Kirkossa

Lupasin itselleni jo alkusyksystä, että käyn ainakin kerran vaihtoaikanani paikallisessa jumalanpalveluksessa. Eilen sitten lunastin lupaukseni, ja nyt harmittaa etten tehnyt niin jo pari kuukautta sitten. Kohteeksi valitsin yliopistomme oman presbyteerikirkon, Adam´s Chapelin. Seuraakin oli, sekä vaihtarikavereista että paikallisista opiskelijoista.

Aamu alkoi kymmeneltä englanninkielisellä hartaudella kirkon yläkerrassa. Tunti kului lauleskellessa iloisia hengellisiä lauluja (joista yksi muistutti säveleltään kovasti Village Peoplen Go Westia) Hieman rukoiltiin ja luettiin pieni teksti Jeesuksesta, jossa pohdittiin Jeesuksen uranvaihtoa. Vapaaehtoiset kertoivat myös mitä hyvää Herra on heille tehnyt kuluneen viikon aikana. Yksi oli saanut uuden kännykän ja toinen laihtunut 3 kg. Oikein rento ja lämminhenkinen tapaaminen siis.

Tunnin jälkeen siirryimme varsinaiseen kirkkosaliin. Jumalanpalvelus oli erityispitkä, sillä se oli Kiitospäivän messu. Perinteistä jumalanpalvelusta olivat saarna, uskontunnistus, rukoilu ja virrenveisuu. Alttarin vieressä oli jättikokoinen (ehkä 2*1,5m) ruutu, johon saarnan aikana heijastettiin papin kuva, virren aikana virren sanat muutama rivi kerrallaan kuin karaokessa konsanaan. Tämä kaikki tietenkin koreaksi.

Erikoisempaa ohjelmaa oli kirkon alajaostojen laulukilpailu, johon mekin yllättäen päädyimme esittämään englanninkielistä ohjelmistoamme. Kirkon emäntien lauluryhmä yllätti yleisön heittelemällä niskaamme mandariineja, omenoita, keksejä ja karamelleja. Ruokaa satoi taivaalta nälkäisen kansan niskaan. :) Joku ryhmistä käytti jopa paukkuserpentiineja. Papit olivat pukeutuneet tummaan pukuun ja kravattiin, vain kirkkokuorolla oli kaavut. Yllättävin esiintymisnumero oli n. 20- vuotiaiden nuorten tanssiesitys, jossa he tanssivat hiphoppia alttarilla. Musiikki tietysti oli kirkollista. :)

Samaan aikaan keskustelin englanninkielisen naispappimme kanssa korealaisesta uskonnosta. Tännehän kristinusko tuli rynnäköllä vasta 30 vuotta sitten (ja nyt väestöstä 30 % on kristittyjä), joten seurakuntakin on melko nuorta. Nuorekkuus myös näkyy. Kirkko on kansan näköinen, eikä pyri muokkaamaan kansaa itsensä näköiseksi. Pappi tyynesti selitti, että yliopiston 1. vuosikurssilaisille pakollinen kirkkokoulu sisältää mm. tanssia, sillä nuoret haluavat osoittaa kunnoituksensa Jumalalle tanssin keinoin. Ei kukaan tule yhtään pyhemmäksi istumalla kirkossa ryppyotsaisena. Kirkossa on tarkoitus nauttia jumalanpalveluksesta, eikä siitä haluta tehdä pakkopullaa. Niinpä ihmiset oikeasti haluavat tullakin kirkkoon kerran viikossa, osa perheistä ajaa jopa puolentoista tunnin matkan päästäkseen lempikirkkoonsa. Tälläistä me kaivattaisiin Suomeenkin, tälläisessä kirkossa minäkin haluaisin käydä.

Jumalanpalveluksen päätteeksi oli kirkkolounas - kananugetteja, riisiä, nuudeleita ja kimchiä. Lisukkeena oli jotain tulista kasvishöystöä, josta löytyi mm. mustekalan lonkeroita. Jälkiruuaksi mandariinia ja kahvia.

Harmi että minulla on vain 3 sunnuntaita jäljellä Koreassa, ja kaksi niistä tulen viettämään vielä reissun päällä. Mutta pääsenpähän ainakin vielä kertaalleen kirkkoon! :)

Uusia kuvia

Sainpa taas uuden setin kuvia nettiin tylsän luennon kunniaksi... Eli TÄÄLTÄ löytyy siis edelleenkin linkki kuvasivulle.

Uusia otoksia on siis tuo Part 3, sisältää kuvia loka-marraskuulta, viimeisimpänä mm. meidän viikonloppureissu Seouliin.

Riisin sadonkorjuu- linkistä löytyy muutama kuva ystäväni SeMiNan isovanhempien maatilalta loka-marraskuun vaihteessa kun Mina ja kämppiksensä Nicole olivat auttamassa sadonkorjuussa. Huomioikaa erityisesti korealainen traktori!!!

Makaroonityynyjä ja sähkösänkyjä

Toinen Soulin reissumme kutistui vain kahteen lähtijään, minuun ja Juhoon. Varasimme majoituksen netistä Visaa vinguttaen. Hostelli oli keskeisellä paikalla ja edullinen - 30 dollaria yöltä kahdelta hengeltä. Siihen sen hyveet sitten loppuivatkin. Se sijaitsi oikealla sivukujien äidillä, jossa haju oli niin karmiva, että piti pidättää henkeä seuraavalle sivukadulle asti. Lakana oli jo valmiiksi likainen, lämmityslaite sen näköinen, ettei kehdannut seinään iskeä. Vessa oli muuten ok, mutta kylpyamme - posliininen ja kiinteä - oli samaa kokoluokkaa kuin Suomessa vauvan muoviamme... Eli lähinnä peseytyminen tapahtui niin, että jalat laitettiin altaaseen ja itse istuttiin ammeen reunalla suihkuttelemassa. Kastui samalla koko vessa. Ja kylpypyyhkeet oli tietysti suomalaisten käsipyyhkeiden kokoluokkaa.

Hostellihuoneen muita hassutuksia olivat sähköpetauspatja - lämpötyyny- ideaa viety vähän pitemmälle... Mukavahan siinä oli köllötellä, mutta kun vähän kosteana kosketin Juhoa, niin ilma välillämme rätisi ja paukkui. Tyynyt sen sijaan oli täytetty jollain makaroonia muistuttavilla muovirinkuloilla, ja korealaiseen tapaan aivan liian pulleiksi. Minä en ole yhtään yötä pystynyt nukkumaan perinteisellä korealaisella tyynyllä, vaan reissussa yleensä viikkaan pyyhkeestä tyynyn... Tällä kertaa tosin niskat kipeytyi kun se pyyhe jäi vähän liian pieneksi =/

Tärkein shoppailukohde oli kirjakauppa KYOBO. Siellä oli hieman parempi englanninkielisten pokkarien valikoima kuin täällä Daegussa. Muita kohteita olivat Kyongbok palace (kuninkaallinen palatsi 1300- luvulta), Insadong- katu perinnekäsitöineen ja erikoisempi elektroniikka outlet- myymälä. Valtava halli, jossa pikkuputiikeissa myytiin uutta ja vanhaa elektroniikkaa vaihtelevin hinnoin. Lähinnä kaupan oli kameroita, mp3-soittimia, puhelimia ja tietokoneita. Mie olisin sieltä voinut muutaman miniläppärin mukaani huoliakin, mutta hintaa oli kuitennii sellainen 1000e, eikä täkäläisissä näppäimistöissä tietenkään ole ääkkösiä.

Viikonlopun kohokohta oli kuitenkin vierailu Seoul World Cup Stadiumilla, jossa 2002 pelattiin jalkapallon MM- kisoja. (Niitä pelattiin sekä Koreassa että Japanissa usealla eri stadionilla.) Tällä kertaa vuorossa oli kuitenkin ystävyysmaaottelu Korea - Ruotsi. Täytyy tunnustaa, että sydän oli kyllä Ruotsin puolella, mutta sitä ei uskaltanut ääneen tunnustaa, kun muuten korealaiset jalkapallofanit olisi lyönyt meitä kalistimilla. Mitään jalkapallosta ymmärtämättömälle kyseessä oli lähinnä näytelmä - kun vieno tuuli puhalsi, joku korealainen oli maassa ja sai rankkarin ja siitä maalin. Ruotsalaiset ei juuri rankkareita saaneet, ja heidän "johtomaalinsakin" hylättiin. (tietävämmät sanoivat että ihan selvä paitsio...) Populaa pelissä oli 59 000 katsojaa, kun koko stadioni vetää 64 000. Eli metro oli kohtalaisen tukossa vielä puoli tuntia pelin jälkeen. Enpä olekaan ennen jonottanut käytävässä, että pääsee metrolaiturille, josta joskus pääsee metroonkin asti... Ei käynyt kateeksi niitä jotka yritti seuraavilta asemilta kyytiin...

Seuraavan kerran Seouliin joulukuun alussa, jolloin on tarkoitus käydä DMZ- rajalla ihmettelemässä Pohjois-Koreaa.

Isoäidin synttärit

Lukeekohan tätä enää kukaan… minkäännäköistä kommenttia missään formaatissa ei ole tullut kuukauteen, niin jotenkin on kirjoitusintokin vähän laantinut… Elo täällä on asettunut aika samoihin uomiinsa – koulua, syömistä, sojubileitä joko asuntolassa jonkun huoneessa tai sitten campuksen itäportin lähellä olevassa Hard Rock- baarissa. Nyt ollaan myös ruvettu pikkuhiljaa suunnittelemaan talvilomaa ja Aasian turneeta. Enää 5 viikonloppua jäljellä Koreassa!

Viime viikonloppuna Juho kävi kokeilemassa buddhalaismunkin elämää temppelissä. Se oli osa heidän Zen Buddhismin kurssiaan, jonka minä jätin ohjelmasta jo alkusyksystä, kun en kerta kaikkiaan pysynyt hereillä… Toivottavasti Juho jaksaa kirjoittaa tänne jonkinlaisen raportin!

Minä käytin viikonlopun sen sijaan vierailemalla korealaistyttö Pak Se Mi Nan kotona. Osallistuin mm. hänen isoäitinsä syntymäpäiväjuhliin ravintolassa (ruokalajina oli pallokalaa, ostereita, katkarapuja ja monta sellaista lajia joiden nimiä en edes tiedä!) Eli hyvä siis että olen vielä hengissä. Kokki oli sertifioitu pallokala- kokki, joka osasi asiansa. Kukaan ei saanut myrkytystä ja kuollut 

Ravintolaruokailun ohessa tutustuin korealaisen perheen elämään – paikalla oli liki 20 sukulaista juhlimassa isoäitiä. Vaari halusi lähteä ravintolasta jatkoille Norebangiin – paikalliseen karaokeen. Siellä sitten lauloimme (minä englanniksi, muut koreaksi) ja jammasimme puoleen yöhön. Vaari varsinkin oli meno päällä  Minä ja Mina läksimme puoliyön shoppailukierrokselle läheiseen ostariin, kun muut menivät Minan kotiin jatkoille. Sojua kului litratolkulla (ei sitä kyllä meille lapsille tarjottu), mutta aikuiset joivat, pelasivat ja juttelivat aamuun asti. Minan kotona, n. 50 neliön asunto, 3 h + tupakeittiö, oli siis liki 20 ihmistä yöpymässä. Tekihän se vähän ahdasta, mutta kun sänkyjä ei ollut, niin paksuista peitoista tuli näppärä siskonpeti lattialle. Asunto sijaitsi noin 10 min bussimatkan päässä keskustasta uudella asuntoalueella. Minan koti oli 15- kerroksisen kerrostalon 7. kerroksessa (korealaiset eivät tykkää asua huipulla toisin kuin länsimaiset), mutta verrattuna ympäröiviin asuintaloihin, Minan kotitalo näytti kovin pieneltä. Viereen oli rakenteilla 30- kerroksinen talorykennelmä…

Täkäläiset eivät siis harrasta sänkyjä sen enempää kuin japanilaisetkaan. Perinteinen nukkuma-alusta on kuin paksu täkki, joka levitetään lattialle yön ajaksi. Monissa taloissa on lattialämmitys, joten ei se niin kovin epämukavalta tunnu kunhan ensin tottuu kovaan alustaan. (Juu, tottuminen kesti 2 kk, mutta nyt en enää tiedä miten osaan nukkua Suomessa omassa pehmeässä jenkkisängyssäni…) Talon ainut ruokapöytä oli myös itämaista mallia – noin 1*1 m suuruinen, 30cm korkuinen pöytä, joka ruokailun ajaksi nostettiin keskelle lattiaa. Tietokonepöytä ja kirjoituspöydät olivat sitten ihan länsimaista mallia. Kokonaisuudessaan asunto oli siisti ja kodikas. Talo oli varsin moderni, mm. ovikellossa oli kuvapuhelin, josta näki oven takana seisojan naamankin pelkän äänen lisäksi. Muita erikoisuuksia oli mm. talonmiehen tjsp suora linja, josta tuli kuulutus kadonneesta lapsesta. En tiedä olisiko sen saanut pois päältä, vai täytyykö kaikkien todellakin kuunnella kaikki kuulutukset. Noh, yleensäkin täällä on melutaso ihan eri luokkaa kuin Suomessa. Miun korvia särkee jo siinä vaiheessa kun kämppis juttelee puhelimessa kaverilleen…