keskiviikkona, toukokuuta 03, 2006

Muutoksia

Aina sanotaan että matkustaminen kannattaa. Harvemmin tulee kuitenkaan mietittyä ihan konkreettisesti tuota kannattavuutta. Näkeehän reissun päällä toki paljon kaikkea mielenkiintoista, ja oppii uusista kulttuureista, mutta reissaamisella on myös piileviä vaikutuksia. Näitä vaikutuksia jälkikäteen miettiessä nousee omalla kohdallani selvästi kaksi pääkohtaa. Yksi kummaltakin reissulta.

Ensimmäinen pitempi reissu oli Inttereili Euroopassa 19- vuotiaana. Ensimmäinen kerta varsinaisesti kunnolla poissa kotoa, täysin omalla vastuulla. Toki sitä oli harjoiteltu jo parilla etelänmatkalla ilman vanhempia, mutta se oli vielä pientä. jo reilin aikana pystyin määrittämään 2 päivän tarkkuudella hetken, jolloin kasvoin aikuiseksi. Maailma opettaa, luokkahuoneina tällä kertaa Kööpenhamina, Hampuri ja Amsterdam. Kööpenhaminassa myös tapahtui konkreettinen muutos: matkamme seuraavat päivät riippuivat siitä, miten hyvin saisin selville eri juna-aikatauluista asemalta. Vain ja ainoastaan minä ja minun huono englannin kieleni. Noh, pitkän empimisen jälkeen uskalsin avata suuni, ja asia selvisi. Pääsimme Hampuriin. Tärkeämpää kuitenkin oli se, että opin käyttämään englantia, huomasin pärjääväni sillä. Tuo hetki Kööpenhaminan rautatieasemalla siis muutti elämäni :) Siitä hetkestä lähtien päivä päivältä englannin puhumisesta on tullut helpompaa ja luontevampaa. Jos reili olisi jäänyt kokematta, en varmaan vieläkään ymmärtäisi elokuvien kääntämättä jääneitä vitsejä ja pikkuhuomautuksia.

Toinen muutos, toinen matka. Viime kesänä Ranskassa koin reissaamisen yksinäisen puolen. Kun ei osannut kieltä ja oli hieman syrjäänvetäytyvä luonteeltaan, huomasin istuvani yksin kotona surffaamassa intternetissä ilta toisensa jälkeen, vaikka ikkunan takana oli ihana jännittävä Pariisi. Sen vastapainona syksyllä minut heitettiin asumaan korealaiseen yliopistoasuntolaan, oikeaan nykyajan kommuuniin, jossa omasta rauhasta sai vain haaveilla. Molemmat kokemukset taisivat lopunperin tehdä hyvää. Ranskassa opin olemaan yksin ja Koreassa sosialisoiduin puoliväkisin. Lopputuloksena opin avaamaan suuni ja liittymään tuikituntemattomaan seuraan - luottamaan siihen, etteivät aivan vieraatkaan ihmiset pure, ainakaan liian kipeästi. Tämä taito on toisilla (mm. veljelläni Tepolla) myötäsyntyinen ja niin luonteva, että olen vain vierestä kadehtinut vuositolkulla. Minun piti matkustaa ympäri maailmaa oppiakseni tutustumaan ihmisiin. Noh, nyt on ensi askeleet saavutettu, ehkä sekin vain helpottuu päivä päivältä. Ainakin nyt ensimmäinen viikko kesätöissä on ollut helpoin koskaan kokemani ensimmäinen työviikko. Toisaalta tämä on ensimmäinen kerta kun palaan vanhaan työpaikkaan, vaikkakin 2 vuoden tauon jälkeen.

Ei kommentteja: