asemalta. Vain ja ainoastaan minä ja minun huono englannin kieleni. Noh, pitkän empimisen jälkeen uskalsin avata suuni, ja asia selvisi. Pääsimme Hampuriin. Tärkeämpää kuitenkin oli se, että opin käyttämään englantia, huomasin pärjääväni sillä. Tuo hetki Kööpenhaminan rautatieasemalla siis muutti elämäni :) Siitä hetkestä lähtien päivä päivältä englannin puhumisesta on tullut helpompaa ja luontevampaa. Jos reili olisi jäänyt kokematta, en varmaan vieläkään ymmärtäisi elokuvien kääntämättä jääneitä vitsejä ja pikkuhuomautuksia.
Toinen muutos, toinen matka. Viime kesänä Ranskassa koin reissaamisen yksinäisen puolen. Kun ei osannut kieltä ja oli hieman syrjäänvetäytyvä luonteeltaan, huomasin istuvani yksin kotona surffaamassa intternetissä ilta toisensa jälkeen, vaikka ikkunan takana oli ihana jännittävä Pariisi. Sen vastapainona syksyllä minut heitettiin asumaan korealaiseen yliopistoasuntolaan, oikeaan nykyajan kommuuniin, jossa omasta rauhasta sai vain haaveilla. Molemmat kokemukset taisivat lopunperin tehdä hyvää. Ranskassa opin olemaan yksin ja Koreassa sosialisoiduin puoliväkisin. Lopputuloksena opin avaamaan suuni ja liittymään tuikituntemattomaan seuraan - luottamaan siihen, etteivät aivan vieraatkaan ihmiset pure, ainakaan liian kipeästi. Tämä taito on toisilla (mm. veljelläni Tepolla) myötäsyntyinen ja niin luonteva, että olen vain vierestä kadehtinut vuositolkulla. Minun piti matkustaa ympäri maailmaa oppiakseni tutustumaan ihmisiin. Noh, nyt on ensi askeleet saavutettu, ehkä sekin vain helpottuu päivä päivältä. Ainakin nyt ensimmäinen viikko kesätöissä on ollut helpoin koskaan kokemani ensimmäinen työviikko. Toisaalta tämä on ensimmäinen kerta kun palaan vanhaan työpaikkaan, vaikkakin 2 vuoden tauon jälkeen.
Ensimmäinen pitempi reissu oli Inttereili Euroopassa 19- vuotiaana. Ensimmäinen kerta varsinaisesti kunnolla poissa kotoa, täysin omalla vastuulla. Toki sitä oli harjoiteltu jo parilla etelänmatkalla ilman vanhempia, mutta se oli vielä pientä. jo reilin aikana pystyin määrittämään 2 päivän tarkkuudella hetken, jolloin kasvoin aikuiseksi. Maailma opettaa, luokkahuoneina tällä kertaa Kööpenhamina, Hampuri ja Amsterdam. Kööpenhaminassa myös tapahtui konkreettinen muutos: matkamme seuraavat päivät riippuivat siitä, miten hyvin saisin selville eri juna-aikatauluista asemalta. Vain ja ainoastaan minä ja minun huono englannin kieleni. Noh, pitkän empimisen jälkeen uskalsin avata suuni, ja asia selvisi. Pääsimme Hampuriin. Tärkeämpää kuitenkin oli se, että opin käyttämään englantia, huomasin pärjääväni sillä. Tuo hetki Kööpenhaminan rautatieasemalla siis muutti elämäni :) Siitä hetkestä lähtien päivä päivältä englannin puhumisesta on tullut helpompaa ja luontevampaa. Jos reili olisi jäänyt kokematta, en varmaan vieläkään ymmärtäisi elokuvien kääntämättä jääneitä vitsejä ja pikkuhuomautuksia.
Toinen muutos, toinen matka. Viime kesänä Ranskassa koin reissaamisen yksinäisen puolen. Kun ei osannut kieltä ja oli hieman syrjäänvetäytyvä luonteeltaan, huomasin istuvani yksin kotona surffaamassa intternetissä ilta toisensa jälkeen, vaikka ikkunan takana oli ihana jännittävä Pariisi. Sen vastapainona syksyllä minut heitettiin asumaan korealaiseen yliopistoasuntolaan, oikeaan nykyajan kommuuniin, jossa omasta rauhasta sai vain haaveilla. Molemmat kokemukset taisivat lopunperin tehdä hyvää. Ranskassa opin olemaan yksin ja Koreassa sosialisoiduin puoliväkisin. Lopputuloksena opin avaamaan suuni ja liittymään tuikituntemattomaan seuraan - luottamaan siihen, etteivät aivan vieraatkaan ihmiset pure, ainakaan liian kipeästi. Tämä taito on toisilla (mm. veljelläni Tepolla) myötäsyntyinen ja niin luonteva, että olen vain vierestä kadehtinut vuositolkulla. Minun piti matkustaa ympäri maailmaa oppiakseni tutustumaan ihmisiin. Noh, nyt on ensi askeleet saavutettu, ehkä sekin vain helpottuu päivä päivältä. Ainakin nyt ensimmäinen viikko kesätöissä on ollut helpoin koskaan kokemani ensimmäinen työviikko. Toisaalta tämä on ensimmäinen kerta kun palaan vanhaan työpaikkaan, vaikkakin 2 vuoden tauon jälkeen.
Klara Wappen!
Minun PITI ottaa Vappu rauhallisesti ja nukkua vanhat univelat pois ja vähän varastoonkin uusia varten. Aina ei käy niin kuin suunnittelee... Perjantaina juhlittiin Annan synttäreitä hieman pitemmän kaavan mukaan - olin kotona aamuviideltä. Sunnuntaina harkitsin lähteväni Heidin ja Paten tupareihin/wappubileisiin autolla, mutta sain kuplavolkkarikyydin terassikauden avajaisten päätteeksi, joten sekin jäi vain hyväksi ajatukseksi. Niinpä sitten tupareista päädyimme baariin, baarista jatkoille ja jatkoilta kotiin sunnuntaiaamuna kl 10. Ja mie olin sentään ensimmäinen joka heräsi ja lähti kotiin... Jostain syystä tänään on ollut hieman väsynyttä porukkaa töissä. Hauskin huomio oli, että lappeenrantalaisen teekkariwapun voi kokea Raumallakin. Vappubileiden jokainen osallistuja oli vanhoja lappeenrannan teekkareita (+ yksi kylteri).
Mietityttämään Wapussa sai alkoholi ja sen aiheuttamat sivuvaikutukset. On yleisesti tiedetty tosiasia, että humalaiset ovat rasittavia. Nyt tänään on mukava muistella mitä kaikkea on mennyt avautumaan ja kenelle. En vedä paperipussia päähäni, sillä periaatteessa kaiken minkä tekee/sanoo kännissä, on pystyttävä tekemään selvinkin päin. Ongelmana on vain se, että jostain syystä kännissä sen kaiken sanoo samalle henkilölle vähintään 3 kertaa. Aivan kuin toinen ei tajuaisi kerrasta. Jos jokin aiheuttaa vappumorkkista, on juuri tämän jankkauksen muistaminen...
Tähän kuuluisi nyt varmaan perinteisesti vannoa, että en juo enää ikinä, mutta lievennetään sitä muotoon "tämä tyttö ei taida kännätä ihan hetkeen..."
Niin, ja loppujen lopuksi minä en (ainakaan muista) mitään supernoloa tehneeni...
Mietityttämään Wapussa sai alkoholi ja sen aiheuttamat sivuvaikutukset. On yleisesti tiedetty tosiasia, että humalaiset ovat rasittavia. Nyt tänään on mukava muistella mitä kaikkea on mennyt avautumaan ja kenelle. En vedä paperipussia päähäni, sillä periaatteessa kaiken minkä tekee/sanoo kännissä, on pystyttävä tekemään selvinkin päin. Ongelmana on vain se, että jostain syystä kännissä sen kaiken sanoo samalle henkilölle vähintään 3 kertaa. Aivan kuin toinen ei tajuaisi kerrasta. Jos jokin aiheuttaa vappumorkkista, on juuri tämän jankkauksen muistaminen...
Tähän kuuluisi nyt varmaan perinteisesti vannoa, että en juo enää ikinä, mutta lievennetään sitä muotoon "tämä tyttö ei taida kännätä ihan hetkeen..."
Niin, ja loppujen lopuksi minä en (ainakaan muista) mitään supernoloa tehneeni...
perjantaina, huhtikuuta 21, 2006
Uimakoulua ja muuttopuuhia
Koko kevään jatkunut uinti-innostukseni sai uuden käänteen kun pääsiäislomaileva Mari suostui antamaan miulle yksityisvalmennusta. Pinnalla pysyminen ei ollut ongelma, vaikka nyt lisäopetuksen jälkeen huomaan viipyväni pinnan alla puolta pitempään kuin aikaisemmin :) Nyt tänään ongelmaa tuotti se, että vielä puolen tunnin vesijuoksusession jälkeen paleli, enkä meinannut lämmetä edes rintauuinnilla ensimmäisen 100 metrin aikana, kun uinnista oli tullut jo liian taloudellista. Kroolikin maistuu nykyään ihan erilaiselta, varsinkin jos ui ilman uimalakkia hiukset auki niin että on suu täynnä hiuksia...
Uinnin ja tenttiinlukemisen lisäksi olen täällä pakannut tavaroita muuttokuntoon taas vaihteeksi. Nyt sain tänään kuitenkin Siekkilän asunnon tyhjennettyä ja auton pakattua niin, että voin huomenna suunnata nokan kohti Raumaa ja Olkiluotoa. Siellä sentään saa tällä kertaa rauhoituttua liki 4 kk.
Uinnin ja tenttiinlukemisen lisäksi olen täällä pakannut tavaroita muuttokuntoon taas vaihteeksi. Nyt sain tänään kuitenkin Siekkilän asunnon tyhjennettyä ja auton pakattua niin, että voin huomenna suunnata nokan kohti Raumaa ja Olkiluotoa. Siellä sentään saa tällä kertaa rauhoituttua liki 4 kk.
sunnuntaina, huhtikuuta 16, 2006
Korean kevät
Tässä kaksi valokuvalinkkejä Korean kevätelämään, Juhon kuvaamina. Kaunista on kun kirsikanpuut kukkivat.
Yleistä menoa Koreassa
http://jumi.lut.fi/~jpelline/kuvia/Spring%20in%20Korea/page002.html
Koulun järjestämä Excursio...
http://jumi.lut.fi/~jpelline/kuvia/field_trip_web/
Yleistä menoa Koreassa
http://jumi.lut.fi/~jpelline/kuvia/Spring%20in%20Korea/page002.html
Koulun järjestämä Excursio...
http://jumi.lut.fi/~jpelline/kuvia/field_trip_web/
Suomenniemellä, suomen kielellä...
lappeen Rannalla äijät huutaisi lailla Perkeleen, mutta yllätyksekseni kun Ukkometso soitettiin eilen Mikkelin Kharmassa, kukaan ei edes tunnistanut biisiä, saati sitten osannut sitä ulkoa... tai ehkä yllätys oli siinä että biisi edes soitettiin... Pelimiehen tahdissa ihmiset sentään jammaili, mutta eivät laulaneet mukana...
Harvinaisen hiljainen Pääsiäinen meidän kaveriporukan kohdalla. Yleensä vanha jengi kokoontuu Mikkeliin suurimpina juhlapyhinä, tai jos tavan lauantainakin ollaan baariin lähdössä, niin on meitä vähintään viisi. Nyt kuitenkin oli niin harvinainen tilanne, että vain 3 meistä oli Mikkelissä ja 2 lähdössä baariin... Loput lentävät maailmalla tai lukevat tentteihin omissa koloissaan.
Mikkelin yöelämä on mennyt aimo harppauksen eteenpäin kun Kharma avattiin puoli vuotta sitten. Mutta Suomessa kun ollaan, puolityhjään baariin piti jonotuttaa ihmisiä yhden aikaan aamuyöllä tunti ennen kuin voitiin päästää sisälle. Mikähän imagokysymys tuokin on baarille, että on pakko pitää jonoa oven edessä.
Muuten ilta oli oikein onnistunut, jutustelua vanhojen kamujen kanssa - Johannaakaan en ollut nähnyt ainakaan vuoteen, ellen kahteen. Baarissa puolestaan yllätin itseni tanssimalla pilkkuun asti jo kolmannen kerran kuukauden sisällä, kun yleensä minut näkee tanssilattialla vain kerran vuodessa. Tai ehkäpä veren alkoholimäärä korreloi tuonkin kanssa =D Gin Tonic maistui, ja baarin Campari Orange oli huomattavasti laimeampaa ja huonompaa kuin omatekemäni.
Harvinaisen hiljainen Pääsiäinen meidän kaveriporukan kohdalla. Yleensä vanha jengi kokoontuu Mikkeliin suurimpina juhlapyhinä, tai jos tavan lauantainakin ollaan baariin lähdössä, niin on meitä vähintään viisi. Nyt kuitenkin oli niin harvinainen tilanne, että vain 3 meistä oli Mikkelissä ja 2 lähdössä baariin... Loput lentävät maailmalla tai lukevat tentteihin omissa koloissaan.
Mikkelin yöelämä on mennyt aimo harppauksen eteenpäin kun Kharma avattiin puoli vuotta sitten. Mutta Suomessa kun ollaan, puolityhjään baariin piti jonotuttaa ihmisiä yhden aikaan aamuyöllä tunti ennen kuin voitiin päästää sisälle. Mikähän imagokysymys tuokin on baarille, että on pakko pitää jonoa oven edessä.
Muuten ilta oli oikein onnistunut, jutustelua vanhojen kamujen kanssa - Johannaakaan en ollut nähnyt ainakaan vuoteen, ellen kahteen. Baarissa puolestaan yllätin itseni tanssimalla pilkkuun asti jo kolmannen kerran kuukauden sisällä, kun yleensä minut näkee tanssilattialla vain kerran vuodessa. Tai ehkäpä veren alkoholimäärä korreloi tuonkin kanssa =D Gin Tonic maistui, ja baarin Campari Orange oli huomattavasti laimeampaa ja huonompaa kuin omatekemäni.
keskiviikkona, huhtikuuta 05, 2006
Kotielämää
Nyt on reilu kuukausi takana kotiinpaluun jälkeistä elämää Suomessa. Kaunis kevätpakkanen on vaihtunut loskapaskaan, ja mieliala korreloi usein sään kanssa. Väsyttää, masentaa, laiskottaa ja pahimpina päivinä vielä itkettääkin... Ja mies on siellä kaukana, eikä ehdi halimaan edes virtuaalisesti :(
Arkirutiiniin mahtuu tenttiinlukua (ainakin pitäisi mahtua...), mökillä aitan rakentamista isukin apuna sekä kirjojen lukemista. Liikkumista olen yrittäny lisätä kävelemällä oman asunnon ja vanhempien välistä 2 km matkaa aina kun ei laiskota liikaa ja tee mieli mennä autolla... Vanha uinti-harrastuskin virkosi henkiin, ja nyt käyn parhaimmillaan kauhomassa 5 km viikossa.
Tänään varmistui asuntotilanne Rauman Pyysumpusta - vuokrasopimus alkaa 16.4. vaikka työt alkaakin vasta 24. päivä. Parempi kuitenkin maksaa puolen kuun vuokra, kuin pyöriä viikko muuttokuorman kanssa kavereiden nurkissa... Eli reilun 2 viikon päästä pitäisi siis ottaa suunta kohti Lounais-Suomea. Sitä ennen olisi kuitenkin Lappeenrannassa pari tenttiä vielä suoritettavana... Paljoa jaksaisi kiinnostaa, mutta pitäisi pinnistää, sillä sen jälkeen puuttuu tutkinnosta enää 3 tenttiä :) (ja diplomityö...)
Arkirutiiniin mahtuu tenttiinlukua (ainakin pitäisi mahtua...), mökillä aitan rakentamista isukin apuna sekä kirjojen lukemista. Liikkumista olen yrittäny lisätä kävelemällä oman asunnon ja vanhempien välistä 2 km matkaa aina kun ei laiskota liikaa ja tee mieli mennä autolla... Vanha uinti-harrastuskin virkosi henkiin, ja nyt käyn parhaimmillaan kauhomassa 5 km viikossa.
Tänään varmistui asuntotilanne Rauman Pyysumpusta - vuokrasopimus alkaa 16.4. vaikka työt alkaakin vasta 24. päivä. Parempi kuitenkin maksaa puolen kuun vuokra, kuin pyöriä viikko muuttokuorman kanssa kavereiden nurkissa... Eli reilun 2 viikon päästä pitäisi siis ottaa suunta kohti Lounais-Suomea. Sitä ennen olisi kuitenkin Lappeenrannassa pari tenttiä vielä suoritettavana... Paljoa jaksaisi kiinnostaa, mutta pitäisi pinnistää, sillä sen jälkeen puuttuu tutkinnosta enää 3 tenttiä :) (ja diplomityö...)
sunnuntaina, maaliskuuta 19, 2006
Kaukomatkailua, osa 2
Jottei elämä kävisi liian yksitoikkoiseksi lumisessa Mikkelissä, olen pitänyt tiivistä yhteyttä lähikaupunkeihinkin. Viime viikolla vietin 2 päivää Lappeenrannassa, tänään kävin (taas) Kouvolassa, ja huomenna ja keskiviikkona olisi matka taas kohti lappeen Rantaa. Lauantaille sitten ehkä kaukomatka Espooseen asti.
Eli elämä ei pääse käymään liian tasaiseksi. Koreasta käsin ajattelin, että sitten Mikkelissä teen sitä, tätä ja tuota, kun olen päivät kerta ihan vapaa... Niin niin! Jostain aikataulu vain näyttää täyttyvän asioista, ja lopulta joutuu karsimaan puolet pois. Rauhalliseen lepäämiseen ja opiskeluun sain käytettyä 2 ensimmäistä viikkoa, sen jälkeen jäljelle jää vain tyhjä käsi. Minne kaikki aika oikein katoaa? Junassa ja autossa istumiseen viikottaisten lähikaupunkimatkojen välillekö?
Vanhoja kavereita on toki ihana nähdä pitkästä aikaa, mutta kun ei hekään sitä kaikkea aikaa saa kulutettua. Ennemmin sitäkin joutuu jo ihmettelemään ketä kaikkia ehtii nähdä minkäkin visiitin aikana. Aikas outoa... Mutta ehkä tähän aikatauluelämään on vain totuttava, 10 viikon totaalisen aikatauluttomuuden jälkeen... Hankittava kelloon uusi ranneke ja patterit...
Eli elämä ei pääse käymään liian tasaiseksi. Koreasta käsin ajattelin, että sitten Mikkelissä teen sitä, tätä ja tuota, kun olen päivät kerta ihan vapaa... Niin niin! Jostain aikataulu vain näyttää täyttyvän asioista, ja lopulta joutuu karsimaan puolet pois. Rauhalliseen lepäämiseen ja opiskeluun sain käytettyä 2 ensimmäistä viikkoa, sen jälkeen jäljelle jää vain tyhjä käsi. Minne kaikki aika oikein katoaa? Junassa ja autossa istumiseen viikottaisten lähikaupunkimatkojen välillekö?
Vanhoja kavereita on toki ihana nähdä pitkästä aikaa, mutta kun ei hekään sitä kaikkea aikaa saa kulutettua. Ennemmin sitäkin joutuu jo ihmettelemään ketä kaikkia ehtii nähdä minkäkin visiitin aikana. Aikas outoa... Mutta ehkä tähän aikatauluelämään on vain totuttava, 10 viikon totaalisen aikatauluttomuuden jälkeen... Hankittava kelloon uusi ranneke ja patterit...
tiistaina, maaliskuuta 07, 2006
Kaukomatkalla Kouvolassa
Alle viikon ehdin kotona olla, kun tuli seuraava reissu, ja kallis tulikin. Kaverini Katja mokoma meni ja valmistui Diplomi-Insinööriksi, joten pitihän moista juhlistaa. Junamatka Kouvolaan ei onneksi kestänyt kuin tunnin ja 10 minuuttia, mutta kun opiskelijakortissa ei ollut tämän vuotista tarraa, niin maksoi sitten tuplahinnan.
Kuulin yllätyksekseni että Kouvola on kaupunkina pienempi kuin Mikkeli. Olin aina kuvitellut päinvastoin. Yöelämää sieltä sentään löytyi ainakin ravintola Onnelasta. Tosin tämä juhlija väsähti jo ennen baariin pääsyä (eikä alkoholilla ollut tällä kertaa tekemistä asian kanssa, enempi ehkä aikaerolla, minä kun en ihan äkkiä toivu useamman tunnin eroista...) Baarissa sitten nuokuin ja katselin kanssajuhlijoita.
Kolme asiaa baarikansassa pisti silmään. Ensimmäinen olivat humalaiset ämmät naistenvessassa... Mikä laittaa 25- vuotiaat naiset meikkaamaan itsensä kuin sirkuspellet ja vetämään täydet lärvit. Oli siinä kaunista katseltavaa kerrakseen kun nämä sitten yrittivät parannella sotamaalaustaan peilin edessä ja säilyttää samalla tasapainonsa...
Toinen asia oli hiusmuoti. Yllättävän moni tyttö oli valkaissut hiuksensa platinablondiksi, samaan tyyliin jota näen enää vain ala-asteen 1. luokan luokkakuvassa 6. luokan tyttöjen hiuksissa... Eläköön 80- luku!!!
Kolmas silmäänpistävä asia oli ylipaino. Joko ihmiset on lihoneet enemmänkin miun ollessa poissa, muoti muuttunut pintaa nuolevammaksi ja pelastusrenkaita enemmän esilletyöntäväksi, tai sitten olen vain tottunut aasialaisiin aliravittuihin naisvartaloihin... Veikkaisin että todellinen vastaus löytyy kaikkien kolmen välimaastosta.
Matkahuuma ei siis vielä kokonaan haihtunut, sillä eilen jatkoin kotimaanmatkailua ja kävin lappeen Rannassa, hakemassa vihdoin sen tarran opiskelijakorttiin. Pikkuveli Teppo lähti tyttöystävänsä kanssa Tukholmaan aiheuttaen miullekin kovan kuumeen päästä laivalle, joko Tukholmaan tai Tallinnaan. Pitää kattoa josko saisi muutaman muunkin immeisen houkuteltua mukaan, ettei tarvitsisi yksin lähteä! (ilmottautumisia otetaan vastaan sähköpostissa ;))
Kuulin yllätyksekseni että Kouvola on kaupunkina pienempi kuin Mikkeli. Olin aina kuvitellut päinvastoin. Yöelämää sieltä sentään löytyi ainakin ravintola Onnelasta. Tosin tämä juhlija väsähti jo ennen baariin pääsyä (eikä alkoholilla ollut tällä kertaa tekemistä asian kanssa, enempi ehkä aikaerolla, minä kun en ihan äkkiä toivu useamman tunnin eroista...) Baarissa sitten nuokuin ja katselin kanssajuhlijoita.
Kolme asiaa baarikansassa pisti silmään. Ensimmäinen olivat humalaiset ämmät naistenvessassa... Mikä laittaa 25- vuotiaat naiset meikkaamaan itsensä kuin sirkuspellet ja vetämään täydet lärvit. Oli siinä kaunista katseltavaa kerrakseen kun nämä sitten yrittivät parannella sotamaalaustaan peilin edessä ja säilyttää samalla tasapainonsa...
Toinen asia oli hiusmuoti. Yllättävän moni tyttö oli valkaissut hiuksensa platinablondiksi, samaan tyyliin jota näen enää vain ala-asteen 1. luokan luokkakuvassa 6. luokan tyttöjen hiuksissa... Eläköön 80- luku!!!
Kolmas silmäänpistävä asia oli ylipaino. Joko ihmiset on lihoneet enemmänkin miun ollessa poissa, muoti muuttunut pintaa nuolevammaksi ja pelastusrenkaita enemmän esilletyöntäväksi, tai sitten olen vain tottunut aasialaisiin aliravittuihin naisvartaloihin... Veikkaisin että todellinen vastaus löytyy kaikkien kolmen välimaastosta.
Matkahuuma ei siis vielä kokonaan haihtunut, sillä eilen jatkoin kotimaanmatkailua ja kävin lappeen Rannassa, hakemassa vihdoin sen tarran opiskelijakorttiin. Pikkuveli Teppo lähti tyttöystävänsä kanssa Tukholmaan aiheuttaen miullekin kovan kuumeen päästä laivalle, joko Tukholmaan tai Tallinnaan. Pitää kattoa josko saisi muutaman muunkin immeisen houkuteltua mukaan, ettei tarvitsisi yksin lähteä! (ilmottautumisia otetaan vastaan sähköpostissa ;))
keskiviikkona, maaliskuuta 01, 2006
Paluu pakkaseen
Terveisiä Mikkelistä!
Palasin siis koti-Suomeen maanantai-iltana. Helsingistä poimittiin mukaan laukkutolkulla lisää tavaraa, ja nyt 2 vuorokautta on mennyt ihan pelkästään tavaraa lajitellessa :( Pikkuhiljaa alkaa päästä normaalielämään kiinni. Edlleen on pipot ja lapaset kadoksissa, mikä ei juuri houkuta kävelemään tuonne -16 asteen pakkaseen. Muuten kyllä tälläinen mukava kevättalvinen ilma on paras mahdollinen talvikeli palata tropiikista Pohjolaan. Eikä yhtään vituta jättää tropiikin hikeä taakseen, ei ainakaan vielä!
Suurimpia ihmetyksiä Suomessa ovat tuottaneet mm. eurot - rahat tuntuvat kuin monopoliseteleiltä kun ovat niin pieniä verrattuna aasialaisiin rahoihin. Myös vessarutiineihin totuttautuminen on ollut luksusta: raanasta tulee jääkylmää tai tulikuumaa vettä sen mukaan mitä itse säätää. Vessapaperin heittäminen pönttöön eikä pöntön vierestä (toivottavasti) löytyvään roskikseen tuntuu vieläkin aika hassulta, pelkään jatkuvasti pöntön menevän tukkoon jo muutamasta palasta... Eli elämä on aika luxusta :)
Ruuanlaitto oli yksi asioita joita kaipasin eniten Aasiassa. Puoleen vuoteen en ole kokannut yhtikäs mitään, ja viimeisen 9 kk aikana ehkä yhteensä 3 kertaa. Tänään tuli sitten muutos siihenkin kun tein lounaaksi itselleni ja isälle paistettua riisiä kasviksilla ja jauhelihalla. Aika namia oli! :)
Tänä yönä olisi totuttautuminen uuteen asuntoon. Yksin nukkuminen vähän jänskättää: puoleen vuoteen en ole nukkunut yksin huoneessa kuin yhden yön. Nähtäväksi jää onko kokemus pelottava vai täyttä luxusta.
Valokuvia tulee nettiin jahka jaksan ruveta niitä siivoamaan ja järjestelemään... Voi kestää pienen tovin ennen kuin ovat katsottavassa muodossa...
Palasin siis koti-Suomeen maanantai-iltana. Helsingistä poimittiin mukaan laukkutolkulla lisää tavaraa, ja nyt 2 vuorokautta on mennyt ihan pelkästään tavaraa lajitellessa :( Pikkuhiljaa alkaa päästä normaalielämään kiinni. Edlleen on pipot ja lapaset kadoksissa, mikä ei juuri houkuta kävelemään tuonne -16 asteen pakkaseen. Muuten kyllä tälläinen mukava kevättalvinen ilma on paras mahdollinen talvikeli palata tropiikista Pohjolaan. Eikä yhtään vituta jättää tropiikin hikeä taakseen, ei ainakaan vielä!
Suurimpia ihmetyksiä Suomessa ovat tuottaneet mm. eurot - rahat tuntuvat kuin monopoliseteleiltä kun ovat niin pieniä verrattuna aasialaisiin rahoihin. Myös vessarutiineihin totuttautuminen on ollut luksusta: raanasta tulee jääkylmää tai tulikuumaa vettä sen mukaan mitä itse säätää. Vessapaperin heittäminen pönttöön eikä pöntön vierestä (toivottavasti) löytyvään roskikseen tuntuu vieläkin aika hassulta, pelkään jatkuvasti pöntön menevän tukkoon jo muutamasta palasta... Eli elämä on aika luxusta :)
Ruuanlaitto oli yksi asioita joita kaipasin eniten Aasiassa. Puoleen vuoteen en ole kokannut yhtikäs mitään, ja viimeisen 9 kk aikana ehkä yhteensä 3 kertaa. Tänään tuli sitten muutos siihenkin kun tein lounaaksi itselleni ja isälle paistettua riisiä kasviksilla ja jauhelihalla. Aika namia oli! :)
Tänä yönä olisi totuttautuminen uuteen asuntoon. Yksin nukkuminen vähän jänskättää: puoleen vuoteen en ole nukkunut yksin huoneessa kuin yhden yön. Nähtäväksi jää onko kokemus pelottava vai täyttä luxusta.
Valokuvia tulee nettiin jahka jaksan ruveta niitä siivoamaan ja järjestelemään... Voi kestää pienen tovin ennen kuin ovat katsottavassa muodossa...
sunnuntaina, helmikuuta 26, 2006
Ruotsalaistunnelmia
Loydettiin sitten lopulta hieman olympiatunnelmaa mekin. Pitkan surffailun jalkeen loytyi netista vinkkeja ruotsalaisravintolasta jossain Bangkokin syrjakylalla, joka nayttaisi latkafinaalin isolta screenilta. Ainut ongelma vain oli paikan pieni koko, ja ilmoitus jonka mukaan paikat piti varata etukateen...
Noh, me kavimme juhlistamassa viimeista iltaa Outback- pihviravintolassa syomalla kalleimmat pihvit mita listalta loytyi. 2 hengen, 3 ruokalajin ateria + pullo punkkua maksoi yhteensa 70 euroa. Eli paikallisittain keskituloisen henkilon kuukauden palkka... Listalla oli hupaisa jalkiruoka, chocolate thunder from down under, joka 2 hengelle jaettuna oli silti aivan liian iso. Suklaa-pekaanipahkinakakkua vaniljajaatelolla, suklaakastikkeella ja kermahyydykkeella. Jo pelkka jaatelopallo oli meikalaisen nyrkkia isompi...
Masut killellaan otimme suuntiman kohti The Wallsia, ruotsalaiskapakkaa. Se oli niin keskella syrjakatujen aitia, etta paasimme lopulta perille vasta poliisisaatossa. Onneksi loytyi poliisi, joka ymmarsi englantia...
Ruottalaispubi oli tapotaynna ihmisia, ja tunnelmaa voi luonnehtia lahinna hikiseksi. Istumapaikat oli myyty jo kauan etukateen, 6 e illalliskorttien kera, mutta seisomaan mahtui mukaan juuri ja juuri. Yleisoa oli noin 100, josta ainakin 80 oli ruottalaisia... Ruottalaiset istui ja suomalaiset seisoi. Ja viina virtasi. Pubi oli koristeltu sini-keltaisin ilmapalloin. Seisoimme seinan vieressa ihan baarin takanurkassa, josta kuitenkin oli taydellinen (joskin kaukainen) nakoyhteys screeniin. Ja edessa poydassa ihan meissa kiinni istui 50 ruottalaista... Ihan kiltisti ne meita kohteli, ainakin verraten mika olisi ollut asia painvastaisessa tilanteessa, ruotsalaisvieraat suomalaispubissa kun Suomi johtaa... Kotiinlahdon hetkella jaoimme viela taksin yhden ruotsalaispariskunnan kanssa. Keskustelut pyorivat lahinna matkustamisessa ja sukeltamisessa.
Taksi tulee hakemaan meita 6 tunnin kuluttua lentoasemalle. Younet siis jaavat vahiin, kun pakkaamista ei ole alotettukaan... Ei nayta kovin lupaavalta, mutta ehka lentokoneessa sitten nukuttaa tavallista enemman. Ei muuten juuri houkuttele 10 tunnin lento...
Noh, me kavimme juhlistamassa viimeista iltaa Outback- pihviravintolassa syomalla kalleimmat pihvit mita listalta loytyi. 2 hengen, 3 ruokalajin ateria + pullo punkkua maksoi yhteensa 70 euroa. Eli paikallisittain keskituloisen henkilon kuukauden palkka... Listalla oli hupaisa jalkiruoka, chocolate thunder from down under, joka 2 hengelle jaettuna oli silti aivan liian iso. Suklaa-pekaanipahkinakakkua vaniljajaatelolla, suklaakastikkeella ja kermahyydykkeella. Jo pelkka jaatelopallo oli meikalaisen nyrkkia isompi...
Masut killellaan otimme suuntiman kohti The Wallsia, ruotsalaiskapakkaa. Se oli niin keskella syrjakatujen aitia, etta paasimme lopulta perille vasta poliisisaatossa. Onneksi loytyi poliisi, joka ymmarsi englantia...
Ruottalaispubi oli tapotaynna ihmisia, ja tunnelmaa voi luonnehtia lahinna hikiseksi. Istumapaikat oli myyty jo kauan etukateen, 6 e illalliskorttien kera, mutta seisomaan mahtui mukaan juuri ja juuri. Yleisoa oli noin 100, josta ainakin 80 oli ruottalaisia... Ruottalaiset istui ja suomalaiset seisoi. Ja viina virtasi. Pubi oli koristeltu sini-keltaisin ilmapalloin. Seisoimme seinan vieressa ihan baarin takanurkassa, josta kuitenkin oli taydellinen (joskin kaukainen) nakoyhteys screeniin. Ja edessa poydassa ihan meissa kiinni istui 50 ruottalaista... Ihan kiltisti ne meita kohteli, ainakin verraten mika olisi ollut asia painvastaisessa tilanteessa, ruotsalaisvieraat suomalaispubissa kun Suomi johtaa... Kotiinlahdon hetkella jaoimme viela taksin yhden ruotsalaispariskunnan kanssa. Keskustelut pyorivat lahinna matkustamisessa ja sukeltamisessa.
Taksi tulee hakemaan meita 6 tunnin kuluttua lentoasemalle. Younet siis jaavat vahiin, kun pakkaamista ei ole alotettukaan... Ei nayta kovin lupaavalta, mutta ehka lentokoneessa sitten nukuttaa tavallista enemman. Ei muuten juuri houkuttele 10 tunnin lento...
Kyynisyydesta
Kun reissaaminen alkoi, blogiin ilmestyi asiaa milloin mistakin. Kaikki uusi ihmetytti, ja asioita jaksoi kummastella tannekin. 2 kk jalkeen Pariisista ei loytynyt enaa ihmeteltavaa, joten seuraavat ihmetykset loytyivat Koreasta, Aasialaisesta kulttuurista. Pikkuhiljaa sekin hiljeni. Nyt kun kulttuuri ja kaupunki on vaihtunut parikin kertaa viikossa, kaikkeen uuteen ja outoon turtuu, ettei nykyaan enaa jaksa hatkahtaa mistaan. Kyynistyy.
Koreassa jaksoi viela ihmetella huonoja sahkoistyksia, Kiinassa koyhia ja kerjalaisia, mutta taalla ei jaksa lotkauttaa korvaansa pickup-auton lavalla matkus taville 15 ihmiselle, kulkukoirille tai alastomille naisille... Noh, nyt on reissun viimeinen ilta, ja huomisesta alkaen voikin sitten alkaa ihmetella suomalaisen kulttuurin outouksia...
Eilen kaytiin baarissa, josta sanotaan, etta ensikertalaisilta menee leuka lattiasta lapi, eika nakymaa usko todeksi... Noh, me tuumattiin etta siina on vahapukeisia tyttoja, osa jopa ihan natteja... Eli oltiin siis paikallisella punaistenlyhtyjen alueella (yhdella kolmesta), ja ihan sisalla baareissa siis. Tytot tanssivat joko lavalla tai jossain ja asiakkaat juovat ja katselevat. Ottavat sitten haluamansa tyton mukaansa maksettuaan ensin vahan valityshintaa baarille. Minua ei hetkauttanut juurikaan, edes siina vaiheessa kun tytot yrittivat kadesta raahata minua mukaan lavalle... Joku raja sentaan!
Yhdessa tyttobaareista oli tyttolavan lisaksi rakennettu rodeoareena, jossa kuka tahansa asiakkaista sai kiiveta teutaroivan haran selkaan, ja jos siina pysyi minuutin, baari lupasi tarjota drinkin. Koukkuna kuitenkin oli, etta harkaa ohjasi areenan reunalta ohjaimista tytto, joka viimeistaan 50 sekunnin jalkeen heitti jokaisen ratsastajan pehmustettuun areenaan. Mina kestin kohtuullisen kauan, joten sainkin sitten tavallista rivakamman loppuheiton ja lensin komeasti... Eli yllattavaa kylla, jos yleison vaihtoehtona oli leluharka tai bikiniasuiset tytot, harka veti suuremman suosion...
Toisessa baarissa kavin mielenkiintoisen keskustelun kauniin tyton kanssa... Tainoh, miksi naita sukupuolenvaihtajia sitten kutsutaankaan. Harvinaisen kaunis se kylla oli - niin kauan kun piti suunsa kiinni ja morean aanensa piilossa. Eli baari oli ladyboy- showbaari, jossa kaikki 'tytot' olivatkin poikia tai sukupuolenvaihtajia. Eivat kuitenkaan ollenkaan saman nakoisia kuin transut jenkkileffoissa, vaan 90 % niista olisi kaynyt koska tahansa naisista jopa bikinit paalla. Nama tuppautuivat juttusille ja drinkkeja (kokista) kerjaamaan paljon herkemmin kuin oikeat tytot. Kyselivat onko meilla Suomessa ladyboyta, johon totesin etta en mina ainakaan ole kertaakaan nahnyt... Taalla ne kuuluvat kulttuuriin ihan normaaleina. Tassa baarissa Juho meinasi saada myos hieman erikoiskohtelua seuratessaan luonnon kutsua... Nama 'tytot' kun ovat normaaleiden tyttojen tavoin miesten peraan...
Koreassa jaksoi viela ihmetella huonoja sahkoistyksia, Kiinassa koyhia ja kerjalaisia, mutta taalla ei jaksa lotkauttaa korvaansa pickup-auton lavalla matkus taville 15 ihmiselle, kulkukoirille tai alastomille naisille... Noh, nyt on reissun viimeinen ilta, ja huomisesta alkaen voikin sitten alkaa ihmetella suomalaisen kulttuurin outouksia...
Eilen kaytiin baarissa, josta sanotaan, etta ensikertalaisilta menee leuka lattiasta lapi, eika nakymaa usko todeksi... Noh, me tuumattiin etta siina on vahapukeisia tyttoja, osa jopa ihan natteja... Eli oltiin siis paikallisella punaistenlyhtyjen alueella (yhdella kolmesta), ja ihan sisalla baareissa siis. Tytot tanssivat joko lavalla tai jossain ja asiakkaat juovat ja katselevat. Ottavat sitten haluamansa tyton mukaansa maksettuaan ensin vahan valityshintaa baarille. Minua ei hetkauttanut juurikaan, edes siina vaiheessa kun tytot yrittivat kadesta raahata minua mukaan lavalle... Joku raja sentaan!
Yhdessa tyttobaareista oli tyttolavan lisaksi rakennettu rodeoareena, jossa kuka tahansa asiakkaista sai kiiveta teutaroivan haran selkaan, ja jos siina pysyi minuutin, baari lupasi tarjota drinkin. Koukkuna kuitenkin oli, etta harkaa ohjasi areenan reunalta ohjaimista tytto, joka viimeistaan 50 sekunnin jalkeen heitti jokaisen ratsastajan pehmustettuun areenaan. Mina kestin kohtuullisen kauan, joten sainkin sitten tavallista rivakamman loppuheiton ja lensin komeasti... Eli yllattavaa kylla, jos yleison vaihtoehtona oli leluharka tai bikiniasuiset tytot, harka veti suuremman suosion...
Toisessa baarissa kavin mielenkiintoisen keskustelun kauniin tyton kanssa... Tainoh, miksi naita sukupuolenvaihtajia sitten kutsutaankaan. Harvinaisen kaunis se kylla oli - niin kauan kun piti suunsa kiinni ja morean aanensa piilossa. Eli baari oli ladyboy- showbaari, jossa kaikki 'tytot' olivatkin poikia tai sukupuolenvaihtajia. Eivat kuitenkaan ollenkaan saman nakoisia kuin transut jenkkileffoissa, vaan 90 % niista olisi kaynyt koska tahansa naisista jopa bikinit paalla. Nama tuppautuivat juttusille ja drinkkeja (kokista) kerjaamaan paljon herkemmin kuin oikeat tytot. Kyselivat onko meilla Suomessa ladyboyta, johon totesin etta en mina ainakaan ole kertaakaan nahnyt... Taalla ne kuuluvat kulttuuriin ihan normaaleina. Tassa baarissa Juho meinasi saada myos hieman erikoiskohtelua seuratessaan luonnon kutsua... Nama 'tytot' kun ovat normaaleiden tyttojen tavoin miesten peraan...
torstaina, helmikuuta 23, 2006
Latkahuuma
jaa taalla totaalisesti kokematta, ja se harmittaa. Pattayalla pojat kuunteli peleja netin kautta radiosta, mutta me ei olla harrastettu edes sita. Paikalliset ei ole koskaan mistaan talviolympialaisista kuulleetkaan, saati sitten jostain jaakiekosta tai kurlingista :( Eli kaikki meidankokema latkahuuma tulee Suomen kautta, tekstiviesteina, irkissa ja mesessa... Ja loppuottelunkin missaan paivalla, kun palaan Suomeen vasta maanantaina...
Muuten Vientianeen tutustuminen on jaanyt kavelyksi ympari keskustaa seka nettikahviloissa istumiseksi. Intternetti maksaa noin 0,5e tunnilta, joten ei tama pahasti rasita kukkaroakaan. Eika muutakaan tekemista oikein loydy. Eilen kaytiin ihmettelemassa yhta ransistynytta temppelia, mutta ei niitakaan jaksa kovin montaa kattella. Netti vetaa puoleensa. Eilen loysin myos parin lappeenrantalaisen kaverin, Sannan ja Tupin blogit, jotka sitten piti lukea alusta loppuun kertaheitolla. Kiva lukea kavereiden kuulumisia, mita toisella puolella maailmaa tapahtuukaan. Talla kertaa siis Chilesta ja Irlannista. Muutenkin alkaa jo haaveilla taas ajasta, jolloin netissa saa surffailla mielin maarin, ja vielapa niin ettei ole viereisen koneen kayttaja kyttaamassa olan takana. Tunnustan, olen netin orja :)
Muuten Vientianeen tutustuminen on jaanyt kavelyksi ympari keskustaa seka nettikahviloissa istumiseksi. Intternetti maksaa noin 0,5e tunnilta, joten ei tama pahasti rasita kukkaroakaan. Eika muutakaan tekemista oikein loydy. Eilen kaytiin ihmettelemassa yhta ransistynytta temppelia, mutta ei niitakaan jaksa kovin montaa kattella. Netti vetaa puoleensa. Eilen loysin myos parin lappeenrantalaisen kaverin, Sannan ja Tupin blogit, jotka sitten piti lukea alusta loppuun kertaheitolla. Kiva lukea kavereiden kuulumisia, mita toisella puolella maailmaa tapahtuukaan. Talla kertaa siis Chilesta ja Irlannista. Muutenkin alkaa jo haaveilla taas ajasta, jolloin netissa saa surffailla mielin maarin, ja vielapa niin ettei ole viereisen koneen kayttaja kyttaamassa olan takana. Tunnustan, olen netin orja :)
keskiviikkona, helmikuuta 22, 2006
Laos, Vientiane
Valtakunnan paakaupunki, jossa asuu hurjat 130 000 immeista. Meno on hiljasempaa kuin Mikkelissa maanantai- iltoina. Kaupunki on muutenkin ihanan rauhallinen ja hiljainen. Sanotaankin, etta Laos on Aasian viimeinen oikeasti hiljainen maa. Ette usko miten paha aani voi lahtea esim kiinalaisista, tai thaikkunaisista...
Laos on juu mukava paikka, ainakin ihmisille jotka tykkaa kattella kuplavolkkareita. Jos Bangkok on hippipakujen (volkkarin klainbuss) luvattu kaupunki, niin Vientiane on sitten kuplavolkkareiden. Taalla ei ole juuri muuta tekeista kuin nukkua ja maleksia ympari kaupunkia. Tai istua baarissa juomassa paikallista olutta tai gintonicia... Huomenna jatkamme siis takaisin Bangkokiin.
Ne housut, jotka miulta katosi silloin Pattayalla pyykissa, on edelleen kadoksissa. Samoin kadonneeksi havaittiin myos meikalaisen paras musta baaripaita, jonka olin ostanut kalliilla rahalla Helsingista elokuussa. Pikkasen vituttaa! Meikalaiselle kun ei ole valmisvaatteiden ostaminen ihan lasten leikkia, todella harvoin loytyy mitaan sopivaa, saati sitten sopivan hintaista...
Laos on juu mukava paikka, ainakin ihmisille jotka tykkaa kattella kuplavolkkareita. Jos Bangkok on hippipakujen (volkkarin klainbuss) luvattu kaupunki, niin Vientiane on sitten kuplavolkkareiden. Taalla ei ole juuri muuta tekeista kuin nukkua ja maleksia ympari kaupunkia. Tai istua baarissa juomassa paikallista olutta tai gintonicia... Huomenna jatkamme siis takaisin Bangkokiin.
Ne housut, jotka miulta katosi silloin Pattayalla pyykissa, on edelleen kadoksissa. Samoin kadonneeksi havaittiin myos meikalaisen paras musta baaripaita, jonka olin ostanut kalliilla rahalla Helsingista elokuussa. Pikkasen vituttaa! Meikalaiselle kun ei ole valmisvaatteiden ostaminen ihan lasten leikkia, todella harvoin loytyy mitaan sopivaa, saati sitten sopivan hintaista...
sunnuntaina, helmikuuta 19, 2006
Takaisin Khao Sanilla
Takaisin siella mista aloitettiinkin Thaimaan reissaus, jopa samassa nettikahvilassa ja guesthousessa. Melkein kuin olisi kotiin palannut. Nyt parin viikon ihmettelyn jalkeen ei tama Thaimaa tunnu ollenkaan niin ihmeelliselta paratiisilta kuin mita sen maine antaa ymmartaa. Oikeastaan vain tuo lampo on jotain niin supererikoista. Kulttuurissa ei ole juuri hihkumista, eivatka ihmiset ole tehneet vaikutusta ystavallisyydellaan.
Khao Sanilla on paha maine, mutta nahtavasti paikka on oikeastikin siistiytynyt viime vuosina. Nahtavasti vallanpitajat ovat huomanneet turistien kiinnostuksen alueeseen (mm. elokuva The Beach liittyy tanne). Kaupunkikuvallehan on pahasta jos turistit nakevat totuuden, joten kuten jo aiemmin mainitsin, Khao San ei vastannut mainettaan. Meno Pattayalla (joka on tunnettu perhekohteena) oli paljon hurjempaa kuin taalla paheiden pyhatossa... Edes yhtaan GOGO-baaria ei osunut silmaan iltakavelylla...
Muutama vekkuli havainto on tullut tehtya matkan varrelta, ellen ole jo aiemmin maininnut: kaikki Euroopasta kadonneet Volkswagenin Kleinbussit ovat tainneet paatya tanne - niita riittaa esim meidan hotellikadulla perati 6 kappaletta. Usein niissa pidetaan illan tullen autobaaria, tai tatuointistudiota tjsp. Mutta ihan perusajossakin niita on melko paljon.
Toinenkin pointti on autoista - avolavapickupeista, jotka tuntuvat olevan yleisin ajoneuvomuoto koko Thaimaassa. Useimmiten lavalla istuu 2-15 ihmista. Pattayalla tallainen kuljetusmuoto oli viety kaikkein pisimmalle asti, jossa koko kaupungin viralliset taksit oli tehty moisista viritelmista - lavalle oli hitsattu portaat ja kehikko penkkeineen paivineen, stoppipiippareita unohtamatta. Muutaman kadunvalin matkan moisella paasi kulkemaan 20 centin hintaan, ja 3 eurolla se kuljetti jo privaatisti kaveriporukan haluamaamme paikkaan. Yleinen tapa siis oli, etta autot partsailivat tiettya reittia, ja kyytiin ja pois sai hypattya katta heilauttamalla.
Huomenna on tarkoituksena kayda vahan viela raatalin asioilla teettamassa Suomen olosuhteisiin sopivia housuja. Edelliset housut, jotka teetin Bangkokissa, katosivat edellisessa pyykissa. Ennen pyykkia laskin etta koneeseen meni 20 vaatekappaletta, mutta myyja otti kuittauksen vain 18sta, eika pyykkipussista loytynyt kuin 18 kappaletta. Siihen hataan en nahnyt mita puuttui, joten en voinut ruveta syyttamaankaan, mutta nyt jalkeenpain rupesin ihmettelemaan uusien housujeni peraan... Aika kauan saa myyja etsia ihmista jolle meikalaisen housut istuvat... Pikkasen vituttaa, 2 viikkoa vanhat housut, kerran kaytetyt!!!
Huomenillaksi on yojunaliput kohti Laosia, taas vie 500 km junamatka 11 tuntia vahintaan... Joku taalla aina kestaa, eika mikaan ole ikina ajallaan. Laosissa olisi tarkoitus ihmetella ymparistoa muutama paiva - mika siina maassa on, kun sita niin paljon kehutaan - ja palata pe-la takaisin tanne Bangkokiin ja shoppailla viime hetken tuliaiset ja kayda laksiaisillaillisella. Pitanee etsia kaupungin paras pihvipaikka lohduttamaan eron tuskaa :)
Khao Sanilla on paha maine, mutta nahtavasti paikka on oikeastikin siistiytynyt viime vuosina. Nahtavasti vallanpitajat ovat huomanneet turistien kiinnostuksen alueeseen (mm. elokuva The Beach liittyy tanne). Kaupunkikuvallehan on pahasta jos turistit nakevat totuuden, joten kuten jo aiemmin mainitsin, Khao San ei vastannut mainettaan. Meno Pattayalla (joka on tunnettu perhekohteena) oli paljon hurjempaa kuin taalla paheiden pyhatossa... Edes yhtaan GOGO-baaria ei osunut silmaan iltakavelylla...
Muutama vekkuli havainto on tullut tehtya matkan varrelta, ellen ole jo aiemmin maininnut: kaikki Euroopasta kadonneet Volkswagenin Kleinbussit ovat tainneet paatya tanne - niita riittaa esim meidan hotellikadulla perati 6 kappaletta. Usein niissa pidetaan illan tullen autobaaria, tai tatuointistudiota tjsp. Mutta ihan perusajossakin niita on melko paljon.
Toinenkin pointti on autoista - avolavapickupeista, jotka tuntuvat olevan yleisin ajoneuvomuoto koko Thaimaassa. Useimmiten lavalla istuu 2-15 ihmista. Pattayalla tallainen kuljetusmuoto oli viety kaikkein pisimmalle asti, jossa koko kaupungin viralliset taksit oli tehty moisista viritelmista - lavalle oli hitsattu portaat ja kehikko penkkeineen paivineen, stoppipiippareita unohtamatta. Muutaman kadunvalin matkan moisella paasi kulkemaan 20 centin hintaan, ja 3 eurolla se kuljetti jo privaatisti kaveriporukan haluamaamme paikkaan. Yleinen tapa siis oli, etta autot partsailivat tiettya reittia, ja kyytiin ja pois sai hypattya katta heilauttamalla.
Huomenna on tarkoituksena kayda vahan viela raatalin asioilla teettamassa Suomen olosuhteisiin sopivia housuja. Edelliset housut, jotka teetin Bangkokissa, katosivat edellisessa pyykissa. Ennen pyykkia laskin etta koneeseen meni 20 vaatekappaletta, mutta myyja otti kuittauksen vain 18sta, eika pyykkipussista loytynyt kuin 18 kappaletta. Siihen hataan en nahnyt mita puuttui, joten en voinut ruveta syyttamaankaan, mutta nyt jalkeenpain rupesin ihmettelemaan uusien housujeni peraan... Aika kauan saa myyja etsia ihmista jolle meikalaisen housut istuvat... Pikkasen vituttaa, 2 viikkoa vanhat housut, kerran kaytetyt!!!
Huomenillaksi on yojunaliput kohti Laosia, taas vie 500 km junamatka 11 tuntia vahintaan... Joku taalla aina kestaa, eika mikaan ole ikina ajallaan. Laosissa olisi tarkoitus ihmetella ymparistoa muutama paiva - mika siina maassa on, kun sita niin paljon kehutaan - ja palata pe-la takaisin tanne Bangkokiin ja shoppailla viime hetken tuliaiset ja kayda laksiaisillaillisella. Pitanee etsia kaupungin paras pihvipaikka lohduttamaan eron tuskaa :)
torstaina, helmikuuta 16, 2006
Pattayan paratiisi
tai mika lie. Ainakin tuhannet suomalaisturistit nahtavasti ajattelevat niin valitessaan taman lomakohteeksi. Me tultiin tanne siis tana aamuna moikkaamaan serkkupoikaani Jussia, joka on taalla Suomen talvea paossa. Ei tama enaa ihan paratiisista kay, turismi on pilannut paikkaa kovasti, eika paikallisesta kulttuurista ole enaa juuri mitaan jaljella. GOGO- baareja riittaa toisensa jalkeen strippareineen. Suomalaisiakin riittaa, saatiin Jussilta ihan kartta johon oli merkattu kaikki Pattayan suomalaisvetoiset mestat.
Taalla olisi siis tarkoitus syventaa rusketusta muutama paiva, ehka vahan bileistaa siina valissa... Ei kehtaa ihan valkonaamaisena tulla Suomeen sen jalkeen kun taalla tropiikissa on reissannut pari kuukautta...
Taalla olisi siis tarkoitus syventaa rusketusta muutama paiva, ehka vahan bileistaa siina valissa... Ei kehtaa ihan valkonaamaisena tulla Suomeen sen jalkeen kun taalla tropiikissa on reissannut pari kuukautta...
maanantaina, helmikuuta 13, 2006
Edelleen hengissa
Jaimme henkiin sukelluskurssista. Saimme molemmat lopputentin viela ensimmaisella yrityksella lapi. Eli nyt olemme virallisesti kortitettuja sukeltajia, lupa on menna 18 metrin syvyyteen. Kurssiin kuului 4 sukellusta kaikenkaikkiaan. Viimeinen dyykki oli kaikkein mielenkiintoisin, silloin uskalsi jo katsella ymparilleen paljon enemman kun ei tarvinnut keskittya tekniikkaan ja tehda tylsia harjotuksia. Maskin pois ottaminen veden alla ja takaisinlaitto hetken paasta on edelleenkin miun inhokki. Eli sukellus on ihan siistia, mutta ei se kokonaan miun sydanta vienyt. Mutta en sita varmaan tule tahan lopettamaankaan...
Meidan hieno rantaloma vahan kutistuu, kun nyt taivas avautui ja paatti saaren kuivuusongelmat kertaheitolla. (Ja sadekauden loppumisesta on vasta 1 kk.) Nyt on tullut taivaalta vetta kuin saavista. Eilen meressa se ei paljoa haitannut, mutta tanaan ei olla liikuttu 10 metria guesthousea kauemmaksi. Toivottavasti aurinko nayttaa naamansa jalleen!
Sanni: hienoa kuulla etta Katja valmistuu!!! Ja itseasiassa minahan olen jo Suomessa tuolloin kun valmistujaisia meinaatte juhlia :) Eli tulen kylla ihmeessa paikalle, jos vain aika ja paikka kerrotaan O:-)
Jonna: yliopistomaailma on kummallinen, vanhoillinen ja ennenkaikkea byrokraattinen. Asiat pitaa tehda niinkuin ne on aina tehty, vaikk se olisi sitetn kuinka pain helvettia...
Meidan hieno rantaloma vahan kutistuu, kun nyt taivas avautui ja paatti saaren kuivuusongelmat kertaheitolla. (Ja sadekauden loppumisesta on vasta 1 kk.) Nyt on tullut taivaalta vetta kuin saavista. Eilen meressa se ei paljoa haitannut, mutta tanaan ei olla liikuttu 10 metria guesthousea kauemmaksi. Toivottavasti aurinko nayttaa naamansa jalleen!
Sanni: hienoa kuulla etta Katja valmistuu!!! Ja itseasiassa minahan olen jo Suomessa tuolloin kun valmistujaisia meinaatte juhlia :) Eli tulen kylla ihmeessa paikalle, jos vain aika ja paikka kerrotaan O:-)
Jonna: yliopistomaailma on kummallinen, vanhoillinen ja ennenkaikkea byrokraattinen. Asiat pitaa tehda niinkuin ne on aina tehty, vaikk se olisi sitetn kuinka pain helvettia...
perjantaina, helmikuuta 10, 2006
vesikeuhko
Koh Tao, Thaimaa
Etelainen paratiisisaari osoittautui vahan liiankin paratiisiksi: hotellissamme sai sahkoa vain 7 tuntia vuorokaudesta, siella ei ollut kenttaa kannykalle, ei internettia eika sinne paassyt autolla tai edes moottoripyoralla. Bungalovi oli vuoren rinteessa viidakon sisalla, ja vaikka biitsi oli kohtuullisen hieno, paatimme muuttaa majapaikkaa 2 yon jalkeen. Nyt asumme satamassa guesthousessa, joka ei ole laheskaan yhta romanttinen, mutta paljon siistimpi...
Tanaan paasimme vihdoin veteen sukelluslaitteiden kanssa. Rannalla varusteet niskassa kavely tuntui melkoiselta taapertamiselta (yli 20 kg ylipaino selassa...) 7 kg edesta otettiin viela lyijya vyotarolle uppoamisen varmistamiseksi.
Kovin syvalle ei tanaan upottu, vain 1 metrin syvyyteen opettelemaan hengitystekniikkaa ja erilaisia erikoistilanteita mita pinnan alla voi sattua.
Ensimmaiset henkaykset veden alla olivat miun kohdallani aika karmivat. Kaikki sujui hyvin niin kauan kuin piti nenasta kiinni, mutta heti kun paasti irti, hengittamisesta ei tullut enaa mitaan. Kaikilla muilla tuntui sujuvan ihan OK, mie olin ainut joka meinasi tukehtua... Onneksi oltiin niin matalalla etta jalat yletti pohjaan. 1 min piti hengittaa vedessa regulaattorin (=hengityslaite) kanssa ilman maskia ennen kuin ohjaaja antoi luvan laittaa maskin naamalle.
Huomenna on vuorossa ensimmaiset oikeat sukellukset. Vahan arveluttaa, mutta toisaalta myos kiinnostaa.
Etelainen paratiisisaari osoittautui vahan liiankin paratiisiksi: hotellissamme sai sahkoa vain 7 tuntia vuorokaudesta, siella ei ollut kenttaa kannykalle, ei internettia eika sinne paassyt autolla tai edes moottoripyoralla. Bungalovi oli vuoren rinteessa viidakon sisalla, ja vaikka biitsi oli kohtuullisen hieno, paatimme muuttaa majapaikkaa 2 yon jalkeen. Nyt asumme satamassa guesthousessa, joka ei ole laheskaan yhta romanttinen, mutta paljon siistimpi...
Tanaan paasimme vihdoin veteen sukelluslaitteiden kanssa. Rannalla varusteet niskassa kavely tuntui melkoiselta taapertamiselta (yli 20 kg ylipaino selassa...) 7 kg edesta otettiin viela lyijya vyotarolle uppoamisen varmistamiseksi.
Kovin syvalle ei tanaan upottu, vain 1 metrin syvyyteen opettelemaan hengitystekniikkaa ja erilaisia erikoistilanteita mita pinnan alla voi sattua.
Ensimmaiset henkaykset veden alla olivat miun kohdallani aika karmivat. Kaikki sujui hyvin niin kauan kuin piti nenasta kiinni, mutta heti kun paasti irti, hengittamisesta ei tullut enaa mitaan. Kaikilla muilla tuntui sujuvan ihan OK, mie olin ainut joka meinasi tukehtua... Onneksi oltiin niin matalalla etta jalat yletti pohjaan. 1 min piti hengittaa vedessa regulaattorin (=hengityslaite) kanssa ilman maskia ennen kuin ohjaaja antoi luvan laittaa maskin naamalle.
Huomenna on vuorossa ensimmaiset oikeat sukellukset. Vahan arveluttaa, mutta toisaalta myos kiinnostaa.
sunnuntaina, helmikuuta 05, 2006
Unohduksissa Bangkokissa
Miut on selvasti unohdettu, kukaan ei kommentoi... Nyyh! Noh kuitenkin, nyt olemme viettaneet vuorokauden Bangkokissa, syoneet thairuokaa ja ihmetelleet tummaihsoisia suurisilmaisia thaikkuja. Eilen illalla kavimme iiihanassa 4 euron jalkahieronnassa ja iltakavelylla pahamaineisella Khao San Roadilla. (Majatalomme on siina ihan kulmilla, kuitenkin rauhallisella kadulla) Khao San ei vastannut aivan mainettaan, ei ollut ollenkaan villi meininki. Vaikka varivaloja, kauppiaita, baareja ja turisteja riittikin, ei meininki ollut ollenkaan niin hurjaa kun olin kuvitellut. Joko katu on rauhoittunut hurjista vuosista, tai sitten maine on vain mainetta...
Tanaan veimme 6 kg pyykkeja pesuun, ostimme junaliput etelaan huomiselle ja ihmettelimme viikonloppumarkkinoita. Markkinoille pitaa tulla viela takaisin 3 viikon paasta kun on aikaa ja laukussa tilaa ostaa matkamuistoja :)
Huomenna siis suuntaamme kohti Koh Taota, ensin yojunalla ja sitten siita viimeiset 100 km lautalla. Varasimme Taolta bungalovin 6 yoksi. Toivottavasti saamme siihen ajankohtaan myos suomalaisen sukelluskurssin, jonka jalkeen voisimme jatkaa naapurisaarelle taydenkuun pippaloihin :)
Tanaan tuli myos tehtya hankintoja - perus reppureissaajan uniformuun kuuluvat puuvillaiset lokapoksut, kokoa one size, fits even ME!!! seka parit puiset korut. Nama housut on niin mukavat, etta naita pitaa kayda ostamassa viela parit lisaa, Juholle kanssa...
Tanaan veimme 6 kg pyykkeja pesuun, ostimme junaliput etelaan huomiselle ja ihmettelimme viikonloppumarkkinoita. Markkinoille pitaa tulla viela takaisin 3 viikon paasta kun on aikaa ja laukussa tilaa ostaa matkamuistoja :)
Huomenna siis suuntaamme kohti Koh Taota, ensin yojunalla ja sitten siita viimeiset 100 km lautalla. Varasimme Taolta bungalovin 6 yoksi. Toivottavasti saamme siihen ajankohtaan myos suomalaisen sukelluskurssin, jonka jalkeen voisimme jatkaa naapurisaarelle taydenkuun pippaloihin :)
Tanaan tuli myos tehtya hankintoja - perus reppureissaajan uniformuun kuuluvat puuvillaiset lokapoksut, kokoa one size, fits even ME!!! seka parit puiset korut. Nama housut on niin mukavat, etta naita pitaa kayda ostamassa viela parit lisaa, Juholle kanssa...
perjantaina, helmikuuta 03, 2006
Matka jatkuu
Tultiin tanaan aamulla seitsemalta takaisin Kualalumpuriin, kaytiin ihmettelemassa huisin korkean Petronas Towerin (vuoteen 2003 asti maailman korkein rakennus) nakoalatasannetta, Petronasin aivopesu- tiedepuistoa ja kulkuyhteyksia Thaimaahan.
Tassa vaiheessa reissua matkavasymys alkaa jo sen verran painaa, ettei jaksa ihan kaikesta aina saastaa ja saataa, niin paadyttiin sitten ottamaan lentoliput Bangkokiin ja nukkumaan viela yksi yo taalla Malesiassa. Air Asian lennolle vuorokauden varoitusajalla tuli hintaa 60 euroa per nuppi, eli ei kovin paha... Nopeaa siirtymista Bangkokiin puoltaa myos se, etta Juhon tarvitsee pikimmiten hankkia lento Seouliin, ja se onnistuu helpoimmin Bangkokista matkatoimistosta... Eli huomenna iltapaivalla olemme toivottavasti perilla :)
Malesian rautatiet ei ole ihan samaa tasoa kuin Koreassa tai edes Kiinassa, joten muutaman sadan kilometrin matkaa taitettiin viime yona 8 tuntia, tarisevassa, hytkahtelevassa ja kolisevassa junassa... Vaunut itsessaan ovat aika uusia (leimat oli vuodelta 1992), mutta raiteet itsessaan on nahneet parempia paivia. En suosittele junamatkaa Malesia - Singapore valille.
Tassa vaiheessa reissua matkavasymys alkaa jo sen verran painaa, ettei jaksa ihan kaikesta aina saastaa ja saataa, niin paadyttiin sitten ottamaan lentoliput Bangkokiin ja nukkumaan viela yksi yo taalla Malesiassa. Air Asian lennolle vuorokauden varoitusajalla tuli hintaa 60 euroa per nuppi, eli ei kovin paha... Nopeaa siirtymista Bangkokiin puoltaa myos se, etta Juhon tarvitsee pikimmiten hankkia lento Seouliin, ja se onnistuu helpoimmin Bangkokista matkatoimistosta... Eli huomenna iltapaivalla olemme toivottavasti perilla :)
Malesian rautatiet ei ole ihan samaa tasoa kuin Koreassa tai edes Kiinassa, joten muutaman sadan kilometrin matkaa taitettiin viime yona 8 tuntia, tarisevassa, hytkahtelevassa ja kolisevassa junassa... Vaunut itsessaan ovat aika uusia (leimat oli vuodelta 1992), mutta raiteet itsessaan on nahneet parempia paivia. En suosittele junamatkaa Malesia - Singapore valille.
keskiviikkona, helmikuuta 01, 2006
Made in Singapore
luki meidan paristopaketissa. Nyt on patterit tuotu kotiin, enka ymmarra miten tallainen piskuinen kaupunkivaltio tuottaa niin paljon kaikkea, mm. pattereita...
Muuten S-Pore on tehnyt oikein miellyttavan vaikutuksen. Tama on karkipaassa valtioita, joissa voisin viihtya pitempaankin. Kaikki toimii - jopa niin hyvin, etta metroasemalla syomisesta saa 250 euron sakot...
Tamakin kaupunki on ollut aivan kiinni kiinalaisen uudenvuoden takia. Nyt vasta pikkuhiljaa ihmiset alkavat monkia koloistaan ihmisten ilmoille. Eilen ei keksitty muuta tekemista suljetussa kaupungissa, niin kaytiin sitten ihmettelemassa elaintarhaa ja sen kuuluisaa yosafaria. Taytyy sanoa, etta vaikka lipun hinta kirpaisi, silla sai rahalleen vastinetta. Upein elaintarha jonka olen elaissani nahnyt. Matkaesite mainosti sita myos yhdeksi maailman hienoimmista elaintarhoista. Suosittelen lampimasti, varsinkin yosafaria halki nukkuvan 'viidakon'.
Tanaan nukuttiin pitkaksi, kaytiin ihmettelemassa vahan puolinukuksissa olevaa keskustaa ja loppupaiva maattiin Sentosalla (kaupungin etelalaidalla oleva virkistaytymissaari) rannalla. Vedessa oli mukava pulikoida, varsinkin kun vesi oli niin suolaista, etta kelluin siina ihan itsestaan... Nahtavasti vyotarolla olevista pelastusrenkaista on sittenkin jotain hyotya, silla juhoa ei kelluttanut yhta hyvin...
Huomiseksi luvassa shoppailupaiva, ja illalla juna takaisin Malesian puolelle. Tama on ollut miellyttava paikka - tanne tulen viela joskus uudestaan, vahan isommalla budjetilla ja pitemmaksi aikaa vain...
Muuten S-Pore on tehnyt oikein miellyttavan vaikutuksen. Tama on karkipaassa valtioita, joissa voisin viihtya pitempaankin. Kaikki toimii - jopa niin hyvin, etta metroasemalla syomisesta saa 250 euron sakot...
Tamakin kaupunki on ollut aivan kiinni kiinalaisen uudenvuoden takia. Nyt vasta pikkuhiljaa ihmiset alkavat monkia koloistaan ihmisten ilmoille. Eilen ei keksitty muuta tekemista suljetussa kaupungissa, niin kaytiin sitten ihmettelemassa elaintarhaa ja sen kuuluisaa yosafaria. Taytyy sanoa, etta vaikka lipun hinta kirpaisi, silla sai rahalleen vastinetta. Upein elaintarha jonka olen elaissani nahnyt. Matkaesite mainosti sita myos yhdeksi maailman hienoimmista elaintarhoista. Suosittelen lampimasti, varsinkin yosafaria halki nukkuvan 'viidakon'.
Tanaan nukuttiin pitkaksi, kaytiin ihmettelemassa vahan puolinukuksissa olevaa keskustaa ja loppupaiva maattiin Sentosalla (kaupungin etelalaidalla oleva virkistaytymissaari) rannalla. Vedessa oli mukava pulikoida, varsinkin kun vesi oli niin suolaista, etta kelluin siina ihan itsestaan... Nahtavasti vyotarolla olevista pelastusrenkaista on sittenkin jotain hyotya, silla juhoa ei kelluttanut yhta hyvin...
Huomiseksi luvassa shoppailupaiva, ja illalla juna takaisin Malesian puolelle. Tama on ollut miellyttava paikka - tanne tulen viela joskus uudestaan, vahan isommalla budjetilla ja pitemmaksi aikaa vain...
sunnuntaina, tammikuuta 29, 2006
Kuala Lumpur
Paadyttiin sitten tanne Malesiaan. Hintataso senkuin nousee ja hikinoro selassa kasvaa. Taalla on talla hetkella kiinalaisen uudenvuoden juhlinta meneillaan, ja koko kaupunki on ihan seis. Miksi ihmeessa ne juhlii kiinalaista juhlapyhaa muslimimaassa? Kuitenkin kaikki paikat on suljettu 2 paivaa, ja ihmiset kayttaa ilmaisen vapaapaivan seisomalla keskella katua tukkien sitten koko liikenteen. Tai ehka ne tuhannet autot tukkii kanssa... kuitenkin niin, etta kavellen paasee nopeammin perille kuin autolla. Metro ja monorail on myos napparia liikkumismuotoja.
Lamminta taalla on 34 astetta, mika tarkoittaa 89 % kosteudessa melkoista saunaa. Huoneessa sitten kun kaantaa ilmastoinnin paalle, tulee jo vilu, eika oikein sopivaa nukkumislampotilaa loydy mistaan. Pitaisi varmaan vetaa lahibaarissa ladybackbagger- tarjousdrinkkeja eurolla kipale naamaan niin etta sammuisi...
Ratkaisuksi ongelmiin ostimme junaliput Singaporeen. Eli huomenna lahto Sporeen ja alustavan suunnitelman mukaan pitaisi viipya 2 yota siella. Sitten takaisin tanne ja visiitti Petronas Toweriin, jonka jalkeen olisimme valmiit suunnistamaan kohti Thaimaan rajaa ja tuhansia hymyja.
Lamminta taalla on 34 astetta, mika tarkoittaa 89 % kosteudessa melkoista saunaa. Huoneessa sitten kun kaantaa ilmastoinnin paalle, tulee jo vilu, eika oikein sopivaa nukkumislampotilaa loydy mistaan. Pitaisi varmaan vetaa lahibaarissa ladybackbagger- tarjousdrinkkeja eurolla kipale naamaan niin etta sammuisi...
Ratkaisuksi ongelmiin ostimme junaliput Singaporeen. Eli huomenna lahto Sporeen ja alustavan suunnitelman mukaan pitaisi viipya 2 yota siella. Sitten takaisin tanne ja visiitti Petronas Toweriin, jonka jalkeen olisimme valmiit suunnistamaan kohti Thaimaan rajaa ja tuhansia hymyja.
torstaina, tammikuuta 26, 2006
Angkor Wat, osa 2
Nyt on tutkittu 3 paivaa Angkorin temppeleita. Sahkopyora osoittautui oikein napparaksi valineeksi liikkua pitkiakin etaisyyksia temppeleiden valilla. Tanaan mittariin taisi tulla liki 40 km. Edelliseen korjauksena niita temppeleita loytyy tuolta alueelta yli 100, ei vain 'useita kymmenia'. Valokuvat eivat oikein kykene kertomaan totuutta nuista, tuo on jotain joka on ehdottomasti nahtava omin silmin. Kuuluu myos ehdottomasti koko reissun kohokohtiin.
Jonna taisi kysella valokuvia. Taalta niiden nettiin lataaminen maksaisi omaisuuden ja veisi viikon. Talla hetkella kuvia on otettu joku 1500... (uusi kamera ja uudesta lelusta innostunut teekkaripoika...) Saatte kuvat (sensuroituna johonkin jarkevaan lukumaaraan) nahtavillenne sitten kun mina palailen Suomeen, eli reilun kuukauden kuluttua.
Lisaa mielenkiintoisia kayttotarkoituksia moottoripyoralle koko perheen kuljetuksen lisaksi: Phnom Penhissa yhdella pyoralla (ilman sivuvaunuja) liikkui 3 aikuista ja 2 koiraa... Koirat istui kiltisti pyoran etukorissa. Tanaan puolestaan matkalla temppelille ohitsemme ajoi mopo, jonka perakarryssa matkusti taysilevea parisanky, oikein hienoa puutyota viela. Matkalla on nakynyt myos mies 3 kuolleen sian kanssa, tai 2 naista elavan kanan kanssa. Kanaa vain roikotettiin pyoran sivussa jaloista. Hilpeytta heratti myos kahden pojan valissa mopon selassa kulkeva karmiton ikkunalasi. Tanaan puolestaan vastaan tuli mopon perassa oleva perakarry, johon oli lastattu kyytiin koko suku - toistakymmenta ihmista. Monta tiilikuormalla lastattua avohytillista kuorma-autoa tuli myos vastaan - ja tyomiehet seisomassa kuorman paalla :)
Matkasuunnitelmamme kokivat eilen pienen muutoksen. Siem Reapin ja Bangkokin valinen 12 h bussimatka ei tuntunut kovin houkuttelevammalta, joten rupesimme katsastamaan vaihtoehtoisia kuljetusmuotoja. Air Asian kotisivuilta loytyi uuden vuoden tarjous - Kuala Lumpuriin lento 2 hengelta 35 dollaria. Ei paha. No siihen tullee viela lisukkeeksi maastapoistumismaksu, joka nahtavasti vastaa Cambodian lentokenttaveroa tjsp. Kuitenkin meidat pitaisi lauantai- illasta lahtien tavoittaa siis Malesiasta. Siita sitten pieni lenkki Singaporeen ja sitten pohjoiseen kohti Thaikkumaata.
Jonna taisi kysella valokuvia. Taalta niiden nettiin lataaminen maksaisi omaisuuden ja veisi viikon. Talla hetkella kuvia on otettu joku 1500... (uusi kamera ja uudesta lelusta innostunut teekkaripoika...) Saatte kuvat (sensuroituna johonkin jarkevaan lukumaaraan) nahtavillenne sitten kun mina palailen Suomeen, eli reilun kuukauden kuluttua.
Lisaa mielenkiintoisia kayttotarkoituksia moottoripyoralle koko perheen kuljetuksen lisaksi: Phnom Penhissa yhdella pyoralla (ilman sivuvaunuja) liikkui 3 aikuista ja 2 koiraa... Koirat istui kiltisti pyoran etukorissa. Tanaan puolestaan matkalla temppelille ohitsemme ajoi mopo, jonka perakarryssa matkusti taysilevea parisanky, oikein hienoa puutyota viela. Matkalla on nakynyt myos mies 3 kuolleen sian kanssa, tai 2 naista elavan kanan kanssa. Kanaa vain roikotettiin pyoran sivussa jaloista. Hilpeytta heratti myos kahden pojan valissa mopon selassa kulkeva karmiton ikkunalasi. Tanaan puolestaan vastaan tuli mopon perassa oleva perakarry, johon oli lastattu kyytiin koko suku - toistakymmenta ihmista. Monta tiilikuormalla lastattua avohytillista kuorma-autoa tuli myos vastaan - ja tyomiehet seisomassa kuorman paalla :)
Matkasuunnitelmamme kokivat eilen pienen muutoksen. Siem Reapin ja Bangkokin valinen 12 h bussimatka ei tuntunut kovin houkuttelevammalta, joten rupesimme katsastamaan vaihtoehtoisia kuljetusmuotoja. Air Asian kotisivuilta loytyi uuden vuoden tarjous - Kuala Lumpuriin lento 2 hengelta 35 dollaria. Ei paha. No siihen tullee viela lisukkeeksi maastapoistumismaksu, joka nahtavasti vastaa Cambodian lentokenttaveroa tjsp. Kuitenkin meidat pitaisi lauantai- illasta lahtien tavoittaa siis Malesiasta. Siita sitten pieni lenkki Singaporeen ja sitten pohjoiseen kohti Thaikkumaata.
tiistaina, tammikuuta 24, 2006
Angkor Wat
Maailman 8. ihme totta tosiaan! Eika pelkastaan itse kuuluisa Angkor Wat , vaan koko alue useine kymmenine temppeleineen. Sinne on myynnissa 1, 3 tai 7 paivan lippuja. Nyt paivan siella kierrelleena voin vain todeta, etta paivassa ehtii vaian 3 kuuluisinta kohdetta lapi, ja suurin osa ihmeista jaa nakematta.
Me vaihdettiin hostellia hieman tasokkaampaan ja halvempaan mestaan (Otusan Guest House, huone ilmastoinnilla 7 USD), etsittiin pankki ja opeteltiin ajamaan sahkolla toimivaa polkupyoraa (vuokra 4 USD paiva). Se pyora oli kylla maanmainio keksinto - ei paljoa jalkalihakset rasittuneet kun vaansi kahvasta lisaa kaasua. Vauhtia vehkeessa riitti n. 30 km/h, joten sekaan ei paata huimannut. Ainut mika vahan pelotti, oli pyorien varastaminen, silla vuokraajan antama lukko oli totaalisen rikki.
Kuuluisimmat kuvat Angkorista on otettu auringonnousun tai -laskun aikaan. Me eksyttiin tanaan vahan vaaralle puolelle temppeleita, mutta hienoja auringonlaskukuvia tuli siltikin - auringosta ja villiapinasta. Auringonnousua valokuvaamaan me taidetaan olla hieman laiskoja, eika meidan pyoravuokraajakaan jaksa kuulemma herata ennen seitsemaa...
Jonnalle terveisia: On meillakin ikava! Toni meinasi alunperin olla Koreassa vain yhden lukukauden, mutta tykastyi hommaan sitten sen verran, etta palaa maaliskuun alussa sinne takaisin Juhon seuraksi. Ahkerana kylterina kuitenkin paatti palata (mm jo olemassaolevien lentolippujen takia) Suomeen jouluksi ja 3. periodiksi... Mie puolestani alan olla jo kohtuullisen lahella kotiinlahtopistetta - taalta on vain 12 tunnin bussimatka enaa Bangkokiin jaljella. Mutta siihen mahtuu todennakoisesti viela monta mutkaa ja seikkailua matkaan...
Me vaihdettiin hostellia hieman tasokkaampaan ja halvempaan mestaan (Otusan Guest House, huone ilmastoinnilla 7 USD), etsittiin pankki ja opeteltiin ajamaan sahkolla toimivaa polkupyoraa (vuokra 4 USD paiva). Se pyora oli kylla maanmainio keksinto - ei paljoa jalkalihakset rasittuneet kun vaansi kahvasta lisaa kaasua. Vauhtia vehkeessa riitti n. 30 km/h, joten sekaan ei paata huimannut. Ainut mika vahan pelotti, oli pyorien varastaminen, silla vuokraajan antama lukko oli totaalisen rikki.
Kuuluisimmat kuvat Angkorista on otettu auringonnousun tai -laskun aikaan. Me eksyttiin tanaan vahan vaaralle puolelle temppeleita, mutta hienoja auringonlaskukuvia tuli siltikin - auringosta ja villiapinasta. Auringonnousua valokuvaamaan me taidetaan olla hieman laiskoja, eika meidan pyoravuokraajakaan jaksa kuulemma herata ennen seitsemaa...
Jonnalle terveisia: On meillakin ikava! Toni meinasi alunperin olla Koreassa vain yhden lukukauden, mutta tykastyi hommaan sitten sen verran, etta palaa maaliskuun alussa sinne takaisin Juhon seuraksi. Ahkerana kylterina kuitenkin paatti palata (mm jo olemassaolevien lentolippujen takia) Suomeen jouluksi ja 3. periodiksi... Mie puolestani alan olla jo kohtuullisen lahella kotiinlahtopistetta - taalta on vain 12 tunnin bussimatka enaa Bangkokiin jaljella. Mutta siihen mahtuu todennakoisesti viela monta mutkaa ja seikkailua matkaan...
lauantaina, tammikuuta 21, 2006
Siem Reep
6 tunnin bussimatka 300 km matkalla. Suurin osa maisemista oli kuivaa tasankoa ja koyhia tolppien paalle rakennettuja lautakasa- kylia. Kesalla nahtavasti ei kuivuus vaivaa, kerta talot oli rakennettu niin korkealle, kuin tulvalta suojaan. Noh, tasangotkin taisivat olla jattimaisia riisipeltoja. Takalaisella tekniikalla varmaan vain tarvitaan useita satoja maanviljelijoita moisia plantaaseja hoitamaan.
Saa jatkuu helteisena. Tosin paikallisten mukaan nyt on mukavan viilea - vuoden kylmin kuukausi... Juho taisi saada lievan auringonpistoksen istuessaan bussissa ikkunapaikalla. Toivottavasti kykenee huomenna lahtemaan temppeleille.
Piti jo viimeeksi kertomani Kamputsean erilaisuudesta. Tama tosiaan on aivan erilainen maa kuin mikaan missa olen tahan asti kaynyt. Ihmiset ovat maitokahvin varisia ja leveanaamaisia. Vessoissa ei harrasteta paperia ollenkaan, vaan loytyy joko kasisuihku tai vaihtoehtoisesti saavillinen vetta ja kauha... Harvassa vessassa on edes roskista, johon turisti saisi laittaa itse mukanaan kuljettamansa paperit...
Taksit ovat harvassa, mutta moottoripyoria riittaa senkin edesta. Mikas siina - mopo on helppo ja mukava kulkuvaline tassa ilmastossa, voisi jopa sanoa etta perhekulkuvaline... Tahanastinen ennatys on ollut nahda 5 henkiloa saman mopon selassa yhdella kertaa liikkeella. (Pyorat on taalla noin 100- kuutioisia, eli laskettaisiin Suomessa kai kevytmoottoripyorien kastiin). 3 aikuista ja 2 lasta... Itse ollaan 2 kertaa kaytetty mopotaksia ja ahtauduttu kolmestaan saman pyoran paalle - me kaksi isoperseista turistia ja pieni kuski... Toinen vaihtoehto taksikyydille on tuktuk - moottoripyoran vetama vaunu... joskus motskarin takapyora on otettu pois ja runko hitsattu suoraan vaunuun tehden siita nain kolmipyoraisen... Joskus taas pyora vetaa karria perassaan. Muita vekkuleita kuljetusmuotoja on ollut Toyota Hiacen tyyppiset pakettiautot, jossa on kattotelineet ja katolla istumassa joku 10 ihmista. Vahan hirvitti edes katsoa...
Mutta kaikkeen tottuu, kaikkeen paitsi akaisiin itikoihin. Samoin kuin Suomessa ja Koreassa, myos takalaiset moskiitot rakastavat meikalaisen verta ja jattavat Juhon kokonaan rauhaan. Kutisevaa, mutta minkas mina sille voin etta olen niin makea... Japanin aivokuumetta vastaan on rokotus, mutta malarian kohdalla luotamme pelkkaan onneen...
Saa jatkuu helteisena. Tosin paikallisten mukaan nyt on mukavan viilea - vuoden kylmin kuukausi... Juho taisi saada lievan auringonpistoksen istuessaan bussissa ikkunapaikalla. Toivottavasti kykenee huomenna lahtemaan temppeleille.
Piti jo viimeeksi kertomani Kamputsean erilaisuudesta. Tama tosiaan on aivan erilainen maa kuin mikaan missa olen tahan asti kaynyt. Ihmiset ovat maitokahvin varisia ja leveanaamaisia. Vessoissa ei harrasteta paperia ollenkaan, vaan loytyy joko kasisuihku tai vaihtoehtoisesti saavillinen vetta ja kauha... Harvassa vessassa on edes roskista, johon turisti saisi laittaa itse mukanaan kuljettamansa paperit...
Taksit ovat harvassa, mutta moottoripyoria riittaa senkin edesta. Mikas siina - mopo on helppo ja mukava kulkuvaline tassa ilmastossa, voisi jopa sanoa etta perhekulkuvaline... Tahanastinen ennatys on ollut nahda 5 henkiloa saman mopon selassa yhdella kertaa liikkeella. (Pyorat on taalla noin 100- kuutioisia, eli laskettaisiin Suomessa kai kevytmoottoripyorien kastiin). 3 aikuista ja 2 lasta... Itse ollaan 2 kertaa kaytetty mopotaksia ja ahtauduttu kolmestaan saman pyoran paalle - me kaksi isoperseista turistia ja pieni kuski... Toinen vaihtoehto taksikyydille on tuktuk - moottoripyoran vetama vaunu... joskus motskarin takapyora on otettu pois ja runko hitsattu suoraan vaunuun tehden siita nain kolmipyoraisen... Joskus taas pyora vetaa karria perassaan. Muita vekkuleita kuljetusmuotoja on ollut Toyota Hiacen tyyppiset pakettiautot, jossa on kattotelineet ja katolla istumassa joku 10 ihmista. Vahan hirvitti edes katsoa...
Mutta kaikkeen tottuu, kaikkeen paitsi akaisiin itikoihin. Samoin kuin Suomessa ja Koreassa, myos takalaiset moskiitot rakastavat meikalaisen verta ja jattavat Juhon kokonaan rauhaan. Kutisevaa, mutta minkas mina sille voin etta olen niin makea... Japanin aivokuumetta vastaan on rokotus, mutta malarian kohdalla luotamme pelkkaan onneen...
keskiviikkona, tammikuuta 18, 2006
Hyvastit Vietnamille ja Erilainen Kambodzha
Tulikohan tuo nimi nyt talla kertaa oikein... Taalla paikkojen nimet on ihan toivottomia kirjoittaa oikein. Eilen jatimme Vietnamin taakse ja otimme 8 tuntia kestaneen bussikyydin (250 km tjsp) tanne naapurivaltioon Kambodzhaan (Kamputsea, Cambodia...)
Viimeisia hetkia Vietnamissa vietimme moyrimalla sodan aikaisissa Cu Chi (tjsp) tunneleissa, jotka kulkivat monta metria syvalla maan alla, ja olivat kohtalaisen ahtaat kontattavat. Meikalaisen ahtaan paikan kammo pysyi kuitenkin aisoissa taskulampun ansiosta. Miulle kavely tunneleissa (paaosin 120 cm korkeita) oli huomattavasti helpompaa kuin Juholle :) Tunneleita voin lampimasti suositella kenelle tahansa Vietnamiin matkaavalle. Toinen kohokohta tunnelilla oli ampumarata - kavin paukuttamassa 5 luotia vanhalla Kalashnikovilla. Se tosin oli niin vanha ja tahtaimet pielessa, etta en onnistunut tappamaan pahvista kamelia :(
Tunneleiden lisaksi kavimme ihmettelemassa sotarikosmuseota, jossa oli mukavia valokuvia jenkkien kayttamien kemiallisten aseiden ja palopommien (Agent Orange, Fosforipommi, Napalmi...) uhreista. Kuvien viereen oli myos liitetty teksteja tyyliin: tama lapsi syntyi kahdelle sodan veteraanille, jotka palvelivat alueella jonne ruiskutettiin hyonteismyrkkya (dioksiinia.) Muutama kuva oli myos itse sodan aikana vammautuneista lapsista, joiden elamaa oli seurattu myos aikuiseksi asti. Tuon museon jalkeen antipatiat jenkkien sodankayntia kohtaan kasvoi taas aimo askeleen...
Ei olisi uskonut, etta viela Vietnamin sodassa on kaytetty giljotiinia vankien teloitukseen... Mutta pakko se oli uskoa, kun vankilan oma giljotiini esiteltiin. Viimeista kertaa ollut kaytossa nahtavasti 1970.
Ilmasto muuttui astetta kuumemmaksi, lampoa taalla on talla hetkella 33 C, ja ihmiset astetta tummaihoisemmiksi, tulisilmisiksi khmeereiksi. Lonely Planet on taynna varoituksia Kamputseasta: sodan jaljelta metsissa on paljon miinoja, joten tielta ei kannata lahtea edes pissille pusikkoon jos haluaa saastaa jalkansa. Korruptio rules, joten poliisi saattaa lavastaa viattoman turistin syylliseksi huumeiden hallustapidossa, mutta siita selviaa kuulemma lahjonnalla. Aseelliset ryostot eivat ole kovin tavattomia, mutta jos huono tuuri kay, niin on parasta nostaa kadet ylos ja antaa rahat. Eilen kuullemma Sihanoukvillessa (tjsp) oli brittituristi ryostetty puukottamalla, kun ei ollut luovuttanut rahojaan hyvalla... Khmeerit kuulemma ammuskelevat toisiaan tyyliin karaokemikin yli, mutta siita ei juuri kannata valittaa...
Muuten Kamputsea on kuin jostain fantasiakirjasta, indiana jonesista ja tarzanista yhdistetty sekaisin. David Eddings on saattanut hyvinkin saada vaikutteita taalta pain luodessaan kaarmekansa Nyissaa Belgarionin taruun. Tarzanista puolestaan muistuttavat viidakon sisalla olevat temppelit ja niiden aarteet. Tanaan kaytiin mm. katsomassa kuninkaallista palatsia ja sen kulta- ja hopea-aarteita. Yksi rakennuksista oli nimelta Hopea Pagoda, temppeli jonka lattia oli rakennettu hopeatiileista. Keskella temppelia seisoi 90 kg painava kultainen patsas, jonka kroppaan oli upotettu yli 2000 timanttia. Reunoilla oli isot hyllyrivit hopearasioita yms muuta pikkuaarteistoa.
Huomenna olisi tarkoitus kayda ihmettelemassa taman paikan surullisempaa historiaa, Kuoleman kenttia seka S-21 museota. Hirmuhallitsija Pol Pot tapatti 17 000 maanmiestaan, paa-asiassa kiduttamalla kuoliaaksi saastaakseen ammuksia. Voipi paasta itku, mutta nahtavahan nuokin on kun kerran taalla ollaan
Viimeisia hetkia Vietnamissa vietimme moyrimalla sodan aikaisissa Cu Chi (tjsp) tunneleissa, jotka kulkivat monta metria syvalla maan alla, ja olivat kohtalaisen ahtaat kontattavat. Meikalaisen ahtaan paikan kammo pysyi kuitenkin aisoissa taskulampun ansiosta. Miulle kavely tunneleissa (paaosin 120 cm korkeita) oli huomattavasti helpompaa kuin Juholle :) Tunneleita voin lampimasti suositella kenelle tahansa Vietnamiin matkaavalle. Toinen kohokohta tunnelilla oli ampumarata - kavin paukuttamassa 5 luotia vanhalla Kalashnikovilla. Se tosin oli niin vanha ja tahtaimet pielessa, etta en onnistunut tappamaan pahvista kamelia :(
Tunneleiden lisaksi kavimme ihmettelemassa sotarikosmuseota, jossa oli mukavia valokuvia jenkkien kayttamien kemiallisten aseiden ja palopommien (Agent Orange, Fosforipommi, Napalmi...) uhreista. Kuvien viereen oli myos liitetty teksteja tyyliin: tama lapsi syntyi kahdelle sodan veteraanille, jotka palvelivat alueella jonne ruiskutettiin hyonteismyrkkya (dioksiinia.) Muutama kuva oli myos itse sodan aikana vammautuneista lapsista, joiden elamaa oli seurattu myos aikuiseksi asti. Tuon museon jalkeen antipatiat jenkkien sodankayntia kohtaan kasvoi taas aimo askeleen...
Ei olisi uskonut, etta viela Vietnamin sodassa on kaytetty giljotiinia vankien teloitukseen... Mutta pakko se oli uskoa, kun vankilan oma giljotiini esiteltiin. Viimeista kertaa ollut kaytossa nahtavasti 1970.
Ilmasto muuttui astetta kuumemmaksi, lampoa taalla on talla hetkella 33 C, ja ihmiset astetta tummaihoisemmiksi, tulisilmisiksi khmeereiksi. Lonely Planet on taynna varoituksia Kamputseasta: sodan jaljelta metsissa on paljon miinoja, joten tielta ei kannata lahtea edes pissille pusikkoon jos haluaa saastaa jalkansa. Korruptio rules, joten poliisi saattaa lavastaa viattoman turistin syylliseksi huumeiden hallustapidossa, mutta siita selviaa kuulemma lahjonnalla. Aseelliset ryostot eivat ole kovin tavattomia, mutta jos huono tuuri kay, niin on parasta nostaa kadet ylos ja antaa rahat. Eilen kuullemma Sihanoukvillessa (tjsp) oli brittituristi ryostetty puukottamalla, kun ei ollut luovuttanut rahojaan hyvalla... Khmeerit kuulemma ammuskelevat toisiaan tyyliin karaokemikin yli, mutta siita ei juuri kannata valittaa...
Muuten Kamputsea on kuin jostain fantasiakirjasta, indiana jonesista ja tarzanista yhdistetty sekaisin. David Eddings on saattanut hyvinkin saada vaikutteita taalta pain luodessaan kaarmekansa Nyissaa Belgarionin taruun. Tarzanista puolestaan muistuttavat viidakon sisalla olevat temppelit ja niiden aarteet. Tanaan kaytiin mm. katsomassa kuninkaallista palatsia ja sen kulta- ja hopea-aarteita. Yksi rakennuksista oli nimelta Hopea Pagoda, temppeli jonka lattia oli rakennettu hopeatiileista. Keskella temppelia seisoi 90 kg painava kultainen patsas, jonka kroppaan oli upotettu yli 2000 timanttia. Reunoilla oli isot hyllyrivit hopearasioita yms muuta pikkuaarteistoa.
Huomenna olisi tarkoitus kayda ihmettelemassa taman paikan surullisempaa historiaa, Kuoleman kenttia seka S-21 museota. Hirmuhallitsija Pol Pot tapatti 17 000 maanmiestaan, paa-asiassa kiduttamalla kuoliaaksi saastaakseen ammuksia. Voipi paasta itku, mutta nahtavahan nuokin on kun kerran taalla ollaan
sunnuntaina, tammikuuta 15, 2006
Ensimmaiset auringonpolttamat
Kello on 8 illalla, ulkona on 27 astetta lamminta ja kosteutta 74 %. Huomiseksi on luvaattu 33 astetta, mutta me mennaankin maan alle moyrimaan sodan aikuisiin tunneleihin, joista Vietnamin sota on niin kovin kuuluisa. Toivottavasti ei tiputa oveliin ansoihin, joita tunnelit ovat kuulemma puolillaan...
Paasin nyt vasta lukemaan blogin kommentit ensimmaista kertaa Koreasta lahdon jalkeen. Taalla ja Kiinassa on ollut kai joku palomuurihassakka tjsp koneissa, joka sallii minun kirjoittaa mutta estaa lukemasta. Nyt on kaikki kommentit kuitenkin luettu ja painettu mieleen. Kiitoksia kommentoijille :)
Kavimme tanaan Vietnamin Reunification Palacessa ihmettelemassa vanhaa Etela- Vietnamin presidentinlinnaa. Saimme myos vahan uudenlaista nakokantaa sotaan - en viela kovin kauan sitten tiennyt etta koko Vietnamin sota alkoi alunperin ranskalaisista!?! Ja jenkit hyokkasivat kimppuun itsenaisyytensa puolesta kamppailevaa Vietnamia vastaan. Ainua ongelma oli siina, etta Vietnam oli lipumassa kommunistiseksi maaksi... Noh, kaikki tiedamme miten siina sitten kavi...
Jos joku siirtomaavalta pitaa ottaa - valita monesta pahasta pienin- niin ranskalaisten valta on jattanyt tanne myos paljon hyvia puolia. Ruokakulttuurissa loytyy gourmet- aineksia (myos ranskalaisia kahviloita) ja rakennukset ovat oikein sopoja. Yllattavan paljon loytyy myos pienia yhteisia tekijoita, joiden ei ihan akkia ajattele johtuvan kolonialismista - tai sitten kuvittelen vain omiani.
Shokeraava piirre ensikertalaiselle Vietnaminmatkaajalle on liikennekulttuuri. Monikaistaisella tiella, jossa kaikenlaisia ennennakemattomiakin kulkuneuvoja paahtaa joka suuntaan monta rivissa eri nopsuksia, eika missaan nay jalankulkijalle liikennevaloja. Moottoripyoria on ehka 10 kertaa enemman kuin autoja, ja motoristit eivat noudata minkaanlaisia liikennesaantoja. Se ajaa ensin joka on rohkein. Mutta jotenkin typeran ulkomaalaisen pitaisi paasta kadun yli.
Lopunperin se on varsin helppoa, jopa helpompaa kuin Suomessa.
Paasaantona on,etta jokainen kulkee eteenpain omaa vauhtiaan ja vahan vilkuilee sivusilmalla muita. Muiden mukaan myos voi vahan muuttaa suuntaansa, mutta ei juuri nopeuttaan. Eli kaytannossa nelikaistaisen tien yli paasee ylittamaan juuri pysahtelematta (kunhan ei tee akkinaisia liikkeita), soljuu liiketeen mukana askel kerrallaan. Muut kanssaliikkujat ottavat sinut huomioon ja muuttavat omaa ajolinjaansa myos sinun mukaan samalla kun sina otat muut huomioon. Homma toimii yllattavan sujuvasti niin kauan kuin nopeudet ovat pienia - ja tassa maassahan ne eivat koskaan kasvakaan!
Huomenna tarkoitus on siis kayda moyrimassa niissa tunneleissa ja ylihuomenna jatkamme matkaa Kamputsean puolelle PhnomPeniin. Sielta olisi tarkoitus ottaa vene Mekong Deltaa ylavirtaan Siem Reepiin ja kayda ihmettelemassa muinaisia Angkor Wattin temppeleita.
Paasin nyt vasta lukemaan blogin kommentit ensimmaista kertaa Koreasta lahdon jalkeen. Taalla ja Kiinassa on ollut kai joku palomuurihassakka tjsp koneissa, joka sallii minun kirjoittaa mutta estaa lukemasta. Nyt on kaikki kommentit kuitenkin luettu ja painettu mieleen. Kiitoksia kommentoijille :)
Kavimme tanaan Vietnamin Reunification Palacessa ihmettelemassa vanhaa Etela- Vietnamin presidentinlinnaa. Saimme myos vahan uudenlaista nakokantaa sotaan - en viela kovin kauan sitten tiennyt etta koko Vietnamin sota alkoi alunperin ranskalaisista!?! Ja jenkit hyokkasivat kimppuun itsenaisyytensa puolesta kamppailevaa Vietnamia vastaan. Ainua ongelma oli siina, etta Vietnam oli lipumassa kommunistiseksi maaksi... Noh, kaikki tiedamme miten siina sitten kavi...
Jos joku siirtomaavalta pitaa ottaa - valita monesta pahasta pienin- niin ranskalaisten valta on jattanyt tanne myos paljon hyvia puolia. Ruokakulttuurissa loytyy gourmet- aineksia (myos ranskalaisia kahviloita) ja rakennukset ovat oikein sopoja. Yllattavan paljon loytyy myos pienia yhteisia tekijoita, joiden ei ihan akkia ajattele johtuvan kolonialismista - tai sitten kuvittelen vain omiani.
Shokeraava piirre ensikertalaiselle Vietnaminmatkaajalle on liikennekulttuuri. Monikaistaisella tiella, jossa kaikenlaisia ennennakemattomiakin kulkuneuvoja paahtaa joka suuntaan monta rivissa eri nopsuksia, eika missaan nay jalankulkijalle liikennevaloja. Moottoripyoria on ehka 10 kertaa enemman kuin autoja, ja motoristit eivat noudata minkaanlaisia liikennesaantoja. Se ajaa ensin joka on rohkein. Mutta jotenkin typeran ulkomaalaisen pitaisi paasta kadun yli.
Lopunperin se on varsin helppoa, jopa helpompaa kuin Suomessa.
Paasaantona on,etta jokainen kulkee eteenpain omaa vauhtiaan ja vahan vilkuilee sivusilmalla muita. Muiden mukaan myos voi vahan muuttaa suuntaansa, mutta ei juuri nopeuttaan. Eli kaytannossa nelikaistaisen tien yli paasee ylittamaan juuri pysahtelematta (kunhan ei tee akkinaisia liikkeita), soljuu liiketeen mukana askel kerrallaan. Muut kanssaliikkujat ottavat sinut huomioon ja muuttavat omaa ajolinjaansa myos sinun mukaan samalla kun sina otat muut huomioon. Homma toimii yllattavan sujuvasti niin kauan kuin nopeudet ovat pienia - ja tassa maassahan ne eivat koskaan kasvakaan!
Huomenna tarkoitus on siis kayda moyrimassa niissa tunneleissa ja ylihuomenna jatkamme matkaa Kamputsean puolelle PhnomPeniin. Sielta olisi tarkoitus ottaa vene Mekong Deltaa ylavirtaan Siem Reepiin ja kayda ihmettelemassa muinaisia Angkor Wattin temppeleita.
torstaina, tammikuuta 12, 2006
Kesa tuli!
Vietnam, Nha Trang. Lamminta 25 astetta, merivesi ehka 20- asteista. Hieno biitsi, aurinko paistaa. Hotelli maksaa 5 dollaria per yo per huone, ravintoloista saa ruokaa 2 ihmista eurolla ja GinTonic on kanssa euron. Mita sita muuta ihminen enaa kaipaa?
Noh, on taalla toki huonojakin puolia: ihmisten sormella osoittelu on muuttunut hyysaamiseksi - minun kuvitellaan olevan raskaana, joten varsinkin naiset on kovin suojelevia miun suhteen. Eli se tarkoittaa sita etta Juho kantaa miunkin laukut, muuten saisin paljon pahoja katseita kohtaani. Toinen ikava asia on se ettei missaan saa olla rauhassa. Jopa ravintoloihin sisaan tulee kaikenmaailman tyrkyttajia, lahinna lapsia myymassa postikortteja ja koruja, mutta myos aikuisia myymassa kirjoja, maalauksia, elintarvikkeita jne. Valilla lapset ovat kovin sinnikkaita eivatka usko millaan ettemme halua ostaa niita riivatun kortteja. Parhaillaan taidettiin laskea 6 eri tyrkyttajaa 10 minuutin sisalla yhdessa ravintolapoydassa istuessa kadun varressa. Ei kiva. Kadulla nuita tyrkyttajia sitten riittaa viela enemman. Ravintolaan saattaa myos tulla sisalle toisen ravintolan tyrkyttaja, joka jakaa kilpailevan raflan mainoksia, eika meidan tarjoilijat ole moksiskaan... Outoa hommaa.
Huomenna matka jatkuu Saigoniin yojunalla. Yksi yobussi oli riittavasti talle maalle!
Noh, on taalla toki huonojakin puolia: ihmisten sormella osoittelu on muuttunut hyysaamiseksi - minun kuvitellaan olevan raskaana, joten varsinkin naiset on kovin suojelevia miun suhteen. Eli se tarkoittaa sita etta Juho kantaa miunkin laukut, muuten saisin paljon pahoja katseita kohtaani. Toinen ikava asia on se ettei missaan saa olla rauhassa. Jopa ravintoloihin sisaan tulee kaikenmaailman tyrkyttajia, lahinna lapsia myymassa postikortteja ja koruja, mutta myos aikuisia myymassa kirjoja, maalauksia, elintarvikkeita jne. Valilla lapset ovat kovin sinnikkaita eivatka usko millaan ettemme halua ostaa niita riivatun kortteja. Parhaillaan taidettiin laskea 6 eri tyrkyttajaa 10 minuutin sisalla yhdessa ravintolapoydassa istuessa kadun varressa. Ei kiva. Kadulla nuita tyrkyttajia sitten riittaa viela enemman. Ravintolaan saattaa myos tulla sisalle toisen ravintolan tyrkyttaja, joka jakaa kilpailevan raflan mainoksia, eika meidan tarjoilijat ole moksiskaan... Outoa hommaa.
Huomenna matka jatkuu Saigoniin yojunalla. Yksi yobussi oli riittavasti talle maalle!
maanantaina, tammikuuta 09, 2006
Shoppailuholismi iski
Unecson maailmanperintokaupungissa Hoi Anissa. Idyllisen kauniin pikkukylan lisaksi taalta loytyy puoli-ilmaisia raataleita, suutareita ja gintonicia. Frakin tai smokin saa teetettya kashmir- villasta mittojen mukaan 50 dollariin (halvimmasta materiaalista lupasivat 35 dollariin), thaisilkkinen pikkumusta tai vastaava maksaa 17 dollaria. Erilaisia silkkitoppeja yms loytyy naytteilla valikoimaa 10 dollarin hintaan, raatali ottaa mitat ja toppi on viela saman vuorokauden puolella valmis. Eli taytyy myontaa etta innostuimme torsaamaan yli budjetin, vaikka tahan oli varattu kohtuullinen summa jo budjetointivaiheessakin... Juholle smokki, frakki, tumma puku, pukupaita ja nahkakengat, minulle jakkupuku housuilla ja hameella, pikkumusta ja 3 silkkipaitaa. Tuliaiseksi Juhon aidille 2 silkkitoppia ja omalleni toppi ja pikkumusta... Niin ja minulle viela nahkaiset varvastossut ja klassiset matalakorkoiset juhlakengat omilla mitoilla teetettyna. Sandaalit hintaan 6 dollaria ja juhlakengat 20 $. Taalla siis jenkkidollari on suositumpi ja kaytetympi valuutta kuin naiden oma virallinen dong. Meista tuli miljonaareja jo ensimmaisena paivana kun kavimme pankkiautomaatilla - 50 euroa on 1 000 000 dongia...
Tanaan vuokrasimme polkupyorat ja ajelimme ympariinsa, mm valtameren rannalle autiolle kalastajabiitsille uittamaan varpaitamme nousuvedessa. Uimaan ei tehnyt mieli kun sade vihmoi taivaalta. Soimme myos taivaallisen hyvaa kasvisruokaa rannan lahella. Pitanee kotiin tultua opetella enemman kokkaamaan tofua... Huomenna lahdemme aamulla aikaisin ihmettelemaan My Son- raunioita. Joko huomenna tai ylihuomenna suuntaamme Na Trangiin etelaan, josta matka jatkuu jossain valissa kohti Ho Chi Minhia (=Saigonia). Oleskelulupa tjsp menee umpeen 18.2, joten sita kauempaa emme voi Vietnamissa viipya. Pitaa tulla takaisin joskus myohemmin, sitten isona, rikkaana ja hoikempana... (ei ole kivaa teettaa niita vaatteita naihin makkaroihin...)
Tanaan vuokrasimme polkupyorat ja ajelimme ympariinsa, mm valtameren rannalle autiolle kalastajabiitsille uittamaan varpaitamme nousuvedessa. Uimaan ei tehnyt mieli kun sade vihmoi taivaalta. Soimme myos taivaallisen hyvaa kasvisruokaa rannan lahella. Pitanee kotiin tultua opetella enemman kokkaamaan tofua... Huomenna lahdemme aamulla aikaisin ihmettelemaan My Son- raunioita. Joko huomenna tai ylihuomenna suuntaamme Na Trangiin etelaan, josta matka jatkuu jossain valissa kohti Ho Chi Minhia (=Saigonia). Oleskelulupa tjsp menee umpeen 18.2, joten sita kauempaa emme voi Vietnamissa viipya. Pitaa tulla takaisin joskus myohemmin, sitten isona, rikkaana ja hoikempana... (ei ole kivaa teettaa niita vaatteita naihin makkaroihin...)
perjantaina, tammikuuta 06, 2006
Hanoissa vesikin tulee hanoista
Vanha, mutta oli ihan pakko... Eli kaksi yota ollaan nyt vietetty Prince- hotellissa Hanoin vanhassakaupungissa. Mie olen ihastunut tahan maahan ihan 10-1, se ainua miinuspuoli on ihmiset, jotka osoittelee miuta sormella ihmetellen onko mahdollista etta KUKAAN on noin lihava!?!?! No, takalaisiin verrattuna taitaa olla aika harvinaista, mutta luulisi tallaisessa turistirysassa totutun lihaviin jenkkituristeihin. Enka mina nyt sentaan ihan elefantin mitoissa ole, toivottavasti ainakaan... Toinen hassu piirre ihmisissa on, etta jopa aikuiset nuoret ihmiset huutelee kadulla jatkuvasti "hello" Koreassa lasten "hellot" oli ihan sopoja, mutta taalla jatkuva korvissa kuuluva "hellohello" alkaa tympimaan. Ja samalla kun mietin sita lihavuusjuttua, niin aika huonosti jaksan vastailla iloisesti helloihin...
Tulopaivana taalla oli lampoa liki 30C, nyt eilen ja tanaan on huomattavasti kylmempaa, jotain 14C. Pitaa siis lahtea etelaan... Taksi illaksi on junaliput Hoi Aniin, Unescon antiikkiseen maailmanperintokohdekaupunkiin, joka tunnetaan myos silkin ja raataleiden mekkana O:-) Eilen kaytiin tayttamassa kansalaisvelvollisuutemme - ajettiin cyclolla (paikallinen polkupyorataksi) Suomen konsulaattiin ja annettiin aanemme Suomen tulevalle presidentille. Toivottavasti ei mene toiselle kierrokselle, uuden aanestyspaikan ja aikataulun yhteen satuttaminen voi olla kivuliasta...
Tanne tullessa Kiinan rajalla janskatti vahan enemman - meilla ei ollut viisumeita Vietnamiin, mutta olimme kuulleet etta viime toukokuusta lahtien suomalaiset saisivat oleskella taalla viisumitta 15 paivaa jos paluulippu on taskussa... ja meillahan ei tietenkaan ollut O:-) Noh, rajalla kaikki sujui kuitenkin ongelmitta, ja koimme elamamme mielenkiintoisimman junamatkan 160 km Lao Sangista Hanoihin ainakin 50 vuotta vanhalla junavauhdilla. Kestoa tuolle pyrahdykselle tuli 5 tuntia!!!!! Maisemat lipuivat ohi vaihdellen vuoristokylista vesipuhveleihin ja kanoihin pelloilla... Oli vahan elokuvamainen olo, varsinkin kun itse juna puupenkkeineen oli kuin suoraan Korean sodasta kertovasta Taekugi- elokuvasta... Noh, toivottavasti tamaniltainen junamme on hieman modernimpi.
Ranskan siirtomaavalta muuten nakyy taalla yllattavan vahvasti, muutenkin kuin vietnamin kielessa. Talot ovat kovin ranskalaistyyppisia, myos uudet talot kuin jostain 1700- luvun Euroopasta. Hassua taloissa on niiden kapeus - yhden perheen kaytossa saattaa olla 5- kerroksinen talo, jonka kerrospinta-ala on kuitenkin alle 20 neliometria. Vain pelkka julkisivu on maalattu mita mielenkiintoisimmilla vareilla. Leipaa taalla on tarjolla huomattavasti enemman kuin muualla Aasiassa, ja kahvikin alkaa muistuttaa jo Euroopassa tarjottavaa juomaa eika kuravetta (Juhon vakio valitusaihe...) Aamulla kavimme syomassa laheisessa kahvilassa myslia, joka osoittautui parhaaksi muro/mysliannokseksi jota olen ikina syonyt. Hiutaleiden sekaan oli nimittain laitettu pilkottuja tuoreita hedelmia, joita oli itseasiassa paljon enemman kuin itse hiutaleita tai jugurttia =D Ja hintaa oli alle euron.
Juopottelukaan ei tule taalla liian kalliiksi, eilisiltaisessa ravintolassa GinTonic maksoi 1,1 euroa ja LongIslandIceTea 2 euroa... Melkein voisi tottua moiseen =D Hotelliyo tassa vahan liian hienossa hotellissa maksaa 15 USD yolta. Etta tammoista talla eraa... Tanaan etsimme etnisten vahemmistoryhmien museota pari tuntia jostain laitakaupungilta, mutta ei loytynyt. Tulipahan kuitenkin ajeltua bussilla ja kaveltya aidoissa hanoilaisissa kortteleissa kaukana hotellialueista. Bussin kertalippu muuten maksoi 0,15E...
Tulopaivana taalla oli lampoa liki 30C, nyt eilen ja tanaan on huomattavasti kylmempaa, jotain 14C. Pitaa siis lahtea etelaan... Taksi illaksi on junaliput Hoi Aniin, Unescon antiikkiseen maailmanperintokohdekaupunkiin, joka tunnetaan myos silkin ja raataleiden mekkana O:-) Eilen kaytiin tayttamassa kansalaisvelvollisuutemme - ajettiin cyclolla (paikallinen polkupyorataksi) Suomen konsulaattiin ja annettiin aanemme Suomen tulevalle presidentille. Toivottavasti ei mene toiselle kierrokselle, uuden aanestyspaikan ja aikataulun yhteen satuttaminen voi olla kivuliasta...
Tanne tullessa Kiinan rajalla janskatti vahan enemman - meilla ei ollut viisumeita Vietnamiin, mutta olimme kuulleet etta viime toukokuusta lahtien suomalaiset saisivat oleskella taalla viisumitta 15 paivaa jos paluulippu on taskussa... ja meillahan ei tietenkaan ollut O:-) Noh, rajalla kaikki sujui kuitenkin ongelmitta, ja koimme elamamme mielenkiintoisimman junamatkan 160 km Lao Sangista Hanoihin ainakin 50 vuotta vanhalla junavauhdilla. Kestoa tuolle pyrahdykselle tuli 5 tuntia!!!!! Maisemat lipuivat ohi vaihdellen vuoristokylista vesipuhveleihin ja kanoihin pelloilla... Oli vahan elokuvamainen olo, varsinkin kun itse juna puupenkkeineen oli kuin suoraan Korean sodasta kertovasta Taekugi- elokuvasta... Noh, toivottavasti tamaniltainen junamme on hieman modernimpi.
Ranskan siirtomaavalta muuten nakyy taalla yllattavan vahvasti, muutenkin kuin vietnamin kielessa. Talot ovat kovin ranskalaistyyppisia, myos uudet talot kuin jostain 1700- luvun Euroopasta. Hassua taloissa on niiden kapeus - yhden perheen kaytossa saattaa olla 5- kerroksinen talo, jonka kerrospinta-ala on kuitenkin alle 20 neliometria. Vain pelkka julkisivu on maalattu mita mielenkiintoisimmilla vareilla. Leipaa taalla on tarjolla huomattavasti enemman kuin muualla Aasiassa, ja kahvikin alkaa muistuttaa jo Euroopassa tarjottavaa juomaa eika kuravetta (Juhon vakio valitusaihe...) Aamulla kavimme syomassa laheisessa kahvilassa myslia, joka osoittautui parhaaksi muro/mysliannokseksi jota olen ikina syonyt. Hiutaleiden sekaan oli nimittain laitettu pilkottuja tuoreita hedelmia, joita oli itseasiassa paljon enemman kuin itse hiutaleita tai jugurttia =D Ja hintaa oli alle euron.
Juopottelukaan ei tule taalla liian kalliiksi, eilisiltaisessa ravintolassa GinTonic maksoi 1,1 euroa ja LongIslandIceTea 2 euroa... Melkein voisi tottua moiseen =D Hotelliyo tassa vahan liian hienossa hotellissa maksaa 15 USD yolta. Etta tammoista talla eraa... Tanaan etsimme etnisten vahemmistoryhmien museota pari tuntia jostain laitakaupungilta, mutta ei loytynyt. Tulipahan kuitenkin ajeltua bussilla ja kaveltya aidoissa hanoilaisissa kortteleissa kaukana hotellialueista. Bussin kertalippu muuten maksoi 0,15E...
tiistaina, tammikuuta 03, 2006
Kanton-Guilin-Yangzhou-Kanton. Eli lähdettiin viettämään uutta vuotta 200 000 asukkaan pikkukaupunkiin Guiliniin. Pikkukaupunki siis täkäläisen mittapuun mukaan. Se vaikutti kuitenkin huomattavasti viihtyisämmältä kuin tämä itse Kanton. Turistillekin löytyi enemmän tekemistä, mm hienoja tippukiviluolia ja sokeritoppavuoria. Niistä tuli otettua hurjasti kuvia. Vaikka välimatkaa oli vain n. 500 km, matka taittui suorastaan siivillä. Junalla tai bussilla olisi kestänyt yön yli, mutta koska Pelliset oli varanneet meille hotellit jo seuraaviksi öiksi, ei niitä raaskinut jättää käyttämättä. (Hotellien tasokin oli vähän eri luokkaa kuin meidän normaalit youth hostellit...)
Guilinissa uusi vuosi vaihtui jalkahieronnassa. Tunnin jalkahieronnalle tuli tällä kertaa hintaa 2-5e paikasta riippuen. Vuoden ensimmäisenä päivänä otimme jokilaivan Li-jokea alavirtaan ja päädyimme Yangzhoun pikkukylään, jonka ainoa elinkeino tuntui olevan turismi. Oikein viihtyisää siellä oli, ja shoppailtuakin tuli hieman. Eilen sitten lensimme takaisin tänne Kantoniin ja aloimme selvittää jatkoyhteyksiä Vietnamiin. Täksi illaksi saatiin bussiliput Nanningin kaupunkiin, josta pääsee huomattavasti helpommin Hanoihin. Tänään teimme myös uuden investoinnin Canonin digital ixus 50- videokameraan. Kamera ja 521 MB muistikortti irtosivat hintaan 240 euroa. Suomessa käsittääkseni sama setti maksaa 400e pintaan. Kiinassa muuten ei ole hirveämmin nettikahviloita, niitä saa etsiä ihan etsimällä. Muutamassa hostellissa on ollut mahdollista laittaa oma läppäri nettiin (kuten nyt täällä Kantonissa Pellisten hienossa hotellihuoneessa), mutta huomenna tämäkin kone lähtee sinisin siivin Suomeen. Eli jatkossa olen ihan nettikahviloiden varassa.
Guilinissa uusi vuosi vaihtui jalkahieronnassa. Tunnin jalkahieronnalle tuli tällä kertaa hintaa 2-5e paikasta riippuen. Vuoden ensimmäisenä päivänä otimme jokilaivan Li-jokea alavirtaan ja päädyimme Yangzhoun pikkukylään, jonka ainoa elinkeino tuntui olevan turismi. Oikein viihtyisää siellä oli, ja shoppailtuakin tuli hieman. Eilen sitten lensimme takaisin tänne Kantoniin ja aloimme selvittää jatkoyhteyksiä Vietnamiin. Täksi illaksi saatiin bussiliput Nanningin kaupunkiin, josta pääsee huomattavasti helpommin Hanoihin. Tänään teimme myös uuden investoinnin Canonin digital ixus 50- videokameraan. Kamera ja 521 MB muistikortti irtosivat hintaan 240 euroa. Suomessa käsittääkseni sama setti maksaa 400e pintaan. Kiinassa muuten ei ole hirveämmin nettikahviloita, niitä saa etsiä ihan etsimällä. Muutamassa hostellissa on ollut mahdollista laittaa oma läppäri nettiin (kuten nyt täällä Kantonissa Pellisten hienossa hotellihuoneessa), mutta huomenna tämäkin kone lähtee sinisin siivin Suomeen. Eli jatkossa olen ihan nettikahviloiden varassa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)