perjantaina, tammikuuta 06, 2006

Hanoissa vesikin tulee hanoista

Vanha, mutta oli ihan pakko... Eli kaksi yota ollaan nyt vietetty Prince- hotellissa Hanoin vanhassakaupungissa. Mie olen ihastunut tahan maahan ihan 10-1, se ainua miinuspuoli on ihmiset, jotka osoittelee miuta sormella ihmetellen onko mahdollista etta KUKAAN on noin lihava!?!?! No, takalaisiin verrattuna taitaa olla aika harvinaista, mutta luulisi tallaisessa turistirysassa totutun lihaviin jenkkituristeihin. Enka mina nyt sentaan ihan elefantin mitoissa ole, toivottavasti ainakaan... Toinen hassu piirre ihmisissa on, etta jopa aikuiset nuoret ihmiset huutelee kadulla jatkuvasti "hello" Koreassa lasten "hellot" oli ihan sopoja, mutta taalla jatkuva korvissa kuuluva "hellohello" alkaa tympimaan. Ja samalla kun mietin sita lihavuusjuttua, niin aika huonosti jaksan vastailla iloisesti helloihin...

Tulopaivana taalla oli lampoa liki 30C, nyt eilen ja tanaan on huomattavasti kylmempaa, jotain 14C. Pitaa siis lahtea etelaan... Taksi illaksi on junaliput Hoi Aniin, Unescon antiikkiseen maailmanperintokohdekaupunkiin, joka tunnetaan myos silkin ja raataleiden mekkana O:-) Eilen kaytiin tayttamassa kansalaisvelvollisuutemme - ajettiin cyclolla (paikallinen polkupyorataksi) Suomen konsulaattiin ja annettiin aanemme Suomen tulevalle presidentille. Toivottavasti ei mene toiselle kierrokselle, uuden aanestyspaikan ja aikataulun yhteen satuttaminen voi olla kivuliasta...

Tanne tullessa Kiinan rajalla janskatti vahan enemman - meilla ei ollut viisumeita Vietnamiin, mutta olimme kuulleet etta viime toukokuusta lahtien suomalaiset saisivat oleskella taalla viisumitta 15 paivaa jos paluulippu on taskussa... ja meillahan ei tietenkaan ollut O:-) Noh, rajalla kaikki sujui kuitenkin ongelmitta, ja koimme elamamme mielenkiintoisimman junamatkan 160 km Lao Sangista Hanoihin ainakin 50 vuotta vanhalla junavauhdilla. Kestoa tuolle pyrahdykselle tuli 5 tuntia!!!!! Maisemat lipuivat ohi vaihdellen vuoristokylista vesipuhveleihin ja kanoihin pelloilla... Oli vahan elokuvamainen olo, varsinkin kun itse juna puupenkkeineen oli kuin suoraan Korean sodasta kertovasta Taekugi- elokuvasta... Noh, toivottavasti tamaniltainen junamme on hieman modernimpi.

Ranskan siirtomaavalta muuten nakyy taalla yllattavan vahvasti, muutenkin kuin vietnamin kielessa. Talot ovat kovin ranskalaistyyppisia, myos uudet talot kuin jostain 1700- luvun Euroopasta. Hassua taloissa on niiden kapeus - yhden perheen kaytossa saattaa olla 5- kerroksinen talo, jonka kerrospinta-ala on kuitenkin alle 20 neliometria. Vain pelkka julkisivu on maalattu mita mielenkiintoisimmilla vareilla. Leipaa taalla on tarjolla huomattavasti enemman kuin muualla Aasiassa, ja kahvikin alkaa muistuttaa jo Euroopassa tarjottavaa juomaa eika kuravetta (Juhon vakio valitusaihe...) Aamulla kavimme syomassa laheisessa kahvilassa myslia, joka osoittautui parhaaksi muro/mysliannokseksi jota olen ikina syonyt. Hiutaleiden sekaan oli nimittain laitettu pilkottuja tuoreita hedelmia, joita oli itseasiassa paljon enemman kuin itse hiutaleita tai jugurttia =D Ja hintaa oli alle euron.

Juopottelukaan ei tule taalla liian kalliiksi, eilisiltaisessa ravintolassa GinTonic maksoi 1,1 euroa ja LongIslandIceTea 2 euroa... Melkein voisi tottua moiseen =D Hotelliyo tassa vahan liian hienossa hotellissa maksaa 15 USD yolta. Etta tammoista talla eraa... Tanaan etsimme etnisten vahemmistoryhmien museota pari tuntia jostain laitakaupungilta, mutta ei loytynyt. Tulipahan kuitenkin ajeltua bussilla ja kaveltya aidoissa hanoilaisissa kortteleissa kaukana hotellialueista. Bussin kertalippu muuten maksoi 0,15E...

Ei kommentteja: