Surrur rukki

Siitä asti kun Nuna muutti meille, olen uhonnut tekeväni siitä rukkaset - tai lapaset. Tavoitteen toteutumiseksi osallistuin syksyllä Espoon Työväenopiston kehräyskurssille, jossa valmistettiin värttinöitä ja opeteltiin kehräämään. 15 värttinän ja 400g villakasan omistajana oli hyvä opetella tuota jaloa taitoa. Ensimmäiset kehruuyritykset eivät olleet neulontakelpoisia, mutta joululahjakasaan valmistui lopulta Nunasta neulotut ranteenlämmittimet miehen siskolle ja unisukat äidilleni. Rukkasia odottelen edelleen, sillä ranteenlämmittimet eivät ole ihan sama asia. Koiralanka on ihanan pehmoista ja pörröistä, mutta tavattoman vaikeaa kehrätä.

Kuultuani kehruuinnostuksestani mummoni kaivoi varastostaan isomummon 101-vuotiaan rukin ja lahjoitti sen minulle. Rukki ristittiin välittömästi Hilmaksi isomummon mukaan ja iskettiin tulille. Vaikka värttinäkehräys alkoi jo sujua, meinasi rukin kanssa päästä itku. Muutaman ärräpään ja satojen katkenneiden langanpätkien jälkeen sekin alkoi luonnistua, mutta nyt alkaa pahasti vaikuttaa siltä että tuohon jää koukkuun.

Kehrääminen on hyvin meditatiivista toimintaa. Ajatukset saavat harhailla minne sattuu, ja ajan kulumisen huomaa vain istumalihaksisaan tai vasemman käden puutumisena. Loistavaa toimintaa rauhoittaa pää ennen nukkumaankäyntiä. Joten nyt Hilma-rukki istuu keskellä olkkarimme lattiaa joulukuusen ja kirjahyllyn välissä. Hyvä kysymys myös on, että mitä hittoa joulukuusi tekee sisällä vielä tässä vaiheessa vuotta! Sille ei ole taidettu viikkoon antaa vettäkään... Vastaus lienee, että en ole jaksanut riisua sitä koristeistaan, ja mies haaveilee saavansa robotti-imurin asap (viime viikolla) ja haluaa testata sitä neulasiin. Imurin piti tulla meille jo moneen kertaan, mutta joko ne ovat juuri loppuneet tai uutta toimituserää ei ole vielä tullut, mutta tulee maanantaina - ja maanantaina koko pulju ilmoittaa olevansa viikon lomalla. Eikä tuota voi tilata netistä, kun me haluamme maksaa sen käteisellä!

Kehruukurssilla saadut 400-500g villaa on nyt poljettu langaksi. Omat alkuperäiset villavarastoni alkavat olla nolla, joten tilasin Saksasta 200 g suomenlammasta ja 200 g brittiläistä Blue Faced Leicester- villaa. Nämä eivät ole ehtineet vielä kotiutua, ja näin vahingossa netissä linkin Shetlantilaiselle villakauppiaalle, jolta sitten ihan *hups* vaan kilon värjäämätöntä shetlanninlampaan villaa. Näistä kumpikaan ei ole vielä saapunut, vaikka tilauksesta on jo yli viikko. Ja taas sorruin. Eilen lähti Briteistä tilaus kunnon villapaketista: yhteensä kilo sininaamaista leicesteriläistä (lammasta), merinoa, vauvakamelia ja -alpakkaa. Kilo villaahan on käytännössä paperikassillinen. Ja nyt tuota on tulossa 2,4 kg... Ja samaan aikaan kehräystekniikkani parantuessa myös kuitu ohenee. Samasta grammamäärästä tulee siis enemmän metrejä. Käytännössä se tarkoittaa, että kun kuukausi sitten kehräsin yhdeltä istumalta yhden rullallisen (50g) lankaa, niin nyt minulta menee jo 3-4 iltaa samaan rullaan.

Kuitujen saapumisesta haaveillessani pengoin vanhaa lankavarastoani läpi ja löysin 10 vuotta vanhoja huovutusvilloja. Joskus keskiaikajuttuja harrastaessani harrastin myös huovutusta. Tuosta jäi yli muutama sata grammaa villoja, joiden lisäksi yksi ystäväni lykkäsi minulle oman lukioprojektinsa ylijäämävillat - muovikassillisen lilaa ja pinkkiä huovutusvillaa. Nyt on lilat poljettavana, saas nähdä millaista tulee. Ainakin merinoon verrattuna tuo huovutusvilla on turkasen karkeaa.