Maisemia Blediltä (Slovenia)

Kerta mie olen niin laiska ja saamaton, etten saa aikaiseksi laittaa niitä Slovenian kuvia nettiin, niin laitanpa nyt edes kaksi parasta tänne blogiin. Ai mitenniin sama maisema... mutta se oli niin hieno!!! Enkä voi laittaa kahta sataa kuvaakaan...


Bledin järvi ylhäältä linnalta kuvattuna


Ja valokuva linnan ikkunasta järvelle...

Survival guide: Rauma

No niin, nyt on viikko takana töitä ja Raumaa. Talvi tuli ja meni, mutta loska on ikuista. Neljän päivän jälkeen oli jo ikävä takaisin Itä-Suomeen, eikä syynä pelkästään ollut välimatka Juhoon... Työmatka bussilla on 30 km ja kestää tasan tunnin! Omalla autolla liikkuessa saisi nukkua tunnin pitempään, eikä olisi bussiaikataulun varassa (tänne tulee firman busseista peräti yksi vuoro aamulla ja toinen illalla, joten liukumaa ei juuri säädetä...)

Muuttamaan pääsin ajallaan, ja autokin on vielä toistaiseksi vienyt suurinpiirtein sinne kuin on pitänyt, jopa suurinpiirtein silloin kun olen halunnut - jos vain olen varautunut lähtöön ja auton liikkeellesaantiin hyvissä ajoin. Ei tykkää itäsuomalainen autokaan olla täällä vesiviimassa.

Asunto on ihan ok, ja jos jotain valittamisen aihetta onkaan, niin se on kompensoitu vuokrassa. Suurin valittamisen aihe on tällä hetkellä omassa ajanpuutteessa ja laiskuudessa: viikon asumisen jälkeen kämppä näyttää edelleen siltä kuin muuttokuorma olisi tuotu sisään tunti takaperin. Hävettää jo itteäkin!

Mitä sitten tarvitaan, jotta itäsuomalainen selviytyy hengissä länsirannikon talvesta? Pakkasen ja lumen ikävöinnin voi unohtaa saman tien. Jos jompaakumpaa joskus esiintyy, on tilanne yleensä muuttunut ennen kuin ehtii sisältä ulos. Jos aamulla töihin lähtiessä on kirpeän aurinkoinen pakkassää, niin viimeistään ruokatunnin aikaan tulee jo vetistä räntää naamaan tuulennopeuden ollessa myrskylukemia, eikä auringosta ole enää tietoakaan.

Itäsuomalainen siis varustautui raumalaiseen talveen aivan väärin: Villakangastakki ja matalat talvilenkkarit (tosin jäänastoilla) eivät juuri auta. Paikalliset kulkevat lähes poikkeuksetta toppatakissa ja gore-tex-kengissä tai vastaavissa. Töissä suurinta muotia ovat firman kustantamat vedenpitävät turvakengät ja neonkeltainen huomiotakki.

Kohdatessa vieraita raumalaisia tulee pyrkiä puhumaan niin nopeasti kuin kieli taipuu. Silloin voi melkein vaikuttaa paikalliselta :) Puheenaiheeksi kelpaa sää päivästä toiseen: aina siitä löytyy jotain valittamisen aihetta. Tänäänkin oli niin kova tuuli, että töistä lähtiessä en meinannut saada toimiston ulko-ovea auki, vaikka työnsin kaikin voimin. Kotona Idässä moista on mahdoton kuvitellakaan, mutta siellä ei olekaan merta joka ylettyy Ruotsiin asti :) Huvittavinta asiassa oli se, että tuulesta huolimatta firman tuulimylly ei edes pyörinyt!!! Olivat tainneet tuulimyllyä polkevat firman pr-ihmiset jo lopettaa hekin työpäivän... O:-)

Lähtö lähenee

Ja niinhän siinä kävi taas kerran: lähdön hetki alkaa olla käsillä. Sunnuntaina pakkaan pikkumazda-tilaihmeeni ääriään myöten täyteen ja käännän nokan kohti Raumaa. Maanantaiaamuna on ilmottauduttava Olkiluodon portilla kl 8 kädessä perusteellinen turvallisuustarkastuslomake, varmaankin Supolle (tai johonkin) lähetettäväksi.

Hurjan nopeasti meni tämä 2 kk täällä lappeen Rannalla. Enkä ole edes ehtinyt käydä moikkaamassa kaikkia niitä ihmisiä keitä olin ajatellut :( Noh, eihän tämä ole lopullista, tänne pääsee takaisin ainakin viikonlopunviettoon sillointällöin.

Raumalla odottaa Annan ja Miksun lisäksi 36 neliön saunallinen yksiö punavalkeasta rivitalosta keskellä metsää. Kaupunkiin on matkaa, mutta auton omistustarvetta on kompensoitu reilusti vuokran hinnassa :)

Viimeisiä hassuja kokemuksia lappeesta:
Tänään yliopiston ruokalassa mietin pitkään olinko sittenkin eksynyt lastentarhan ruokajonoon yliopiston sijaan. Ruokalistalla oli nimittäin MUSTAA pastaa (juu, sitä formulamakaroonia), ja lähes kaikki jonottajat kihisivät jännityksestä: "Tuotahan on PAKKO maistaa!" Samanlaista kihinää voisi odottaa lähinnä 4- vuotiaiden, ei heidän vanhempiensa ikäisten ihmisten keskuudessa.

