torstaina, joulukuuta 15, 2005

Viimeistä viedään!

Viimeinen yö menossa! Käytiin samassa baarissa, jossa meille ensimmäisellä viikolla tarjoiltiin paahdettuja silkkiperhosen toukkia - olivat ruokalistalla vieläkin. Kello on puoli neljä aamuyöstä ja kamala päänsärky päällä. Joku vähän viksumpi olisi aloittanut pakkaamisen hyvissä ajoin - tai ainakin viimeisten pyykkien pesun, ettei niitä tarvitsisi märkänä ottaa mukaan... mutta onhan siitäkin jo kokemusta, ainakin viimekesäiseltä Englannin reissulta.

Tultiin siis baarista - kämppis yritti kovasti auttaa pakkaamaan, mutta parhaiten olisi auttanut istumalla sängyllä ja juttelemalla... Kaveri tuli juttelemaan, mutta nukahti miun sänkyyn. Kämppiskin jo kuorsaa, Juho tehnee samoin alakerrassa. Päänsärky päällä, mutta puoli miljoonaa asiaa on vielä hoidettavana ennen nukkumaanmenoa...

Käytiin tänään kämppiksen kanssa korealaisessa kylpylässä. Tosin kylpylän valomainos sanoi kyllä ihan selkeällä korean kielellä: SAUNA. Jjimjillbangiin erona oli lähinnä vaatimattomampi taso ja pienemmät tilat. Täällä keskityttiin enemmän peseytymiseen kuin hikoilemiseen - vaikka sitäkin varten oli kaksi erilaista hikikoppia / saunaa. Korealaisnaiset katselivat ihmeissään kun mie pulahtelin kylmävesialtaassa aina löylyjen välillä... paikalliset istuivat vain porealtaassa...

Keskiverto korealainen muuten hinkkaa itseään karkealla pesukintaalla tunnin, eli niin kauan kuin kuollutta ihoa ei enää hinkkaamalla irtoa ihon pinnasta. Tulosta sitten pitää tietysti tarkastella vähän väliä, että irtoaako vaiko eikö... Eli melkoiset hinkkajaiset oli. Suihkuttelu ja hinkkaus tehtiin istualtaan, pienellä pesupallilla istuen. Kerrankin käytössä oli käsisuihkut, joista vesi tuli ihan oikeasti paineella. Itse suihkutkin oli asennettu hyvin matalalle, istuvia suihkuttelijoita silmälläpitäen.

Edellisestä postauksesta unohtui kertoa että miksi ne sormet palelevat. Täällä lämpötila on siis hieman korkeampi kuin Suomessa, mutta pakkasen puolella ollaan kuitenkin ainakin öisin, ja luntakin on jo nähty muuallakin kuin postikorteissa. Syy miksi Koreassa on kylmempää kuin Suomessa on yksinkertainen - täällä kukaan ei jaksa sulkea ovia ja ikkunoita. Missään Suomessa et näkisi yliopiston vessan 1*1,5m ikkunaa selkosen selällään tuulisena pakkaspäivänä. Paperit vain leijuivat kun tuuli tuiversi sisällä ja pylly meinasi jäätyä pyttyyn kiinni. Sama meininki on joka paikassa: Jos rakennuksessa on 8 ulko-ovea, niin 6 niistä on vähintään virka-aikaan jatkuvasti auki. Sen lisäksi suurin osa taloista on rakennettu niin hataraksi, että ikkunan välistä ja oven alta tuulee sisään. Ei ihmekään jos sormet on kankeat ja palelee... Vaikka armaassa Koto-Suomessa ulkona olisikin pureva pakkanen, sisällä on silti lähes aina mukavan lämmintä - ei tarvitse istua takki päällä...

Ja sitten viimeistä: jos englannin kielessä on yksi lause jota inhoan, niin se on: "Have a good life!" Hyvästien jättö on muutenkin tarpeeksi ikävää, mutta tuo pahentaa vielä asiaa. Kuulostaa vähän alentuvaltakin. Kuitenkin tänään on joutunut jättämään aivan liian monet hyvästit, ihmisille joita on tavannut viimeisen 4 kk aikana päivittäin, ja joita tuskin enää ikinä tulee tapaamaan. Toki muutamaa näkee, mutta suurinta osaa ei varmaan enää ikinä... Hali siinä sitten niitä kaikkien pakkauslaatikoiden keskellä ja kuuntele lausahduksia: Have a nice life!

Noh, seuraava postaus sitten Kiinan puolelta... Siellä pitäisi puhelinkin alkaa taas toimimaan, eli tekstiviestejä saa laittaa... Niin, ja jos joku tahtoo postikortteja, niin pistäkää ihmeessä osoitteita tulemaan vaikka spostilla tai tänne kommentteina... En Suomesta lähtiessäni älynnyt ottaa yhen yhtä osoitetta mukaan...

Ei kommentteja: