sunnuntaina, syyskuuta 18, 2005

Korealaista saunakulttuuria

Ja hikisen päivän päätteeksi koitti yö saunassa... Korealainen saunakulttuuri on jotain aivan muuta kuin suomalainen mielikuvitus osaa loihtia. Tällä kertaa yllätys oli varsin positiiviseen suuntaan, alkuhämmennyksestä toivuttuani...

Etukäteen tiesin korealaisesta saunasta vain, että siellä ei viuhdota vastalla, vaan hangataan ihoa jonkinlaisella pesukintaalla. Ja ettei lämpötila ole yhtä kuuma kuin suomalaisissa saunoissa, vaan voi jäädä jopa 40 asteeseen.

Ovella maksoimme 7000 wonin (noin 6 euron) sisäänpääsymaksun, ja meidät ohjattiin naisten tiloihin ja miehet omalle puolelleen. Saimme minikokoiset pyyhkeet, shortsit ja t-paidat. Naisten tiloissa (ei sitä oikein voi pelkäksi pukuhuoneeksi sanoa, se sisälti niin paljon muutakin) vahvistui uusi osa korealaisesta kulttuurista: omaa ruumista ei hävetä, vaan se on normaali osa arkipäivää. Naisia lojui päiväunilla bambumatoilla alasti, toiset katsoivat 60-tuumaista televisiota pelkissä shortseissa ja kolmannet kuivattelivat hiuksiaan ja meikkasivat peilin edessä aivan luonnollisesti rinnat paljaina. Toki ainakin puolella ihmisistä oli paita päällä, eli eivät kaikki sentään rintojaan esitelleet =)

Pesutiloissa oli kylmä- ja kuumavesialtaat, lähinnä lilluttelua varten, sopivan syvyisiä että niissä pystyi istumaan pohjassa kaulaansa myöten. Suihkupuolella oli pieniä muovituoleja, joilla naiset istuivat vierivieressä hankaamassa itseään pesukintailla. Täällä oli myös kädessä pidettäviä suihkuja, jotka puuttuvat kokonaan asuntolastamme.

Kun peseytymisvaihe oli ohi, olin vähän ihmeissäni - tässäkö tämä nyt oli? Tätäkö nämä kutsuvat saunaksi, tämähän oli lähinnä pesula... Noh, kiltisti kuitenkin seurasin tyttöjä takaisin vaatelokerolle ja puin saunan shortsit ja t-paidan päälle. Otimme hissin 3 kerrosta ylöspäin, josta varsinaiset saunatilat (yhteiset miehille ja naisille) sitten vasta alkoivat...

Saunan keskustila oli suuri parkettilaminaattilattialla varustettu huone, jossa lojui sikinsokin ihmisiä. Nurkassa oli jälleen 60" televisio, joka tällä kertaa syyti jalkapalloa. Yhdellä seinällä oli kanttiini, josta sai ostaa haluamaansa juomista jääpaloja täynnä olevaan urheilujuomapulloon. Olipa tarjolla myös mm. keitettyjä kananmunia, sipsejä ja makkaroita tikun nokassa.

Yhdellä salin seinistä oli useita lasiovia, joiden päällä oli valotaululla numeroita: 41, 52 jne... kuvasivat siis huoneen lämpötilaa. Sisällä oli jälleen bambumatoilla varustettu huone, jossa ihmisiä lojui lattialla (minkäänlaisia istuimia ei ollut) osa jopa unessa. Mukava, rentouttava paikka. Kuumin huoneista oli 80´C, ja siellä oli puiset lauteet. Seinällä oli tiimalasi näyttämässä hetkeä, jolloin ihmisten pitäisi poistua viileämpien tilojan pariin. Kaksi erikoisinta saunaa olivat jäähuone (noin -5´C) ja kartion mallinen superkuuma sauna (jossa ei ollut lämpömittaria), mutta lattia oli matoista huolimatta niin kuuma, että jalkapohjat meinasivat palaa.

Ihmiset siis vaelsivat saunasta toiseen, ottivat vähän välipalaa, rentoutuivat, katsoivat televisiota, vaihtoivat uusimpia juoruja, ihmettelivät outoja länsimaisia ihmisiä, tai pelasivat tietokoneilla verkkopelejä!!! Todentotta, päähallin nurkassa oli 4 tietokonetta, joiden päätarkoitus oli nähtävästi tarjota nuorisolle mahdollisuus verkkopeleihin. Toki niillä pääsi muutakin tekemään internetissä, mutta vähintään 3 neljästä koneesta oli lähes koko yön pelikäytössä. Tietokoneita SAUNASSA!!! Okei, kyllä ihmisillä oli kännyköitäkin niiden t-paitojen taskuissa. (kaikilla ihan pikkulapsia lukuunottamatta oli siis samanlaiset paidat ja shortsit, eikä vaatteita riisuttu saunahuoneeseen mennessä.) Viileissä tiloissa ja miedoimmissa saunoissa niitä sitten räpläsi yksi jos toinen kylpijä.

Itse päähalliin jäi yöksi noin 20 ihmistä, naisten puolelle (jossa oli myös erillinen huone ihan vain nukkumista varten) varmaan vähintään saman verran. Täkäläiset tykkäävät nukkua kovalla alustalla, eivätkä piittaa pätkääkään patjan tuomista mukavuuksista. Niinpä asuntolankin patjat ovat max 5 cm paksuja, ja yhtä mukavia nukkua kuin suomalaiset petauspatjat paljaaltaan käytettyinä. Noh, saunassa kuitenkaan ei ollut edes patjoja, vain bambumattoja ja isoja ruskeita froteepyyhkeitä peitoiksi tarkotettuina.

Muita palveluita saunasta löytyi hierontaa (mie kokeilin mieshierojaa, ja sain varmaan elämäni parhaan hieronnan, tunnin käsittely hintaan 24 euroa, jenkkityttö Nicole kävi naisten osastolla hieronnassa ja norjalainen Katrina niinikään naisten puolella ihohoidossa, joka sisälsi erilaisia kasvonaamioita ja hierontoja yläkropan alueelle, sisältäen myös rinnat...) Kaikkein erikoisin hoitohuoneista (kurkistin vain ovelta...) oli huone, jossa oli pehmustettuja tuoleja, joiden keskellä oli noin 15 cm halkaisijaltaan oleva reikä. Tuolin alle reiän kohdalle laitettiin kuppi, jossa oli jotain yrteiltä näyttäviä ja tuoksuvia juttuja. Kuppiin laitettiin nähtävästi virta päälle, jolloin varsinainen hoito alkaa... Hoidon vaikutuksista tjsp en tiedä, mutta itse hoito voi olla varsin mielenkiintoista... Niinjajuu, hoidettavan henkilön hartioille laitettiin muoviviitta, jotta koko komeus ei paljastu jokaiselle ovesta kurkistavalle ihmiselle...'

Miun hieronta ei varsinaisesti ollut tavallista hierontaa, vaan jotain muuta, joka tehtiin nähtävästi itämaisten perinteiden mukaan. Lihasten mutustelun lisäksi jäsenten liikeratoja pyöriteltiin, ja esim. jalkojen hieronta jalkapohjista nivusiin tapahtui hierojan omilla jaloilla (hieroja siis seisoi hierontapöydällä lähes koko painollaan miun jalkojen päällä...) Ainut huono puoli käsittelyssä oli, että se oli aivan liian addiktiivista - nyt jo haluaisin mennä uudestaan!!!

Suomalainenkin sauna löytyi naisten osastolta. En tosin aamuvarhain uskaltanut kovin syvällistä tutkimusta tekemään, kun sielläkin oli ihmisiä nukkumassa, 52´C lämpötilassa. Jonkinlainen sähkökiuas siellä oli, mutta vesikiulua tjsp ei näkynyt missään. Ja kun lämpötilakin jäi niin vaatimattomaksi, niin aika wannabe se oli. Mutta olipahan kumminkin =)

Kokonaisuudessaan korealainen sauna on siis melkein elämäntapa. Nyt ymmärrän miksi sauna on näille yhtä tärkeää kuin soju (paikallinen alkomahooli). Saunaan tullaan rentoutumaan, viettämään laatuaikaa perheen ja ystävien kanssa siinä missä peseytymäänkin. Ja kaiken kukkuraksi systeemi on vielä tyylikäs, kaikkia aisteja miellyttävä kokonaisuus. Kerrasta koukkuun! Suosittelen vahvasti, jos joskus liikutte täällä päin!!!

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Oih, tahtoo kans koittamaan noita kaikkia...:D Paitsi sitä (erittäin epäilyttävän kuuloista) alapään yrttihoitoa...;D

Terkuksia Raumalta :)