Lukeekohan tätä enää kukaan… minkäännäköistä kommenttia missään formaatissa ei ole tullut kuukauteen, niin jotenkin on kirjoitusintokin vähän laantinut… Elo täällä on asettunut aika samoihin uomiinsa – koulua, syömistä, sojubileitä joko asuntolassa jonkun huoneessa tai sitten campuksen itäportin lähellä olevassa Hard Rock- baarissa. Nyt ollaan myös ruvettu pikkuhiljaa suunnittelemaan talvilomaa ja Aasian turneeta. Enää 5 viikonloppua jäljellä Koreassa!
Viime viikonloppuna Juho kävi kokeilemassa buddhalaismunkin elämää temppelissä. Se oli osa heidän Zen Buddhismin kurssiaan, jonka minä jätin ohjelmasta jo alkusyksystä, kun en kerta kaikkiaan pysynyt hereillä… Toivottavasti Juho jaksaa kirjoittaa tänne jonkinlaisen raportin!
Minä käytin viikonlopun sen sijaan vierailemalla korealaistyttö Pak Se Mi Nan kotona. Osallistuin mm. hänen isoäitinsä syntymäpäiväjuhliin ravintolassa (ruokalajina oli pallokalaa, ostereita, katkarapuja ja monta sellaista lajia joiden nimiä en edes tiedä!) Eli hyvä siis että olen vielä hengissä. Kokki oli sertifioitu pallokala- kokki, joka osasi asiansa. Kukaan ei saanut myrkytystä ja kuollut
Ravintolaruokailun ohessa tutustuin korealaisen perheen elämään – paikalla oli liki 20 sukulaista juhlimassa isoäitiä. Vaari halusi lähteä ravintolasta jatkoille Norebangiin – paikalliseen karaokeen. Siellä sitten lauloimme (minä englanniksi, muut koreaksi) ja jammasimme puoleen yöhön. Vaari varsinkin oli meno päällä Minä ja Mina läksimme puoliyön shoppailukierrokselle läheiseen ostariin, kun muut menivät Minan kotiin jatkoille. Sojua kului litratolkulla (ei sitä kyllä meille lapsille tarjottu), mutta aikuiset joivat, pelasivat ja juttelivat aamuun asti. Minan kotona, n. 50 neliön asunto, 3 h + tupakeittiö, oli siis liki 20 ihmistä yöpymässä. Tekihän se vähän ahdasta, mutta kun sänkyjä ei ollut, niin paksuista peitoista tuli näppärä siskonpeti lattialle. Asunto sijaitsi noin 10 min bussimatkan päässä keskustasta uudella asuntoalueella. Minan koti oli 15- kerroksisen kerrostalon 7. kerroksessa (korealaiset eivät tykkää asua huipulla toisin kuin länsimaiset), mutta verrattuna ympäröiviin asuintaloihin, Minan kotitalo näytti kovin pieneltä. Viereen oli rakenteilla 30- kerroksinen talorykennelmä…
Täkäläiset eivät siis harrasta sänkyjä sen enempää kuin japanilaisetkaan. Perinteinen nukkuma-alusta on kuin paksu täkki, joka levitetään lattialle yön ajaksi. Monissa taloissa on lattialämmitys, joten ei se niin kovin epämukavalta tunnu kunhan ensin tottuu kovaan alustaan. (Juu, tottuminen kesti 2 kk, mutta nyt en enää tiedä miten osaan nukkua Suomessa omassa pehmeässä jenkkisängyssäni…) Talon ainut ruokapöytä oli myös itämaista mallia – noin 1*1 m suuruinen, 30cm korkuinen pöytä, joka ruokailun ajaksi nostettiin keskelle lattiaa. Tietokonepöytä ja kirjoituspöydät olivat sitten ihan länsimaista mallia. Kokonaisuudessaan asunto oli siisti ja kodikas. Talo oli varsin moderni, mm. ovikellossa oli kuvapuhelin, josta näki oven takana seisojan naamankin pelkän äänen lisäksi. Muita erikoisuuksia oli mm. talonmiehen tjsp suora linja, josta tuli kuulutus kadonneesta lapsesta. En tiedä olisiko sen saanut pois päältä, vai täytyykö kaikkien todellakin kuunnella kaikki kuulutukset. Noh, yleensäkin täällä on melutaso ihan eri luokkaa kuin Suomessa. Miun korvia särkee jo siinä vaiheessa kun kämppis juttelee puhelimessa kaverilleen…
Viime viikonloppuna Juho kävi kokeilemassa buddhalaismunkin elämää temppelissä. Se oli osa heidän Zen Buddhismin kurssiaan, jonka minä jätin ohjelmasta jo alkusyksystä, kun en kerta kaikkiaan pysynyt hereillä… Toivottavasti Juho jaksaa kirjoittaa tänne jonkinlaisen raportin!
Minä käytin viikonlopun sen sijaan vierailemalla korealaistyttö Pak Se Mi Nan kotona. Osallistuin mm. hänen isoäitinsä syntymäpäiväjuhliin ravintolassa (ruokalajina oli pallokalaa, ostereita, katkarapuja ja monta sellaista lajia joiden nimiä en edes tiedä!) Eli hyvä siis että olen vielä hengissä. Kokki oli sertifioitu pallokala- kokki, joka osasi asiansa. Kukaan ei saanut myrkytystä ja kuollut
Ravintolaruokailun ohessa tutustuin korealaisen perheen elämään – paikalla oli liki 20 sukulaista juhlimassa isoäitiä. Vaari halusi lähteä ravintolasta jatkoille Norebangiin – paikalliseen karaokeen. Siellä sitten lauloimme (minä englanniksi, muut koreaksi) ja jammasimme puoleen yöhön. Vaari varsinkin oli meno päällä Minä ja Mina läksimme puoliyön shoppailukierrokselle läheiseen ostariin, kun muut menivät Minan kotiin jatkoille. Sojua kului litratolkulla (ei sitä kyllä meille lapsille tarjottu), mutta aikuiset joivat, pelasivat ja juttelivat aamuun asti. Minan kotona, n. 50 neliön asunto, 3 h + tupakeittiö, oli siis liki 20 ihmistä yöpymässä. Tekihän se vähän ahdasta, mutta kun sänkyjä ei ollut, niin paksuista peitoista tuli näppärä siskonpeti lattialle. Asunto sijaitsi noin 10 min bussimatkan päässä keskustasta uudella asuntoalueella. Minan koti oli 15- kerroksisen kerrostalon 7. kerroksessa (korealaiset eivät tykkää asua huipulla toisin kuin länsimaiset), mutta verrattuna ympäröiviin asuintaloihin, Minan kotitalo näytti kovin pieneltä. Viereen oli rakenteilla 30- kerroksinen talorykennelmä…
Täkäläiset eivät siis harrasta sänkyjä sen enempää kuin japanilaisetkaan. Perinteinen nukkuma-alusta on kuin paksu täkki, joka levitetään lattialle yön ajaksi. Monissa taloissa on lattialämmitys, joten ei se niin kovin epämukavalta tunnu kunhan ensin tottuu kovaan alustaan. (Juu, tottuminen kesti 2 kk, mutta nyt en enää tiedä miten osaan nukkua Suomessa omassa pehmeässä jenkkisängyssäni…) Talon ainut ruokapöytä oli myös itämaista mallia – noin 1*1 m suuruinen, 30cm korkuinen pöytä, joka ruokailun ajaksi nostettiin keskelle lattiaa. Tietokonepöytä ja kirjoituspöydät olivat sitten ihan länsimaista mallia. Kokonaisuudessaan asunto oli siisti ja kodikas. Talo oli varsin moderni, mm. ovikellossa oli kuvapuhelin, josta näki oven takana seisojan naamankin pelkän äänen lisäksi. Muita erikoisuuksia oli mm. talonmiehen tjsp suora linja, josta tuli kuulutus kadonneesta lapsesta. En tiedä olisiko sen saanut pois päältä, vai täytyykö kaikkien todellakin kuunnella kaikki kuulutukset. Noh, yleensäkin täällä on melutaso ihan eri luokkaa kuin Suomessa. Miun korvia särkee jo siinä vaiheessa kun kämppis juttelee puhelimessa kaverilleen…
3 kommenttia:
Moikkelis!
Kyllä mä ainakin luen sun sivuja joten älä lakkaa kirjoittamasta! :) Hieno juttu että ootte päässy piireihin sisään ja oikein kunnolla tutustumaan paikallisten kulttuuriin! Me vaan täällä lunta odotellaan ja koulussa sekä töissä aherretaan... 0:) Teillä ei varmaan siellä paljon joulua odotellakkaan... Mutta täälläkin on vielä niin lämpimät kelit (+8 astetta) että ei oo paljon talvesta tietoa, saati sitten joulusta! Vaikka kaupat jo aloittivatkin sunnuntai-aukioloajat joulun kunniaksi... Mutta voihan sitä onneksi aina vähän glögiä juoda vaikka ei lunta oiskaan :)
Nyt pitää palata koulun penkille! Kuulumisiin! Ja mukavia oloja teille sinne! Juholle terkkuja! :)
Joo ja mie luen kans naita siun juttujas. Kiva kuulla kaverista jossain toisella puolle palloa.
Tanskassa kaikki on kovin paikallaan ja olutta virtaa. Kiva siis kuulla mita tapahtuu jossain muualla.
Moi vaan täältä mustasta Joulumaasta! "Riitta-täti"kin käy joskus kurkkimassa mitä siskon tytölle kuuluu siellä maailman äärissä. Kirjoittele vaan lisää, näitä on ihan kiva käydä lukemassa.
Terveisiä vaan meiltä kaikilta, Juholekin.
Joulua odotellen, olkaahan kilttejä
Lähetä kommentti