Toinen erikoinen sattuma tapahtui äsken baarissa: Läksimme iltakävelylle Labraan, jonka sulkeuduttua suuntasimme naapurin G-baariin. Baarissa oli meno ylimmillään, mutta ensimmäistä kertaa minun nähteni julkiseen baariin on marssinut miehiä pelkkään pyyhkeeseen pukeutuneina (juu, ei ollut edes kenkiä jalassa!), lompakko pyyhkeen vyötäröltä pilkottaen. Okei, olenhan minä kuullut että jotkut tutut olisivat yrittäneet saada baarista saunakaljaa pelkässä pyyhkeessä, mutta ensimmäistä kertaa näin että yritys myös tuotti tulosta. Saunojat sulautuivat muun baariyleisön sekaan ongelmitta, ja harva edes veti suutaan hymyyn heidät nähdessään. Myönnetään, itse naureskelin tilanteelle vielä kotimatkallakin :)

Lupaus: Seuraavaan postaukseen ei tule menemään kuukautta, mikä oli lähellä päästä käymään tämän ja edellisen välillä.

Slovenia: Portoroz, Lipicca ja Bled

Maa on pieni, mutta kummasti siinä riittää näkemistä.
Viikossa ehtii vilkaista tärkeimmät turistikohteet, mutta ei syventyä oikein kunnolla minnekään.

Vietimme 3 yötä Adrianmeren rannalla Portorozissa. Minulta jäi itse kaupunki näkemättä, kun teimme päivämatkoja ympäristöön niin suurella innolla. Vierailukohteiksi löytyi mm. Postojnan tippukiviluolat, jotka ulottuvat yli 20 km mittaisina vuoristossa. Siellä teimme tuttavuutta myös erikoisen otuksen, olmin kanssa. Luolan jälkeen kävimme tutustumassa Lipiccan hevosfarmilla, josta maailmankuulu valkea hevosrotu on alunperin lähtöisin. Halvin hepoista olisi lähtenyt 8000 eurolla, jos Slovenian valtio olisi suostunut myymään.

Pienen pyrähdyksen teimme myös Kroatian puolelle Umagiin, jonne kuulemma järjestetään Suomestakin seuramatkoja. Me ei ehditty nähdä rantabulevadrin ohella juuri mitään, mutta ehkä kaupungissa riittää muuta nähtävää.

Matkalla rannikolta Bled- järvelle vietimme muutaman tunnin maan pääkaupungissa, Ljubljanassa. Maaseutuun verrattuna siellä oli yllättävän vähän nähtävää, mutta kaupunki itsessään oli kyllä kaunis.

Slovenian ylpeys ja kaikkien matkailuesitteiden kansikuva on Bled- järvi. Suomalaista huvittaa ajatus valtiosta, jossa on vain kaksi järveä, josta toisessa on jopa yksi saari. Tuolla saarella sijaitsee pieni kirkko, ja maisema sitten löytyykin kaikista esitteistä. Ja ihan syystä. (Linkki maisemaan pari postausta tämän alapuolella). Vaikka Suomessakin on järviä, meiltä puuttuvat kuitenkin järveä reunustavat Alpit :(

Bledin lisäksi tutustuimme Bohinj- järveen lähinnä ylhäältä käsin. Ajoimme köysiradalla Vogel- huipulle (1535m), josta avautuivat jälleen hulppeat maisemat alkusyksyn ruskan jo värjätessä maisemaa. Kuvia päätynee joskus nettiin asti. Laitan sitten aikanaan linkin tännekin.

Viimeisenä iltana koukkasimme jälleen Itävallan puolelle vierailemaan Annan vanhan kirjekaverin Vesnan luona. Jo parin vuoden ajan olin kuullut tarinoita Vesnan perheestä, varsinkin söpöstä pikkupojasta Lucasista. Muksu on tätä nykyä 4 v ja puhuu sujuvasti 3 kieltä. Täytyy tunnustaa, että Lucas oli ensimmäinen alle 15 v ulkomaalainen, jonka kanssa olen sujuvasti kommunikoinut englanniksi, ja vieläpä niin että englanti on molemmille vieras kieli.

Loppupäätelmät: Reissu kannatti, vaikka budjetti ylittyikin lähes kaksinkertaisesti. Sloveniassa riittää nähtävää enemmän kuin ensi silmäyksellä luulisi. Voisin mennä toistekin ja käydä tällä kertaa katsomasas pari muuta luolaa, Lipiccahevosten ratsastusnäytöksen (ja ehkä kokeilla itsekin ratsastusta) ja vaellella muutaman päivän Pohjois-Slovenian Alppimaisemissa.

Itävalta, Wien ja Salzburg

Mariborista suunnattiin auto kohti Wieniä, jonne saavuimme perjantaina iltapäivästä. Miksulla oli vanhempiensta gprs- navigaattori mukana, joten suunnistaminenkaan ei tuottanut vaikeuksia, kun hyvissä ajoin vekotin ilmoitti "800 m jälkeen, käänny oikealle".

Wienissä majoituimme 3 hengen hotellihuoneeseen metromatkan päähän keskustasta. Kävelimme Mariahilfenillä (pääostoskatu), vanhassa kaupungissa ja Tonavan vartta. Yllätykseksi rannalla ei juuri ollut elämää, vaan saimme kävellä pari kilometriä melko pimeää pyörätietä lähintä metroasemaa etsiessämme.

Lauantaina shoppailimme vähän liiankin kanssa, ja rahaa paloi varsinkin C&A- vaateputiikkiin. Ihana 3- kerroksinen vaateputiikki, jossa meikäläinenkään ei tunne olevansa elefantin kokoinen, vaan lähes joka vaatteesta löytyi kokoja tällekin ahterille. Shoppailu näkyy sitten lokakuun Visa- laskussa =/

Tänään vietimme suurimman osan päivästä autossa. Ajoimme Wienistä Mozartin synnyinkaupuunkiin Salzburgiin. Maisemat oli hulppeita, sen minkä moottoritien meluvallien sivusta sai vilkuiltua.

Salzburg itsekään ei häpeile maisemillaan. Harmi vain, ettei niitä pysty mitenkään tallentamaan kameralla oikeudenmukaisesti, on vain yritettävä muistaa. Kaupungissa oli menossa jotkut kesäjuhlat, ja tirolilaisasuista väkeä tuli vastaan enemmän ja vähemmän. Jodlausta emme sentään kuulleet.

Matkalla Salzburgista takaisin Sloveniaan juutuimme sitten kunnon ruuhkaan. Ensin rajalla oli 8 km tunneli, josta päästettiin väkeä vain toiseen suuntaan kerrallaan. Siinä odottelimme lähemmä puoli tuntia, ja heti kohta tunnelin jälkeen oli kahden ison moottoritien välissä pieni kylätie - ja viikonlopun paluuliikenne lomailualueilta pääkaupunkiin. Tiet oli siis aivan tukossa, ja pääsimmekin perille Adrianmeren rannalle Portoroziin vasta myöhään illalla.

Anna ja Miksu viettävät hääpäiväänsä, joten jäin kiltisti hotellille kylpyyn ja annoin heidän lähteä kaksin illalliselle. Meillä on täällä täysin varusteltu kaksio, jonka kylpyhuone suorastaan kutsuu vaahtokylpyyn. Parvekkeelta on päiväsaikaan näkymä Välimerelle.

Maribor, Slovenia

Kaksi päivää Sloveniassa takana. Maa on pikkuriikkinen vuoristoläntti Itävallan ja Italian välissä, ja koilliskulmasta Välimerelle (eli koko maan halki) ajaa parissa tunnissa. Suurimpaan osaan Euroopan suurkaupungista on vain kivenheiton matka.

Hintataso on halpa: herkulliset leivokset ihanissa kahviloissa maksavat 1,5e; GinTonic kohtuutyylikkäässä baarissa 2,5e ja leffalippu Tennispalatsin tasoisessa mestassa alle 4e. Leffassa sai popcornia 5l saavin ja 2 0,75l juomaa 5 eurolla. Siitä saavista jäi puolet tähteeksi... Käytiin siis katsomassa Clic. Yksi syy täkäläisten hyvään englannintaitoon lienee se, että elokuvat on tekstitetty kuten Suomessakin.

Maribor on tunnettu talviurheilukaupunkina. Nyt täällä ei ole lunta, mutta rinteeseen pääsee köysiradalla ihailemaan maisemia. Osa rinteistä on maastopyöräilijöiden ratana, osa hevoslaitumena. Maisemat on upeat. Kuvia tulee räpsittyä sitä tahtia, että kohta on kameraan ostettava uusi muistikortti. Mutta onneksi matkassa on muitakin nörttejä kuin minä - Annalla ja Miksulla on läppäri mukana (jolla paraikaa kirjotan tätä), joten kuvat saa purettua myös koneelle tarpeen tullen.

Huomenna Wieniin muutamaksi päiväksi, sitten matka suuntautuu kohti Adrianmerta, ja myöhemmin vielä Slovenian luoteiskulmaan Bled- järven rannalle. (Maisemat ei ole pöllömmät sielläkään...)

Kulkutauti jyllää

Kun se kulkutauti kerran iskee, niin ei se näytä hevillä irroittavan. Matkalaukku tärisee jo ovensuussa, taas olisi aika lähteä.

Noh, oikeasti se matkalaukku on vielä kaapissa - minä kun tyypillisesti aloitan pakkaamisen tunti ennen lähtöä... Nyt siihen on siis aikaa vielä 2 vuorokautta, eli ei mikään hoppu.

Tiistai-iltana suuntaan Lappeenrannasta Loviisaan, josta ke-aamuna jatkan matkaa lentokentälle ja edelleen Prahan kautta Sloveniaan Ljubljanaan. Sen tiedän että Sloveniassa on tarkoitus olla pari yötä, sitten viikonloppu Wienissä, mutta jäljelle jää vielä aika monta suunnittelematonta päivää ennen paluulentoa. Auto on vuokrattu koko reissun ajaksi, joten jos ei muuta majoitusta löydy, niin ajelemme ympäri Keski-Eurooppaa ja nukumme autossa :)

Matkaseurana tällä kertaa vanha lukiokaverini Anna miehensä Miksun kanssa.

Neljännesvuosisata

tuli tänään täyteen. Aikas pitkä aika on se. Ikäkin alkaa jo painaa - tai ehkä se on sittenkin vain maha...

Eilen juhlistettiin syntymäpäiviä kakkukestien voimin isovanhempien ja vanhojen ja vähän tuoreempien kavereiden kanssa mökillä, tänään puolestaan sain synttäripäivälliseksi eteläsaksalaista "keisarinpaskaa", eli ruokaa nimeltä Kaiserschmarrn aidon shampanjan kera. Istuttiin siis Noran luona iltaa ja tyhjennettiin shampanjapullo =D Voisin keksiä huonompiakin tapoja viettää 25-vuotissynttäreitä.

Niin, ja vielä yksi merkittävä tapaus synttäreihin liittyi: sain vanhemmiltani lahjaksi omenapuun taimen. Kiinalainen sananlasku sanoo, ettei ihmiselämä ole mennyt hukkaan jos elämän aikana istuttaa puun. Nyt tämäkin on siis tehty, mutta vielä en sentään tunne että olisi aika jo kuolla pois.

Taas kesä ohi

Tämä kesä meni taas hurjalla vauhdilla. Vastahan minä purin autosta tavaralastia Pyysumppuun, ja nyt jo sama uudestaan toiseen suuntaan. 4 kk meni hurahtamalla. Tällä kertaa viihdyin Raumalla entistä paremmin - nähtävästi maailmallaolo todellakin opetti meikäläistä sosiaalisempaan suuntaan.

Juho paiskii töitä Loviisassa ja etäsuhde kukoistaa. Mie kävin allekirjoittamassa yksiön vuokrasopimuksen Skinnarilassa, Lappeenrannassa, johon ollaan siis yhdessä muuttamassa. Voipi olla vain että yhteiset hetket tuossa asunnossa jäävät aika vähiin, jos mie säntään taas suuntaan X tekemään diplomityötä. Pelottaa suorastaan ajatella milloin seuraavan kerran päästään oikeasti yhteisen katon alle.

Nyt siis ennen uuteen asuntoon muuttoa pidän majaa jälleen vanhempien hoteissa Mikkelissä. Asunnottoman olo ei ole ihan niin ankea kuin voisi pelätä. Ennemminkin tämän ottaa hyvin ansaittuna kesälomalla loikoilemalla mökillä. Toistaiseksi aika on kuitenkin mennyt ystäviä tavatessa tukka putkella viilettäessä ympäri kaupunkia. Mutta eiköhän ne lomafiiliksetkin sieltä jostain taas löydy.

Jazzia ja pitsinnypläystä

Oho, ensimmäistä kertaa yli kuukauden tauko bloggauksessa! Kertonee omaa tarinaansa tämänhetkisen elämäni jännittävyydestä... Reaktorit sykkivät sähköä verkkoon ja minä istun tietokoneen ääressä ilman nettiä.

Sain sentään miehen kotiin maailmalta liki täysissä hengen- ja mielenvoimissa. Juho aloitti tällä viikolla työt Loviisassa (juu, pidetään tämä ydinvoima perheen sisällä...) Etäsuhde siis jatkuu Rauma-Loviisa-Lappeenranta-akselilla, sillä vaikka miun työrupeama täällä rannikolla loppuukin kohta, Juholla sitä riittää vielä lokakuulle asti, ja vain joka toinen viikonloppu on vapaata.

Muutto takaisin Lappeenrantaan on siis edessä ennen pitkää. LOAS tarjosi asuntoa Skinnarilasta, kuitenkin riittävän kaukaa yliopistolta, että päivittäinen hyötyliikunta ei vaarannu. Muutamme siis alle 35 neliön yksiöön, jonka pohjapiirustusta ei edes vuokranantaja tiedä... Vähän on kuin sikaa säkissä ostaisi.

Tällä hetkellä väriä elämään on tuonut Pori-Jazzit ja Rauman pitsiviikko. Eilen kävimme pyörähtämässä Porissa, mutta onnistuimme välttämään liiat ihmispaljoudet ja maksulliset tapahtumat. Vaikka Stingin konsertti itsessään olisi voinutkin kiinnostaa, minua ei ihan äkkiä saisi samaan puistoon 35 000 muun ihmisen kanssa. Ahtaanpaikan kammo nostaa päätään.

Tänään kokeilin ensimmäistä kertaa pitsin nypläystä. Menin varta vasten katsomaan erään irkkituttuni "Äijäpitsiä"- näyttelyä, vaikka en isäntää paikan päältä tavoittanutkaan. Melkein heti näyttelyyn tultuani minut istutettiin nypläyspöydän eteen ja opastetiin jalon taidon saloihin. Ihan mielenkiintoiseltahan tuo vaikutti. Pitänee katsoa onko Lappeenrannassa alkamassa nypläyskursseja syksyllä. Vaikkeivat siellä välttämättä raumalaista (maan kuulua) pitsiä nypläilekään. Eli nyt taidan olla päässyt elämässäni siihen pisteeseen josta äiti toteaa: "sitten kun olen niin kyllästynyt elämääni, etten muuta keksi, niin alan harrastaa pitsin nypläystä."

Tarinoita maailmalta

Tänään Turun Sanomien lukeminen herätti taas ajattelemaan. Lehdessä olevassa artikkelissa esiteltiin Pariisin vuokratilannetta: 8 neliön yksiöstä ilman vessaa saa maksaa vuokraa 350e/kk. Ja tällaiseen asuntoon on tyytyminen vakituisessa virkasuhteessa oleva maisteri, ja asunnon vakuudeksi voi joutua maksamaan vuoden vuokrat etukäteen, esittämään vanhempiensa työtodistuksia tiliotteita (jopa yli 30-vuotiaat hakijat!) ja pahimmassa tapauksessa vielä pyytää pari kaveria takaamaan vuokraa. Ja ulkomaalaisella hakijalla tilanne on vielä mahdottomampi.

Toki olin tästä kuullut jo ennen Ranskaan lähtöäni viime kesänä, mutta jotenkin asiaa ei tullut pohtineeksi sen kummemmin. Toki ihastelin sitä vaivattomuutta ja yleellisyyttä jonka asuntoni Pariisissa minulle tarjosi, mutta jotenkin oletinkin koko ajan saavani tuollaista kohtelua. Paluu todellisuuteen olisi ollut melko raju, ellei työnantajani olisi hankkinut kämppää valmiiksi - minun tarvitsi vain ilmestyä paikalle. Muussa tapauksessa olisi voinut käydä jopa niin, että olisin palannut seuraavalla maitojunalla tai sinivalkoisilla siivillä takaisin Suomeen. Alunperinhän koko ajatus kesästä Pariisissa lähti vitsistä...

Toki kauhistelin vuokran kalleutta, mutta Helsingissä saa pulittaa saman summan vastaavasta kämpästä, joten ehkä hinta Pariisiin suhteutettuna oli sittenkin hyvin edullinen. Ja asunnosta tuolla sijainnilla olisin edelleen valmis maksamaan jopa hieman enemmän. 3 kk Pariisiin tutustumisen jälkeen tuo kyseinen puisto on edelleen ainoa paikka jossa haluaisin Pariisissa asua. Ranskassa ollessa Pariisi ei tuntunut kaupunkia kummemmalta, mutta nyt kun sielläolosta tulee jo vuosi, yhtäkkiä huomaan kaipaavani jotain tiettyjä asioita kaupungista, jopa miettiväni että "kun seuraavan kerran menen Pariisiin, niin...." aivan kuin tuo seuraava kerta olisi aivan nurkan takana. On siinä kaupungissa omaa taianomaista viehätystään, vaikka minulta kestikin hieman kauemmin huomata se. Nyt vain harmittaa että tuli nyhjättyä ensimmäiset 2 kk kämpillä netissä surffatessa, jonka takia niin paljon jäi kaupunkia näkemättä.

Oikeasti on kovin janna miten en Pariisissa asuessani osannut juuri arvostaa sita, vaan vietin niin monta viikonloppua irkin aaressa tai kirjoja lukien. Nyt kun on vuosi kulunut, niin kaipaan koko ajan vain enemman sinne takaisin. Kirjotin asken Seminalle kilometrin mittaisen spostin asioista joita tehda Pariisissa ja elin uudelleen viime kesaa. Niin paljon asioita jai tekematta, mm. vierailu Versaillesissa. Ja niin monissa paikoissa haluaisin kayda jalleen, verestamassa muistoja.

Istua Notre Damen saaren karjessa katselemassa auringonlaskua punaviinilasillisen aaressa, tai katsella pimentyvaa kaupunkia Sacre Coeurin portailta. Istua puistossa selka puunrunkoon nojaten ottamassa aurinkoa katselemassa leikkivia lapsia tai ylaosattomia nuoria miehia treenaamassa capoeraa... =P

Niin monta paikkaa maailmassa jonne kaivata takaisin. Tyopaikan kaytavalla kavellessani muistelen kuinka Vietnamissa teetetyt varvassandaalit lipsuivat Bangkokin metrossa - taalla ne eivat lipsu samalla tavalla, vain lapsyvat rytmikkaasti kantapaihin. Porin Rossossa muistelin eilen Vivan risottoa, joka pesi Rosson risoton 10-0 (oli muuten elamani huonoin risotto...) Thaimaasta mietin haikeudella Koh Taon biitsia (varsinkin sita ensimmaisen hotellin private rantaa) ja Sairee beachin ravintoloita, varsinkin ravintola Finlandia :) Ja amparillista gintonicia... Singaporesta muistelen myos autiota hiekkarantaa ja Rafflesin Singapore Slingia.

Mika ihmisessa on vikana, etta aina pitaa muistella haikeudella menneita tapahtumia? Miksei voi olla tyytyvainen juuri siella missa on? Aasiassa kaipasin Suomen kesaa, omaa mokkilaituria, suomalaista saunaa ja ruisleipaa. Pariisissa olisin antanut paljon puhtaasta suomalaisesta metsajarvesta johon paasisi pulahtamaan saunan jalkeen. Silloin kun huomaa nauttivansa elamasta juuri siina paikassa missa silla hetkella on, kannattaa pysahtya ja painaa hetki mieleen - sita tulee muistelemaan yhtena elaman onnellisimmista hetkista, jonne kaipaa aina takaisin.

Outo juttu

Mitenhän näitä postauksia tuleekaan laitettua aina kerralla kaksin kappalein, ja sitten voi kulua monta viikkoa ilman julkaisukelpoista ajatustakaan. Noh, tässä kuitenkin päivän kevennykseksi hassu sattuma, jollaista ei kohdalleni ole ennen sattunut.

Eilen olin juuri töihin lähtiessäni nauttimassa limpparilasillisesta keittiössä. Kämppiksen kanssa turistiin samalla, kunnes yhtäkkiä kesken kaiken tunsin kuinka juomalasin pohja vavahti alaspäin ja seuraavassa hetkessä olin läpimärkä poreilevasta vaaleanpunaisesta sokerijuomasta aina rinnasta varpaisiin asti. Lasi oli edelleen kädessäni, mutta lasista putosi pohja pois ihan hups vaan. Sain pohjan kiinni toisella kädelläni, mutta sisältö oli mennyttä, samoin huolella valkkaamani työvaatteet yövuoron varalle. Lattiakin lainehti limusta ja matto oli märkänä...

Naurunpärskeen laannuttua tarkempi syynäys osoitti lasin pohjan irronneen nätisti kertalaakista jättäen sileän pyöreän leikkausjäljen, josta ei ainutkaan lasinsiru lähtenyt irti. Poks vaan kahdeksi kauniiksi kappaleeksi ilman teräviä reunoja. Tuon nyt olisi vielä ymmärtänyt jos lasi olisi ollut jotain halpahallikamaa, mutta kotimaisissa Aarikan laseissa luulisi olevan jo jonkinlaista laatua, jo pelkän hinnan perusteella. Joku epäili että lasiin olisi tullut jännitteitä astianpesukoneessa, mutta ajatus oli tyrmättävä sen koneen puuttumisen vuoksi - kyseistä lasia ei ole koskaan pesty koneessa, kun en moista ole koskaan omistanut...

Mutta siinä päivän piristys. Koittakaa kuvitella ilmeeni tilanteessa. Kämppis ainakin oli tukehtua nauruunsa seuratessaan tilannetta aitiopaikalta =D

Valtiovieraita työkuvioissa

Sainpahan puserrettua itsestäni taas sen verran energiaa että kirjoitan tännekin. Viime yön PITI olla kesän viimeinen yövuoro, mutta niinhän siinä kävi että puhelu tuli ja kutsu mennä istumaan täksikin illaksi odottamaan homman valmistumista. Pikkuhiljaa pitäisi saada hommat purkkiin ja purkin saadaan koottua ja kansi sinetöityä kiinni taas vuodeksi eteenpäin.

Töissä oli maanantaina melkoinen vilske, kun luodolle saatiin arvovaltaisia vieraita, joille piti tietysti järjestää valtionpäämieskohtelu. Ensimmäinen merkki oudosta tilanteesta oli poliisiratsia jo 10 km ennen työpaikkaa, pienellä maalaistiellä, joka kuitenkin on yleinen tie. Poliisit utelivat ajokortin ja rekisteriotteen lisäksi määränpäätä, ja kun määränpääksi ilmoitettiin Olkiluoto, niin halusivat nähdä kulkuluvatkin. Ja sama homma uusiksi 3 kilometrin päässä, edelleenkin yleisen tien varrella... Luodolle saavuttaessa ulommaisen portin kohdalla kyseltiin jälleen kulkulupia, eikä sisemmästä portista pääse normaalistikaan eteenpäin kuin valtuutetut ajoneuvot. Portilla oli myös vastassa vähintään 6 poliisiautoa. Laitosalueella RTK:n työntekijät haravoivat pihakivetykset ojennukseen jo aamutuimaan, ettei arvovieraiden silmiin sattuisi roskan roskaa.

Lopulta arvovieraat sitten saapuivat, arvonsa mukaisesti helikopterikyydillä. Eihän ministeritason miehien sovi ahtautua epämukaviin autoihin ja liittyä työmatkaruuhkiin suomalaisille maalaisteille. Äkkiseltään voisi ajatella että jopas vedettiin tiukka linja, mutta Rauman poliisi oli tilanteen tasalla lähettäessään poliisipartioita maalle kuin merellekin blokkaamaan Greenpeacen maihinnousuyritykset arvovieraita häiritsemään.

Eikä vieraita turhan päiten hyysätty, saatiinhan heistä sentään tiedotusvälineille isot otsikot: Ranskan pääministeri Villepin kehuu Suomea ydinvoiman ykkösmaaksi, jonka jäljessä Ranska seuraa pari vuotta jäljessä.

Valokuvia maailmalta

Nyt kun pikkuhiljaa elämä alkaa rauhoittua, niin saan vihdoin nuita Aasian turneen valokuviakin järkevään muotoon. Eli ensimmäinen setti on nyt netissä, Kiina, Vietnam ja Kambozha, jopa kuvatekstien kera. Loputkin ilmestyvät saman linkin alle aikanaan, ehkä jo ensi yönä...

http://jumi.lut.fi/~lappetel/kuvia/Talviloma%20Aasiassa/

Tarkoituksena on myös liimata paperiversiot kuvista albumiin, joten jos yhytätte miuta loppuksesästä, niin sellaistakin voi kysellä ;)

Yötyö, se naista syö

Niinpä taas vierähti viikko poikineen, etten saanut kirjoitetua. Eli töitä pusketaan yötolkulla, eikä vapaa-aikaa ole vasta kuin tulevaisuudessa. Ensimmäinen pitkä yövuoro tuntui tappavalta, mutta pikkuhiljaa sekin lähti sujumaan, ja heti kun siihen melkein tottui, tuli muutos iltayövuoroon (17-03:30). Niinkin pienet asiat kuin kaupassakäynti ja pyykinpesu pitää suunnitella aikatauluun jo useaa päivää etukäteen, ja ne tekee sitten jos jaksaa silloinkaan. Kaikki aika menee työn ohella työmatkoihin ja nukkumiseen. No Life!

Muutama huomio tässä matkan varrella on kuitenkin tullut mieleen. Täällä alkaa yllättäen näkyä asioita, jotka kiinnittivät huomiota Koreaan saapuessani. Ensimmäinen huomio oli korealainen muoti. Koreahan tunnetaan Aasialaisen muodin luojana, mutta yllätys oli suuri nähdä raumalaistyttöjä puolipitkissä trikoohousuissa ja farkkuminihameessa, 3 eri väristä, mallista ja kireää paitaa päällään. Kuinka kummassa korealainen muoti on voinut rantautua RAUMALLE?!?!? Tai kaipa sitä on muuallakin Suomessa, mutta se ehtii vasta vähän jälkijunassa tuonne idemmäs... Noh, sääliksi käy ohikulkijoita katsellessaan suomalaisia sääriä korealaisissa vaatteissa. Itse en omiani kehtaisi esitellä, mutta moni muu näyttää kehtaavan...

Sitten toinen asia, muutama kommentti ydinvoimasta. Jossain vanhassa riparibiisissä sanotaan: "hahmo suuren ydinvoimalan, kaunistaa järven rantaa. Samaan rantaan ennen joutsenet laskeutui." Biisin kirjoittaja ei ole tainnut tietää pätkääkään suomalaisesta ydinvoimalasta. Ydinvoimalan alue tarjoaa mitä viihtyisimmän elinympäristön monille lajeille, jopa joutsenille. Työmatkalla noin 1 km päässä itse voimalasta näen vähintään kerran viikossa joutsenia, joskus hirviä, ja jäniksiä riittää ihan riesaksi asti. Rusakoita olen bongannut itse laitoksen pihassa, aidatun alueen sisäpuolelta, viimeisen 2 viikon aikana 5 kertaa. Siellä niillä ei ole luontaisia vihollisia, ja firman hoidetut nurmikot ja istutukset katoavat naamaan niin että nokka tutisee. Suomessa myöskään ei ydinvoimaloissa ole jättimäisiä lauhdutustorneja, jotka muualla maailmassa ovat yksi ydinvoimaloiden tunnuspiirteistä. Siispä suomalainen ydinvoimala istuu maisemaan paljon paremmin kuin esim. paperitehdas. Eikä ydinvoimalan piipustakaan tule savua :)

Muutoksia

Aina sanotaan että matkustaminen kannattaa. Harvemmin tulee kuitenkaan mietittyä ihan konkreettisesti tuota kannattavuutta. Näkeehän reissun päällä toki paljon kaikkea mielenkiintoista, ja oppii uusista kulttuureista, mutta reissaamisella on myös piileviä vaikutuksia. Näitä vaikutuksia jälkikäteen miettiessä nousee omalla kohdallani selvästi kaksi pääkohtaa. Yksi kummaltakin reissulta.

Ensimmäinen pitempi reissu oli Inttereili Euroopassa 19- vuotiaana. Ensimmäinen kerta varsinaisesti kunnolla poissa kotoa, täysin omalla vastuulla. Toki sitä oli harjoiteltu jo parilla etelänmatkalla ilman vanhempia, mutta se oli vielä pientä. jo reilin aikana pystyin määrittämään 2 päivän tarkkuudella hetken, jolloin kasvoin aikuiseksi. Maailma opettaa, luokkahuoneina tällä kertaa Kööpenhamina, Hampuri ja Amsterdam. Kööpenhaminassa myös tapahtui konkreettinen muutos: matkamme seuraavat päivät riippuivat siitä, miten hyvin saisin selville eri juna-aikatauluista asemalta. Vain ja ainoastaan minä ja minun huono englannin kieleni. Noh, pitkän empimisen jälkeen uskalsin avata suuni, ja asia selvisi. Pääsimme Hampuriin. Tärkeämpää kuitenkin oli se, että opin käyttämään englantia, huomasin pärjääväni sillä. Tuo hetki Kööpenhaminan rautatieasemalla siis muutti elämäni :) Siitä hetkestä lähtien päivä päivältä englannin puhumisesta on tullut helpompaa ja luontevampaa. Jos reili olisi jäänyt kokematta, en varmaan vieläkään ymmärtäisi elokuvien kääntämättä jääneitä vitsejä ja pikkuhuomautuksia.

Toinen muutos, toinen matka. Viime kesänä Ranskassa koin reissaamisen yksinäisen puolen. Kun ei osannut kieltä ja oli hieman syrjäänvetäytyvä luonteeltaan, huomasin istuvani yksin kotona surffaamassa intternetissä ilta toisensa jälkeen, vaikka ikkunan takana oli ihana jännittävä Pariisi. Sen vastapainona syksyllä minut heitettiin asumaan korealaiseen yliopistoasuntolaan, oikeaan nykyajan kommuuniin, jossa omasta rauhasta sai vain haaveilla. Molemmat kokemukset taisivat lopunperin tehdä hyvää. Ranskassa opin olemaan yksin ja Koreassa sosialisoiduin puoliväkisin. Lopputuloksena opin avaamaan suuni ja liittymään tuikituntemattomaan seuraan - luottamaan siihen, etteivät aivan vieraatkaan ihmiset pure, ainakaan liian kipeästi. Tämä taito on toisilla (mm. veljelläni Tepolla) myötäsyntyinen ja niin luonteva, että olen vain vierestä kadehtinut vuositolkulla. Minun piti matkustaa ympäri maailmaa oppiakseni tutustumaan ihmisiin. Noh, nyt on ensi askeleet saavutettu, ehkä sekin vain helpottuu päivä päivältä. Ainakin nyt ensimmäinen viikko kesätöissä on ollut helpoin koskaan kokemani ensimmäinen työviikko. Toisaalta tämä on ensimmäinen kerta kun palaan vanhaan työpaikkaan, vaikkakin 2 vuoden tauon jälkeen.

Klara Wappen!

Minun PITI ottaa Vappu rauhallisesti ja nukkua vanhat univelat pois ja vähän varastoonkin uusia varten. Aina ei käy niin kuin suunnittelee... Perjantaina juhlittiin Annan synttäreitä hieman pitemmän kaavan mukaan - olin kotona aamuviideltä. Sunnuntaina harkitsin lähteväni Heidin ja Paten tupareihin/wappubileisiin autolla, mutta sain kuplavolkkarikyydin terassikauden avajaisten päätteeksi, joten sekin jäi vain hyväksi ajatukseksi. Niinpä sitten tupareista päädyimme baariin, baarista jatkoille ja jatkoilta kotiin sunnuntaiaamuna kl 10. Ja mie olin sentään ensimmäinen joka heräsi ja lähti kotiin... Jostain syystä tänään on ollut hieman väsynyttä porukkaa töissä. Hauskin huomio oli, että lappeenrantalaisen teekkariwapun voi kokea Raumallakin. Vappubileiden jokainen osallistuja oli vanhoja lappeenrannan teekkareita (+ yksi kylteri).

Mietityttämään Wapussa sai alkoholi ja sen aiheuttamat sivuvaikutukset. On yleisesti tiedetty tosiasia, että humalaiset ovat rasittavia. Nyt tänään on mukava muistella mitä kaikkea on mennyt avautumaan ja kenelle. En vedä paperipussia päähäni, sillä periaatteessa kaiken minkä tekee/sanoo kännissä, on pystyttävä tekemään selvinkin päin. Ongelmana on vain se, että jostain syystä kännissä sen kaiken sanoo samalle henkilölle vähintään 3 kertaa. Aivan kuin toinen ei tajuaisi kerrasta. Jos jokin aiheuttaa vappumorkkista, on juuri tämän jankkauksen muistaminen...

Tähän kuuluisi nyt varmaan perinteisesti vannoa, että en juo enää ikinä, mutta lievennetään sitä muotoon "tämä tyttö ei taida kännätä ihan hetkeen..."

Niin, ja loppujen lopuksi minä en (ainakaan muista) mitään supernoloa tehneeni...

Uimakoulua ja muuttopuuhia

Koko kevään jatkunut uinti-innostukseni sai uuden käänteen kun pääsiäislomaileva Mari suostui antamaan miulle yksityisvalmennusta. Pinnalla pysyminen ei ollut ongelma, vaikka nyt lisäopetuksen jälkeen huomaan viipyväni pinnan alla puolta pitempään kuin aikaisemmin :) Nyt tänään ongelmaa tuotti se, että vielä puolen tunnin vesijuoksusession jälkeen paleli, enkä meinannut lämmetä edes rintauuinnilla ensimmäisen 100 metrin aikana, kun uinnista oli tullut jo liian taloudellista. Kroolikin maistuu nykyään ihan erilaiselta, varsinkin jos ui ilman uimalakkia hiukset auki niin että on suu täynnä hiuksia...

Uinnin ja tenttiinlukemisen lisäksi olen täällä pakannut tavaroita muuttokuntoon taas vaihteeksi. Nyt sain tänään kuitenkin Siekkilän asunnon tyhjennettyä ja auton pakattua niin, että voin huomenna suunnata nokan kohti Raumaa ja Olkiluotoa. Siellä sentään saa tällä kertaa rauhoituttua liki 4 kk.

Korean kevät

Tässä kaksi valokuvalinkkejä Korean kevätelämään, Juhon kuvaamina. Kaunista on kun kirsikanpuut kukkivat.

Yleistä menoa Koreassa

http://jumi.lut.fi/~jpelline/kuvia/Spring%20in%20Korea/page002.html

Koulun järjestämä Excursio...
http://jumi.lut.fi/~jpelline/kuvia/field_trip_web/

Suomenniemellä, suomen kielellä...

lappeen Rannalla äijät huutaisi lailla Perkeleen, mutta yllätyksekseni kun Ukkometso soitettiin eilen Mikkelin Kharmassa, kukaan ei edes tunnistanut biisiä, saati sitten osannut sitä ulkoa... tai ehkä yllätys oli siinä että biisi edes soitettiin... Pelimiehen tahdissa ihmiset sentään jammaili, mutta eivät laulaneet mukana...

Harvinaisen hiljainen Pääsiäinen meidän kaveriporukan kohdalla. Yleensä vanha jengi kokoontuu Mikkeliin suurimpina juhlapyhinä, tai jos tavan lauantainakin ollaan baariin lähdössä, niin on meitä vähintään viisi. Nyt kuitenkin oli niin harvinainen tilanne, että vain 3 meistä oli Mikkelissä ja 2 lähdössä baariin... Loput lentävät maailmalla tai lukevat tentteihin omissa koloissaan.

Mikkelin yöelämä on mennyt aimo harppauksen eteenpäin kun Kharma avattiin puoli vuotta sitten. Mutta Suomessa kun ollaan, puolityhjään baariin piti jonotuttaa ihmisiä yhden aikaan aamuyöllä tunti ennen kuin voitiin päästää sisälle. Mikähän imagokysymys tuokin on baarille, että on pakko pitää jonoa oven edessä.

Muuten ilta oli oikein onnistunut, jutustelua vanhojen kamujen kanssa - Johannaakaan en ollut nähnyt ainakaan vuoteen, ellen kahteen. Baarissa puolestaan yllätin itseni tanssimalla pilkkuun asti jo kolmannen kerran kuukauden sisällä, kun yleensä minut näkee tanssilattialla vain kerran vuodessa. Tai ehkäpä veren alkoholimäärä korreloi tuonkin kanssa =D Gin Tonic maistui, ja baarin Campari Orange oli huomattavasti laimeampaa ja huonompaa kuin omatekemäni.