sunnuntaina, joulukuuta 11, 2005

Itsepäisyyttä ja jäisiä sormia

Seoulista palattuamme oli sähköpostissa yllätysviesti - kutsu suurlähetystön itsenäisyyspäiväjuhliin Seouliin hotel Millenium Hiltoniin. Emme laiskuuttamme olleet muistaneet ilmottautua lähetystöön vasta kuin edellisenä perjantaina, joten olimme jo jättäneet hyvästit itsenäisyysjuhlille. Nyt tuli kuitekin kiirus lähteä metsästämään Juholle pikkutakkia. Tuntikausien kiertämisen jälkeen löysimme lopulta takin hintaan 50 euroa, kun suurin osa oli 130-350 euron hintaluokassa.

Yllättäen kaikki halvat junaliput oli jo myyty loppuun 2 päivän varoitusajalla, joten otimme sitten luotijunan :) Täkäläinen KTX kulkee huippunopeudella 300 kmh, tosin suurimman osan matkasta nopeus on jossain 280 kmh pinnassa. Yhtä hintaluokkaa halvempi Saemaul- juna on paljon mukavampi - sen penkit on kuin nojatuoleja, ja tilaakin on enemmän. Toki matkakin kestää puolet pitempään...

Seoul Stationilta otimme taksin Hiltoniin, vaikka se näkyikin asemapihalta. Ratkaisu oli hyvä, sillä reitti hotellille oli lopunperin monen mutkan takana, eikä aikaa kuitenkaan ollut ihan rajattomasti tuhlattavaksi.

Kaunistautumisen jälkeen minä ja Juho otimme hotellin aulabaarissa lasilliset halvinta (!) punaviiniä ja Toni mukin teetä. Hintaa drinkeille tuli liki 40 euroa, eli mikään halpa paikka Hilton ei yllättäen ollut. Halvin hotellihuone 2 hengelle olisi maksanut 200 euroa.

Itse kutsut olivat koktailpileet, joissa tarjolla oli kotimaisista herkuista mm. kylmäsavulohta (älkää edes kysykö kuinka monta kertaa santsasin...), joulukinkkua (joka haihtui kuin savu ilmaan - jäi vain tuoksu jäljelle... ja me siis jäimme ilman) ja piparita. Lihapullat kestivät hieman kauemmin kuin kinkku - minua edellä jonossa ollut tyttö sai viimeisen... Että se siitä. Juomapuoli oli kuitenkin kunnossa. Saimme riittävästi samaa punaviiniä kuin aulabaarissa joimme, saman sarjan valkkaria, ja alkoholittomille oli tuoremehua. Illan kohokohta oli jättimäinen jääkimpale, josta pisti ulos tutun näköisiä pullonkauloja - Finlandia Vodkaa, Marskin ryyppyä ja taisipa siellä olla Koskistakin... Niitä sai käydä itselleen kaatelemassa omaan tahtiin. Kerrankin olin viksu ja jätin miestä väkevämmät vain miesväelle...

3 tunnin kokkaroimisen jälkeen siirryimme seoulilaisvaihtareiden ohjastamina istumabaariin, josta sitten myöhemmin yökerhoon. Nesteitä virtasi täälläkin, ja aamulla neljältä olo oli sitä luokkaa, että läksimme vapaaehtoisesti suunnistamaan kohti rautatieasemaa ja aamun ensimmäistä luotijunaa kotikonnuille. Daegussa olimme takaisin 07:15, joka tarkoitti että ehdimme hyvin aamupalalle ja aamun ensimmäiselle luennolle... Tai kuka ehti kuka ei... minä kävin palauttamassa kotitehtävät opettajalle ja häivyin samantien kotiin nukkumaan... Krapula ei hellittänyt ennen kuin illalla pizzan myötä!

Mutta hauskat bileet ne oli. Niistäkin on tulossa valokuvia myöhemmin. Tosin kuvat on lähinnä otettu ihmisistä ennemmin kuin tilanteista, joten eipä niistä suurta hupia ole kuin paikalla olleille...

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Kuulostaa mukavalta :)
tai ainakin erillaiselta kuin meidan juhlat Tanskassa: katottiin linnan juhlia netista ja syotiin pitsaa koulun keittiolla. Mut ihan kivaa se sekin oli.