Taas tässä kävi näin kuin Ranskassakin - kun 6 viikkoa reissua tuli täyteen, tapahtui sopeutuminen, eikä mikään ole enää uutta ja ihmeellistä. Niinpä blogiin kirjoittaminenkin on jäänyt taas vähän vähemmälle. Uusimpia kuulumisia täällä on, että tänne avattiin tänään (Juhon syntymäpäivänä) uusi metrolinja. Kaupungissa oli ennestään jo yksi linja, mutta nyt tuli toinen - kauan kaivattu linja yliopistoltamme keskustaan... Paikalliset ovat kuitenkin vähän arkoja metron käytön kanssa, sillä 2 vuotta sitten täällä oli suuri metropalo, jossa kuoli kertalaakista 200 ihmistä.
Daegu on tunnettu vaateteollisuudestaan, mutta sitä ei tähän asti ole juuri näkynyt katukuvassa. Viikko sitten tein jenkkityttö Sarahin kanssa retken paikallisille markkinoille, joita mainostetaan koko Korean parhaana vaatteiden shoppailupaikkana. Markkinat muistuttivat Tallinnan Mustamäen toria 10 vuotta sitten, mutta paaaljon suuremmassa mittakaavassa. Kangasfriikin taivas oli isoin koskaan näkemäni kangaskauppa. Valikoima tosin kattoi pääasiassa erilaisia silkkejä, hintaan 5e/metri. Osaisi vain päättää mitä kaikkea haluaa, ja sitten kurkistaisi lompakkoon (joka ammottaa tyhjyyttään...) Silkit oli lähinnä pukusilkkiä, ja mie olin ettimässä raakasilkkiä jakkupukuun tai kotelomekkoon... no pitänee mennä vielä uudestaan penkomaan...
Sitten viime perjantaina kävimme Juhon ja Noran kanssa shoppailemassa Tescon Home Plus- kaupassa. Kuten olen aiemmin jo kertonut, kaupassa on työvoimaa pilvin pimein, ja esim. hedelmäosastolla seisoessa voi yhdellä silmäyksellä bongata 15 myyjää. Noh, kauppaan astuessamme siellä soi iloinen musiikki ja kaikki myyjät tanssivat saman koreografian tahdissa. Mitetittiin hetki että mikäs nyt, mutta todettiin sitten vain, että taisi olla myyjillä taukojumpan paikka...
Samalla kauppareissulla näimme uskomattoman suomalaisen näköisen miehen. Hymyilimme - hän hymyili takaisin, ja jo 5 min kuluttua saimme koko poruka illalliskutsun hänen asunnolleen. Mies - Steven ei kuitenkaan ollut suomalainen, vaan kanadalainen englanninopettaja, joka oli hurahtanut eurooppalaiseen kulttuuriin. Halusi tutustua eurooppalaisiin ihmisiin ja viettää aikaa kanssamme. Hyvä puoli meille on, että hänellä on iso asunto keittiöineen päivineen - pääsemme vihdoin kokkaamaan =) Eli on illanistujaiset tiedossa...
Muuten täällä on taas täysi viuhtominen päällä - tenttiviikko on puolessa välissä: 2 tenttiä takana, 2 + taekwondo edessä. Tenttien vaikeustaso on ollut aika samaa tasoa kuin Suomessakin, mutta ongelmana vain on tuo lontoon murre, joka aiheuttaa hankaluuksia nippelitietoa kysyttäessä. Menee monivalintatentti aika arpomiseksi, kun ei ole hajuakaan avainsanoista suomen kielellä... Mutta noh, eihän tänne olla opiskelemaan tultukaan...
Daegu on tunnettu vaateteollisuudestaan, mutta sitä ei tähän asti ole juuri näkynyt katukuvassa. Viikko sitten tein jenkkityttö Sarahin kanssa retken paikallisille markkinoille, joita mainostetaan koko Korean parhaana vaatteiden shoppailupaikkana. Markkinat muistuttivat Tallinnan Mustamäen toria 10 vuotta sitten, mutta paaaljon suuremmassa mittakaavassa. Kangasfriikin taivas oli isoin koskaan näkemäni kangaskauppa. Valikoima tosin kattoi pääasiassa erilaisia silkkejä, hintaan 5e/metri. Osaisi vain päättää mitä kaikkea haluaa, ja sitten kurkistaisi lompakkoon (joka ammottaa tyhjyyttään...) Silkit oli lähinnä pukusilkkiä, ja mie olin ettimässä raakasilkkiä jakkupukuun tai kotelomekkoon... no pitänee mennä vielä uudestaan penkomaan...
Sitten viime perjantaina kävimme Juhon ja Noran kanssa shoppailemassa Tescon Home Plus- kaupassa. Kuten olen aiemmin jo kertonut, kaupassa on työvoimaa pilvin pimein, ja esim. hedelmäosastolla seisoessa voi yhdellä silmäyksellä bongata 15 myyjää. Noh, kauppaan astuessamme siellä soi iloinen musiikki ja kaikki myyjät tanssivat saman koreografian tahdissa. Mitetittiin hetki että mikäs nyt, mutta todettiin sitten vain, että taisi olla myyjillä taukojumpan paikka...
Samalla kauppareissulla näimme uskomattoman suomalaisen näköisen miehen. Hymyilimme - hän hymyili takaisin, ja jo 5 min kuluttua saimme koko poruka illalliskutsun hänen asunnolleen. Mies - Steven ei kuitenkaan ollut suomalainen, vaan kanadalainen englanninopettaja, joka oli hurahtanut eurooppalaiseen kulttuuriin. Halusi tutustua eurooppalaisiin ihmisiin ja viettää aikaa kanssamme. Hyvä puoli meille on, että hänellä on iso asunto keittiöineen päivineen - pääsemme vihdoin kokkaamaan =) Eli on illanistujaiset tiedossa...
Muuten täällä on taas täysi viuhtominen päällä - tenttiviikko on puolessa välissä: 2 tenttiä takana, 2 + taekwondo edessä. Tenttien vaikeustaso on ollut aika samaa tasoa kuin Suomessakin, mutta ongelmana vain on tuo lontoon murre, joka aiheuttaa hankaluuksia nippelitietoa kysyttäessä. Menee monivalintatentti aika arpomiseksi, kun ei ole hajuakaan avainsanoista suomen kielellä... Mutta noh, eihän tänne olla opiskelemaan tultukaan...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti