torstaina, elokuuta 04, 2005

Hassuja tapauksia

Viimeisten 3 paivan aikana on ollut muutama aika hassunhauska tapaus, tilannekomiikkaa taynnaan...

Tiistaiaamuna nukuin pitkaksi ja jouduin menemaan toihin metrolla. Metrossa viereisella penkilla istui arviolta 45-vuotias mustaan pukuun pukeutunut kalju, tukeva liikemies lukien kirjaa kuin viimeista paivaa. Ajankulukseni mietiskelin etta mikakohan kirja mahtaa olla noin kiinnostava, kun herra ei tajua ymparoivasta maailmasta tuon taivaallista. Paksu kirja se ainakin oli... Lopulta sain kirjan kannen nakyviini ja tunnistin teoksen - uuden uutukainen Harry Potterihan herralla oli kasissaan. Lukuinto oli sita luokkaa, etta hyva kun muisti jaada oikealla pysakilla pois metrosta... Pikkasen hymyilytti =)

Eilen puolestaan oltiin viimeisimman vieraani, Akun, kanssa patonki- ja punaviinipiknikilla Notre Damen saaren karjessa. Aku siina sitten kyseli ranskalaisesta katujuopottelusta ja kertoi etta Englannissa moisesta voi saada jopa 500 punnan (?) sakot. Nojailimme puiston aitakorokkeeseen, kun yhtakkia vilkaisin taaksepain ja huomasin ihan vieressamme ylapuolella seisovat 3 poliisia. Pikkasen hymyilivat kun suomipoika veti antaumuksella tintoa pullon suusta. Noh, poliisit huomasivat meidan huomanneen heidat, joten eihan siina auttanut kuin tervehtia: Bon soir! Poliisien hymy vain leveni, ja lopulta yksi heista totesi: "Bon Apetit!" Eli se siita ranskalaisesta puistojuopottelusta - nyt sita on tehty ihan poliisien luvallakin =D

Kolmas hupaisa sattumus oli asken lounaalla. Kuvittelin ottaneeni ruoaksi perunamuusia ja lihakastiketta. Ensimmaisen suupalan jalkeen arvio vaihtui maksakastikkeeksi. Tyokaverit siina rupesivat tenttaamaan minulta etta tiedanko mita syon... Pieni oli holmistys kun tuli selvyys, ettei liha ole maksaakaan... Ja kun en ihan hetkessa ymmartanyt mita kaveri sen selitti olevan, nyokyttelin vain, niin johan alkoi tenttaus "yeah, really, don' t you belive?" Eli jotain erikoista sen oli oltava... Puolivalissa annosta sitten selvisi totuus - sonnin pallejahan mina siine popsin oikein iloisesti... Taytyy myontaa, etta en ihan koko annosta syonyt, mutta ei se ihan siihen puolivaliinkaan jaanyt... Yllattaen olin ainut koko poytaseurassa joka kyseisen ruokalajin oli valinnut.

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

no nyt ne on syöty pässin pallit ja sonnin kivekset !. Mitähän seuraavaksi ??. I